uusi finanssikriisi oven takana

Ja jälleen kerran uhka tulee Yhdysvalloista.
American Academy of Pediatricsin selvityksen mukaan opintolainojen määrä kasvoi neljässä vuodessa 34 prosenttia. Opintolainojen määrä on tuhat miljardia dollaria eli biljoona dollaria. Opintolainoja on alettu verrata asuntorahoituskuplan (2 007) subrime roskalainoihin.
Opintolainat per henkilö ovat Yhdysvalloissa toista luokkaa kuin esim. Suomessa. Koulutus maksaa joka tasolla. Korkeamman tason koulutus maksaa maltaita.
Maksamatta jääneiden opintolainojen määrä kasvaa eikä ratkaisua ongelmaan ole löydetty.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yhdysvalloissa koulutusjärjestelmä perustuu pääosin yksityisiin kouluihin. Osa rahoituksesta tulee kerjuuden kautta hyväntekeväisyyden nimissä ja suuri osa jokaisen oppilaan maksettavaksi.
Suomessa on erilainen järjestelmä. Yhteiskunnallinen vakuutus verotuksen kautta hoitaa koululaitoksen pääosan.

Äänestä

AAP tuo yhden esimerkin. 52 vuotiaalla ilmoitusmyyjällä on opintovelkaa 100 000 dollaria. Ilmoitusmyyjä valittaa että hän ei kykene suoriutumaan velasta koskaan. Tällaisia tapauksia tulee enenevästi.
USA:n järjestelmä on velkaannuttamisjärjestelmä. Pankit myöntävät opiskelijoille aluliisti velkaa aivan kuten asuntolainoja ennen vuotta 2 007. Se on pankeille riskitön sijoitus. Valtio maksaa tappiot jos pankit ovat vaarassa kaatua.
Yksin yliopistolainat muodostavat 35 mrd dollarin bisneksen. Opiskelu on liikemiehille tuottavan bisneksen sampo. Velkakurimukseen joutunut voi jäädä eliniäkseen velkaorjaksi. Yliopistotutkinto ei takaa USA:ssa välttämättä työpaikkaa.

Äänestä

Mitä pahaa on köyhien siis RYYSYKÖYHÄLISTÖ rs:n Muilutuskuviossa, niin MITÄ todella? Eikö se todellakin ole HYVÄ ASIA, jos Ryysyt ovat nöyriä vai kuinka Arvoisat Toverit ja Porvarit? Moni kova ja karu kaveri eli Työn Sankari on väittänyt jokin aika sitten totisella naamalla, että jos KARJA on nälissään, niin se on ahne työn perään Omistajien säätämien ja määrien Työ-, Palkka- ja Vapaa-aikaehtojen avulla ja keinoin. Mitä nyt haluavat tarinoida eräälle Kulkurille ja Katunarrille TÖPPÖ-HESSU ja HANTU RETEE, niin mitä kaikkea todellakin?
Tykkää · Vastaa · Hetki sitten

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laman_uhka kirjoitti:

Ja jälleen kerran uhka tulee Yhdysvalloista.
American Academy of Pediatricsin selvityksen mukaan opintolainojen määrä kasvoi neljässä vuodessa 34 prosenttia. Opintolainojen määrä on tuhat miljardia dollaria eli biljoona dollaria. Opintolainoja on alettu verrata asuntorahoituskuplan (2 007) subrime roskalainoihin.
Opintolainat per henkilö ovat Yhdysvalloissa toista luokkaa kuin esim. Suomessa. Koulutus maksaa joka tasolla. Korkeamman tason koulutus maksaa maltaita.
Maksamatta jääneiden opintolainojen määrä kasvaa eikä ratkaisua ongelmaan ole löydetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu