Ääreisverenkierron ongelmia

VainLaura

Olen parikymppinen normaalivartaloinen liikkuva nuori nainen. Minua on jo pitkään vaivannut kylmät kädet ja jalat. Etenkin kädet ovat usein kylmät ja liilahtavat (tai jopa sinertävät). Pahimmillaan käteni muistuttavat kuolleen käsiä siniharmaudellaan. Jaloissa väri ei muutu, mutta ne saattavat olla jopa villasukat jalassa niin kohmeessa, että niitä on kankea liikuttaa. Urheillessa hengästyn helposti, mutta lääkäri on todennut minulla rasitusastman, joka linkittyy atooppiseen ihooni ja allergioihin. Minulla ei ole kilpirauhasongelmia tai anemiaa.. Verenpaineesta en tiedä, mutta leposyke on noin 80, joskus alle, joskus yli. Voiko kyseessä olla vain huono ääreisverenkierto tai marmori-iho vai voiko kyse olla jostain muusta? Vauvana minulla epäiltiin synnynnäistä sydänvikaa jonkinlaisen rahinan ja pienen kokoni takia, mutta lääkäri ei vahvistanut epäilyä oikeaksi.

Olen tässä jo jonkun aikaa pohtinut lääkärillä käymistä avopuolisoni ja vanhempieni painostamana ja kuulisin mielelläni muitakin mielipiteitä asiasta :)

1

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tklekuuri

      Yli 50 mvuotta sitten ei lääketiede tiennyt paljoakaan sydänsairayksista. Olisi kai parasta käydä tutkimuksissa että asia saadaan selvitettyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1382
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      647
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe