YWAM:n opetuslapseuskoulun käyneitä?

Kävin tämän kurssin ja koin tulleeni huijatuksi. En oppinut tuntemaan Jumalaa lähemmin, vaan ainoastaan etäännyin oikeasta uskosta ja Hänestä.

"Opetuslapseuskoulu eli Discipleship Training School (DTS) on Missionuorten University of the Nations -yliopiston peruskurssi, jonka tarkoituksena on johdattaa opiskelijoita syvempään Jumalan tuntemiseen ja auttaa jokaista löytämään omat lahjansa ja paikkansa elämässä – ja vaikkapa lähetystyössä."

http://www.ywam.fi/fi/koulut/dts/mika-on-dts/

Mihin tällainen toiminta oikein perustuu?
345354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Milloin ja missä kävit?

Kävitkö Havaijilla?

Äänestä
  • Australiassa 2014.

    Äänestä

Naurettava jo koko ajatus siitä, että Jumalan tuntemista voisi jotenkin opettaa. Sehän tarkoittaa samaa kuin opetettaisiin ihmisiä olemaan tuntematta Häntä, sillä ei Jumala mitään tuollaisia kouluja perusta. Jumala opettaa ihmistä ensin tuntemaan itseänsä, jotta hän voi olla avoin Jumalalle. Ja jos ei tunne itseään, ei tunne Jumalaakaan. Miten voi edes kuvitella, että jotkut itse itsensä valtuuttamat apostolit johtavat muualle kuin omiin harhoihinsa. Tässä on jälleen yksi esimerkki siitä, miten jokin kaikille luonnostaan lahjaksi annettu asia valjastetaan markkinavoimien käyttöön ja revitään rahat pois hyväuskoisilta hölmöiltä.

Äänestä

Et taida olla tietoinen, ettei noita kouluja tai Herran voideltuja saa kritisoida?

Äänestä
  • Pellet eksyttää myynti rahasta myy jumaliaan totuus. Ei jumalaa voi tuntea tai nähdä Jeesus on hänet ilmoittanut. Olette pellejä.

    Äänestä

Jumalan tunteminen on sivuseikka. Kunhan pidetään hauskaa, matkustellaan ja saadaan uusia kavereita, joiden kanssa fiilistellään oikeassa uskossa olemista.

Äänestä

YWAMhan on samaa lafkaa uusapostolisen uususkonnon kanssa.

Äänestä
  • Ainakin samalla lavalla voidaan olla, no problem! Järjestön perustaja myös hyvää pataa paavin kans. Lisäksi ywamilla on linjaus, että muslimit ja muut, joiden ei ole niin helppoa sanoutua irti entisestä uskonnosta, he voivat jatkaa sen harjoittamista. Voi olla niinku salaa kristitty! Tällainen kaatuu jo siihen ensimmäiseen käskyyn: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin samalla lavalla voidaan olla, no problem! Järjestön perustaja myös hyvää pataa paavin kans. Lisäksi ywamilla on linjaus, että muslimit ja muut, joiden ei ole niin helppoa sanoutua irti entisestä uskonnosta, he voivat jatkaa sen harjoittamista. Voi olla niinku salaa kristitty! Tällainen kaatuu jo siihen ensimmäiseen käskyyn: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

    "Lisäksi ywamilla on linjaus, että muslimit ja muut, joiden ei ole niin helppoa sanoutua irti entisestä uskonnosta, he voivat jatkaa sen harjoittamista. Voi olla niinku salaa kristitty! "

    Valehtelet tai logiikkasi pettää. Eivät varmasti ole sanoneet, että voi harjoittaa sekä islamia että kristinuskoa.

    On eri asia olla salaa kristitty, kuin harjoittaa sen rinnalla toista uskontoa. Alkukristitytkin tapasivat vainojen aikana salaa ja piileskelivät katakombeissa.

    Faktaa: islamin uskosta ei voi laillisesti sanoutua irti kaikissa maissa. Joten kristityksi kääntyvällä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin noudattaa omassa elämässään kristinuskoa, vaikka virallisissa papereissa lukee kuolemaan saakka muslimi.

    Ei kannata arvostella, jos ei tiedä asioiden taustoja.

    Äänestä

  • Järjestö on toki hyvin hajanainen, mutta tälläinen linjaus evankelioinnissa todellakin on, ainakin jokin haara jolla on työnäkynä viedä sanoma kaikille kansoille ja kieliryhmille. Olen lukenut tästä ja netistäkin tarkastanut että näin on. Jenkeissä siis tämä linja/kurssi ainakin, mutta se kertoo hyvin paljon, että kuinka tosissaan ollaan Raamatun pohjalla, kun lähdetään tällaiseen nykyaikaiseen järkeilyyn. Kun antaa sen pikkusormen, niin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin samalla lavalla voidaan olla, no problem! Järjestön perustaja myös hyvää pataa paavin kans. Lisäksi ywamilla on linjaus, että muslimit ja muut, joiden ei ole niin helppoa sanoutua irti entisestä uskonnosta, he voivat jatkaa sen harjoittamista. Voi olla niinku salaa kristitty! Tällainen kaatuu jo siihen ensimmäiseen käskyyn: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

    Mooses ja Jahve on taas eri asia kuin Jeesus itse

    Äänestä

Siilinjärvellä on YWAMin kulttikoulu. Nuoret menettävät uskonsa ja eroavat seurakunnistaan käytyään aivopesukoulun.

Äänestä

Olen käynyt myös. On varmaan alussa ollutkin hyvä, mutta nykyään valtaosa uus karismaattista opetusta. Uskontokuntiin sitoutumattomuus menee Raamatullisuuden ja Jumalan tahdon etsimisen edelle. Tärkeintä että tulee maksavia opiskelioita... Ylimielinen asenne tavallista srk työtä kohtaan ja kuvitellaan olevan jotain "herätyksen tuojia" suomeen, eli ei eroa muista karismaattisista liikkeistä!

Äänestä

Eihän koulutuksen tarkoitus ei ole koskaan omaksua ajatuksia sellaisenaan, vaan herättää ihminen pohtimaan itse asioita. Opetuslapseuskoulutusta on ollut seurakunnissa 70-luvun alusta lähtien. Se oli alunperin tarkoitettu vasta uskoon tulleille.

Äänestä
  • Silloin se onkin hyvä, kun on luotettava pastori tai muut koti srk:n jäsenet vetämässä. Niin oli itselläkin uskon tien alussa, mutta näissä kouluissa opettamaan otetaan mitä vain "poppamiehiä" ja "käärmeöljykauppiaita" jotka kuuluu sopivasti sisäpiiriin ja jos vielä ulkomailta tulee, niin sitä väkevämpihän sen täytyy olla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin se onkin hyvä, kun on luotettava pastori tai muut koti srk:n jäsenet vetämässä. Niin oli itselläkin uskon tien alussa, mutta näissä kouluissa opettamaan otetaan mitä vain "poppamiehiä" ja "käärmeöljykauppiaita" jotka kuuluu sopivasti sisäpiiriin ja jos vielä ulkomailta tulee, niin sitä väkevämpihän sen täytyy olla!

    Tunsin aikanaan YWAM:in porukkaa. Se oli silloin raamatun opetukseen, evankeliointiin ja lähetystyöhön keskittyvä järjestö. Ei erityisen karismaattinen, vaikka joillakin yksittäisillä ihmisillä saattoi olla karismaattistakin taustaa.
    Suurin osa siellä kävijöistä näytti olevan kansanlähetyksen opiskelijaoporukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin se onkin hyvä, kun on luotettava pastori tai muut koti srk:n jäsenet vetämässä. Niin oli itselläkin uskon tien alussa, mutta näissä kouluissa opettamaan otetaan mitä vain "poppamiehiä" ja "käärmeöljykauppiaita" jotka kuuluu sopivasti sisäpiiriin ja jos vielä ulkomailta tulee, niin sitä väkevämpihän sen täytyy olla!

    Käärme voiteet on Mooses juutalaista siinaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Käärme voiteet on Mooses juutalaista siinaita.

