http://www.ilkka.fi/uutiset/ulkomaat/usa-n-tuleva-puolustusministeri-varoitti-putinista-ja-lupasi-pitää-joukot-baltiassa-1.2196150
"USA:n tuleva puolustusministeri varoitti Putinista ja lupasi pitää joukot Baltiassa"
"Yhdysvaltain tulevan puolustusministerin James Mattisin, 66, mielestä amerikkalaisten sotilaiden tulee pysyä Baltiassa. Senaatin kuulemisessa puhunut Mattis varoitti myös, että Venäjän presidentti Vladimir Putin yrittää hajottaa sotilasliitto Naton.
– Vaikka historia ei olekaan suoraviivaista, niin meillä on ollut koko joukko aikoja, jolloin olemme yrittäneet olla positiivisessa vuorovaikutuksessa Venäjän kanssa. Onnistumistemme lista on verrattain lyhyt, Mattis kommentoi."
--------------------------------------
Eli se siitä venäjätrollien kuvitelmasta, että Trumpin aikana USA ryhtyisi vetämään joukkoja Itä-Euroopasta ja jättäisi eurooppalaiset Nato-liittolaisensa oman onnensa nojaan.
"USA:n tuleva puolustusministeri varoitti Putinista ja lupasi pitää joukot Baltiassa"
"Yhdysvaltain tulevan puolustusministerin James Mattisin, 66, mielestä amerikkalaisten sotilaiden tulee pysyä Baltiassa. Senaatin kuulemisessa puhunut Mattis varoitti myös, että Venäjän presidentti Vladimir Putin yrittää hajottaa sotilasliitto Naton.
– Vaikka historia ei olekaan suoraviivaista, niin meillä on ollut koko joukko aikoja, jolloin olemme yrittäneet olla positiivisessa vuorovaikutuksessa Venäjän kanssa. Onnistumistemme lista on verrattain lyhyt, Mattis kommentoi."
--------------------------------------
Eli se siitä venäjätrollien kuvitelmasta, että Trumpin aikana USA ryhtyisi vetämään joukkoja Itä-Euroopasta ja jättäisi eurooppalaiset Nato-liittolaisensa oman onnensa nojaan.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Mahtaa olla pietarissa narahtanut jokunen vodkapullo auki tän lausunnon jälkeen:)
Ja miksei Kremlissäkin :)
Taisi olla kylmä suihku palstan epäisänmaallisille putinisteille :D
Nisti se putinistikin.
Se oli koko ajan selvää, ettei USA luovu Euroopan liittolaisistaan. Ne ovat niin tärkeä osa USA:n mahtia, ja miksi muutenkaan luopua kerran hankituista liittolaisista? Ei kai USA halua tehdä samanlaista syrjäytynyttä ja katkeroitunutta uhoilijaa mikä ilman liittolaisia oleva Venäjä on?
Piskuinen lausunto ja suvakkien turvat on tukittu. Katsokaa toimia älkää kuunnelko ja uskoko kaikkea. Venäjän ja USAn välit lämpenevät ja sille ette rottapossunaamat voi mtään.
Vituttaako ? :)))))
Tiltut on Trumpin voitosta asti laskeneet sen varaan, että Trump liittoutuu Putinin kanssa ja vetää sotilaat pois Euroopasta. No nyt kävi näin :)
Puolakin sai maaperälleen vahvistuksia turvakseen.
http://www.ts.fi/uutiset/maailma/3161150/Yhdysvaltain vahvistusjoukkoja alkoi tulla Puolaan
Olisi se kiva kun Suomikin olisi osa tuota liittoutumaa, jossa turvallisuudesta ei tarvitse stressata ypöyksin.
USA:n laivasto on Norjassa, ei ole ollut sitten toisen maailmansodan. Pohjoisessa taitaa myös olla.
Lukekaa tästä, jos tulee tuollainen kriisi, mm. mediaan ei voikaan luottaa, viranomaisilta ei välttämättä tulekaan selvää käskyä mennä jonnekin tai poistua kotoa.
http://dailywesterner.com/news/2017-01-16/will-the-cia-try-to-assassinate-trump-shadow-government-looks-to-take-back-control/
Ranskan johtajalla usein alkaa keittää, jos joku ei miellytä.
Ranskan presidentiltä tiukka vastaus Trumpille: EU ei tarvitse ulkopuolisten opastusta
Maanantai 16.1.2017 klo 21.34
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701162200054719_ul.shtml
Michael Moore Actually Thinks His Five-Step Plan Will Stop Donald Trump From Being President
http://dailywesterner.com/news/2016-12-28/michael-moore-actually-thinks-his-five-step-plan-will-stop-donald-trump-from-being-president/
Moore tykkää Ranskan sosialismista. Siitä oli ohjelma.
Vaikuttaa vähän siltä että tälle jäärälle ei edes trump mahda mitään.
Jotenkin niin haikea olo aina kun näkee ja kuulee uutisista, miten Nato-maat saavat olla turvassa ja huolettomia. Me joudutaan epätoivoisesti virittelemään jotain yhdentekevää yhteistyötä Ruotsin kanssa mistä ei varmasti ole kauheesti iloa tosipaikassa, tai sitten olemaan leikisti jäseniä jonkun isäntämaasopimuksen myötä. Ei ole NATO täällä suojaamassa ei.
Toivottavasti Trump opettaa ryssää oikein kovalla kädellä, eurooppaan lisää Amerikkalaisia joukkoja ja kalustoa. Olen valmis palvelukseen kun otetaan takaisin se mitä Suomelle kuuluu.
Suomi suureksi - Viena vapaaksi"
USA on liittolainen, johon voi aina luottaa.
!. Eli se siitä venäjätrollien kuvitelmasta, että Trumpin aikana USA ryhtyisi vetämään joukkoja Itä-Euroopasta ja jättäisi eurooppalaiset Nato-liittolaisensa oman onnensa nojaan.
Alkaako sodat laantua lähi-idässä? Pitää saada asetehtaat taas pyörimään täydellä teholla. Miksi usa ei sytytä niitä sotiaan omalla maallaan? Aina pitää työntyä muiden alueelle sotimaan vaikka väkisin. Suomea ei uhkaa mikään muu kuin Nato tuolla sota kiimallaan.
Tämä on kyllä todella huojentava tieto niin Baltian maiden kuin koko Itämeren kannalta.
Mikähän olisi balttien tilanne nyt jos eivät olisi Natossa? Huh huh...
NATO pitää Venäjän kurissa lähialueillamme. NATO tekee jo nyt puolestamme arvokasta työtä, vaikka emme ole jäseniä. Kiitos, NATO!
Toisaalta Trump voi vaihtaa ministerinsä vaikka huomenna. Ja jos kaheli Trump haluaa tasoittaa Putinin tietä Eurooppaan, ei sitä yksi ministeri voi estää.
Viro on maa, jolla ei ole vieläkään uskottavaa puolustusta. Viro on jyrätty milloin mistäkin suunnasta ja aina Viro on liittoutunut miehittäjän kanssa. Trumppi on oikeassa kun se kieltäytyy auttamasta peukalo perseessä taapeltavaa Viroa.
James ”Hullu koira” Mattis jää nuolemaan muniaan ja persreikäänsä.
Sivistysmaat voisivat hoitaa sekä Trumpin että Putinin koneet alas esim. silloin, kun nämä kahelit ovat matkalla tapaamaan toisiaan.
Natonylkyttäjillä känsät kämmenissä
Hyvä uutinen. Venäjä ei siis jatkossakaan kykene uhkaaman balttiaa.
Erikoinen lausunto. kun sitä ei löydy mistään julkaisuista.
Nyt Mattis on sitten virallisesti USA:n puolustusministeri = USA:n joukot pysyy Baltiassa.
Tämä on kyllä niin hieno juttu, että tätä ketjua nostelee ihan mielellään ylös venäjän asiamiesten kiusaksi.
Hienoa, että Venäjän miehityksen aikana kovia kokeneet Baltian maat pysyvät suojattuina.
Pienten maiden vapaus on upea asia.
Katsotaan sitten kun Herrat tapaavat.Puskista voi huudella ministerit mitä haluaa.Päätökset tehdään muualla.
Sinäkin venäjän asiamies tulet kokemaan pettymyksen, kun USA:n joukot vain pysyvät Baltiassa. Pysyvät, pysyvät, pysyvät, pysyvät, aina vain pysyvät...
USA:n joukot ovat Trumpin mukaan Venäjän etujoukkoja Baltiaa Venäjään liitettäessä.
On hienoa, että on USA:n kaltainen valtio, joka haluaa suojella pienten maiden vapautta.
Vapaus voittaa aina.
America first! Ei USA halua suojella pienten maiden vapautta. Tekee sitä juuri niin kauan kuin katsoo siitä olevan USA:lle hyötyä.
Jees, ja se että USA:lla on vahva jalansija Euroopassa ja myös Itämerellä, on USA:lle hyödyllistä.
NATO on ja pysyy Baltiassa, eikä sen joukot liikahda sieltä tuumaakaan! Venäjän pitää vain hyväksyä asia.
Itsenäisen kansantalouden edellytyksenä on Suomen irrottaminen EU:sta,
eurosta, Nato-liittolaisuudesta ja sotapolitiikasta!
Sotapolitiikkaa ei harrasta euroopassa mikään muu kuin naapurimaidensa kimppuun hyökkäilevä Putinin Venäjä. Onneksi Baltian maat saavat jatkossakin Naton suojaa.