Trumpin puolustusministeri: Putin yrittää hajottaa

Donald Trumpin ehdokas Yhdysvaltain tulevaksi puolustusministeriksi, kenraali James Mattis, ei usko, että Yhdysvallat ja Venäjä toimivat yhteistyössä tulevaisuudessa.

- Minulla on hyvin vaatimattomat odotukset yhteistyön alueista Putinin kanssa, Mattis sanoi ollessaan torstaina senaatin kuultavana.

Mattis totesi, että Venäjän presidentti yrittää toimillaan hajottaa puolustusliitto Naton. Lisäksi hän sanoi, että Yhdysvaltojen tulee ottaa askelia puolustaakseen itseään ja että "Venäjä on kohdattava lukuisilla eri alueilla".

Mattis kutsui puolustusliittoa "modernin historian tai ehkä kaikkien aikojen menestyneimmäksi liittoumaksi".

Mattisin mukaan Venäjä, Kiina ja globaali terrorismi ovat suurimpia uhkia maailmanrauhalle sitten toisen maailmansodan.

Vastavoima Trumpille?

Neljän tähden kenraali Mattisin, jolla on yli neljän vuosikymmenen kokemus asepalveluksesta, uskotaan voivan toimia hillitsevänä vastavoimana Trumpille.

- Te autatte valvomaan kansallista turvallisuutta sellaisen presidentin aikana, jolla ei ole kokemusta ulkopolitiikasta tai puolustuksesta ja jonka temperamentti on hyvin erilainen aiempiin presidentteihin verrattuna. Monet amerikkalaiset - ja monet täällä (senaatissa) kummallakin puolella käytävää - ovat oikeutetusti huolissaan siitä, miten hän saattaa vastata, kun Venäjä, Iran, Pohjois-Korea testaa häntä, demokraattisenaattori Jack Reed totesi Mattisille.

Kenraali Mattisin nimityksen ei uskota nostavan suurta vastustusta senaatissa, ja häntä kuulusteltiin senaatissa kohteliaasti.

Mattis on johtanut joukkoja Afganistanissa vuonna 2001 ja Irakissa 2003-2004. Hän palveli myös Persianlahden sodassa jalkaväkipataljoonan komentajana 1990-1991.

Mattis on pitkällä armeijaurallaan poikkeus puolustusministeriössä, sillä viime vuosina Pentagonin johtajat ovat tulleet siviilipuolelta. Viimeksi puolustusministeriötä on johtanut eläkkeelle jäänyt kenraali George Marshall 1950-luvulla.
1299
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mattis kutsui puolustusliittoa "modernin historian tai ehkä kaikkien aikojen menestyneimmäksi liittoumaksi".

Mattisin mukaan Venäjä, Kiina ja globaali terrorismi ovat suurimpia uhkia maailmanrauhalle sitten toisen maailmansodan.

1Äänestä

r...än vinkujat paniikissa

1Äänestä

Natoon

Äänestä

Natoon välittömästi

Äänestä

hyvä että r...än juonet paljastuu.

1Äänestä

Donald Trumpin ehdokas Yhdysvaltain tulevaksi puolustusministeriksi, kenraali James Mattis, ei usko, että Yhdysvallat ja Venäjä toimivat yhteistyössä tulevaisuudessa.

- Minulla on hyvin vaatimattomat odotukset yhteistyön alueista Putinin kanssa, Mattis sanoi ollessaan torstaina senaatin kuultavana.

Mattis totesi, että Venäjän presidentti yrittää toimillaan hajottaa puolustusliitto Naton. Lisäksi hän sanoi, että Yhdysvaltojen tulee ottaa askelia puolustaakseen itseään ja että "Venäjä on kohdattava lukuisilla eri alueilla"

1Äänestä

Tiltut pyytävät hädissään toimintaohjeita.

1Äänestä

Turhaa spekulaatiota. Kevään korvallahan tuo nähdään.

Äänestä

Toivon että venäjän kansa itse deaktivoi putinin pois päiviltä.

1Äänestä

Zirinovski juo bojarisnik tuskassa, ei samppanjaa enää kelpaa.

1Äänestä

Mattis-Mainio ja Tillerson ovat järkimiehiä, jotka tulevat pitämään Naton kunnossa.

Trump puhelee niitä näitä ja muuttelee tarinoitaan päivittäin. Hänellä on suurin huoli omasta menetetystä maineestaan.

1Äänestä

r....än vinkujat paniikissa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ironmikessi kirjoitti:

Donald Trumpin ehdokas Yhdysvaltain tulevaksi puolustusministeriksi, kenraali James Mattis, ei usko, että Yhdysvallat ja Venäjä toimivat yhteistyössä tulevaisuudessa.

- Minulla on hyvin vaatimattomat odotukset yhteistyön alueista Putinin kanssa, Mattis sanoi ollessaan torstaina senaatin kuultavana.

Mattis totesi, että Venäjän presidentti yrittää toimillaan hajottaa puolustusliitto Naton. Lisäksi hän sanoi, että Yhdysvaltojen tulee ottaa askelia puolustaakseen itseään ja että "Venäjä on kohdattava lukuisilla eri alueilla".

Mattis kutsui puolustusliittoa "modernin historian tai ehkä kaikkien aikojen menestyneimmäksi liittoumaksi".

Mattisin mukaan Venäjä, Kiina ja globaali terrorismi ovat suurimpia uhkia maailmanrauhalle sitten toisen maailmansodan.

Vastavoima Trumpille?

Neljän tähden kenraali Mattisin, jolla on yli neljän vuosikymmenen kokemus asepalveluksesta, uskotaan voivan toimia hillitsevänä vastavoimana Trumpille.

- Te autatte valvomaan kansallista turvallisuutta sellaisen presidentin aikana, jolla ei ole kokemusta ulkopolitiikasta tai puolustuksesta ja jonka temperamentti on hyvin erilainen aiempiin presidentteihin verrattuna. Monet amerikkalaiset - ja monet täällä (senaatissa) kummallakin puolella käytävää - ovat oikeutetusti huolissaan siitä, miten hän saattaa vastata, kun Venäjä, Iran, Pohjois-Korea testaa häntä, demokraattisenaattori Jack Reed totesi Mattisille.

Kenraali Mattisin nimityksen ei uskota nostavan suurta vastustusta senaatissa, ja häntä kuulusteltiin senaatissa kohteliaasti.

Mattis on johtanut joukkoja Afganistanissa vuonna 2001 ja Irakissa 2003-2004. Hän palveli myös Persianlahden sodassa jalkaväkipataljoonan komentajana 1990-1991.

Mattis on pitkällä armeijaurallaan poikkeus puolustusministeriössä, sillä viime vuosina Pentagonin johtajat ovat tulleet siviilipuolelta. Viimeksi puolustusministeriötä on johtanut eläkkeelle jäänyt kenraali George Marshall 1950-luvulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu