AUTOVERON POISTO

POHDISKELLEN

Näyttää siltä, että autovero ollaan poistamassa. Uuden auton hankintaan nyt liittyvän autoveron poistaminen pitää ja voidaan tietenkin toteuttaa oikeudenmukaisesti. Aiemmin autonsa ostaneet eivät saa hävitä muutoksessa. Poistettua autoveroa vastaava määrä muita verotuloja voitaisiin mitoittaa kertymään uusien autojen ostajilta esim. keksimäärin 10 vuodessa.

Valtio voisi saada korvaavat verotulonsa oikeudenmukaisimmalla tavalla nostamalla uusien autojen - vain uusien - polttoaineveroa, joka perittäisiin todellisen käytetyn polttoainemäärän perusteella. Silloin myös ajotapa ajomäärän ohella tulisi otetuksi huomioon. Auton polttoaineen käyttö pitäisi silloin pystyä mittaamaan. Voi olla, että tämä on tällä hetkellä vielä teknisesti vaikea tai ainakin liian kallis ratkaisu. Silloin täytyisi ainakin aluksi tyytyä ratkaisuihin, jotka johtaisivat mahdollisimman lähelle edellä kuvattua ihanneratkaisua. Seuraavassa esitellään pari tällaista vaihtoehtoa:

1. vaihtoehto: Autoveroa voitaisiin alentaa asteittain (osinhan näin nyt tapahtuukin, mutta vanhoja autoja väärin kohdellen) esim. vuosittain ja vastaavasti nostaa uusien autojen vuotuista ajoneuvoveroa asteittain. Vähän ajaville tämä on jonkin verran epäoikeudenmukainen. Pitkän siirtymäajan jälkeen ( esim. 10 - 15 vuotta), vero voitaisiin ryhtyä perimään pelkästään polttoaineverona, jolloin tilanne olisi jo kaikille oikeudenmukainen.

2. vaihtoehto: Jos ajokilometrit voidaan mitata luotettavasti ja kustannustehokkaasti, niin silloin vuosittainen ajoneuvovero voitaisiin periä melko oikeudenmukaisesti automallin kulutuslukemien mukaan. Uusien autovero voidaan silloin poistaa heti kokonaankin. Mitään "musta laatikko" -seurantaa ei tähän kuitenkaan tulisi liittää.

Missään tapauksessa ei saa toistaa vuoden 2007 lopun autoveroalennuksen karkeaa virhettä, jossa vanhalla verolla auton ostaneille ja siten monissa tapauksissa useita tuhansia euroja hävinneille ei säädetty alhaisempaa ajoneuvoveroa kuin alennetulla verolla uuden auton ostaneille. Ajoneuvoverossahan silloin pyrittiin ottamaan päästöt huomioon, mutta kumma kyllä pelkkä uudenvuoden yö teki autosta verotuksessa edullisemman, vaikka päästöt olivat samat kuin joulukuussa rekisteröidyllä autolla. Tosin aina aiemminkin muutoksissa ennen muutosta autonsa ostaneet ovat kärsineet melkoisia menetyksiä

Nämä mallit eivät millään tavalla edellytä liikenneverkon yhtiöittämistä. Se nyt vain sotketaan asiaan muista syistä. Ei ole mitään perustetta sille, että yhtiöittäminen jotenkin hyödyttäisi autoilijoita.

18

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veronen

      Täyttä asiaa.

    • Nousuun

      Verot ja rutinat pois

    • vanhat_autot_arvossa

      Yli kymmenen vuotta vanhoille autoille pitää antaa myöntää vapautus polttoaineverosta. Tuhoaa ja kuluttaa se uuden auton valmistus luontoa ja luonnonvaroja niin penteleesti. Jo pelkästään puhdasta vettä kuluu järjettömästi.
      Yli 15 vuotta vanhoilla autoilla ajaville pitää lisäksi myöntää 1 000 euron käyttö hyvitys vuosittain ja puolitus liikennevakuutukseen ja ja autovakuutukseen.

    • Ohiviivana

      Kyllä tuossa alkuperäisessä viestissä on paljon enemmän järkeä kuin liikenneministeriön kaavailussa. Ei meillä parhaat voimat ole ministereinä.

    • adfsdas

      "Aiemmin autonsa ostaneet eivät saa hävitä muutoksessa. "
      Miksei? Ei ennenkään ole korvattu, jos ostit autosi väärään aikaan.

      • veronen

        Ei todellakaan ole korvattu, vaikka olisi voitu ottaa huomioon vaikka vuotuisessa ajoneuvoverossa.

        Mutta olisiko oikein, että esim. pysyväksi säädetty tuloveron huojennus koskisi vain tänä vuonna 20 vuotta täyttäneitä ja sitä nuorempia. Sama asia.

        Noissa molemmissa tpauksissa ollaan jo lähellä perustuslainkin vastaisuutta, ainakin jos vero-erot ovat merkittäviä.


      • Järki_käteen

        Miksi pitäisi taannehtivasti kompensoida korkeampaa veroa maksaneille. Eihän tulo- tai arvonlisäveron muutoksissakaan kompensoida taannehtivasti veroasteen muutoksia. Vero koskee kaikkia silloin kuin se on voimassa. Jos se poistetaan, silloinkin se koskee kaikkia.

        Minkäänlaisten uusien kilometriverojen tarvetta ja tarkoitusta en muuten ymmärrä alkuunkaan. Käytössähän on jo kilometri- ja päästöperustainen vero, nimittäin polttoainevero. Se kohdentuu hyvin tarkasti ajokilometreihin ja auton kulutukseen ja ja päästöihin. Se toimii nyt jo, eikä vaadi mitään uusia kustannuksia eikä seurantajärjestelmiä. Jos ongelmaksi nähdään ne muutama sata Suomessa oleva sähköauto, jotka eivät käytä polttoaineita, voidaan seurantalaatikot määrätä niihin pakolisiksi tai verottaa matkamittarilukemien perusteella. Muut yli 2 miljoonaa polttomoottoriautoa voidaan kilometriverottaa polttoaineverolla kuten jo tehdäänkin.

        Jotain suhteellisuudentajua asioihin.


      • veronen

        Arvonlisä- ja tuloveromuutosten vaikutukset ovat marginaalisia merkitykseltään verrattuna siihen, että autovero poistettaisiin kerralla aivan halvimpia autoja lukuun ottamatta. Näin ainakin laskettuna minun järjelläni. Sitäpaitsi niiden muutoksiin voi varautua kuukausia, koska ne valmistellaan avoimesti.

        Siitä olen samaa mieltä, että polttoainevero on ainoa oikea kilometrivero, mutta ei siihen voida siirtyä kertaheitolla ilman pitkää siirtymäaikaa juuri tämän keskustelun ensimmäisessä viestissä selostetuista syistä.


      • svantekk

        Autovero on täysin marginaalinen tulo valtiolle. Esim. pakkoruotsin poistaminen pienentäisi valtion menoja kaksi kertaa enemmän.


      • affenat_itsenäisiksi
        svantekk kirjoitti:

        Autovero on täysin marginaalinen tulo valtiolle. Esim. pakkoruotsin poistaminen pienentäisi valtion menoja kaksi kertaa enemmän.

        Paljonko säästettäisiin, jos affenanmaalle annettaisiin täysi itsenäisyys?


      • Ufici
        affenat_itsenäisiksi kirjoitti:

        Paljonko säästettäisiin, jos affenanmaalle annettaisiin täysi itsenäisyys?

        Siinä ei laskimen numerot riittäisi.


      • KatettaMyös
        affenat_itsenäisiksi kirjoitti:

        Paljonko säästettäisiin, jos affenanmaalle annettaisiin täysi itsenäisyys?

        Ei vaan myydään ruåtsalaisille.


      • Verotulo_

      • sakkolainen

    • VenäjälläTankkaava

      Polttoaineiden verotuksen lisääminen ei ole ratkaisu jos ei suljeta rajoja. Ihmiset eivät tajua kuinka paljon itärajan yli tuodaan polttoainetta jo nykyisillä hinnoilla. Myös ladattavat hybridit ja myöhemmin sähköautot tulevat yleistymään, joten nekin tulee huomioida.

      • Kkkuuulliiiii

        Onko halvempaa verottaa idästä tulevaa polttoainetta vaiko ampua seurantasatelliitit taivaalle?
        Tullimies katsoo polttoainemittarista onko tankki täynnä vai tyhjä ja kuski maksaa polttoaineesta veron. Suomesta poistuessa saisi polttoaineveron palautuksen.


    • Silälaillla

      Eivät varmaan laske tai poista isopäästöisten autojen autoveroa? Tuskimpa vain...sehän ohjaa muuten ostamaan porschen.

      • porssetpojille

        No siitä sitä pätäkkää tulee valtiolle ALV:nä joten sopii hyvin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      251
      2888
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      6
      1623
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1315
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1184
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      1049
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      912
    Aihe