Alentuminen uskovaisten tasolle on turhaa

Alentuminen uskovaisten tasolle on turhaa. Ei ole järkeä alkaa keskustelemaan Raamatun saduista, vaan parasta on tyrmätä näiden mielenvikaisten sekopäiden jutut pelkkänä paskana mitä ne ovatkin.

Miksikö?

Siksi, että emme ala keskustelemaan niidenkään harhaisten kanssa, joille Ankkalinna on todellinen paikka. Emme sano:"Mielestäni Karhukoplalle on mahdollista tehdä parannus. Onko sinusta ainoa vaihtoehto laittaa heidät vankilaan?", vaan sanomme:"Voi vittu, oletko tosiaan noin sekaisin, että pohdit tosissasi mielikuvitushenkilöiden asioita Ankkalinnassa?" ja nauramme päälle kun mielenvikainen argumentoi harhoissaan, että Roope-sedän rahat pitää turvata!

Ainoa syy keskustella Raamatun saduista on osoittaa ne sisäisesti ja/tai tieteen kanssa ristiriitaisiksi.

Esimerkiksi Vaarin keskustelut siitä onko "alkuperäinen" vai "myöhempi" kristinusko "oikeampaa" ovat täysin turhia ja lähtökohtaisesti antavat sen myönnytyksen, että näistä jumalharhaisten jutuista olisi mielekästä keskustella. Me EMME pohdiskele ymmärsivätkö 1960-luvun lapset Roope-sedän paremmin kuin nykyiset. Samoin meidän tulee suhtautua näihin uskovaisiin mielenvikaisiin, jotka yrittävät selvittää mitähän se Jeesus oikein sillä ja sillä tarkoittikaan? Me viisaat ja vapaat mielet ymmärrämme, että harhaisten jutut pitää jättää omaan arvoonsa ja nauraa niille. :-)
28263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Silti sinäkin toimit omaa neuvoasi vastoin ja vähän väliä keskustelet uskovaisten kanssa täällä raamatunkohdista Hahhahhahhahhahhahhahhah!!!

Äänestä

Aloittaja ei ole viisas eikä vapaa. Hän on synnin orja ja parantumaton huumerikollinen. Siksi se räyhääkin.

Äänestä

Siitähän bushmann/nauraja asia selkiää, kun jättää nämä likit huomioimatta. Pakkoko se on asua ja esittää wiinakaupanomistajaa, ylistää hassispiippua, sekä naisten takapuolien katselua, kun oma ei riitä, siinä välissä kun alaikäisille välittää aineita.
Meitä ei niin kiinosta noin ylevät elämäntavat, vaan olemme täällä alemmalla tasolla.

Äänestä
  • Kuulepas, sekopää. Kerroin sinulle KARUN TOTUUDEN ja nyt kerron toisen totuuden. Kuuntelehan tarkasti.

    Hain juuri pakastimesta kannellisen lasipurkin, johon olen varastoinut itse kasvattamaani kannabiksen kukintoa. Säilön kukkani kylmässä ja pimeässä tiiviissä lasipurkissa, jotta THC ja CBD säilyvät mahdollisimman hyvin. Kukka pysyy tehokkaana pitkään, monta kuukautta.

    Nyt laitoin Buddy Milesin levyn A Message To The People soimaan:

    https://www.youtube.com/watch?v=o3XCRtEsBx4

    Seuraavaksi murennan kukinnon pieniksi muruiksi. Sitten kaadan kylmää vettä vesipiippuuni ja lataan pesän täyteen kukkaani. Istahdan mukavasti sohvalle, tartun vesipiippuun vasemmalla kädellä ja oikeassa kädessäni on vihreä sytytin. Sytyttimellä laitan armotta liekkiä vesipiippuni pesään ja imaisen piipusta oikein kunnon hatsit. Aaah!

    Toistan kunnes koko pesällinen on poltettu. Kukkani on erittäin vahvaa White Widow lajiketta, joten eipä kulu kuin muutama hetki kun tajuntani on erittäin laaja.

    Musiikki kuulostaa fantastiselta, sukat pyörivät jaloissa ja mieli pursuaa syvällisiä ajatuksia toinen toisensa perään. Aika kuluu hitaasti ja olo on miellyttävä.

