Hiljattain aloin tekemään tällaista elokuva-arvostelua leffasta Indiana Jones ja Viimeinen Ristiretki. Se jostain syystä poistettiin, samana päivänä kuin tekemäni kommentointi Alien Covenantin trailerista. Päätin nyt aloittaa välillä arvostelun jatko-osalle jo tekemästäni elokuvasta ennustus.
Tämän leffan alkuperäinen, suomennettu nimi oikeastaan on "Kirous", mutta koska tuo nimi yksinkertaisuudessaan on todella yleinen, niin käytän mieluummin alkuperäistä nimeä, Damien: Omen 2. Huomaathan, että arvostelu sisältää spoilereita, joten jos haluat ensin katsoa elokuvan tietämättä juonesta, lue tämä arvostelu vasta katsottuasi leffan. Juonesta:
On kulunut 7 vuotta siitä, kun Robert Thorn kuoli aikoessaan tappaa Damienin. Damien (Jonathan Scott-Taylor) on siirtynyt kuolleen isänsä veljen Richardin (William Holden) ja tämän toisen vaimon, Annin (Lee Grant) kasvatettavaksi Chicagoon. Damien käy sotilaskoulua yhdessä serkkunsa Markin (Lucas Donat) kanssa ja elämä on kaikin puolin hyvää kaikille.
Saatana jatkaa kuitenkin armotta poikansa Damienin koulimista tulevaa varten ja vihollisten häikäilemätöntä murhaamista. Samalla Saatana kun Saatana murhaa kaikki Damienin salaisuuden selville saavat, hän järjestää pojalleen huomattavia suojelijoita, kuten kersantti Neffin (Lance Henrikssen) akatemiaan ja Paul Buherin (Robert Foxworth) Thornin yhtiöön.
Tähän en laita (toisin kuin Ennustuksen arvosteluun) Youtube-linkkiä, sillä Youtubella ei tällä hetkellä ole kovin kummoista versiota tästä elokuvasta. Pari sellaista on, missä kuva on todella pieni. Tämä elokuva on kylläkin todella hyvä (Jos yliluonnollinen menee) ja voin suositella. :)
Enemmittä puheitta yksityiskohtaiseen arvioon leffasta:
1. Satamakaupunkipanoraamaa
2. Bugenhagen siis onnistui ajamaan noiden katujen läpi ajamatta kenenkään ylitse.
3. Päämusiikkikappale on sama Ave Satani kuin Ennustuksessa, mutta siinä on eri rytmi ja eri osat ovat vaihtaneet paikkaa keskenään.
4. Arkkienkeli Michael?
5. Bugenhagen sanoo, että Yigaelin muurissa on neljät Antikristuksen kasvot tämän noustessa valtaan. Seuraavaksi Bugenhagen kuitenkin puhuu Saatanan kasvoista lapsena. Sori Bugi, Saatana ja Antikristus ovat kylläkin eri henkilö.
6. Takana pöydässä istuvalla huivipäisellä miehellä näyttää olevan kaksi lasillista mehua.
7. Damien on siis Antikristus, koska joku ilmeisen skitso ukkeli satoja vuosia sitten piirsi kuvan, joka muistuttaa nyt syntynyttä Damienia. Sori Bugi, mutta ei taitaisi pitää oikeudessa. Mutta mistä Damienia oikeastaan syytettäisiin? Että hänellä on väärä isä ja hän edustaa väärää uskontoa?
8. Ilman muuta Michaelin kannattaa uskoa noin kaukaa haettu teoria
9. Bugenhagen sattuu lukemaan Antikristuksesta juuri sen osan, jonka Damien myöhemmin lukee. Ilmestyskirja vain on liian lyhyt...
10. Bugin paras fakta tukemaan huimaa teoriaa Damienin identiteetistä on kuolleen miehen tieto. Onneksi Bugi ei ryhtynyt lakimieheksi, hän olisi varmaan hävinnyt kaikki juttunsa.
11. Bugenhagen myöntää avustamisen murhayrityksessä
12. Heitä on varoitettava -klisee. Myös... olen liian sairas itse ja olen viimeinen joka tietää -klisee.
13. Bugi on kusipää kaveriaan kohtaan. Haluaa tämän pilaavan maineensa kaukaa haetun kuuloisella puheella.
14. Tämän jatko-osan lammassymboliikkaa
15. Jeepin takana oleva kuorma-auto on jätetty lava ylhäällä seisoskelemaan. Kummallinen tapa jättää kuorma-auto yksin.
16. Korppi merkitsee sitä, että jotain pahaa tapahtuu -klisee. Myös...korpin ilmestyminen nr 1
17. Meduusa-Damien Yigaelin muurissa
18. Sopivin käytävän romahtaminen ikinä
19. Antikristus on lähellämme. No jos Israel on lähellä Chicagoa niin varmaan joo.
20. Mitäköhän Anakin Skywalker olisi sanonut kaikesta tuosta hiekasta? Varmaan että tunkee joka paikkaan.
21. Elävältä hautaamista
22. Tulisymboliikkaa Damienin ympärillä. Hänet kuvataan sopivasti pihalla poltettavan nuotion liekkien läpi kun hän tulee näkyviin.
23. Sylvia Sidney Marion tätinä
24. Marion on kusipää Damienia kohtaan kun Damien huomasi hyvästellä hänet -kuten pojalta odotettiinkin.
25. Richard Thorn on leväperäinen rahan suhteen
26. Richard tietenkin huomaa kysyä hyvästelivätkö pojat Marionin. Hän ironisesti katsoo ensin Damieniin, joka ei ole Marionin suosiossa mutta on hyvästellyt tämän, eikä Markiin joka on Marionin suosiossa mutta ei ole hyvästellyt tätä.
27. Marion on tyypillinen feministi. Ei tajua mitään teini-ikäisten poikien leikeistä.
28. Halaa minua -klisee plus Ole varovainen klisee
29. Kuunteliko Ann vieressä Markin ja Marionin keskustelua? Hänen askeliaan ei kuulunut vaikka hän ryntää suoraan Markin perään.
30. Vaikka Ann ilmeisesti oli ihan vieressä keskuselun ajan, hän tavoittaa Markin vasta tämän ollessa jo autolla.
31. Damien ja Mark ovat kusipäitä Marionia kohtaan keskustellessaan tästä autossa.
32. Murray "valkoisena ritarina" puolustamassa Marionia
33. Pojat vielä päälle rienaavat Marionia
34. Damien yllyttää Murrayta rikokseen
35. Damien on kusipää kersantti Neffiä kohtaan.
Jatkuu...
Damien Omen II -Mitä pielessä? (spoilereita)
4
471
Vastaukset
- BogBoomers
Jatketaanpa taas. Edelleen spoilerivaroitus voimassa
36. Marionin "Ellet tee mitä minä haluan" -klisee. Myös...kiristystä
37. Kamoon Marion... Ei ole ihan reilua pakottaa viatonta Charles Warrenia (Nicholas Pryor) kuuntelemaan kun riitelet testamentistasi.
38. Myös... Nicholas Pryor
39. Sano mitä sinulla on sanottavanasi -klisee. Mielenkiintoista kyllä kutakuinkin pidennetty versio Raw-Bertin (Ennustus) vastaavasta.
40. Ilmeisestikin itse lapseton Marion antaa Richardille ohjeita lastenkasvatuksesta.
41. Marionin esitys ei tainnut saada oikein ketään motivoitua puolustamaan häntä tai ymmärtämään hänen näkemyksiään.
43. Richard keskeyttää keskustelun juuri kun se alkoi mennä mielenkiintoiseksi. Hän myös estää näin Marionia vastaamasta omaan kysymykseensä, että mistä oikein on kyse.
44. Marionin asema tässä leffassa on yleensäkin melko kummallinen. Kuka hän oikeastaan on? Leffasta käy ilmi, että hän ilmeisesti on tavalla tai toisella ollut läheinen Richardin (Ja Raw-Bertin) isän kanssa. Richardin sisko? Mutta miksi hän puhuu edesmenneestä Robert Thornista Richardille sanomalla "veljesi"? Jos Marion on Richardin sisko niin riittäisi varmaan sanoa "Robert"?
45. Annista olisi tullut hyvä Cinemasinsille. Hän torpedoi loputkin mahdollisuudet järkevään keskusteluun.
46. Charlesin "Se on ihan ok" klisee
47. Annin hysteriaa osa 1
48. You know Marion... olisi ehkä hyvä pitää se ikkuna kiinni tänä yönä.
49. Richard on siis Charlesin mielestä "uskomaton" koska tietää yhden reliikin nimen.
50. Charlesilla ei ole lainkaan kuvia Yigaelin muurista vaikka hänellä onkin kuvia muista Bugenhagenin kuolinpaikalta löydetyistä esineistä.
51. Charlesin kertomukset viittaavat tarinaan joka olisi kiinnostavampi kuin se mitä katselemme juuri nyt.
52. Charles kuvaa kiduttamista
53. Richardia kiinnosti sopivasti se, kuka Joan Hart on, mutta hän ei kysynyt kuka tämän seurassa oleva mies valokuvassa on. Sopiva valikoivuus on sopivaa.
54. Tietenkin Marion on nukahtanut lukiessaan Raamattua
55. Korppi jump scare...myös...korpin näyttäytyminen nr2
56. Sopivin sydänkohtaus ikinä
57. Markilla on ylikielteinen asenne Neffiä kohtaan
58. Tietenkin uusi joukkueenjohtaja Neff on Saatanan palvelija
59. Miksi joku "kokenut sotilas" on pistetty töihin teinien akatemiaan?
60. Neffin "Puhutte vain kun teitä puhutellaan" klisee
61. Takaperin kävelyä
62. Looginen paikka aloittaa nimien kysely on toiselta pojalta vasemman käden puolella...
63. ...ja jatkaa tämän vasemmalta puolelta.
64. Mark ei saanut vastattua sekunnin murto-osassa, joten Neff tiukkaa saman tien lisätietoja.
65. Kai sinä Damien ymmärrät, että kuten muut sinäkään et saa etuoikeuksia. Mitä nyt Neff ottaa sinut erityissuojelukseensa koska hän on Saatanan asialla.
66. Richard avaa itse autonoven astuessaan ulos
67. Lew Ayres...Länsirintamalla ei ehkä ole mitään uutta vieläkään mutta nyt olisi asiaa Richardille...myös...Bill Athertonin roolissa
68. Molemmat miehet höpöttävät Paul Buherista ennen kuin tästä on näkynyt vilaustakaan.
69. Kuunnellaan hänen mielipiteensä -klisee
70. Muuten miten Marionille oli varattuna lento jo täksi aamuksi. Edellisenä iltana Ann vaati tämän häätämistä talosta, mikä viittasi siihen, että tämä
olisi ollut muuten jäämässä vielä joksikin aikaa. Marion myös häipyi suoraan huoneeseensa riidan jälkeen, joten missä vaiheessa tämä olisi saanut tiedon että hänet on häädetty talosta. Uutisen takia tuskin olisi kannattanut häiritä Marionia ennen aamua yleensäkään.
71. Miksi Ann näyttää niin järkyttyneeltä nähdessään Marionin kuolleena. Hänhän sai mitä pyysi edellisenä iltana... Marion on häipynyt ensimmäisenä aamulla.
72. Robert Foxworth Paul Buherina. Noin yleensä hieman kummallista, että yhden leffan merkittävimmistä pääpahiksista rooli annettiin juuri Foxworthille. Tietty hänessä on jonkinlaista karismaa, mutta hän myös kieltäytyi juuri noihin aikoihin J.R. Ewingin roolista Dallasissa. Kun roolia tarjottiin hänelle, hän kysyi, että miten J.R:sta oltaisiin tekemässä mukavampaa tyyppiä kuin mitä käsikirjoituksesta näkyi. Kun tästä ei oltu tekemässä sellaista, roolia tarjottiin Larry Hagmanille, joka ei kysellyt mitään tuon suuntaista. Mielenkiintoista spekuloida, minkälainen olisi ollut Dallas Robert Foxworth näyttelemässä J.R:a ja Larry Hagman näyttelemässä Paul buheria
jatkuu myöh...- BogBoomers
Jatkakaamme taas eteenpäin arvostelun kanssa. :)
Mainittakoon, että tämän elokuvan näyttelijöiden kohtalot ovat olleet mielenkiintoisia. Ainakin joidenkin jopa poikkeuksellisia. William Holden, joka siis näytteli Richard Thornia, kuoli vain muutamaa vuotta myöhemmin tämän elokuvan valmistuttua, marraskuussa 1981. Hän kuoli tapaturmaan.
Pääosien esittäjät, Jonathan Scott-Taylor ja Lucas Donat, vastaavasti siis Damien ja Mark, eivät luoneet kumpikaan itselleen uraa elokuvien parissa.
73. Käsikirjoittaja piilotti ironiaa poikien käymän sotilasakatemian nimeen. Davidson military academy. Lisää kristussymboliikkaa. Davidson tarkoittaa suomennettuna tietenkin "Daavidin poika". Nimi jota usein käytetään Jeesuksesta, koska tämä oli Daavidin huonetta ja sukua.
74. Paul ei haaskaa energiaa tahdikkuuteen. Sanoo Bill Athertonille suoraan, että tämä on väärässä.
75. Paul on siis sydämetön, koska ehdottaa että Thorn hyötyisi taloudellisesti globaalista nälänhädästä. Eikö maailma ole parempi paikka, jos Thornin yhtiö tuottaisi lisää ruokaa ihmisille ja samalla saisi tästä hyödyllisestä palveluksesta rahaa. Vasemmiston ideologit eivät ole säästelleet vaivoja tässä kohdassa käsikirjoitusta.
76. Ilmeisesti kemikaalialtaissa olevaat seokset ovat varsin vakaita, kun kellään niiden lähellä olevalla ei näytä olevan hengityssuojuksia tms.
77. Miksi Teddy oikeastaan näkee tarpeelliseksi puhua Raw-bertista? Hän tuskin tunsi tätä henkilökohtaisesti tms.
78. Älä puhu enää x:stä klisee
79. Etkö kestä vitsiä klisee
80. Mistä oikein on kyse klisee
81. Tuota saat katua klisee
82. Kuinka ollakaan myös Neff on orpo kuten Damien. Sopiva sattuma on sopiva.
83. Damien, sinun piti lähettää ensin Foster sisään ja sitten vasta tapella Teddyn kanssa.
84. The Force, it has a strong influence on the weak minded...
85. Neff taitaa tietää jo ihan tarkkaan mitä Teddy siellä lattialla teki...tarpeettomia kysymyksiä.
86. Mitä tapahtui klisee jota seuraa en tiedä mitä tapahtui klisee
87. Selittämätön siviive Neffin paluussa toimistoonsa. Damien ja Mark ehtivät käydä keskustelunsa ennen kuin Neff ehtii ovelta ikkunan luo. Kuitenkin Neff kääntyi heti takaisin toimistoon samaan aikaan kun Damien ja Mark poistuivat toimiston eteisestä.
88. Jos Richard on niin huolissaan salakuuntelevista tarjoilijoista, niin miksi hän ei järjestänyt itsepalveluaamiaista toimistoon puhuessaan Paulin kanssa?
89. Pidetään maanosto-ohjelma jäissä, sanoo Paul. You know... kunnes Saatana raivaa Bill Athertonin pois tieltä.
90. Ehkä minun pitäisi erota klisee, jota seuraa sinun aikasi koittaa vielä klisee.
91. Miten Joan Hart tuli noin sopivasti paikalle Richardin ollessa poistumassa? Selvä stalkkeritapaus.
92. Juuri noin Joan. Kannattaa aloittaa ilman muuta tutustuminen Richardiin mainitsemalla Bugenhagenin epätavallisesta harrastuksesta henkien manaajana.
93. Joan mainitsee tietävänsä, että Raw-Bert kävi tapaamassa (Ennustus) Bugenhagenia. Richard kysyy mistä tämä sai tiedon ja kun Joan vastaa kysymykseen Richard heitättää tämän ulos autosta.
94. Kuinka ollakaan Joan Hart ja Keith Jennings (Ennustus) olivat ystäviä keskenään. Sopiva sattuma on sopiva.
95. Miksi Murray ei vain heitä Joania pois auton luota vaan antaa tämän vaahdota Richardille?
96. Sori Joan, mutta sinä vaikutat vähän sekopäiseltä juuri nyt.
97. En ikinä uskonut yliluonnolliseen klisee plus olette vaarassa klisee.
98. On uskomatonta, että Charles ei ole vieläkään nähnyt edes valokuvia Yigaelin muurista.
99. Joan vaihtaa turhan tökerösti puheenaiheen suoraan Damieniin. Hän ilmeisesti ei välitä epäilysten herättämisestä.
100. Miten kauan Richardilta kesti oikeastaan päästä puhelimeen? Hän jätti Joanin tien varteen pois keskustasta. Ilmeisesti hän oli niin vihainen, että soitti heti kun pääsi lentokentälle (Jos autossa olisi ollut puhelin hän olisi varmaan soittanut siitä.). Mutta Joaniltakin varmaan vei aikansa päästä museolle.