    Venäläiset MYY rahasta mitä vaan myös käärmevoiteet. Ryövärien luola

    Äänestä

Erikoisesti täältä katoavat todisteet YWAMin New Age -yhteyksistä.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Chatin säännöt ei salli tekstin kopiointia suoraan toiselta sivulta, kokeillaan sitten näin.
    Eka linkissä tää perustaja chattailee Paavin kanssa:

    https://www.youtube.com/watch?v=FPXRk_wlXxE

    Toisessa linkissä siitä evankelioinnista ja mietiskelevästä rukouksesta mitä he myös kannattaa. (samaa mitä pakana uskonnoissa harjoitetaan = mielen tyhjentäminen yms.)

    http://truthinwordpublishing.com/index.php/2018/06/21/ywam-is-training-their-youth-in-contemplative-prayer/

    Karismaatikot ovat aina pelänneet hiljaisuutta ja pyrkineet täyttämään sen milloin milläkin hokemisella ja pulinalla. Ettei tarvitsisi pysähtyä kuuntelemaan olisiko Jumalallakin jotain sanottavaa. Kristillinen mietiskelevä rukous on yksinkertaisesti ajan viettämistä Jumalan läsnäolossa kuunnellen mitä Hänellä on sanottavaa. Se voi olla myös Jumalan sanan mietiskelyä rukouksen hengessä.

    Äänestä

  • Olisikohan siksi, että YWAMilla ei niitä ole. New age on vain sinun omassa päässäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Karismaatikot ovat aina pelänneet hiljaisuutta ja pyrkineet täyttämään sen milloin milläkin hokemisella ja pulinalla. Ettei tarvitsisi pysähtyä kuuntelemaan olisiko Jumalallakin jotain sanottavaa. Kristillinen mietiskelevä rukous on yksinkertaisesti ajan viettämistä Jumalan läsnäolossa kuunnellen mitä Hänellä on sanottavaa. Se voi olla myös Jumalan sanan mietiskelyä rukouksen hengessä.

    Just joo hellarit elää synagogalla

    Äänestä

Huijaustahan Missionuoret on. Viedään rahat ja aivopestään.

Äänestä
  • Nuorilta viedään rahat, tai oikeammin heidän vanhemmiltaan. Menevät Loren Cunninghamin makeaan elämään, eivät lähetystyöhön.

    Äänestä

Täysin humpuukia koko toiminta. Rahan ahneutta. Onneksi kurssilaiset ovat pikku hiljaa tajunneet, mistä on kysymys. New age ja noituus taustalla. Kristinuskon kanssa ei mitään tekemistä.

Äänestä
  • Luterilaisille on tarjolla ihan oikeaakin koulutusta tarjolla Ryttylässä
    https://kansanlahetysopisto.fi/opiskelu/opintolinjat/

    Helluntailaisilla on Iso Kirja opisto ja Vapaakirkolla oma raamattu koulutus. Baptisteillakin on nykyään Turussa omaa koulutusta. Nämä kaikki ovat tervettä Raamatun opetusta.

    Mutta virheitä uskovaisen elämässä tapahtuu mutta Jumala on voimallinen uudistamaan myös harhaan joutuneen uskovaisen uskon. Kiitos Jeesus että sinä et hylkää ketään ja parannus on mahdollista harharetkien jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Luterilaisille on tarjolla ihan oikeaakin koulutusta tarjolla Ryttylässä
    https://kansanlahetysopisto.fi/opiskelu/opintolinjat/

    Helluntailaisilla on Iso Kirja opisto ja Vapaakirkolla oma raamattu koulutus. Baptisteillakin on nykyään Turussa omaa koulutusta. Nämä kaikki ovat tervettä Raamatun opetusta.

    Mutta virheitä uskovaisen elämässä tapahtuu mutta Jumala on voimallinen uudistamaan myös harhaan joutuneen uskovaisen uskon. Kiitos Jeesus että sinä et hylkää ketään ja parannus on mahdollista harharetkien jälkeen.

    Vääriä jeesuksia myyntijeesus 666 osto Jeesus rabbit arvioi hinnaksi 30 shekeliä juudakselle.

    Äänestä

Ois kiva kuulla kyllä millasia kokemuksia ihmisillä on YWAMista - ihan Suomenkin kouluista. Ite koin koulun edetessä valtavaa ahdistusta ja turvattomuutta nimenomaan staffien ja johtajien luotettavuudesta. Tuntui myös ettei ollut mitään aikaa prosessoida asioita ja kaikista hankaluuksista ihmissuhteissa ja minun ahdistukseen liittyen lähinnä sanoivat, että hengellistä hyökkäystä menossa. Eli mielestäni ei juurikaan ymmärrystä ihmisestä kokonaisuutena, valitettavasti. Oman koulun jälkeen tutkailin ja googlailin muiden kokemuksia ja ulkomailla on yllättävän paljon tapahtunu samankaltaisia juttuja. Erään tytön videosta tunnistin kyllä tosi monta tunnetta, joita hän kävi läpi palattuaan kotiin. Hänen kokemukset kuulosti vielä hurjemmalta.

Ois kiva tietää ja ehkä puhuakin joidenkin kanssa, joilla on jotain kokemusta Suomen puolelta. Oli se sitten hyvää tai huonoa.

Äänestä
  • Jogamatolla meditoidaan kundalin käärmettä sanoi helluntailainen ja toinen vapaakirkossa arkki.org

    Äänestä

  • Nuorten haavat revitään auki ja sitten hengellistetään ne. Maallikot puoskaroi, oikein toden teolla.

    Äänestä

  • Hei. Kävin DTS:n Suomessa sijaitsevalla keskuksella v. 2017-2018, jonka jälkeen suoritin vielä kaksi muutakin koulua, toisen täällä ja toisen ulkomailla. Kokemuksesi kuulostaa hyvin tutuilta, näin jälkeenpäin katsottuna en suosittelisi YWAMia kenellekään. Sieltä ei tervettä teologiaa löydy, ja vetäjät välttelevät vastuuta. Hengellistä ja henkistä väkivaltaa, ja vaarallisten harhaoppien levittämistä..

    Äänestä

Ywamilaiset käy saarnaamassa meidänkin seurakunnassa. Heppoista opetusta, rahan kerjäämistä, Ywamin mainostusta. Opetuslapseus koulu on kallis, kuinka nuoret maksavat sen? Ei saarnata evankeliumia vaan kerrotaan juttuja. Läpi kuultaa huonosti peitetty himo päästä hengelliseksi johtajaksi.

Äänestä

Ei-helluntailainen kommentti:

Opetuslapseksi treenaaminen kuulostaa kummalliselta idealta. Ikäänkuin kätilöintiä tarvittaisiin pitkien kurssien verran, vaikka Raamatun mukainen uudestisyntyminen lienee melko nopea prosessi, ei jotain tutkinnon suorittamista.

https://duckduckgo.com/?q=sangean+dts+250&t=h_&iar=images&iax=images&ia=images

Sangean DTS-250 on pienikokoinen matkaradiomalli. Lienee mukava matkustellessa esim. junassa, tai ulkomailla asustellessa - paikoissa joissa kuuluu MW- tai AM-asemia. Esim. Britanniassa. Kuulokejohto toimii antennina, tai jos kaiuttimien kautta kuunnellaan, mukana on lanka-antenni. Joku saisi kirjoittaa käyttökokemuksia. En ole laitetta testannut itse.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


RahatJaHenki kirjoitti:

Kävin tämän kurssin ja koin tulleeni huijatuksi. En oppinut tuntemaan Jumalaa lähemmin, vaan ainoastaan etäännyin oikeasta uskosta ja Hänestä.

"Opetuslapseuskoulu eli Discipleship Training School (DTS) on Missionuorten University of the Nations -yliopiston peruskurssi, jonka tarkoituksena on johdattaa opiskelijoita syvempään Jumalan tuntemiseen ja auttaa jokaista löytämään omat lahjansa ja paikkansa elämässä – ja vaikkapa lähetystyössä."

http://www.ywam.fi/fi/koulut/dts/mika-on-dts/

Mihin tällainen toiminta oikein perustuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu