Tampereemme on loistoesimerkki

ns. edustuksellisen demokratian vaaroista. Kansa äänestää valtuustot mutta mitä tapahtuu sen jälkeen, kansan mielipiteellä ei ole mitään merkitystä vaan kaikki päätökset tehdään suhmuroinnilla, lehmänkaupoilla ja ison rahan miellyttämiseksi.

Tampereella on aivan turhaa äänestää laisinkaan. Tulisi halvemmaksi kun vanha valtuusto valitsisi aina uudet jäsenet poisjättäytyvien tilalle. Johan sitä valitellaan valtakunnana tasollakin kun vaalit tulevat niin mahdottoman kalliiksi. Pitihän nyt lokakuussakin olla kunnallisvaalit vaan eipä ollutkaan, moniko edes huomasi.

Kyllähän tämä sama ongelma pätee valtakunnan tasollakin.
483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sellaiset päättäjät, millaiset kansa, eli äänestäjien suuri massa päättää. Naiselle riittää perusteeksi, että ehdokas on nainen, toinen äänestää periaatteessa samaa, kuin ennenkin, uskotaan lipeviä puheita, ei kiinnosta miten ehdokas on toiminut aiemmin.

Äänestä

Demokratiapuheista huolimatta kansa on lammaslaumaa joka tykkää kun sitä johdetaan, ihan sama miten. Silloin ei tarvii itse ottaa kantaa isoihin asioihin, riittää kun päivän päätteeksi avaa kaljatölkin ja telkun. Aivot voi nostaa jääkaappiin.

En kyllä usko, että asiat menisivät toisin vaikka tehtäis niinkö avaaja esittää, valtuusto täydentäisi itse itsensä.

Äänestä

Nimenomaan vasemmalla vastustetaan henkeen ja vereen kansanäänestyksiä, jopa neuvoa-antaviakin. Miksi juuri ne puolueet jotka kuitenkin julkisuudessa eniten ovat ajavinaan demokratiaa ?

Äänestä

Tampereen+valtuusto+on+ihan+kokoomuksen+tossun+alla,pormestarinaiset+sukulaisineen+ja+tuttuineen+päättää,mitä+rakennetaan.+Ja+millä+ammattitaidolla,kunhan+vaan+saadaan+kaikki+suunnitelmat+alulle,ennenkuin+uusi+valtuusto+valitaan.+Uuteen+valtuustoon+voikin+tulla+sellaisia,jotka+vastustaa+ja+keskeyttää+suunnitelmat+tarpeettomina,valitsee+uuden+pormestarin+ja+apulaiset,kun+nykyiset+ei+hoida+omia+töitään,vaan+rakennusliikkeitten+mannekiineina+koko+ajan.+Ikonenkin+sanoi,että+häntä+on+pyydetty+jatkamaan,mutta+kyselyjen+mukaan+85-90%+kaupunkilaisista+ei+halua+häntä,eikä+Kostiaista,molemmilla+kun+on+sama+missio+soinut+sata+kertaa+joka+istunnossa,lehtien+palstoilla+ym.+ja+samat+virret,kuin+YIT:llä?No+miksi?Sen+takia,kun+kaikki+kaverit+ja+tukijat+on+YIT:n+johtajia,A-insinöörit+ja+Ely-keskuksen+johtaja,kaikki+sukua+keskenään+ja+nämä+päättää,ei+valtuusto.+Kun+saatiin+tunneli+alulle,niin+heti+alettiin+ratikkavouhotus,kun+saatiin+ratikka+läpi,niin+pormestarit+aloitti+eteläpuiston+vouhotuksen(pilaavat+kaupunkilaisten+puiston+ahneuksissaa+ja+laittomilla+papereilla)?Kaupunki+suunnitteli+valtion+tuella+Yhtenäisen+kansallisen+kaupunkipuiston+perustamista,ensimmäisenä+Suomessa(näsinpuistosta-ratinan-eteläpuiston+kautta+pyynikille+ja+pispalaan+asti?+Eteläpuistossa+on+vielä+kaiken+lisäksi+ainakin+sata+puuta,pensasta+ym.+harvinaisia+kasveja+ainoana+suomessa,joita+ei+saa+tuhota+ja+mannerheimin+lastensuojeluliitto+lahjoitti+laivapuiston+kaupungille+aikoinaan+sillä+ehdolla,ettei+sinne+rakenneta+ikinä+mitään,puisto+säilytetään?Niin+mitä+teki+kaupunki,yrittää+epätoivon+vimmalla+kaavoittaa+puistoon+8-kerroksisia+taloja?+Samoin+Lapinniemeen+vanhuksille+aikoinaan+lahjoitetulle+ja+rakennetulle+hoitolaitoksen+rantatontille+vanhusten+asioita+ajavat+pormestarit+kaavailee+hienostoasuntoja+varakkaille+ja+mummut+moottoritien+varteen+tai+tietysti+vuoreksen+korpeen,lakalaivan+teollisuusalueelle.+Viimeinen+uutinen+oli,kun+kansiareena+hanke+ei+saa+rahoitusta,niin+Ikonen+haluaa+maailman+mestaruuskisat+tampereelle+ja+nyt+äkkiä+rakentaan,kyllä+kaupunkilaiset+maksaa?+Koko+hanke+on+ihan+järjetön,peri+viikkoa+on+kisoja+ja+sen+jälkeen+seisoo+tyhjänä+ja+kaupunki+sitten+tukee+miljoonilla,että+saadaan+kulut+peittoon.+Meillä+on+jäähalleja+joka+kylässä+ja+hotelleja+kaupunki+täynnä,jos+tänne+muutama+tuhat+tulee+kisoja+katsomaan,niin+majoitetaan+niihin+tyhjiin+100.000+neliön+toimistotiloihin,joita+nyt+on+rakennettu+kestävän+kehityksen+merkeissä,tyhjänä+olevia+marketteja+on+kohta+joka+puolella+ja+keskustassa,mutta+ostajia+on+vain+1/10+,kun+on+niin+pieni+kaupunki+ja+kokoomus+on+ajanut+kaikki+tuottavan+vientiteollisuuden+pois+rumentamasta+maisemaa.+Ei+ole+enään,kuin+partureita,pizzan+kääntäjiä,kaljan+kantajia+ja+pakolaisia,siinä+kehitystä?Loput+on+opiskelijoita,joilla+ei+ole+varaa+pitää+isoja+kauppakeskuksia+pystyssä+ja+eläkeläiset+ei+tarvitse+muuta,kuin+kahvipaketin+ja+maitolitran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valinvalinitkua kirjoitti:

ns. edustuksellisen demokratian vaaroista. Kansa äänestää valtuustot mutta mitä tapahtuu sen jälkeen, kansan mielipiteellä ei ole mitään merkitystä vaan kaikki päätökset tehdään suhmuroinnilla, lehmänkaupoilla ja ison rahan miellyttämiseksi.

Tampereella on aivan turhaa äänestää laisinkaan. Tulisi halvemmaksi kun vanha valtuusto valitsisi aina uudet jäsenet poisjättäytyvien tilalle. Johan sitä valitellaan valtakunnana tasollakin kun vaalit tulevat niin mahdottoman kalliiksi. Pitihän nyt lokakuussakin olla kunnallisvaalit vaan eipä ollutkaan, moniko edes huomasi.

Kyllähän tämä sama ongelma pätee valtakunnan tasollakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu