hautausavustus

Onko kokemuksia sossun hautausavusta. Äidin tilillä on 300 euroa, on varaton. Saako jotain apua jostain ja kuinka. Kuoli eilen. Ainut lapsi olen ja minäkin pienituloinen.
3703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinun kannattaa mennä paikkakuntasi sosiaalitoimistoon. Googlettamalla löysin Varattoman vainajan hautaaminen tällaisten tekstin.
Jos vainajalla ei ole ollenkaan sukulaisia, kunnan sosiaalitoimi hoitaa kaikki järjestelyt.

Kunnat joutuvat lain mukaan kilpailuttamaan hautauspalvelut eli käytännössä paikkakunnan hautaustoimistot. Halvin vaihtoehto tietysti voittaa. Maksusitoumuksen mukaisesti hautaustoimisto yleensä tarjoaa varattomalle halvimman arkun, pienen arkkukoristeen ja kuljetuksen
tuhkaukseen.

Omaisilla ei ole velvollisuutta maksaa varattoman hautajaisia. Jos omaiset kuitenkin haluavat osallistua hautaukseen, mutta heillä ei ole varaa, kunnan sosiaalitoimelta voi hakea toimeentulotukea hautaukseen. Toimeentulotukea voivat saada myös omaiset itse esimerkiksi kukkiin ja hautajaisvaatteisiin.

Osanottoni äitisi poismenon johdosta. Ei se ole niin tärkeää miten trameasti meidän multiin saatetaan. Kyllä ihminen Suomessa hautaan saatetaan.

Äänestä

Asiasta on jo aikaa. Nyt Sotealueet hoitavat näitä. Toivottavasti sait jotain apua sotesta, tai kaukaisemmilta sukulaisilta.
Itse olen joutunut maksamaan edellisen vainajan perunkirjoituksen. Hänellä oli hieman omaa varallisuutta. Se meni mun piikkiin. Muu suku ei jakanut tuota kulua.
Nyt toinen tapaus, jossa poika ei laittanut tikkua ristiin isänsä hautajaisten eteen.
Hän elää omassa kuplassaan. Jouduin joitakin kuluja maksamaan.
Seuraavalla kerralla, jos vainajalla ei ole rahaa aion kieltäytyä.

Äänestä
  • Perunkirjoituksesta vähän.
    Uskottujen miesten ei tarvitse olla asianajajia vaan ihan tavallinen henkilö kelpaa.
    Uksottuja miehiä tulee oll 2 ja toiseksi uskotuksia mieheksi kelpaa esim. pesän ilmoittaja.
    Perukirja malleja löytyy netistä.
    Eli joku tuttu uskotuksi mieheksi ja pesän ilmottaja toiseksi ja ei kun perukirjaa tekemään ja ei tule mitään isoja kuluja.
    Itse olen tehnyt perunkirjoituksen erälle vähävaraiselle pesälle, tulihan niitä virheitä mutta kun ei tullut perintöveroa ja verottajakaan ei kysellyt perään niin mielestäni se oli ihan ok suortus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ufbvakrdni kirjoitti:

Onko kokemuksia sossun hautausavusta. Äidin tilillä on 300 euroa, on varaton. Saako jotain apua jostain ja kuinka. Kuoli eilen. Ainut lapsi olen ja minäkin pienituloinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu