Noniin, omat pohdiskeluni kirkosta ja uskonnosta.
Olen ateisti. En usko Jumalaan. Mutta ma uskon kirkkoon, tai enemmankin uskonnon voimaan. Monet uskovaiset ammentaa voimansa omasta uskostaan ja siita, etta tuntee Jumalan lasnaolon. Ma en oo koskaan tuntenu Jumalan lasnaoloa ja siksi mulle se vaikuttaa ainoastaan mielenrauhan etsimiselta Jumalan muodossa. Mutta en voi tietaa -- totuus on, etta ateisti ei voi tietaa!
Monet ateisteista valittaa, kuinka yhteyskunta tyrkyttaa uskontoa. Luin 100 syyta erota kirkosta, ja ihmettelin, etta miksi listan jalkeen kehotettiin levittamaan sita. Jos uskonto helpottaa ihmisten elamaa, antaa voimia, antaa rohkeutta, niin miksi jotkut tekevat parhaansa todistellakseen etta he ovat vaarassa?
Minusta ei ole oikein, etta yhteiskunta tyrkyttaa meilla uskontoaan. Mutta ei myoskaan ole oikein, etta me tyrkytamme ihmisille Jumalan olevan feikkia. Me molemmat uskomme omaamme. Ateistit eivat usko Jumalan olevan olemassa, ja uskovaiset sanovat tuntevansa Hanen olemassaolonsa ja me emme vain osaa etsia. Kuka meista on sanomaan, mika on oikein?
Faktahan on se, etta emme tieda onko Han olemassa vai ei. Ei ole todisteita. Se on jokaisen sydamessa, se on oma paatos. Kenenkaan paatosta tai tunteita ei pitaisi vaheksya.
Parhaat ystavani uskovat Jumalaan (olen lukioikainen), ja meilla on ollut todella hyvia keskusteluja aiheesta, koska kunnioitamme toistemme mielipidetta. Naemme toistemme pointit. Lopputulos vaan on eri.
Eraassa koulun yhteydessa olevassa harrastuksessa rukoillaan ennen suoritusta. Se saa minut tuntemaan oloni vaivaantuneeksi, kun minun oletetaan lausuvan rukous muiden mukana. En mina pyyda heita lausumaan kuorossa: "Mina en usko Jumalaan, Isaan Kaikkivaltiaaseen..."
Joten jospa uskovaiset yrittaisitte olla haukkumatta meita pakanoiksi ja syntisiksi. Se on oma paatoksemme, jota emme tee loukataksemme ketaan. Me vain emme halua olla tekopyhia ja vaittaa uskovamme, vaikka emme uskoisikaan.
Ja ateistit puolestaan... Mita pahaa siina on jos ihmiset uskovat? Miksi pitaa keksia 100 syyta erota kirkosta? Eikohan jokainen tieda, haluaako erota vai ei. Etteko naa miten paljon hyvaa uskonto tekee joka paivaisessa elamassa kaikkialla ymparillamme? Alunperinkin yhteiskunta rakentui uskonnon mukaisesti.
Kylla sita pitaa kunnioittaa, vaikkei uskoisikaan.
Ugh.
Olen ateisti. En usko Jumalaan. Mutta ma uskon kirkkoon, tai enemmankin uskonnon voimaan. Monet uskovaiset ammentaa voimansa omasta uskostaan ja siita, etta tuntee Jumalan lasnaolon. Ma en oo koskaan tuntenu Jumalan lasnaoloa ja siksi mulle se vaikuttaa ainoastaan mielenrauhan etsimiselta Jumalan muodossa. Mutta en voi tietaa -- totuus on, etta ateisti ei voi tietaa!
Monet ateisteista valittaa, kuinka yhteyskunta tyrkyttaa uskontoa. Luin 100 syyta erota kirkosta, ja ihmettelin, etta miksi listan jalkeen kehotettiin levittamaan sita. Jos uskonto helpottaa ihmisten elamaa, antaa voimia, antaa rohkeutta, niin miksi jotkut tekevat parhaansa todistellakseen etta he ovat vaarassa?
Minusta ei ole oikein, etta yhteiskunta tyrkyttaa meilla uskontoaan. Mutta ei myoskaan ole oikein, etta me tyrkytamme ihmisille Jumalan olevan feikkia. Me molemmat uskomme omaamme. Ateistit eivat usko Jumalan olevan olemassa, ja uskovaiset sanovat tuntevansa Hanen olemassaolonsa ja me emme vain osaa etsia. Kuka meista on sanomaan, mika on oikein?
Faktahan on se, etta emme tieda onko Han olemassa vai ei. Ei ole todisteita. Se on jokaisen sydamessa, se on oma paatos. Kenenkaan paatosta tai tunteita ei pitaisi vaheksya.
Parhaat ystavani uskovat Jumalaan (olen lukioikainen), ja meilla on ollut todella hyvia keskusteluja aiheesta, koska kunnioitamme toistemme mielipidetta. Naemme toistemme pointit. Lopputulos vaan on eri.
Eraassa koulun yhteydessa olevassa harrastuksessa rukoillaan ennen suoritusta. Se saa minut tuntemaan oloni vaivaantuneeksi, kun minun oletetaan lausuvan rukous muiden mukana. En mina pyyda heita lausumaan kuorossa: "Mina en usko Jumalaan, Isaan Kaikkivaltiaaseen..."
Joten jospa uskovaiset yrittaisitte olla haukkumatta meita pakanoiksi ja syntisiksi. Se on oma paatoksemme, jota emme tee loukataksemme ketaan. Me vain emme halua olla tekopyhia ja vaittaa uskovamme, vaikka emme uskoisikaan.
Ja ateistit puolestaan... Mita pahaa siina on jos ihmiset uskovat? Miksi pitaa keksia 100 syyta erota kirkosta? Eikohan jokainen tieda, haluaako erota vai ei. Etteko naa miten paljon hyvaa uskonto tekee joka paivaisessa elamassa kaikkialla ymparillamme? Alunperinkin yhteiskunta rakentui uskonnon mukaisesti.
Kylla sita pitaa kunnioittaa, vaikkei uskoisikaan.
Ugh.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olen ihan saamaa mieltä. Ihmisten pitäisi kunnioittaa toisiaan enemmän ja olla suvaitsevampia. Ystävällisyys tuntuu ainakin täällä suomi24:lla olevan kiven takana.
Olipa mukava lukea pari asiallista ateistin kannanottoa uskovaisiin nähden!
Minä taas olen uskova mies, lähes kuusitoista vuotta sitten uskoon tullut - niinkuin sanotaan. Ja voin todellakin sataprosenttisella varmuudella sanoa, että Jumala ja Hänen sanansa Raamattu on totta. Mutta muistan oikein hyvin aikaisemmasta elämästäni jumalattomana; pidin uskonasioita täysin huuhaana ja uskovia surkeina nynnyinä.
Niinpä saankin nyt monesti ihmetellä, kuinka juuri minä sain armon löytää Jeesuksen - tai paremminkin; Jeesus löysi minut.
Mutta nyt tulee ongelma; vaikka tiedän olevani oikeassa ja monien monien väärässä, niin en minä kykene sillä tavoin sitä todistamaan, että lähimmäiseni voisi sen uskoa.... Tietysti samoin ajattelevat toisetkin oikeassa olijat!
Niinpä me tuputamme ja tuputamme; usein seurauksena vain ärtynyt mieli.
Toivon tietysti nyt teillekin, että voisitte löytää, sillä eihän se voi olla ateistiltakaan pois, mutta minä en tahdo uskoani millään hinnalla pois antaa.
Olen vallan samaa mieltä kanssasi edellisistä viesteistä, hyvää ja maltillista tekstiä molemmat.
Seura tekee kaltaisekseen, ei sinunkaan viestissäsi suurempaa valittamista ole.
Pari pikkujuttua kuitenkin:
>> Ja voin todellakin sataprosenttisella varmuudella sanoa, että Jumala ja Hänen sanansa Raamattu on totta. >>
Parin päivän takaisesta viestistäsi:
>> Niin, ongelma on ateistilla siinä, kun hän näet on hengellisesti kuolleessa tilassa; miten hän silloin voisi tietää ja ymmärtää mitään näkymättömistä hengellisistä todellisista asioista! >>
Avaaja sanoo >> Faktahan on se, etta emme tieda onko Han olemassa vai ei. >>
Pidät sitä asiallisena kannanottona ateistin sanomana. Eikö se olisi yhtä asiallinen myös sinun suustasi ?
puolellani, että minä tiedän mitä kuuluu ateistin ja uskovan maailmaan, koska olen ne molemmat läpikäynyt! Voisiko minua siis kutsua ateistin näkökulmasta kenties luopioksi? No, sanottakoon ainakin näin, että aivan välinpitämätön olin ennen uskonasioihin nähden.
Koska siis tunnen molemmat olotilat, niin siksipä voin sanoa niin itsestäni kuin nykyisistä ateisteista, että ilman uskoa ihminen on todellakin hengellisesti kuolleessa ja sokeassa tilassa. Vasta uudestisyntymisessä "silmät avautuvat"!
"Koska siis tunnen molemmat olotilat, niin siksipä voin sanoa niin itsestäni kuin nykyisistä ateisteista, että ilman uskoa ihminen on todellakin hengellisesti kuolleessa ja sokeassa tilassa. Vasta uudestisyntymisessä "silmät avautuvat"!"
Minkälaiseksi kuvailisit ihmistä joka EI ENÄÄN usko jumalan/jumalien olemassa oloon, eli on käynyt läpi molemmat vaihtoehdot?
>> Minulla on se etu, että minä tiedän mitä kuuluu ateistin ja uskovan maailmaan, koska olen ne molemmat läpikäynyt! >>
Ei homma ehkä välttämättä aivan noin mene.
Sinulla on kokemusta omista tunteistasi ja omien aivojesi tavasta reagoida, omassa elinympäristössäsi. Saamasi kasvatuksen pohjalla ja oman alitajuntasi manipuloimana. Jopa yksilöiden kemiakin (mm. aivojen normaali seratonipitoisuus) vaihtelee, eikä ole tietoisesti säädeltävissä.
Sinä tiedät mitä kuuluu evp-soturin maailmaan eri elämänvaiheissa, tunnet omat ajatuksesi epäilemättä paremmin kuin kukaan muu. Kenenkään muun maailmaa et sitten samalla tavoin tunnekkaan.
Avaajan sanoma >>Faktahan on se, etta emme tieda onko Han olemassa vai ei.>> on asiallinen ja hyvä kannanotto, sopisi mainiosti myös maltillisille uskoville kaiken eripuraisuuden vastapainoksi.
..."minä tiedän mitä kuuluu ateistin ja uskovan maailmaan"
Tuo on kyllä liian rehvakkaasti, suorastaan harkitsemattomasti sanottu. Sinä et tiedä pätkääkään, mitä esimerkiksi minun agnostiseen maailmaani kuuluu. Omia kokemuksia ei pidä mennä yleistämään kaikkiin ihmisiin minkään asian suhteen, ei niin uskonnossa kuin vaikkapa kuviokellunnassakaan.
aika pahassa jamassa on täytynyt olla kun uskossa eläminen tuntuu hyvältä. no, jos paremmasta ei tiedä
Ehkäpä tosiaan yleistin liikaa, mutta luulen vieläkin ainakin jossain määrin tietäväni myös epäuskoisen ajatusmaailmasta, niinkuin kaikki toisetkin sellaiset uskovat, jotka ovat ennen epäuskoisina eläneet.
Kun siis 16 vuotta sitten tulin uskoon, oli kaikki niin selvää, että kuvittelin jokaisen vastaantulijan myös uskovan, kun vain vihjaisenkin tuosta suuresta aarteesta! Mutta voi, miten surkeasti petyinkään, miten monesti on saanut senkin jälkeen lyödä "kirveensä kiveen", ja todeta Raamatun sanoin: "Usko ei ole joka miehen".
Mutta tahtoisin vielä tuoda esille tätä todistamisen vaikeutta hyvin kuvaavan Tarja Minkkisen runon:
Kuinka kertoa sokealle,
miltä näyttää,
kun aurinko ja meri kohtaavat,
kuinka kertoa ihmiselle,
miltä tuntuu,
kun Kristus ja sydämesi yhtyvät
Toiset tietää, toiset ei. Jos ei tiedä jumalan olemassa-oloa niin ei voi uskoa.
Minun mielestäni usko on tietoa sellaisesta mitä ei näe.
En voi todistaa kenellekään mm. tuulta, miten sen määrittelee jos joku ei usko. Kuinka todistaa järjen olemassa-olo. Samanlainen on todistaa Jumalan olemassa-olo. Itse uskon Jumalaan mutta en voi sitä tuputtaa kenellekään enkä myöskään todistaa. Kaikki "uskovaiset" tietävät miksi uskovat, kyse ei ole mistään järjettömästä harrastustoiminnasta vaan uskotaan todelliseen Jumalaan.
Kiitos huomiostanne ja kunnioitan kaikkia ketkä eivät usko.
>> Kaikki "uskovaiset" tietävät miksi uskovat, kyse ei ole mistään järjettömästä harrastustoiminnasta vaan uskotaan todelliseen Jumalaan. >>
En epäile ollenkaan.
Taisin vaatia liikoja edellisessä viestissäni kun esitin että jos "emme tiedä.." on asiallista ateistin sanomana, se olisi sitä myös uskovan suusta.
Ei ole tarkoitus vaatia mitään todisteita.
Toivoisin ainoastaan pientä loogisuutta. Uskontoja ON monia erilaisia, ja näillä uskonnoilla ON erilaisia jumalia.
Kaikki kuvaukset jumalista EIVÄT voi olla sanatarkasti oikeita. Kristityt tietävät Jumalan olevan olemassa, mutta hindut ja buddhalaiset eivät sitä tiedä vaikka uskovia ovatkin.
Jokaisen uskovan uskon kohde on epäilemättä aito jumala, hänelle itselleen. Onko kovin vaikeaa hyväksyä, että jonkun muun uskon kohde ei ehkä olekkaan sama kuin se mikä on itselle ainoa oikea ? Ei usko silti sen vähäisempää ole.
Ei ole epätavallista sekään, että ihmisellä ei ole jumaluskoa ollenkaan.
>> Kiitos huomiostanne ja kunnioitan kaikkia ketkä eivät usko. >>
Ei kannata, suurimmassa osassa ei sen kummempaa kunnioittamista ole, aivan tavallisia ihmisiä. Riittää kun hyväksyy ihmiset ihmisinä eikä kutsu heitä vääräuskoisiksi tai henkisesti kuolleiksi. Jos niin on pakko tehdä, on oma usko heikoissa kantimissa, tai sitten on vain sattunut syntymään keljumaisena ihmisenä :o).
Juhlallisempi 'kunnioitus' kannattaa säästää niille jotka sen ovat hyvillä töillään ansainneet, uskoista ja ismeistä riippumatta.
Asiallista pohdintaa. Itsekin olen käsittänyt "jumalan" ihmisen tarpeeksi selittää maailmaa ympärillään. Toiset löytävät tarkoituksen maailmasta itsestään, toiset haluavat tarrautua myytteihin ja kuoleman jälkeiseen elämään.
Niin...kirkosta eroaminen. Pidän hyvänä sitä että ihmisille kerrotaan kyseisestä mahdollisuudesta. Joskus ilmenevä kiihkoilu voi johtua katkeruudesta laimeaa ja tekopyhää ev.lut. -kirkkoa kohtaan. Itsekin tunnen tietynlaista vastenmielisyyttä ajatellessani maallistunutta ja passiivista tapauskovaisten kirkkoa.
Toisaalta, on uskonnonvapauden ja vapaan ajattelun ansiota että kirkolla ei enää ole sellaista hirmuvaltaa kuin keskiajalla. Sitä vastaan ei siis tarvitse enää kiihkomielisesti taistella. Paras keino on auttaa ihmisiä sivistämään itseään ja tutustumaan monenlaisiin maailmankatsomuksiin. Silloin heitä ei ole niin helppo ohjailla yhden oikean jumalan nimissä.
Totta kai uskonto antaa monelle toivoa, oli se sitten kristinuskoa, taolaisuutta, shamanismia tms. Henkilökohtainen usko on asia jota pitää kunnioittaa. Ja uskonnolliset tarinat ovat osa kulttuurista perintöämme.
Mutta ihmisille pitää todella antaa täysi mahdollisuus luoda oma maailmankuvansa, omat "jumalansa". Niiden ei tarvitse liittyä siihen järjestelmään, jolle maksetaan veroja ja jolla on valtiossa virallisen auktoriteetin asema.
Jos ihminen haluaa uskonnon avulla helpottaa oloaan ja hakea mielenrauhaa ja jos tuo uskontomenetelmä toimii hyvin, eikö sitä pitäisi säännönmukaisesti käyttää psykoterapiassa, masennuksenhoidossa jne.?
Terapiassa tähän oikotiehen ei kuitenkaan turvauduta. Ala on kirkon heiniä ja kirkko tekeekin psyyken alan työtä julistessaan ilosanomaansa.
Minusta uskonto tässä roolissa on kuitenkin nykyään tarpeeton, siksi hyviä ja edelleen kehittyviä ovat psykologiset menetelmät. Nämä pohjaavat havaittuihin tosiseikkoihin, positiivisiin vasteisiin. Ihmisten tulisi minun näkemykseni mukaan peilata itseänsä psyyken alan kirjallisuudesta ei ensimmäisenä tarttua "oikotie onneen" -raamattuun.
Psykoterapeutti ja pappi molemmat samalla asialla - eri menetelmin.
Joskus 70-luvulla opiskellessani kävin yliopiston psykoterapeutin juttusilla kun joku asia otti mielen päälle: minustakin oli hieman uskomatonta, kun hän keskustelussa antoi selvästi ymmärtää, että voisin löytää avun kristinuskosta.....
Siis kyllähän varmaan on totta, että moni jolla on elämässään vaikeata tai itse aiheutettuja ongelmia, saattaa löytää avun uskosta. Mutta että tieteelllisenä itseään pitävän laitoksen virallinen edustaja lääkärinä esittää uskontoa ratkaisuna ongelmiin...
Melkoinen tapaus, taisi olla kaverilla keinot vähissä kun moiseen hätäratkaisuun tarttui. Toisaalta, uskovainen psykologi ehkä herkemmin tyrkyttää...
Minun mielestä riidat ateistien ja uskovaisten välillä on hauskaa luettavaa. Varsinkin selaiset lasittunut silmäinen, vastaan älykäs ihminen. Joskus kun jutusta ei meinaa tulla kunnolista väitelyä, teeskentelen itse jompaa kumpaa.
Tähän sopinee mainiosti ote linkistä:
http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm
5.5 MIKSI USKOVAISET "TUPUTTAVAT" USKOAAN?
Monet ärsyyntyvät siitä, että uskovaiset ovat liian "aktiivisia" ja tuovat uskon asioita esille.
Totuus on, että uskovaiset (ei välttämättä uskonnolliset) yleensä ovat löytäneet jotain sellaista arvokasta, etteivät kadehdi muita, vaan rukoilevat ja toimivat, että mutkin löytäisivät saman aarteen.
Ihmettelen, eikö uskovainen saa esittää mielipiteitä arvokkaaksi havaitsemistaan asioista? Jos joku yrittää vääntää uskovaisten pyrkimyksiä toisenlaiseksi, se olkoon hänen oikeutensa. Ihmettelen usein logiikkaa. Miksi uskovaisia saa vapaasti haukkua ja heistä etsiä vikoja, mutta ei päinvastoin? (No, se ei kyllä mielestäni olekaan uskovaiselle sopivaa.) Taannoin joku syytti minua, että tuomitsen ihmisiä. Miksi? Yksinkertaisesti syystä, kun kirjoitin, mitä arvokasta olen itse löytänyt uskosta Jeesukseen. Hän käänsi sen niin, että samalla tuomitsen muita. Kummallinen logiikka. Kyllä kai ihminen saa tuoda esille positiivisia näkemyksiään?
Miksi niin usein uskovaisia nimitetään tuomareiksi, kun he kertovat uskostaan? Käsittämätöntä! Johtuuko se siitä, että oma omatunto soimaa? Miksi olisi sopimatonta, että ihminen löytää yhteyden Jumalaan ja saa sisäisen rauhan?
Sitten on tullut valituksia uskovaisten todistusten heppoisuudesta. Ulkopuolisesta ne saattavat kuulostaa niin. Tosiasia on kuitenkin, ettei uskovaisen sisimpiä tunteita eikä hengellisen elämän syvyyksiä voida pukea sanoiksi niin, että toinen ulkopuolinen tajuaisi, mistä on kysymys. Hengellinen elämä on elämää Jumalan yhteydessä. Se ei ole elämänkatsomus, jonka me itse voimme älyllisesti omaksua, eikä teoriaa. Se on kunkin oma todellinen kokemus.
Ihminen on luotu Jumalan yhteyteen. Jokainen kaipaa sitä joko tiedostaen tai tietämättään. Itse asiassa uskovainen tekisi virheen, jos hän yrittäisi piilottaa uskoaan. Evankeliumi on annettu jokaiselle ja Jumala rakastaa jokaista ja kutsuu yhteyteensä. Evankeliumin sanoma ei ole ihmisiltä, se on Jumalan ilmoitus. Tässä lienee ydinasia : Evankeliumin hyväksyminen tai hylkääminen. Siinä on ihmisen tärkeä valintamahdollisuus.
>> Ihmettelen, eikö uskovainen saa esittää mielipiteitä arvokkaaksi havaitsemistaan asioista? >>
Sinä ihmettelet ?
Kokeile joskus. Lähetä viesti ja liitä mukaan esimerkiksi jo satoja kertoja palstalle lähettämiäsi linkkejä tai mitä nyt 'arvokkailla asioilla' tarkoitat.
Siitähän sen näkee saako mielipiteitä esittää vai ei. Koeta kuitenkin suhtautua maltillisesti vaikka joku amatööri pyrkisi palstalla vain keskustelemaan, oman vakaumuksensa pohjalta, ilman minkäänlaisia linkkejä tai muita mainoksia.
>> Miksi uskovaisia saa vapaasti haukkua ja heistä etsiä vikoja, mutta ei päinvastoin? >>
Ateismi-palstalla saarnaajat ovat luvallista riistaa ilman rauhoitusaikoja.
Sheriffi Kee yrittää jopa väittää että palstalla pitäisi keskustella ateismista, ei uskonnoista.
Ateismissa ei mielestäni ole mitään keskustelemista, mutta ei palsta kyllä saarnamiehillekkään olikea paikka ole, menkää omille palstoillenne marisemaan.
Jos yleisemmin ajateltaisiin noin, olisi maailma terveempi.
Eipähän tuohon ole paljon lisättävää.
Se on tosi,että yhteiskunta on terveempi,jos on mahdollisimman paljon aidosti Jeesukseen uskovia.
Kaikenlainen saasta pysyy vähempänä ja ongelmia on vähemmän. Vähemmät varatkin riittävät.
Ja on paljon semmoisiakin ihmisiä,jotka ei lue raamattua,ja silti he elää korkean moraalin mukaan,ja etsivät pyyteettömästi lähimmäisensä parasta.
Kaipa se 'Ein volk, ein reich, ein Führer'-tyyppinen yhteiskunta on sitten sinun mielestäsi paras.
Toivottavasti semmoista ei tule koskaan syntymään, ihan kuin ihmisiä ei olla tapettu tai vainottu tarpeeksi viimeisen 10000 vuoden aikana.
"Se on tosi,että yhteiskunta on terveempi,jos on mahdollisimman paljon aidosti Jeesukseen uskovia."
Kyllähän tuollaisia yrityksiä on lähihistoriassa ollut, vaihtelevalla menestyksellä, huonolla ja hyvin huonolla. Viimeisempiä tuollaisia yrityksiä perustaa puhtaasti kristittyjä yhteiskuntia (eivät taineet juuri yhteisöä paremmiksi päästä) lienevät Pohjois-Amerikan siirtokuntien perustamisen ajalta. Mitenkä on käyneet mm. suuren mormooniyhteiskunnan (Salt Lake Cityn), ei se niin puhdas paikka taida ollakaan enään..
Mitkään muutkaan utopiat eivät yksinkertaisesti voi toimia. Ei, ihmiskunta ei voi taantua 2000v takaiseen raamatun aikaan yhtälailla kuin ihmiskunta ei voi enään palata puhtaasti luonnon pariin harrastamaan wicca uskontoa tai keräily taloutta.
Toki kukaan ei kiellä akk.:ta yrittämästä tätä, ei vain kannata lähteä liian kauaksi "kotoa" kokeilemaan, ettei tarvi liian kauaa istua maitojunassa takaisin. :)
Niin, tuota mielta minakin olen. Kuten sanottu, en usko Jumalaan, mutta olen kuitenkin lukenut raamattua ja kylla sielta paljon viisautta loytyy.
Elan raamatun viisaus mielessa (esim rakasta lahimmaistasi, kohtele muita kuin haluaisit muiden kohtelevan sinua), mutta minulle se on uskomaton elamanviisaus -- ei Jumalan sana.
Mietin tassa muuten aiemmin paivalla runoa, jonka joku liitti vastaukseksi. (en nyt muista nimimerkkia). Muistaakseni meni nain:
Miten selittaa sokealle,
milta nayttaa,
milta aurinko ja meri nayttavat?
Miten selittaa ihmiselle,
milta tuntuu,
kun Kristus ja sydan yhtyvat?
Oliko ees lahella? Anyways, minusta tuo runo oli todella kaunis ja hyvin kuvaava. Ongelma itseni kohdalla tulee vastaan siina, kun laajennan ajatteluni kristinuskon ulkopuolelle.
Maailmassa on paljon muitakin uskontoja. Hekin palvovat ja palvelevat jumaliaan kuten kristityt Jumalaa.
Voiko kristitty sanoa, etta he ovat vaarassa? Miten voit sanoa, etta oma tunteesi on faktasti oikea, ja jonkun muun - joka varmasti tuntee yhta vahvaa yhteytta omaan Jumalaansa - on vaarassa. Oma ajatusmaailmani ei vain pysty ymmartamaan, etta jos kerta on vain yksi kaikkivaltias Jumala, niin ovatko nama miljoonat ja taas miljoonat ihmiset vain vaarassa? Eivatko he ajattele meista ihan samalla tavalla? Eiko heista tunnu ihan samalta?