Evoluutioon uskovat ovat aiemmin pitäneet umpilisäkettä evoluution kannalta turhana. Me uskovaiset tiedämme, että ihmisen elimistössä mikään ei ole turhaa vaan Jumalallisen viisauden aikaansaamaa. Kun kehitys menee eteenpäin, joutuvat evoluutioon uskovatkin muuttamaan mielipidettään asioista. Enää umpisuoli ei olekaan evoluutioon uskoville mikään turha lisäke evoluution kannalta vaan tärkeä osa suolistoa. Meille uskoville tämä ei tule millään tavalla yllätyksenä.
http://yle.fi/uutiset/3-9395980
Evoluution harhoja oiotaan
11
132
Vastaukset
- punnittiin.1966.2017
Eilen kulkiessani divarissa sattui erään humanismi- bushmannin kirja käteen, painovuosi 1966. Sitä uskovaisuutta lukien, hän julisti kuin pässi suuriin sarviina uskoen ateistista mantraa - joka tänään tieteen nimissä katsotaan virheelliseksi. Mutta tuo kirjoittaja oli jumalana aikansa ateistisessa uskovaisuudessa, joka silloin kadotti hänet elämästä ja kanssaihmiset, sekä maailma edelleen elää näin, kuin elää.
Ja sama jatkuu, hieman eri sanotuksin, eli tämänpäivän harhan ääressä, joka sukupolven jälkeen todetaan harhaksi.
Mutta, eihän nämä torvelot näe, kuin omat kenkänsä ja julistavat olevansa jumala.
Eli heitä ei se ihmismuotoinen ajatusmaailma pelasta, ja se tappaa terveen rakkauden ympäriltä. Näkeehän se palstan vaki- naurajan mielenlaadusta ja hänen sivupersoona - bushmannissa.
Kuollutta kiroilevaa harhaa, kun joutuvat toteamaan oman tyhjänpäiväisyytensä, vailla totuutta. Siis punnittu ja kevyeksi havaittu. - omalehmä
>> Kun kehitys menee eteenpäin, joutuvat evoluutioon uskovatkin muuttamaan mielipidettään asioista. Enää umpisuoli ei olekaan evoluutioon uskoville mikään turha lisäke evoluution kannalta vaan tärkeä osa suolistoa. Meille uskoville tämä ei tule millään tavalla yllätyksenä>>
"Kun kehitys menee eteenpäin..." Eikös kehitys sitten ole juuri sitä evoluutiota? Eikös evoluutioreoriaa vastustavat uskovat juuri usko, ettei mitään kehitystä tapahdu.Aina apologeettisen tarpeen vaatiessa uskovaisosastolla esitetäänkin, että tiede on juuri nyt huipussaan eikä enää kehity mihinkään.
Ihminen ei ole kyennyt luomaan elottomasta elollista joten hän ei kykene koskaan; ihminen ei ole kyennyt jäljittelemään ihmisaivojen toimintaa joten hän ei pysty siihen ikinä; ihminen ei ole löytänyt elämää Maan ulkopuolelta joten hän ei koskaan myöhemminkään sitä löydä.
Kaikki tämä ja paljon muuta tilanteessa jossa modernia tiedettä on ehditty harjoittaa vasta muutaman promillen verran ihmiskunnan olemassaolon ajasta...
Aika hauskaa. MIllainen idiootti ihmisen pitää olla, että tuon jutun luettuaan on sitä mieltä, että evoluutiota ei ole tai nyt se on kumottu?
Lainausta jutusta:
>> Umpilisäkkeen tarkoituksellisen kehittymisen jäljille päästiin tutkimalla 533 nisäkäslajin evoluutiota. Osalla lajeista on umpilisäke, osalta se puuttuu. Elin ei ole kaikilla yhteistä alkuperää, vaan kehityslinjoja on yli 30. >>
>> Tutkijaryhmä päätteli, ettei umpilisäke ole kehittynyt omia aikojaan umpisuolen päähän, vaan ne kuuluvat yhteen. Umpisuoli on osa paksusuolta sen ja ohutsuolen liitoskohdassa.
Umpisuolen ja -lisäkkeen yhteiseen kehitykseen viittaa myös se, että suipon tai kierteisen umpisuolen päässä on useammin umpilisäke kuin pyöreän tai lieriömäisen,
-tiedelehdessä julkaistu tutkimus kertoo. >>
Mainittiinko tuossa jutussa jossain kohdassa, että nyt on viimein todistettu että ihmisen on luonut jokin tuhansista uskonnollisista mielikuvituskavereista?
Ja sitä paitsi tässähän on loistava esimerkki siitä, että miten tiede kehittyy ja tarkentuu, eikä tiede koskaan pysyttäydy virheelliseksi huomatuissa johtopäätöksissä.
Jos tieteessä olisi uskonnon toimintasäännöt, niin emme näkisi silloin tällaisia uutisia, vaan tiede pysyttäytyisi vanhoissa mielipiteissään vankasti uusista todisteista huolimatta.
Tieteen voima on siinä, että se muuttaa näkemyksiään tiedon tarkentuessa.
Taikausko ei muuta, vaan taikausko vajoaa jokaisen tieteellisen löydön myötä yhä syvemmälle typeryyden heitteikköön.Uskovaiset pitävätkin sitä jotenkin mediaseksikkäänä, että Raamatun tarinat ovat muuttumattomia ja aina ajankohtaisia, heidän ja heidän johtajiensa mielestä. Lahkon päättäjien piirissä on täytynyt vain keksiä ja löytää Raamatun saduista jokin lahkon agendaa edistävä tulkinta.
On hyvin merkillistä logiikkaa, että jonkin tekstin muuttumattomuus todistaisi sen olevan totta.
Meillä on kirjahyllyyn jäänyt lojumaan joskus kirpputorilta kauan sitten ostettu sidottu Aku Ankan puolivuosikerta. Joskus selailen sitä huvikseni. Ja voin vakuuttaa, että se ei ole muuttunut näiden kaikkien vuosien aikana kirjaimen tai pilkunkaan vertaa. Se on siis ilmeisesti vankkaa historiallista dokumenttia kannesta kanteen.
Ja sitten taas vaikkapa se, että Maata kiertää kohtalaisen vakaalla radalla asteroidi, joka on saanut tunnisteen 2016 HO3, se on tietenkin epäluotettavaa tietoa, koska ennen vuotta 2016 siitä ei tiedetty mitään. Tieteen totuus siis muuttuu koko ajan eikä siihen ole luottamista. Luetaan mieluummin totuus Aku Ankasta.
Tämän on varmaankin hyvin tuttu ajattelutapa tämän palstan lukijoille, joskin Aku Ankan tilalla on toinen kirjallinen lähde…- ekologisti
Raamatun teksti on muuttumatonta, tosin kieli muuttuu. Luomistyö on kerralla valmis ja täydellinen. Sen ei tarvitse muuttua muutoin kuin mitä synnin ja ympäristön muutoksien johdosta on ollut geenien puitteissa tarve.
- Yksi-usko
Mikään, mitä Jumala on luonut, ei ole turhaa. Jälleen kerran "tiede" on muuttunut, mutta Jumalan sana, Raamattu, on muuttumaton totuus.
Ihmisessä on paljonkin turhia osia.
Naisen lisämunarauhanen, miehen kohtu (kohturakenne), viisaudenhampaat, pikkuvarvas, kehon karvoitus, korvalehden lihakset, miehen nännit, Darwinin kyhmy, eli pieni kyhmy korvalehden yläreunassa, Jacobsonin elin, vilkkuluomi jne.
Joillakin ihmisillä on 13 paria kylkiluita, joka lienee muistuma apinaelämästämme, koska esim. simpansseilla on 13 paria kylkiluita, mutta ihmisellä on 12 paria, paitsi nämä geenivirheiset.
- VASTASU
Tästäkin on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Se oli minun viestini, jonka nyt laitoin uudestaan ja niin monta kertaa kuin tarvitaan. Joku uskovainen vissiin veti herneen nenään kun hänen tietonsa osoitettiin taas yhtä vääriksi kuin mitä uskonnot yleisesti ovat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.745009Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.153398Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242690Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571747- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2311206Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra53902