101. Joan on nähnyt Yigaelin muurin, mutta ihmeellinen asia siis on että Charles museonjohtajana ei ole sitä nähnyt.
102. Käytä päätäsi Charles. Ainoa syy mainita Damien ja Yigaelin muuri yhdessä on se, että Damien jotenkin liittyy muuriin.
103. Yigael ilmeisesti ei ollut kuullut tavallisesta taiteilijoiden kankaasta.
104. Erinomainen aika heittäytyä epävarmaksi siitä, Joan, että oliko muurissa Damienin kasvot vai eikö. Eikö Joanin olisi kannattanut ensin painua vakoilemaan Damienia akatemialle ja tehdä näköhavainto ja vasta sitten käydä tapaamassa Richardia, Charlesia ja muita.
105. Annin "Mitä tuo oikein oli" klisee. Onneksi säästyimme kuitenkin Annin hysterialta.
106. Sumu tarkoittaa että jotain pahaa tapahtuu klisee.
107. Rugbykentän läheiselle tiellekin on pysäköity autoja, mikä viittaa parkkeerausongelmaan. Kuitenkin Joan löytää erinomaisen paikan itse parkkipaikalta.
108. Kentän reunalla istuva mies osoittaa Damienin Joanille aika ylimalkaisesti.
109. Sopivin tauko ikinä.
110. Joan on vähän turhan ilmeinen. Eikö Damien ihmettele, että kuka tuo kahjon näköinen eukko on... jatkuu.. - BogBoomers
Kohdasta 44 vielä... Tarkemmin mietittyäni tulin siihen päätelmään, että Marion täti olisi Richard Thornin (Ja edesmenneen Raw-Bertin) täti, ei Markin ja Damienin.
Ensinnäkin Marion on niin vanha, että Richard vaikuttaa nuorelta häneen verrattuna ja toiseksi hän mainitsee tuon perinnön Richardin (ja Raw-Bertin) isältä, joten hän ilmeisesti oli isälle läheinen.
- BogBoomers
111. Rukoilua auton ratissa...toisaalta...tuolloin ei ollut vielä autoihin asennettuja tv.itä, kahvimukitelineitä ja kännyköitä yms asioita viemässä huomiota ajamisesta.
112. Pelto ilman peltokuvioita oikealla.
113. Sopivin moottorin reistaus ikinä.
114. Korpin ilmestyminen nr 3...myös...korppi jump scare sekä korppi tarkoittaa että jotain pahaa tapahtuu klisee sekä tappajakorppi.
115. You know Joan...Tuo on juuri väärä tapa menetellä vihaiseksi epäillyn korpin kanssa. Korppi luontaisesti hyökkää takaapäin joten typerintä mitä voi tehdä on kääntää sille selkänsä
116. Korppi ei nähnyt tarpeelliseksi hyökätä Joanin kimppuun suoraan. Siinä vaiheessa kun se näytetään Joanin paetessa, se on paljon auton kattoa korkeammalla.
117. Silmien suojaaminen olisi ehkä järkevintä aluksi Joan... ai että myöhäistä...no ei siinä sitten mitään.
118. Rekkakuski ei nähnyt Joania vaikka tällä on kirkuvanpunainen takki päällä ja on vielä aivan valoisaa.
119. Kannattaisko rekkakuski väistää jos joku hortoilee keskellä tietä?
120. Rekkakuskin napakymppi...Eikö hän nähnyt missä kunnossa Joanin kasvot olivat. Tuhoutuiko Joanin pää niin perusteellisesti onnettomuudessa, että kukaan ei nähnyt mitä hänelle oli tapahtunut ennen sitä. Itse asiassa Joanin pudotessa takaisin tielle pää näyttää vielä aivan ehjältä.
121. Korppi pakenee rikospaikalta.
122. Näyttää siltä, että Mark leikkaa "Happy" sanan pois syntymäpäiväkakustaan ensimmäisenä.
123. Intiaanipatsas taustalla antamassa pontta Bill Athertonin ja Paul Buherin keskustelulle maanhankintaohjelmasta.
124. Paul on kysellyt Damienin kouluttajakersantista (Neff) eikä kerro miksi. Sanoo myös pitävänsä Damienia silmällä. Straight stalker case.
125. You know Damien...Paul ei väittänytkään, etteikö Mark saisi osaansa Thornin yhtiöistä tulevaisuudessa. Englannin kielen you tarkoittaa paitsi "sinä" myös "te".
126. Ai niin mutta Saatana saattoi jo kertoa Paulille että Damien murhaa Markin.
127. Richardin "Minulla on yllätys teille" klisee.
128. Damien jää Richardin yllärin takia sopivasti kahden Paulin kanssa.
129. Paulin ja Damienin keskustelu kuulostaa joltain, mitä pedofiili ja tämän uhri kävisivät.
130. Amatöörijääkiekkoa
131. Charlesin luistelutaidot ovat surkeat.
132. Amatöörisoppatykki
133. Bill Athertonin pukeutuminen on tilanteeseen liittyen epäkäytännöllistä. Huppu pään ympärillä estää näkemästä pelin kehittymistä sivuilla.
134. Korpin ilmestyminen nr 4 tarkoittaa, että jotain pahaa tapahtuu klisee.
135. Gimme a break... ihan pelikentän vieressä on sula alue, jota kukaan ei ole vielä huomannut ja johon juuri Bill Atherton tietenkin luistelee.
136. No way Bill olisi ehtinyt tuossa ajassa noin kauas tuonne avannolle.
137. Upea aika Richardin jäädä lomalle. Juuri kun yhtiössä on aloittanut uusi toimitusjohtaja joka tykkää radikaaleista ratkaisuista.
138. Paul ei viitsi poistua autosta ennen kuin hänelle avataan ovi. Tyypillinen nousukas.
139. Paul kuulee päivän merkittävimmät uutiset satunnaiselta groupielta ala-aulassa.
140. Paulin takana takassa palava liekki tuo helvetintuli-symboliikkaa.
141. Paulin jää maanosto-ohjelmalta suli kuin Bill Athertonin niellyt järvi.
142. You know Richard...Thornin omistajana sinä varmaan pystyisit kumoamaan ainakin osan Paulin maaostoista.
143. Pilapiirtelyä ja häirintää tunnilla.
144. Mitä tuo kusipäinen historianopettaja oikein kuvittelee tekevänsä Damienille? 20 kysymystä? Suurin osa näistä ei edes liity tunnin aiheeseen, Napoleonin sotaretkiin.
145. Neffin ilmestyminen kesken tuon huomiotaherättävän tietokilpailun on sopivin ikinä.
146. Jos Saatana ei halua Damienin vielä herättävän huomiota, niin eikö yksinkertaisinta olisi pitää tämän tietoisuudesta oikeat vastaukset kysymyksiin?
147. Et saa herättää huomiota -klisee
148. Damien ei siis ole ainakaan allerginen Raamatulle.
149. Kerrontaa
150. Oikealla takana marssiva poika näyttää epäilyttävästi pienemmältä kuin muut.
151. Jostain syystä tässä Damienin lukemisen aikana pidetyssä harjoituksessa ei käytetä rumpuja, jossa akatemian nimi on kirjoitettuna.
152. Mark kysyy Damienilta mikä on vialla tämän juostessa ohi. Ilmeinen vastaushan on että juostaan kenttä ympäri ja Damien ottaa tällä kerralla etumatkaa.
153. Neff on jo sopivasti ehtinyt harjoituksista toimistoonsa katselemaan kun Damien juoksee pois.
154. Miksi et puhu minulle -klisee
155. Pasarian on aika sinisilmäinen. Ei osaa vetää ilmeistä johtopäätöstä, että Paul olisi Intiassa tapahtuneiden murhien takana.
156. Minä perehdyn asiaan -klisee
157. Pitäisikö kertoa myös x:lle klisee
Jatkuu myöh...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828