Oletteko menettäneet elämänne rakkauden?

Olen menettänyt ujouden ja toisaalta myös elämänkokemuksen puuteen takia 3 naista. Nyt puhun siis 5 - 10 vuoden takaisesta elämästä. 2 noista naisista oli sellaisia että jommasta kummasta olisi saattanut tulla jopa loppuelämäni rakkaus. Varsinkin se ensimmäinen harmitti. Olin tuolloin nimittäin hyvin nuori ja suhde tuohon naiseen olisi voinut muuttaa koko elämäni kulun. Siis ihmissuhteiden osalta. Menneisyyttä ei voi muuttaa mutta toivo elää että nyt viisaampana löydän vielä naisen itselleni.

Eipä ole käynyt. En ole ujo. Mutta kenties juuri siksi olen menettänyt joitakin elämäni rakkauksia. Ja sekin kalvaa mieltä todella pitkään.

Varmasti ujouden vuoksi jäänyt muutama tuttavuus syntymättä ja joku elämän rakkaus siinä sivussa. Kuitenkin ujous taitaa olla suurin syypää ikisinkkuudelleni.

Taidan olla menettänyt. Erään kohdalla uskoin, että hän on se oikea, ja asiaa on vaikea selittää leimautumatta hulluksi. Mutta yhtäkkiä aivan kuin jokin olisi sanonut, että hän on se oikea, vaikken kuitenkaan kuullut mitään ääntä. Ihastuin samointein pakkomielteisesti.

Minulla on kuitenkin sen verran vahva itsekuri, etten ryhtynyt stalkkaajaksi, vaikka ihastukseni olikin kohtalonomaista. En myöskään ole koskaan arvostanut sellaista käytöstä, vaikka miehellä aloitteenteko velvollisuus kulttuurissamme onkin. Päinvastoin olin huolellinen, etten vahingossakaan aiheuttanut mitään eitoivottua huomiota. Ujous ja spartalainen itsekuri piti sitten huolta, etten koskaan paljastanut tunteitani.

Minun on lähes mahdotonta kuvitella olevani "tavallisen" naisen kanssa, ja hän oli oikealla tavalla omituinen, että tunsin jonkinlaisen syvemmän henkisen yhteyden häneen.

Kyllä.

Olin kirjoittanut viestiin jo "Minä rakastan sinua". En lähettänyt vaan pyyhin pois ja uskoin kelpaamattomuuteeni.

Nyt on jo liian myöhäistä. Ehkä joku kesä vien kukkia haudalle.

No en. Nuo muut vastaukset vähän ihmetyttyvät. Mistä sen muka tietää että onko joku se elämän rakkaus, jos ei ole edes kunnolla tutustunut häneen, eikä yhtään tiedä millaista se yhteiselo hänen kanssaan olisi? Sellainen on lähinnä ihastumista ja haaveilua, ei mikään elämän rakkaus.

Elämäni rakkaus on ehkä turhan vahva ilmaisu, mutta suuria ihastuksia on ollut kolme. Sellaisia jotka saavat sydämmen pysähtymään ja pelkkä naisen ajattelu saa olon hyväksi.

Ensimmäinen oli valtava ihastus ala-asteella ja se jäi kummittelemaan koko yläasteen ajaksi, että miksi en tehnyt aloitetta, vaikka hän tuntui myös tykkäävän minua. Toisen suuren ihastuksen tapasin ulkomailla työskennellessäni, mutta muutin takaisin Suomeen ja elämäntilanne oli muutenkin vähän vaikea kummallakin... seurustelimme kuitenkin puolisen vuotta ja muutaman kuukauden kokeilimme etäsuhdetta. Kolmas oli viime vuonna ja meillä oli tunteita kummallakin, mutta ikäeromme, pitkät välimatkat ja hänen poikaystävä vaikutti paljon tähän. Fyysistä pettämistä ei tapahtunut, vaikka se oli monta kertaa lähellä... kummallakin onneksi / valitettavasti oli itsehillintää.

Mutta loppujen lopuksi uskoisin ihastuneeni ajatukseen heistä, en siihen oikeaan ihmiseen. Tähän listaan voisi laittaa neljännenkin ihmisen johon ihastuin alussa yhtä kovasti kuin näihin muihinkin, mutta muutaman kuukauden seurustelun jälkeen tajusin olevani jälleen ihastunut ajatukseen ja potentiaaliin hänestä, en niinkään itse henkilöön. Kaikista toimivimmat suhteeni ovat olleet sellaisten kanssa joita kohtaan minulla ei ole ollut todella vahvoja tunteita, mutta joiden kanssa eläminen on tuntunut helpolta ja heidän kanssaan on ollut mukavaa.

Kyllä menetin, oli todella kovaa säätöä yhden naisen kanssa 3v! ja rakastan sitä yhä vieläkin, vaikka sillä on jo uusi mies ja uusi elämä.

En pidä järkevinä sellaisia käsitteitä kuin "se oikea" tai "elämäni rakkaus". Rakastumisia tulee ja menee. Toisten kanssa asiasta tulee jotain; toisten ei.

Mutta kun nyt kysytään niin harmittamaan on jäänyt kaksi naista/tyttöä, joita en uskaltanut pyytää ulos. Toinen oli 16-vuotiaana ja toinen 21-vuotiaana. Iät voivat heitää vähän. Kun nyt mietin asiaa, niin aika monta vuotta noista on jo vierähtänyt.

Onhan sitä sitten jotain pienempiä ihastumisia tai toi vois olla sopiva -ajatuksia ollut ja mennyt, mutta ne ei samalla lailla harmita.

Varmasti ujouden/sulkeutuneisuuden takia on monta potentiaalista tietysti jäänyt edes ihastumatta.

Monta kertaa.

@PalstaNikki
"En pidä järkevinä sellaisia käsitteitä kuin "se oikea" tai "elämäni rakkaus". Rakastumisia tulee ja menee. Toisten kanssa asiasta tulee jotain; toisten ei

Mä taas pidän näitä käsitteitä "järkevinä", mut se on ihan Yksilöstä kiinni, eli persoonasta/luonteesta ja SielunMaisemasta.. ;P

Se ei ole silloin ollut "Se Oikea" ja Rakkauskin on ollut Vain "rakkautta" ja/tai lyhyt biologinen hullaantumis/ihastumisvaihe, jos suhde ei ole toiminut ja/tai se on loppunut.. ;P

Jotkut eivät osaa/opi/kykene Rakastamaan ikinä vaan Vain "rakastavat" ja kaikki eivät edes sitäkään.. Se kun paljon myös pelkästään Yksilön biologisista/geneettisistä ominaisuuksista kiinni tämäkin ja kasvuympäristö yms. vaikuttavat myös enemmän tai vähemmän.. ;P

Mut joo.. En ole Leski.. Joten en ole millään voinut menettää mitään ElämäniRakkautta tai SitäOikeaa.. ;P

Mietin oikeastaan siitä lähtien kun tämä aloitus tänne ilmestyi, että vastaanko tähän tai en... Taidan kohta vastata... :)

Olen. Olen menettänyt aika monta elämäni rakkautta. Olen aivan liian monta kertaa joskus rakastunut uskoen siihen, että se on ollut mun viimeinen rakkaus. Eihän se aina mene niin kuin suunnittelee... :( Sydän särkynyt aivan liian monta kertaa. Niin monta kertaa, ettei sitä enää ehjäksi saa. En pysty enää kokemaan rakkautta samalla tavalla kuin normimies- tai nainen. Joskus kahden niitä. Heillä se on vielä niin kaunista ja viatonta ja puhdasta... Mut vittuako kadehdin. Olen minä osuuteni siitä saanut... :)

Mutta palatakseen menetettyihin rakkauksiin.... :) Ensimmäinen jätti minut kun olin jotain 9-10 vuotias. Kyllä se vähän vitutti, muttei silleen kovin paljon. Me oltiin hengailtu kimpassa pauttiaralla 5 vuotta. Kyllä siinä ajassa yksi nuori mies ehtii kyllästyä... :) Toisaalta kyllä mä edelleen hänet tosi kauniisti muistan. Ollaan frendejä edelleen...

Hänen jälkeen seuraava sitten... Hän oli ja on edelleenkin ehkä' tärkein... En halua puhua hänestä yhtään enempää. Ollaan hänenkin kanssa edelleen ystäviä... :)

Sitten tuli muutama ihan kiva ja lopulta merkityksetön. Merkityksetön minulle, ei se heistä yhtään huonompia naisia tehnyt. Minä olin vaan sellainen, joka ei pahemmin välittänyt. Yhden kanssa olen edelleen ystävä... :)

Sen jälkeen tuli toinen elämäni rakkaus... Se tuli jotenkin viime tingassa silloin kun oli jo tiedossa mun pois muutto kotimaastani. Ei me silti voitu vastustaa silloin toisiamme. Heh, silloin oli meidän kummankin pakko käydä toistemme kimppuun kun aika oli loppumassa, vaikka olimme toisistamme olleet kiinnostuneita jo useita vuosia. Ero tästä naisesta särki minun sydämeni ensimmäisen kerran...

Sen jälkeen tässä finskeissä mä hilluin villinä ja vapaana vuosikausia. Ei siitä sen enempäää... :)

Kunnes tapasin toisen naisen elämässäni, joka lumos minunkin huomaamatta minut täysin. En edes tajunnut rakastavani häntä ennen kuin hän jätti minut... :) Ihana nainen. Siis oikeasti aivan upea. Ollaan edelleen ystäviä... :)

Sitten meni taas muutama vuosi vähän niin ja näin, kunnes tapasin... :)

Ei jumalauta! Mähän oon kertomassa tänne melkein koko naishistoriaani... :)

Sori. En mä ihan niin huora ole ollut, miltä vaikuttaa...

Mutta aloittajalle.. Kyllä mun sydän särkynyt aivan liian monta kertaa. Aivan liian monta kertaa, että siitä enää ehjän saisi... :(

https://www.youtube.com/watch?v=E5yQtH9zfWM

Pari tulee mieleen.
Toinen oli kuin naisversio minusta. Tultiin tosi hyvin toimeen, mutta en saanut suutani auki kun olisi pitänyt.
Toinen on meneillään... Katson päivästä toiseen kun tänä elämäni nainen tekee mitä tekee ja en ikinä saa sanottua hänellle mitään vakavampaa, koska jompikumpi on aina kavereiden porukassa...

Harmittaa yli kaiken