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Kuulepas, sekopää. Kerroin sinulle KARUN TOTUUDEN ja nyt kerron toisen totuuden. Kuuntelehan tarkasti.

    Olen nyt VAPAA....!!!

    Miksihän niistä syvällisistä ajatuksista ei näy pienintäkään merkkiä tällä palstalla. Taitaa olla vain omaa kuvittelua ja huumeitten aiheuttamaa harhaa.

    Äänestä

  • ei.näy.missään kirjoitti:

    Miksihän niistä syvällisistä ajatuksista ei näy pienintäkään merkkiä tällä palstalla. Taitaa olla vain omaa kuvittelua ja huumeitten aiheuttamaa harhaa.

    Ei helmiä sioille, arvoisa ystäväiseni. :-)

    https://m.youtube.com/watch?v=JFe12L97xZ8

    Äänestä

Aloittaja lienee jälleen "kirkkaiden" vallassa ja huuruisine pascanjahantoineen elää omaa elämäänsä. Kannattaa jättä tuollainen ihmisraunio täysin omaan arvoonsa.

Äänestä
  • En ole juonut pisaraakaan viinaa joulunpyhien jälkeen, mutta poltin tänä iltana taas kunnon hatsit pilveä. :-)

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    En ole juonut pisaraakaan viinaa joulunpyhien jälkeen, mutta poltin tänä iltana taas kunnon hatsit pilveä. :-)

    En lainkaan epäile kykyäsi rappeuttaa itseäsi vuodesta toiseen. Valitettavasti kaikki muutkin joutuvat seuraamaan epärealistisia kuvitelmiasi omasta suuruudestasi.

    Äänestä

  • ongelmasikasautuvat kirjoitti:

    En lainkaan epäile kykyäsi rappeuttaa itseäsi vuodesta toiseen. Valitettavasti kaikki muutkin joutuvat seuraamaan epärealistisia kuvitelmiasi omasta suuruudestasi.

    Olen viisas ja vapaa. Sinä taas olet Raamatun aivo-orja ja kahlittu sen sairaisiin valheisiin. Näin se on! :-)

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Olen viisas ja vapaa. Sinä taas olet Raamatun aivo-orja ja kahlittu sen sairaisiin valheisiin. Näin se on! :-)

    Jeesus Kristus voi sinutkin vapauttaa tuosta huumeorjuudestasi. Rukoilen puolestasi.

    Päihteet ovat sotkeneet pääsi ja elät harhoissasi.

    Äänestä

  • Yksi-usko kirjoitti:

    Jeesus Kristus voi sinutkin vapauttaa tuosta huumeorjuudestasi. Rukoilen puolestasi.

    Jeesus on KUOLLUT. Ei hän voi enää millekään mitään HAHAAHAAHAHAHAHAA!!! :-)

    Äänestä

  • eivoimuutatodeta kirjoitti:

    Päihteet ovat sotkeneet pääsi ja elät harhoissasi.

    Pääni ei ole sekaisin. En elä harhoissa, vaan viisaudessa ja VAPAUDESSA.

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Pääni ei ole sekaisin. En elä harhoissa, vaan viisaudessa ja VAPAUDESSA.

    On ymmärrettävää ettet ole tietoinen omasdta tilastasi. Säälittävä ihmisraunio olet siitä huolimatta.

    Äänestä

  • sekopääolet kirjoitti:

    On ymmärrettävää ettet ole tietoinen omasdta tilastasi. Säälittävä ihmisraunio olet siitä huolimatta.

    Olet vain jumalharhainen valehtelija.

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Pääni ei ole sekaisin. En elä harhoissa, vaan viisaudessa ja VAPAUDESSA.

    Sinä olet huumerikollinen ja sekopää.

    Äänestä

  • pyhpyhjapyh kirjoitti:

    Sinä olet huumerikollinen ja sekopää.

    En ole mikään rikollinen. Olen vain rehellinen suomalainen mies, joka kertoo KARUN TOTUUDEN. Ja sekös sinua kismittää.

    Äänestä

Jeesus kristus on kaikkein huonoin keino vapautua mistään. Jeesus ei itse kyennyt vapautumaan edes kuoleman rangaistuksestaan. Jeesus on maatunut mullaksi ja maaksi. Uskovainen ihminen on todiste orjuudesta. Uskovainen on lahkonsa aivo-orja ja niitä lahkoja on tuhansia erilaisia.

Äänestä
  • Väittää hän, joka ei tiedä mistään mitään.

    Äänestä

Et tunne tai tiedä mikä sinut laittaa kirjoittamaan tänne.

Äänestä
  • Rakkaus TOTUUTEEN ja viha VALHEESEEN.

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Rakkaus TOTUUTEEN ja viha VALHEESEEN.

    Sinä olet kävelevä valhe.

    Äänestä

  • iloinen_naurajaa kirjoitti:

    Rakkaus TOTUUTEEN ja viha VALHEESEEN.

    Tämä tietysti on Raamatullinen periaate:

    "Seek good, not evil, that you may live. Then the Lord God Almighty will be with you, just as you say he is. Hate evil, love good; maintain justice in the courts. Perhaps the Lord God Almighty will have mercy on the remnant of Joseph.
    Amos 5:14-15 NIV"

    Aamos 5 sanoo että vihaa pahaa, mutta rakasta hyvää. iloinen_nauraja siis tekee ihan ohjeiden mukaan.

    Äänestä

1. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.

2. Maan alimpiin paikkoihin astui / hän kantaen ristiään. / Ja viittansa verestä kastui, / repi haavoille piikit pään.

3. Ja alemmas vieläkin johti / tuo tuskien raskas tie. / Hän syntistä naista käy kohti, / yhä ryöväri yössä lie.

4. Hän kieltäjän kurjankin kohtaa, / ei väistä vaan luokseen käy. / Vain rakkaus silmistä hohtaa, / eikä kostoa, vihaa näy.

5. Ja vieläkin alemmas tulla / hän tahtoo, jos siellä on / joku tunnolla haavoitetulla, / joku kurja ja mahdoton.

6. Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.

https://www.youtube.com/watch?v=b_2S7N5BmE8

Äänestä

"Me EMME pohdiskele ymmärsivätkö 1960-luvun lapset Roope-sedän paremmin kuin nykyiset."

Minusta tuo näyttää paremmalta gradun aiheelta kuin moni niistä, joista on väkerretty gradu fil.maist. arvon saamiseksi.

Hoitotieteistä puhumattakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

iloinen_naurajaa kirjoitti:

Alentuminen uskovaisten tasolle on turhaa. Ei ole järkeä alkaa keskustelemaan Raamatun saduista, vaan parasta on tyrmätä näiden mielenvikaisten sekopäiden jutut pelkkänä paskana mitä ne ovatkin.

Miksikö?

Siksi, että emme ala keskustelemaan niidenkään harhaisten kanssa, joille Ankkalinna on todellinen paikka. Emme sano:"Mielestäni Karhukoplalle on mahdollista tehdä parannus. Onko sinusta ainoa vaihtoehto laittaa heidät vankilaan?", vaan sanomme:"Voi vittu, oletko tosiaan noin sekaisin, että pohdit tosissasi mielikuvitushenkilöiden asioita Ankkalinnassa?" ja nauramme päälle kun mielenvikainen argumentoi harhoissaan, että Roope-sedän rahat pitää turvata!

Ainoa syy keskustella Raamatun saduista on osoittaa ne sisäisesti ja/tai tieteen kanssa ristiriitaisiksi.

Esimerkiksi Vaarin keskustelut siitä onko "alkuperäinen" vai "myöhempi" kristinusko "oikeampaa" ovat täysin turhia ja lähtökohtaisesti antavat sen myönnytyksen, että näistä jumalharhaisten jutuista olisi mielekästä keskustella. Me EMME pohdiskele ymmärsivätkö 1960-luvun lapset Roope-sedän paremmin kuin nykyiset. Samoin meidän tulee suhtautua näihin uskovaisiin mielenvikaisiin, jotka yrittävät selvittää mitähän se Jeesus oikein sillä ja sillä tarkoittikaan? Me viisaat ja vapaat mielet ymmärrämme, että harhaisten jutut pitää jättää omaan arvoonsa ja nauraa niille. :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu