Mun ei varmaan pitäs tästä kirjottaa koska mun silmät valuu kyynelnestettä jo nyt. :( Miten voin lopettaa rakastamasta? Miten voin vain unohtaa? Miten voin heittäytyä kylmäksi? Joka päivä hän vain vähemmän välittää minusta, päivä päivältä rakastan häntä enemmän ja enemmän...
En ikinä uskonut että ihmiseen voi näin paljon rakastua, varsinkaan näin lyhyellä aikaa (olen tuntenut hänet 10kk, josta hänen kanssaan kahteen otteeseen seurustellut yhteensä 5kk). Edelliset suhteet ovat unohtuneet hyvinkin nopeasti... mutta tästä en pääse yli millään keinolla!!! Tätä on jo kestänyt liian monta kuukautta.
Tuntuu aivan kamalalle ajatellakin häntä toisen naisen seurassa, puhumattakaan ajatuksista kuinka hän harrastaa "sitä" toisen kanssa. Mun sydän hakkaa jo pelkästä ajatuksesta. En vain voi olla ajattelematta.
Tuntuu ettei mikään auta :( Itken itseni aina uneen ja nukun yöni todella huonosti. Olen hankkiutunut julkisille paikoille, tutustunut uusiin ihmisiin ja tapaillut muita miehiä (ja on ollut kivaakin) mutta aina olen tajunnut etteivät he ole sitä mitä "hän". Hän on niin erilainen!!!!
Vaikka kuinka raataisin töissä päivän itseni väsyksiin, niin muistan hänen kasvonsa, kosketuksen, tuoksun, aina nukkumaan mennessäni. Vaikka poistaisin hänen numeronsa ja viestinsä kännykästä, saisin ne kuitenkin takaisin. Selvinpäin ollessani saan itseni pidettyä erossa viestien lähettelystä mutta humalassa en...
En vaan voi unohtaa. Hän on ajatuksissani, unissani, kaikkialla... jopa hänen nimensä kuuleminen tuo kaiken mieleen.
Siitä hetkestä kun tämä kaikki "helvetti" alkoi on 3kk. Vaikka hän on kuinka paljon mua silloin satuttikin haukkumisellaan jne ja kuinka tehnyt selväksi ettei meidän välillä voi olla enää mitää... rakastan häntä, haluan hänet! En tunne olevani ehjä enää... hän vei mukanaan musta palasen, jota ei voi muut tuoda takaisin kuin hän! :( Mikään ei ole enään ollut ennallaan...
Lattialla jaloissani monta litraa kyyneliä. Eivätkö ne koskaan lopu???
Miten lopetan rakastamisen?
27
5197
Vastaukset
- Guardian angel
No, sellaista se juuri on, kun jotakin rakastaa niin se tuntuu tuolla tavalla. Itkeminenkin auttaa vain pinnallisesti mutta vapauttavaa se on.
Ja rakastettuahan ei voi kukaan korvata - ei ainakaan kovin pian. Sehän saattaa viedä monta vuotta. Koeta jaksella, levätä ja löytää sekä nähdä kaikki jäljelle jääneet hyvät asiat.. ellei sitten olekin mahdollista saada rakas takaisin. Hän kyllä tulee, jos itse epäonnistuu.- ööh?
Mitä tarkoitit tuolla, että tulee takaisin jos epäonnistuu? Toisessa ihmissuhteessako? Siis palaa takaisin, jos tajuaa tehneensä virheen erotessaan?
- joku.........
tuli? loppuiko kaikki yhtäkkiä.Kuinka vanhoija olette ja mistäpäin jos saan udella.?
- Surusilmä
Ei siihen loppuun ole vain yhtä syytä... Hänen mielestään haluan edetä liian nopeasti, hänen mielestään olen liian mustasukkainen. Ja ennen kaikkea se että hän pitää minua varmaan vain epätoivoisena roikkujana ja itsestään selvyytenä. Voisin tehdä kaiken hänen puolestaan... välittämisestäni häntä kohtaan, en vain epätoivosta että hän pysyisi vierelläni. Hän ei vaan tajunnut kuinka kaiken tein pelkästä rakkaudesta.
Aina kun nykyään nään häntä, hän on niin kylmän oloinen. Ei enää sitä ihanaa katsetta ja hymyä. Olen hänelle kuin ilmaa. Häntä saattaa silmieni alla iskeä muita naisia, ei häntä kiinnosta se näenkö vai ei. Sattuu sattuu sattuu! Ja 22v ollaan molemmat jos välttämättä tahdot tietää! - ikuisuuskysymystä
Ikä, Missä, Millanen.
- sanonko
ikuisuuskysymystä kirjoitti:
Ikä, Missä, Millanen.
on se jengi, joka ei osaa muuta sanoakaan.
- Minä
Tiedätkö mulla on aikalailla sama tilanne.
Todella paskalta tuntuu. Ikävä on kova ja itkettää :((.- Nimetön
Kolmatta vuotta... Ajatuksissa koko ajan.
- Surusilmä
Nimetön kirjoitti:
Kolmatta vuotta... Ajatuksissa koko ajan.
Kertokaa mikä teidät ajoi tohon tilanteeseen?
- Anonyymi
Nimetön kirjoitti:
Kolmatta vuotta... Ajatuksissa koko ajan.
kestääkö siinä niin kauvan...
- Julia
Puolitoista vuotta sitten erosin silloisesta poikaystävästäni, olimme olleet yhdessä 3 vuotta. Suurin syy eroomme oli että molemmat halusivat eräänlaista vapautta, olimme kuitenkin nuoria ihmisiä. Sovimme keskenämme että emme palaisi yhteen ainakaan pariin vuoteen (lopullinen ero tuntui hyvin haikealta, siksi tämä päätös).
Tapasin pian tämän jälkeen pojan, jonka kanssa aloitin seurustelun. Alussa kaikki oli hyvin, mutta vähän ajan päästä alkoi tämä exä kummitella mielessä. Ajattelin häntä välillä enemmän, välillä vähemmän. Välillä itketti ja elämä tuntui olevan täysin väärillä raiteilla... Uudesta suhteesta ei loppujen lopuksi tullut mitään, ja lopetin suhteen, vaikka tämä poika oli minulle tosi ihana ja rakasti minua. Kukaan muu ei vaan voinut olla minulle se oikea...
Siitä on nyt puolitoista vuotta aikaa kun erottiin... En millään saanut häntä mielestäni vaikka miten yritin olla "vain ystävä". Äskettäin kuitenkin keräsin rohkeuteni ja kerroin hänelle myöhään baarireissun jälkeen tunteistani. En enää kestänyt olla hiljaa, ja miettiä milloin hän löytää itselleen ihanan tyttöystävän... Olisi tietenkin ollut ihanaa jos hän olisi ottanut minut syliinsä ja suudellut minua tämän jälkeen, niin ei tosin tapahtunut. Hän vastasi että voisi varmaankin rakastaa minua, mutta aikoi pitää kiinni tuosta kahden vuoden rajasta, koska ei ollut vielä valmis sitoutumaan, olin kuitenkin hänen ensimmäinen tyttöystävänsä. Itkin, mutta hän jäi lohduttamaan minua. Totuus on että hän on ainoa ihminen kaikista niistä ihmisistä jotka olen elämässäni tavannut, jonka kanssa tuntuu oikealta, ja jota jaksan katsella päivästä toiseen... Uskon etten enää ikinä voi rakastaa ketään muuta.
Mitä teen?!? Odotanko kiltisti että hän saa koettua ne sekoilut/suhteet muiden tyttöjen kanssa, ja elän sen riskin kanssa että hän löytää jonkun muun... Vai yritänkö (taas kerran) unohtaa hänet? Tekisi mieli vaan odottaa, mutta mitä jos hän ei ikinä rakastukaan minuun uudelleen? Odotanko ikuisesti?
Jos jollain on hyviä ideoita miten ihmisen saa rakastumaan toiseen... Toisi sanoen saadaan toisen ihmisen silmät "avautumaan", niin niitä otetaan ilomielin vastaan...- Surusilmä
Minäkin olen ollut ensimmäinen tälle miehelle. Silloin kun meillä oli vielä suhde niin silloinkin mietiskelin itsekseni monesti että, mitä jos tästä tuleekin monen vuoden juttu, ja hän jättää minut sitten kokeilu halujensa takia? Olisiko parempi hänen antaa vain sekoilla ja kokeilla?
Loppujen lopuksi minun ei tarvinnut lopettaa suhdettamme, hän teki sen! Mäkin pelkään nyt ihan sairaasti, että mitä jos hän löytääkin toisen ja jakaa elämänsä hänen kanssaan... ei kukaan ole koskaan tuntunut tuollaiselta kuin hän. :(
Jos voisin olla varma että hän haluaa palata kokeilujensa jälkeen luokseni, antaisin hänen nyt mennä ja olla niinkuin tahtoo. Mutta kukaan ei tiedä tuleeko noin käymään! Ja epävarmuus tässä pelottaakin eniten :(
Minullekin kelpais neuvot! - tyyppi
Mun kokemus on se, että asioita ei voi tilata tapahtumaan "oikeaan" aikaan. Esim teidän tilanne. Ikään kuin oikea ihminen mutta väärään aikaan. Päätitte valita vapauden ja sit on elettävä sen valinnan mukaan, ikävä kyllä.
Toisaalta ihmettelenne eroanne, jos kuitenkin kaikki oli ns. kunnossa. Toisaalta ymmärrän vapaudenkaipuun. Itsellänikin sitä on pitkän suhteen aikana välillä tullu, ja aikalisäkin tuli koettua, tosin syitä oli paljon muitakin kuin em. Mut riskit on isot kuten sunkin tarina osoitti.
Tietysti ihanteellista olisi että teidän fiilikset ja kokemukset olis kulkeneet samaa rataa ja nyt voisitte löytää toisenne uudestaan.. Sinä olisit siihen valmis mutta hän ei, ainakaan vielä. Kysymys kuuluu, onko hän ylipäätään. Yritä selvittää asia hänen kanssaan vielä kerran! Mun mielestä tuosta 2 vuoden rajapyykistä ei nyt orjallisesti tarvitse pitää kiinni. Luulen, että exäsi tietää jo sen verran, mitä on tarpeen noiden päätösten tekoon! Kyllä te olette sitä vapautta tahoillanne kokeneet jo.
Jos sitten käy niin että hän ei halua yhteen enää palata, se on surullista, mutta usko tai älä, ajan kanssa sen yli pääset (ja löydät elämääsi vielä uudenkin ihmisen). Varmastikaan et täysin samanlaista kokemusta saa ja ihan varmasti tulet tavalla tai toisella rakastamaan tätä ihmistäsi aina. Mutta ehkä sillä kaikella oli tarkoituksensa ja olethan saanut häneltä elämääsi paljon arvokasta.
Tsemppihalaus sulle, toivottavasti asiat vielä kääntyvät parhain päin! Mutta jos eivät, sure pahin suru itsestäsi ulos ja sitten yritä jatkaa elämääsi! Älä odota liian kauan! - tyyppi
Surusilmä kirjoitti:
Minäkin olen ollut ensimmäinen tälle miehelle. Silloin kun meillä oli vielä suhde niin silloinkin mietiskelin itsekseni monesti että, mitä jos tästä tuleekin monen vuoden juttu, ja hän jättää minut sitten kokeilu halujensa takia? Olisiko parempi hänen antaa vain sekoilla ja kokeilla?
Loppujen lopuksi minun ei tarvinnut lopettaa suhdettamme, hän teki sen! Mäkin pelkään nyt ihan sairaasti, että mitä jos hän löytääkin toisen ja jakaa elämänsä hänen kanssaan... ei kukaan ole koskaan tuntunut tuollaiselta kuin hän. :(
Jos voisin olla varma että hän haluaa palata kokeilujensa jälkeen luokseni, antaisin hänen nyt mennä ja olla niinkuin tahtoo. Mutta kukaan ei tiedä tuleeko noin käymään! Ja epävarmuus tässä pelottaakin eniten :(
Minullekin kelpais neuvot!Mä tässä ajattelin viestejäsi, surusilmä. Enhän kyllä yhtään tiedä, millanen suhteenne ollut, miten tiivis jne... Meinasin sanoa että loppujen lopuksi 10 kk aika lyhyt aika, mutta enpäs sanokaan, koska ei niitä kokemuksia voi sillä tavalla ajallisesti mitata. Sitähän voi ohikiitävissäkin tapaamisissa kokea vaikka miten isoja tunteita jos vaan natsaa toisen ihmisen kanssa ihan erityislaatuisesti.
Mut toisaalta, varmaan tunteissasi on vielä sitä ensihuumaa ja sitä Älyttömän Isoa Rakastamisen tunnetta, jossa toisen näkee tavallaan kauniina kuvana ennemmin kuin oikeena ihmisenä.
Jotenkin vain tuli sellainen käsitys, että ehkä takerruit tähän poikaystävääsi vähän liikaa? Sanoithan itsekin jotain sen suuntaista. Sikäli ymmärrän poikaystävääsi; olen itse sellainen että jos joku kauhean tiukasti pitää kiinni, sitä enemmän etäisyyttä pitää ottaa. Jos taas antaa tilaa ja vapautta, on hyvä olla lähellä.
Entä jos hän ei vain välittänyt sinusta tarpeeksi? Vai halusiko vain vähän hengähdystaukoa ja oliko teillä jostain aikalisästä puhetta (sorry, en enää tarkkaan muista, mitä kirjotit aiemmassa viestissäsi).
Jokatapauksesta mun mielestä ainoa mitä voit tehdä on nyt antaa hänen olla. Olet varmasti osoittanut sen, miten paljon häntä rakastat ja että sinulla on ikävä. Kyllä hän sen tietää. Jos tolkutat sitä jatkuvasti, se vain hermostuttaa häntä.
Hänen kylmyytensä... Siihen on kaksi vaihtoehtoa. Joko hän ei enää välitä sinusta. Tai sitten välittää liikaa, eikä halua myöntää sitä itselleen. Mutta lähinnä vaikuttaa siltä, (näin pika-analyysina ja täysin sokkona, enhän minä oikeesti voi tietää teistä mitään...)että hän haluaa nyt olla rauhassa.
Millä tavalla hän sua haukkui/loukkasi? Yritä ajatella niitä asioita silloin kun se iso ikävä iskee päälle. Entä jos ihan oikeasti ette olleetkaan toisillenne oikeat ihmiset! Ajattele myös sitä vaihtoehtoa.
Kuten edellisessäkin viestissä kirjotin, aika on ainoa, joka auttaa. Ei voi väkisin lakata rakastamasta. Juttu on niin "tuore" että tunteet on raastavia varmasti vielä pitkään!
Mutta kyllä sä selviät, mä lupaan sulle! :) Tiestysti toivon, että löytäsitte vielä toisenne, mutta jos niin ei käy, koita silti jaksaa.
Sanon saman kuin toisellekin: älä odota liian pitkään!! Elä omaa elämääsi!! Sulla on se myös ilman tätä poikaakin, usko tai älä.
tsemppihalaus myös sinulle! - Surusilmä
tyyppi kirjoitti:
Mä tässä ajattelin viestejäsi, surusilmä. Enhän kyllä yhtään tiedä, millanen suhteenne ollut, miten tiivis jne... Meinasin sanoa että loppujen lopuksi 10 kk aika lyhyt aika, mutta enpäs sanokaan, koska ei niitä kokemuksia voi sillä tavalla ajallisesti mitata. Sitähän voi ohikiitävissäkin tapaamisissa kokea vaikka miten isoja tunteita jos vaan natsaa toisen ihmisen kanssa ihan erityislaatuisesti.
Mut toisaalta, varmaan tunteissasi on vielä sitä ensihuumaa ja sitä Älyttömän Isoa Rakastamisen tunnetta, jossa toisen näkee tavallaan kauniina kuvana ennemmin kuin oikeena ihmisenä.
Jotenkin vain tuli sellainen käsitys, että ehkä takerruit tähän poikaystävääsi vähän liikaa? Sanoithan itsekin jotain sen suuntaista. Sikäli ymmärrän poikaystävääsi; olen itse sellainen että jos joku kauhean tiukasti pitää kiinni, sitä enemmän etäisyyttä pitää ottaa. Jos taas antaa tilaa ja vapautta, on hyvä olla lähellä.
Entä jos hän ei vain välittänyt sinusta tarpeeksi? Vai halusiko vain vähän hengähdystaukoa ja oliko teillä jostain aikalisästä puhetta (sorry, en enää tarkkaan muista, mitä kirjotit aiemmassa viestissäsi).
Jokatapauksesta mun mielestä ainoa mitä voit tehdä on nyt antaa hänen olla. Olet varmasti osoittanut sen, miten paljon häntä rakastat ja että sinulla on ikävä. Kyllä hän sen tietää. Jos tolkutat sitä jatkuvasti, se vain hermostuttaa häntä.
Hänen kylmyytensä... Siihen on kaksi vaihtoehtoa. Joko hän ei enää välitä sinusta. Tai sitten välittää liikaa, eikä halua myöntää sitä itselleen. Mutta lähinnä vaikuttaa siltä, (näin pika-analyysina ja täysin sokkona, enhän minä oikeesti voi tietää teistä mitään...)että hän haluaa nyt olla rauhassa.
Millä tavalla hän sua haukkui/loukkasi? Yritä ajatella niitä asioita silloin kun se iso ikävä iskee päälle. Entä jos ihan oikeasti ette olleetkaan toisillenne oikeat ihmiset! Ajattele myös sitä vaihtoehtoa.
Kuten edellisessäkin viestissä kirjotin, aika on ainoa, joka auttaa. Ei voi väkisin lakata rakastamasta. Juttu on niin "tuore" että tunteet on raastavia varmasti vielä pitkään!
Mutta kyllä sä selviät, mä lupaan sulle! :) Tiestysti toivon, että löytäsitte vielä toisenne, mutta jos niin ei käy, koita silti jaksaa.
Sanon saman kuin toisellekin: älä odota liian pitkään!! Elä omaa elämääsi!! Sulla on se myös ilman tätä poikaakin, usko tai älä.
tsemppihalaus myös sinulle!10kk todellakin on lyhyt aika myös minun mielestä! Niinku jo aiemmin mainitsin, en olisi itsekään uskonut että näin lyhyellä ajalla voin näin rakastua toiseen ihmiseen!!! En ole koskaan aiemmin tuntenut tällä tavalla välittäväni toisesta.
Otit puheeksi tuon etäisyyden ottamisen. Sitä olen tässä tehnyt, päivä päivältä olen itseni pakottanut olla ottamatta yhteyttä häneen. Minuutit vain tuntuvat päiviltä, päivät viikoilta... Ei odottaminen mieltäni kalva, vaan epävarmuus siitä mihin tämä lopulta päättyy, ja pelko että hän löytää toisen, paremman kuin minä. Kukaan ei tiedä, johtaako odottamiseni mihinkään...
Meidän juttumme vain loppui ilman mitää selityksiä ! Mistään tauosta ei ollut puhetta. Tälläinen samanlainen tapahtui (tosin paljon lievempänä)silloin kun ekaa kertaa olimme seurustelleet. Hän vain lopetti suhteen, kuulemman mitää selityksiä tarvinnut. Tiedän, näin ja myös lähellä olevat ihmiset huomasivat olevan minusta mustakkainen. Se oli niin läpinäkyvää!!! Sitten kun pyysin häntä takaisin, hän sanoi ettei halua minkään näköiseen suhteeseen. Kuitenkin sitten kun lopetin "roikkumisen", hän palasi ja pyysi itse mut takaisin.
Sanoit; "Entä jos ihan oikeasti ette olleetkaan toisillenne oikeat ihmiset! Ajattele myös sitä vaihtoehtoa. " Arvaa olenko miettinyt tuota?
Mutta en vaan voi tunteilleni mitään! Voinsimpa vain lopettaa rakastamasta ja välittämästä ja unohtaa ja noin vaan rakastua johonkuhun toiseen! Helppohan on sanoa!
Omaa elämääni olen kyllä yrittänyt elää... niinkun mainitsin aiemmin että olen jopa tapaillut muita miehiä... mutta eivät he ole siltä tuntuneet kuin "hän"!
Kiitos kuitenkin sinulle "tyyppi" =)
- Sielunsisar(ko?)
Menin iha sanattomaks ku luin tota juttua. Ihan ku mä ite olisin kirjottanu sen... Mä oon ajatellu alusta alkaen, että ei rakkaus synny niin lyhyessä ajassa, mutta niin se kai on, ettei rakkaus katso aikaa eikä paikkaa!! 2003 kesällä mä tutustuin sillosen poikaystäväni kautta ihanaan ihmiseen. Tai sillon mä en todellakaa ajatellu siitä niin... Pari kertaa näin tän jätkän ku olin sen mun poikaystävän kanssa jossain ja ainahan me saatiin sen tyypin kanssa riita aikaseks! Varsinkin kun oltiin humalassa tuli tapeltua oikeen kunnolla..jopa niin pahasti, et mun sillosen poikakaverin piti tulla väliin. Sitten yhellä ryyppyreissulla tää nykyään niin ihana jätkä huomas mun pahan olon ja pelon mun sillosta jätkäkaverii kohtaa. Mä todella pelkäsin sitä.. Huomattuaan tän se tuli sanomaan mulle et parempaa on tarjolla, mut mä en kuunnellu..tai sit mä en vaa tajunnu. Se mun sillonen yritti kuristaa mua turvavyöllä ja sillo mä päätin et se on ohi. Myöhemmin mä tutustuin siihen toiseen jätkään. Me huomattiin et vaik me oltiin tapeltu paljon, meillä oli myös tosi paljon yhteistä. (Tää voi kuulostaa sekavalta yms. mut ajattelin kertoo hieman taustatietoa. Ehkä kertominen muille voi auttaa muakin.) Yhtäkkii meen välille oli syntynyt vahva side. Mä en voinu päästää enää irti. Me seurusteltiin puoli vuotta ja sitten yhessä viikonlopussa kaikki oli ohi. Se muuttu ihan eri ihmiseks. Ilmotti kylmästi löytäneensä ittensä jostai muualta. Myöhemmin sain kuulla et sillä oli ollu neljä muuta muijaa mun aikana. Monta kertaa mä näinkin sen jonkun toisen kanssa. Ja se jos joku sattu. Mä tunsin oloni ihan turhaks ja sorruin. Musta ei ollu mihinkää moneen kuukautee. Mä annoin sille kaikkeni sen puolen vuoden aikana ja tän mä sain takas. Ystävät yritti takoo mun päähän et mä löydän paremman, mut mä vaan rakastin. Ja lopulta mä löysinki paremman. Jätkän joka kuunteli ja puhu itseki! Mut mä en vaa pystyny siihe. Ne pari kuukautta sen kanssa oli yhtä kidutusta. Sen silmissä mä näin sen toisen. Aina ku me mentiin nukkumaan, mä toivoin et se olis ollu se toinen. Mä luovutin ja vaivuin taas itsesääliin. Sitten yks viikonloppu...just viime joulukuussa tää mun "elämäni rakkaus" päätti taas ilmottaa itestään! Se teki mulle selväks et se haluu mut takas... Ja minkä nainen heikkoudelleen voi. Mä halusin samaa..palavasti. Ensimmäiset pari päivää oli ku unelmaa. Mä tunsin oloni pitkästä aikaa tärkeeks. Mut nyt myöhemmin, mä huomaan taas sen. Mä kidutan itteeni. Mä teen kaiken just niinku tää tyyppi mulle sanoo. Mä istun kotona ja odotan...jos se vaikka soittais. Se saa lähteä minne vaa, koska vaa. Mulla ei saa olla omaa elämää. Mutta minkäs tässä voit, kun rakastat. Ei rakkautta voi lopettaa. "Rakkaus ei katso aikaa, eikä paikkaa!" Kai tää jätkä pompottaa mua vielä pitkään. Mut ehkä jonain päivänä... Mä joko lopetan rakastamasta..tai sit tapahtuu ihme ja mä saan vastarakkautta ja elämäni takasin. Eli... Sä et oo yksin. Voimia siskoseni. Voimia.
- mää
Älkää nyt antako pompotella itseänne!
Tilanne tuskin muuttuu tuosta tuon kummemmaksi.
Anteeksi nyt mutta eipä tuo jätkä kovin unelmalta vaikuta käyttäytymisensä perusteella...
Ymmärrän miten itsepintaista se oma rakkaus voi olla ja miten suuri se toivo että jospa tämä tästä vielä, ja kohta se huomaa että haluaakin vain mut jne....
Mut päästä nyt irti hyvä ihminen ennenku hajotat ittes! Säilytä mieluummin joku kaunis muisto mitä teidän välillä ehkä oli, ennen kuin sekin hajoaa. - ...Sielunsisar(ko?)...
mää kirjoitti:
Älkää nyt antako pompotella itseänne!
Tilanne tuskin muuttuu tuosta tuon kummemmaksi.
Anteeksi nyt mutta eipä tuo jätkä kovin unelmalta vaikuta käyttäytymisensä perusteella...
Ymmärrän miten itsepintaista se oma rakkaus voi olla ja miten suuri se toivo että jospa tämä tästä vielä, ja kohta se huomaa että haluaakin vain mut jne....
Mut päästä nyt irti hyvä ihminen ennenku hajotat ittes! Säilytä mieluummin joku kaunis muisto mitä teidän välillä ehkä oli, ennen kuin sekin hajoaa.Kuulosti se sitten miltä tahansa muitten korvissa, niin tää on mun tyhmää unelmaa.. Jos mä hajoan, mä haluan hajota tähän, en muuhun. En halua valittaa, koska tää on mun päätös. Muilla on varmasti vaikeempaa. Se turvallisuuden tunne, jonka mä saan tän jätkän kanssa on jotain korvaamatonta. Niinä hetkinä, ku mä tunnen sen mun vierellä, kaikki on hyvin. Muuta mä en toivo. Se, mitä joudun kestämään niinä muina hetkinä, tuntuu olevan vaivan arvosta. Vaikka mä toisaalta tunnenkin kaiken olevan niin väärin.. väärin mua kohtaan. No, ehkä mä en osaa selittää tätä tän paremmin.. Eikä mun varmaa tarvikkaa... Mä oon ymmärtäny sen, et tää satuttaa mua ja jollain tasolla mä hyväksyn sen. Typerää, tiedän. Mutta todella, rakkaus on itsepintaista ja epäitsekästä. Puhuin just puhelimessa jätkäkaverini kanssa ja kerroin, et oon lähdössä viikonloppuna tyttöjen kanssa ulos. Ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa mä kuulin hyväksyvän vastauksen. Ehkä tää on alku jollekin paremmalle. Perjantain lähestyminen pelottaa silti samalla... Mitä tapahtuu kun mä en oo sen kanssa? Mun päätä vaivaa koko illan ajatukset niistä vanhoista jutuista. Mut yritän ottaa kaiken irti illastani. Voimia teille kaikille... Toivottakaa onnea!
- Surusilmä
Sitä vaan tässä istuskelee ja miettii, ei unta tuu, aattelin tulla tänne kirjottelee... :/ Pakko keksiä jotain hommaa niin pitkäks aikaa että nukahtaa! Jos sänkyyn menisin pyörimään niin kaikki muistot vaan tulvis mieleen, itkisin ja valvoisin vielä pidempään.
Eipä tästä aiheesta kirjottaminen mua iloisemmaksikaan kyllä saa mutta saa ajatuksiaan purettua kuitenkin "jollekin".
Mun kaverit kun ei mua ymmärrä. Ne vaan sano että "eikö olis aika etsiä uus mies ja unohtaa tuo?". Niiden mielestä on säälittävää kun "roikun" tuossa miehessä... Ei ne ymmärrä sitä miksi minulle ei kelpaa kukaan joka olisi ehdolla.
Se vaan nyt on niin etten pystyisi minkäänlaista suhdetta rakentamaan ihmisen kanssa josta en välitä... enkä mä välitä kuin yhdestä ainoasta!!!:( Onko mitään keinoa tästä miehestä päästä yli? Meidän tulevaisuus näyttää siltä ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta... miten ihmeessä voin selvitä!!!!- sanna
Sanompa vaa, että todellaki ymmärrän sua, mutta eipä mustakaan oo sua neuvomaan. Ei ne kavereitten neuvot koskaan tunnu järkeviltä,.. Mitä nekin muka tietäis. Tai ehkä ne on kokenu samaa, mutta mistä ne tietäis miltä just susta tuntuu. Ainakin näin mä ajattelen. Itsekästä, tiedän. Mutta kun sattuu, kaikki ajatukset hämärtyy. Osa käskee kuunnella sydäntään, mutta sehän siinä just se ongelma on, kun kuuntelee vaan sitä, eikä osaa käyttää järkeään! :( Yritän vaan sanoa, et koita pärjätä. Mäkin yritän keksiä tekosyitä... syitä unohtaa. Mustamaalata koko jätkä mielessäni. Tuntuu mahottomalta unohtaa, mut on kai vaan yritettävä...meidän molempien... :)
- Surusilmä
sanna kirjoitti:
Sanompa vaa, että todellaki ymmärrän sua, mutta eipä mustakaan oo sua neuvomaan. Ei ne kavereitten neuvot koskaan tunnu järkeviltä,.. Mitä nekin muka tietäis. Tai ehkä ne on kokenu samaa, mutta mistä ne tietäis miltä just susta tuntuu. Ainakin näin mä ajattelen. Itsekästä, tiedän. Mutta kun sattuu, kaikki ajatukset hämärtyy. Osa käskee kuunnella sydäntään, mutta sehän siinä just se ongelma on, kun kuuntelee vaan sitä, eikä osaa käyttää järkeään! :( Yritän vaan sanoa, et koita pärjätä. Mäkin yritän keksiä tekosyitä... syitä unohtaa. Mustamaalata koko jätkä mielessäni. Tuntuu mahottomalta unohtaa, mut on kai vaan yritettävä...meidän molempien... :)
Jotenkin tuntuu tyhmälle... tavallaan itsekin tajuaa et kun löytäs vaan uude ukon nii toi unohtus. Mut sen uudenha on pakko olla ns parempi kuin toi. Mut en mä oo kehenkää yhtä ihananaan törmänny vaikka yrittäny tutustua jokaiseen kaksilahkeiseen vastaan tulevaan :(
- Surusilmä
Olen tapaillut ns väkisin miehiä useammankin nyt reilun viikon sisään! Kivoja tyyppejä ovat olleet mutta eipä kukaan niinkuin "hän"! Ette voi tajuta miten kaipaan ja miten sattuu...
- Nainen_27
En voi neuvoa muuten kuin oman kokemukseni pohjalta. Olen nuorempana ollut tosi tunteellinen ja herkkä taiteilijaluonne ja olen myös itkenyt miesten vuoksi silmäni punaisiksi niin monesti ettet uskokaan...
Älä yritä väkisin mitään miesten tapaamista. Se ei auta vaan pahentaa vain ikävää. Keskity sen sijaan työntekoon ja sellaisiin asioihin joista pidät. Harrastuksiin, kavereihin ym. Itse käyn salilla, mitä suurempi suru niin sitä rankempi jumppa tai muu treeni. Niin useasti viikossa että helpottaa. Käy kampaajalla, osta uusia vaatteita ja meikkejä, sisusta asuntoasi kauniiksi. Itke jos itkettää. Panosta itseesi!
- Anonyymi
Minulla on samanlainen asia. Haluan niin kovasti unohtaa sen että pidän hänestä, jotta voin keskittyä unelmaani mutta ikävä kyllä se ei tule toimimaan. Saatan jopa tietää miksi, ehkäpä koska en halua että kukaan muu saisi häntä. Hän on vain liian kallis muille ihmisille. En tiedä kestäisinkö sitä jos näkisin hänet seurustelemassa jonkun muun kanssa, koska miksi ihmeessä joku muu olisin hänen arvoinen mutta minä en? enkö näytä hyvältä, enkö anna tarpeeksi huomiota vai mikä on asiassa. Minun mielestä hyvään avioliittoon olisi se jolla on järkeä päässä ja hyvä ajattelutapa, kuin sellainen joka "näyttää hyvältä" mutta on ihan kahjo ja on semmonen wanna be roadman. vai että semmonen saisi ottaa minun kaunokaiseni joka on kaunis ja fiksu?!
haluan tämän tytön minulle, koska tiedän että olen ainoa joka sopisi hänelle, mutta en voi vaan antaa hänen estää minun unelmani saavutusta. Haluan vihata häntä! mutta en voi, koska pelkään että hän löytää jonkun joka ei oikeasti antsaitse häntä. Hän vain sopii minulle niin hyvin : (- Anonyymi
Palapelin palat
Jin ja Jan
- Anonyymi
Tunnen suurta myötätuntoa kohtaasi. Mulla on ollut samanlainen tilanne nuorena ja kesti todella kauan ja vasta monen "vuoren ylittämisen" jälkeen ymmärsin kokemuksellisesti sen olleen paras asia mulle etten suhteeseen henkilön kanssa päässyt (tai nyttemmin joutunut). Ei siinä että henkilössä olisi ollut mitään vikaa, ihmisen on vaan todella hyvä oppia nöyrtymään, niin kamalalta kuin se kuulostaa. Elämän pettymyksiltä ei missään nimessä voi välttyä. Sitä ennen kannattaa kuitenkin yrittää kaikkensa ollakseen niiden ihmisten kanssa kenen kanssa oikeasti haluaa olla. Rakkaus on kuitenkin tärkeintä maailmassa. Mutta vaikka saisikin viettää aikaansa rakastettujensa kanssa niin elämään tulee jossain vaiheessa vastaavanlaisia muita ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ihmisellä on taipumus haluta sellaista mitä ei ole saanut.
- Anonyymi
Hali
Suukko
Hali
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)745378Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu172406- 261927
- 471638
- 121581
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51378- 91287
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa81253"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla71219- 141183