Raamatun keskeinen todistus on Jumalan Valtakunnan juutalaisesta kuningas Jeesuksesta. Raamatun alussa Mooseksen kautta annettuna on tieto luomisesta ja samoin Jeesuksesta Jumalan Valtakunnan Herrana, ja uuden liiton pyhissä juutalaisissa kirjoituksissa tämä myös vahvistetaan selvästi ja annetaan Isän Jumalan antamat sanat Pojan Jeesuksen kautta ja erittäin tärkeät tietysti sillä niiden kautta jokainen ihminen myös tuomitaan Jumalan toimesta.
Tietysti Jeesuksen tärkeys jokaiselle ihmiselle tulee esille myös siinä, että sovitti Israelin Jerusalemissa kaikkien ihmisten synnit ja kuoli tästä syystä ristiinnaulittuna ja verensä kautta annetaan sovitus, kuten esitetty selvästi Uhrilampaan merkityksestä ja esikuvana tästä myös Aabraham oli valmis uhraamaan poikansa Iisakin ja oli rakas varmuudella, ja Aabraham ymmärsi, että Jumala voi herättää Iisakin, jos tämä kuolee uhrina. Enkeli esti Aabrahamin koetukseen liittyvän uhritoimituksen, ja myös Jeesus Uhrilampaana Golgatalla olisi voinut kutsua enkelit mutta Isän Jumalan tahto oli toisenlainen, joten sen mukaan edettiin ja kolmantena päivänä Jeesus nousi kalliohaudasta ja kohtasi sen jälkeen monia ylösnousseena kuolleista.
Myös lähitulevaisuudesta on Raamatussa paljon kerrottu, sillä pian Jeesus palaa takaisin maan päälle laskeutuen ja samoin Uusi Jerusalem eli Jumalan Valtakunnan pyhä kaupunki laskeutuu alas taivaasta ja sen mitat ovat suuret, yli 2 000 km kanttiinsa neliönmallisena pohjamuodoltaan ja muurien korkeus myös se sama ja muurien vahvuus noin 60 metriä ja muuri on rakennettu timanttikivistä kuutionmuotoisista. Kaikki Jumalan pyhät, joiden nimet ovat Jumalan elämänkirjassa nousevat kuolleista ja Herran päivänä vielä elossa olevat samoin pääsevät Jeesuksen tykö tuhatvuotisen valtakautensa alussa ja sapatinlepo voi alkaa kuten seitsemännen päivän Jumalan pyhitti ja pian loppuu kuuden vuosituhannen ajanjakso maan päällä Aadamista alkaneena.
Tunne Raamatun evankeliumi, sillä se on Jeesuksen keskeinen sanoma Jumalan Valtakunnan lupauksen lapseudesta, ja Morsian sinuakin siihen kutsuu, ja samoin Jumalan Henki, ja elävä vesi ja Pyhän Hengen armolahja annetaan, ja vaikuttavat uskoa ja toivoa ja rakkautta ja iloa ja rauhaa ja vanhurskautta ja pyhitystä totuudessa, amen, ja hyvä kiittää ja kunnioittaa jokaisen Luojaa, ja ihmisen luotu Jumalan kuvaksi ja kunniaksi, ja pyhäksi pappis- ja kuningaskansaksi Jeesuksessa, amen, halleluja!
Tietysti Jeesuksen tärkeys jokaiselle ihmiselle tulee esille myös siinä, että sovitti Israelin Jerusalemissa kaikkien ihmisten synnit ja kuoli tästä syystä ristiinnaulittuna ja verensä kautta annetaan sovitus, kuten esitetty selvästi Uhrilampaan merkityksestä ja esikuvana tästä myös Aabraham oli valmis uhraamaan poikansa Iisakin ja oli rakas varmuudella, ja Aabraham ymmärsi, että Jumala voi herättää Iisakin, jos tämä kuolee uhrina. Enkeli esti Aabrahamin koetukseen liittyvän uhritoimituksen, ja myös Jeesus Uhrilampaana Golgatalla olisi voinut kutsua enkelit mutta Isän Jumalan tahto oli toisenlainen, joten sen mukaan edettiin ja kolmantena päivänä Jeesus nousi kalliohaudasta ja kohtasi sen jälkeen monia ylösnousseena kuolleista.
Myös lähitulevaisuudesta on Raamatussa paljon kerrottu, sillä pian Jeesus palaa takaisin maan päälle laskeutuen ja samoin Uusi Jerusalem eli Jumalan Valtakunnan pyhä kaupunki laskeutuu alas taivaasta ja sen mitat ovat suuret, yli 2 000 km kanttiinsa neliönmallisena pohjamuodoltaan ja muurien korkeus myös se sama ja muurien vahvuus noin 60 metriä ja muuri on rakennettu timanttikivistä kuutionmuotoisista. Kaikki Jumalan pyhät, joiden nimet ovat Jumalan elämänkirjassa nousevat kuolleista ja Herran päivänä vielä elossa olevat samoin pääsevät Jeesuksen tykö tuhatvuotisen valtakautensa alussa ja sapatinlepo voi alkaa kuten seitsemännen päivän Jumalan pyhitti ja pian loppuu kuuden vuosituhannen ajanjakso maan päällä Aadamista alkaneena.
Tunne Raamatun evankeliumi, sillä se on Jeesuksen keskeinen sanoma Jumalan Valtakunnan lupauksen lapseudesta, ja Morsian sinuakin siihen kutsuu, ja samoin Jumalan Henki, ja elävä vesi ja Pyhän Hengen armolahja annetaan, ja vaikuttavat uskoa ja toivoa ja rakkautta ja iloa ja rauhaa ja vanhurskautta ja pyhitystä totuudessa, amen, ja hyvä kiittää ja kunnioittaa jokaisen Luojaa, ja ihmisen luotu Jumalan kuvaksi ja kunniaksi, ja pyhäksi pappis- ja kuningaskansaksi Jeesuksessa, amen, halleluja!
Vastaukset 30
Vanhimmat
Jeesus on kristitty, kristittyjen kuningas, Kristus.
Juutalaisillehan hän ei kuninkaaksi kelvannut, mutta pakanat ottivat ilolla vastaan.
Juutalaisuus on antikristillinen uskonto, eikä Jeesus taatusti ole heidän kuninkaansa. Juutalaiset odottavat toisenlaista messiasta. Rahakuningasta ja Trumppihan on tällaiseksi juutalaisten kuninkaaksi mitä soveliain.
Ei raharikkaita juutalaisia kiinnosta sun juttus, ihmettelevät vain miksei sulle kelpaa totuus heistä vaan levität harhaista satua joka ei varmasti ole juutalaisuutta, muttei kyllä kristinuskoakaan.
Miksi pelkäät totuutta? Onko sulla huonoja kokemuksia juutalaisista ja epätoivoisesti suollat roskaa, tai pelkäät muutoin leimautuvasi antisemitistiksi?
Ei ole antisemitismiä myöntää totuus. He itsekin myöntävät kaiken ja nauravat, että mitä sitten! Kristityt ovat heille vain "hyödyllisiä idiootteja". Ovat ihan itse näin monesti sanoneetkin.
Raamatun ilmoitus on oikeassa.
Raamattu ilmoittaa, että juutalaiset kielsivät Hänet. Hän ei ole pakolla kenenkään Herra, tahi Kuningas. Hän ei ole hengellinen raiskaaja. Hänet saa ottaa vastaan, tai kieltää Hänet ja varma on tämä apostolien sana, että juutalaiset kielsivät Hänet ja ristillä luki: Jeesus Nasaretilainen, Juutalaisten Kuningas. Hän kuoli juutalaisille.
Jakeet 11-13 todistavat sen minkä edellä kirjoitan ja jonka Köklö kielsi.
Joh. 1:1-18
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
.
Jeesus on niiden juutalaisten Kuningas, Herra, jotka ovat ympärileikanneet sydämensä Totuuden Hengessä, ei toki niiden, jotka silpovat lapsiansa. Heille on aivan toinen kuningas, se johon Herra Jeeesuksella ei ole mitään osaa. Se, joka villitseee maailman on heidän kuninkaansa (kts. Joh. Ilm.2:9 ja 3:9). Oikea juutalaisuus (j.) on yhtä kristillisyyden (kr.) kanssa, so. JKr, eli Jeesus Kristus. Koko kirja on jälkikirjoitus (jkr) eli testamentti! Kenestä kirja siis kertoo! "Te tutkitte kirjoituksia, ja luulette löytävänne niistä iankaikkisen elämän, ettekä ymmärrä, että kirjoitukset kertovat minusta." Vanha testamentti kertoo siis Hänen tulostaan täyttämään kirjoitukset. Näin Herra itse valmistaa ylösnousemuksen tien, ja Hänelle kaikki kunnia! Kova on hinta meidän ihmisten silmissä, mutta Herra tietää mitä tekee. Meille se on siis valmistettu, eikä maailma sitä ymmärrä.
Aika on armoton ja ruumis kestää vain iän, eli päivien määrän. Ei siinä auta Kristuskaan.
" Hyödyllisiä idiootteja "
Mikä se hyöty on ?
Voi kuule. Esim. tämän foorumin kirkassilmäiset Oikeiden Juutalaisten puolustajat. Israelin armeijan suomalaiset ilmaistyöntekijät. Olen kuullut kerrottavan, että nämä työntekijät joutuisivat jopa itse maksamaan Israelille, että saavat tehdä siellä töitä!
Tuhansia kirjoja, käsitellen "Israelia". TV-kanavat jotka levittävät suomalaisten "messiaanisten" poliittista propagandaa. Kaikki, usko ja politiikka peilataan "Israelin" kautta. Eikä se messiaanisten levittämä Israel edes ole aito Israel. Jos tälle foorumille tulee muita kuin messiaanisia propagandoineen, viestejä poistetaan, tästä pitävät "Israelilla" tienaavat Rahamiehet huolen. Ja rahaa pyydetään kohteeseen kuin kohteeseen. Luetteloa riittäisi.
Kristittyjä vedätetään jatkuvasti tällä asialla. Enkä ole antisemitisti, en myöskään natsi. Miksei tosiasioita saisi tuoda esiin?
Israelin olemassaolon oikeutusta voi tunnustaa, olematta itse idiootti.
*
hyöty.....
Ettehän te maksa temppeliveroa, esimerkiksi, vaan kirkolliveroa, jota taas maksetaan siitä, että saadaan kuulla vihapuhetta. Se on huume joka koukuttaa, ei siitä pääse eroon.
Mistä vihapuheen kuulemisen oikeudesta me maksamme kirkollisveroa? Itse muuten en maksa kirkollisveroa.
Mitä on tuo väitetty vihapuhe, josta veroa maksetaan? On muitakin kristittyjä kuin Suomen Ev.lut.kirkon jäsenet. On myös vihapuhetta väittää todistamatonta asiaa.
Evankeliumista löytyy ja Apostolien teosta.
Sitä ei taidä kukaan muu huomata kuin minä, koska olen itse lukenut.
Kyseessä on kristinuskon alun historia. Ei ole vihapuhetta kertoa totuus tuosta ajasta. Varsinaisesti ne olivat kristityt, jotka kokivat tuolloin, jos edelleenkin, vihapuhetta ja vihatoimintaa juutalaisten taholta.
Juutalaiset ovat aina pitäneet suurta ääntä itse kokemistaan vääryyksistä kristittyjen taholta ja sinun kaltaisia auttavaisia vihakirjoittajia on heillä tukenaan, mutta jos kertoo pelkät tosiasiat mitä juutalaiset ovat tehneet kristityille, Jeesuksesta lähtien, tämän kertominen katsotaan "vihapuheeksi".
Jos vihan uhrit kertovat kokemastaan vihasta, se on "vihapuhetta" tekijöitä vastaan.
Kristityt nykyään varsin vähän muistuttavat juutalaisia ja muita ihmisiä niistä vääryyksistä joita me olemme heidän taholtaan kokeneet, mutta juutalaiset kyllä hyökkäävät kristittyjä vastaan, jopa kristityiksi tekeytyneiden apureidensa kautta (mm. tämä foorumi) ja jos mitään totuutta kirjoittaa, se joko sensuroidaan pois, tai sitten kirjoittaja haukutaan antisemitistiksi ja natsiksi.
Kukaan tällä foorumilla ei ole niin kristinusko-vihamielinen kuin sinä. Levität jatkuvaa vihaviestiä kristityistä, vääristelet UT:n kirjoituksia. Olen ihan tällä foorumilla saanut luettavakseni Talmudia suomenkielellä ja siinäpä oli lähestulkoon kaikki se, mitä itse kristittynä olen saanut juutalaisten taholta aikoinaan, nuorena ja vilpittömänä kokea. Se lyhyehkö lukukokemus karisti viimeisetkin "hyvät" harhani juutalaisuudesta.
Se kaikki luki Talmudissa. Kehoituksina kuinka kohdella kristittyjä. He lyövät jopa ystäviään vasten kasvoja.
.
.
Ettekö te sytyttäneet Roomankin palamaan kun niin innokkaasti teitte maailmanloppua.
Ketkä me? En ollut syntynyt Rooman palon aikaan. Rooman palon syistä en tiedä, mutta eikös se ollut pakanakeisari Nero, joka sen sytytti, tai siis käski sytyttää? Sytyttäjien nimet ei liene tiedossa? Mutta kristittyjä he eivät olleet, vaikka kaverisi Nero niin väittikin. Se oli Nero itte. Elleivät sitten kaupungin juutalaiset? Mistä sen tietää?!
Valehtelet aivan suoraan. Kristinuskon oppeihin ei kuulu edistää innokkaasti maailmanloppua polttamalla kaupunkeja. Kristinusko ei edes puhu maailmanlopusta, kuin jossain hamassa tulevaisuudessa.
Et tunne yhtään UT:a, etkä kristinuskoa. Heität väittämiä jotka perustuvat omiin pahansuopiin luuloihisi, eivät kristinuskoon. Kristitty on henkilö joka tunnustaa kristinuskoa ja jonka oppi on määritelty Nikean kirkolliskokouksessa. Kaikki "kristittyinä" esiintyvät omatoimiset, vapaidensuuntien raamatuntutkijat eivät välttämättä ole kristittyjä ollenkaan, vaikka ehkä itse niin kuvittelevat ja ovat saaneet monet eksytettyä niin luulemaan.
Kristinusko ja juutalaisuus ovat kaksi eri uskoa. Juutalaisilla on toinen messias kuin kristityillä. Kristittyjen Messias on Jeesus Nasaretilaisena tunnettu henkilöhahmo, jolle juutalaiset eivät antaneet mitään arvoa. Juutalaisten messias tekee vasta tuloaan, kuin ummettunut paska suolessa, mutta tulee, tulee se kyllä. Kristityt kutsuvat kyseistä henkilöä nimellä "antikristus". Saattaa olla, että hänen sukunimensä on Trump, mutta tästä en suorastaan vielä löisi vetoa. Ainakaan juutalaisen kanssa.
.
" Ketkä me... "
Ei tämän juutalaisetkaan olleet syntyneet jeesuksen aikaan.
Kuka sellaista on väittänyt? Sinä itse vedit esiin kristinuskon alun historian, syyttäen tämän päivän kristittyjä antisemitismistä, kun luemme lääkäri Luukkaan kirjeitä kreikkalaiselle aristokraatille, "korkea-arvoiselle Theofilukselle" (Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot) ja jotka kirjeet sittemmin liitettiin osaksi kristittyjen Raamattua.
Korkea-arvoinen Theofilus antoi Luukkaalle tehtävän selvittää mitä Palestiinassa oikein oli tapahtunut, kuka ja mikä mies Jeesus oli ja lähettämään hänelle faktatietoa hänestä. Luukas oli perusteellinen mies: hän oli myös ensimmäinen nk. ikonimaalari ja Luukkaan maalauksiin perustuu edelleenkin ortodoksisen kirkon ikonimaalaustaide, henkilöt ikoneissa esiintyvät tuon ajan antiikin vaatteissa ja kampauksissa.
Tämän faktempaa ei ole. Mutta sinä haluaisit kieltää tämän päivän kristityiltä tiedon historiastamme, sillä siitä kuuleminen on niin epämukavaa juutalaisten näkökulmasta! Kun luemme Raamattua, emme lue sitä siten kuin sinä uskottelet, antisemitistisin silmin, vaan Jumalan sanana, mitä Jeesus ja apostolit opettavat. Juutalaiset ovat tarinassa vain taustahahmot. Sinä itse nostat heidät tässä asiassa etualalle.
.
En halua kieltää teiltä historiaanne, olen lukenut siitä hyvinkin paljon ja kauhistunut.
Ensimmäinen keisarikin murhasi poikansa ja vaimonsa. Pitäkää hyvänänne.
Miksi muuten Jumala hylkäsi suosikkikansansaJuutalaiset ja juutalaisen uskon ja otti kristityt tilalle?
Eikö se riitä, että he ottavat teitä vastaan, tehän olette Kristuksen ruumis.
Netanyahu vasta kutsui kaikkia kristittyjä vierailemaan Israelissa. Mikä armon osoitus.
Erittäin hyvä, rauhanomainen ja perusteellinen viesti poistettiin "sääntöjen vastaisena".
Mikähän siinä oli "sääntöjen vastaista"? Tuskin rikkoi sääntöjä, mutta oli vastoin S24-agendaa joka haluaa demonisoida kristityt.
Vihaviestejä täällä kyllä julkaistaan.
S24n rehellisyys ja manipuloiva valinta on taas toteennäytetty.
Kolmesti suuri, kolmesti maskuliininen Hermes.
"Valehtelet aivan suoraan. Kristinuskon oppeihin ei kuulu edistää innokkaasti maailmanloppua polttamalla kaupunkeja. Kristinusko ei edes puhu maailmanlopusta, kuin jossain hamassa tulevaisuudessa."
Viimeksi sitä odotettiin kun kaksituhatta tuli täyteen.
Tuhat luvun vaihtuessa Euroopassa ihmiset kerääntyivät kirkkoihin odottamaan maailmanloppua. Pyysyvät toisiltaan anteeksi , päästivät karjat ulos. Ja velkojat antoivat velat velallisille anteeksi.
Eritoten sitä odotettiin silloin alussa, piti ilmestyä joku Jumalan valtakunta.. Siitähän te puhutte vieläkin, kuten aloituksen otsikko kertoo.
Ei kuulu itse kristinuskon opetuksiin moinen hömppä. Jos kristityissä onkin joitain tuollaisia vouhottajia, he eivät tunne hyvin Raamattua, eivätkä ole kuin hyvin pieni prosentti maailman nk. kristittyjä.
Tällaiset eivät yleensä edes ole nk. klassisen kristinuskon edustajia, vaan pääosin amerikkalaisia, puolikristillisiä uususkontoisia, nk. vapaidensuuntien harhaopettajia. Heistä on lähtenyt ja lähtee paljon epäkristillistä pahaa.
.
Kuka sen suoraksi vääntää, mikä on vääräksi taipunut.
"Miksi muuten Jumala hylkäsi suosikkikansansaJuutalaiset ja juutalaisen uskon ja otti kristityt tilalle? "
Nythän on niin, että maailmaa on hallinut kristinuskon jumala ja hän syö ihmisiä. Eritoten se pitää juutalaisista.
Mieluiten rapeaksi paistettuna, sinapilla ja ketsupilla, kurkkusalaattia maun mukaan ja valkosipuli-falafelkastiketta päälle.
Semmoinen paha ihmiisyöjäjumala kristityillä. Ehtoollisella sitten kristityt syövät jumalansa. Juovat verta niin että alttari roiskuu. Ja röyhtäisevät päälle.
Tämä viesti ei ollut "sääntöjen vastainen".
hyvin selvä todistus Jeesuksesta Juutalaisten Kuninkaana, ja Jeesus sanoi selvästi ettei kuninkuutensa ole tässä maailmassa ja tarkoitti tietysti että kuninkuutensa on Jumalan Valtakunnassa eli Uudessa Jerusalemissa eli Paratiisissa, ja laskeutuu alas lähitulevaisuudessa kun Herra itse myös saapuu suurena päivänään, ja tästä Israelin profeetat paljon esittäneet ja myös Israelin Herra on Jeesus tänään, ja nähdään että viittaa myös Jumalan Valtakuntaan.
mahdollista vain Juutalaisten Kuningas Jeesuksessa ja Israelin Herrassa ja taivaan kaupungissa vielä tässä vaiheessa paljon asuinsijaa ja viisaat siihen kaupunkiin myös tahtovat varmuudella. Henki ja Morsian sanovat ihmisille: "Tule!", ja joka ihmisenä tämän kuulee Isän Jumalan kutsumana, myös tahtoo tulla Jeesuksen opetuslapseuteen ja parasta jokaiselle ihmiselle ja myös kaikkien ihmisten elämän merkitys tämä varmuudella aina ja hyvä kiittää ja kunnioittaa Luojaa Herran nimessä.
Morsian on Uusi Jerusalem eli Jeesuksen Kaupunki, joka laskeutuu alas Herran päivänä eli hyvin kohta, ja ensin iankaikkinen evankeliumi Ilmestyskirjan mukaan ja kestää sen 3,5 vuotta, ja sen jälkeen hävityksen kauhistus ja kestää myös sen toisen 3,5 vuoden jakson, ja sitten Jeesus palaa ja alkaa Jumalan valtakausi maan päällä tuhatvuotisena ja vertaus yksi päivä kuin tuhat vuotta juuri siitä, että kuudessa päivässä kaikki luotiin Luojan toimesta ja seitsemäs päivä pyhitettiin Jumalalle, ja kuusi vuosituhatta on Aadamista likimäärin ja kaksi vuosituhatta Jeesuksen ylösnousemuksesta taivaaseen ja kolmantena vuosituhannen alussa koittaa Herran päivä. Tule Herra Jeesus.