Hei! Olen 18-vuotias tyttö, joka on syönyt Yaz-pillereitä kaksi vuotta. Olen ottanut jokaisen pillerin tarkasti max. tunnin heitolla ja yhtäkään en ole unohtanut ja/tai oksentanut ulos. Luonnostaan minulla on harvoin valkovuotoa, ei ole ollut kuin 12-vuotiaana kun ensimmäiset kuukautiset tulivat, mutta nyt se on vaivannut jo muutaman kuukauden.
Valkovuoto alkoi siis lokakuun puolivälissä, ja oli paksua, haaleaa ja valkoista. Sitä tuli ihan lorauksinakin housuun, sen verran että oli paikat märkinä ja alushousuihin jäi selkeästi. Kävin gynekologilla, jossa otettiin kaikki kokeet ja testit. Sukupuolitautitestit negatiiviset, papa normaali, muutoksia ei ja muutkin kokeet (mm. valkovuotokoe ja sisätutkimus) normaaleita. Gyne totesi pitkittyneen hiivan, johon sain Diflucan-kapselin ja vuoto hävisi.
Ongelmani on, että kyseisen tabletin jälkeen tuli kuukautiset, mutta vuoto jatkui ja jatkuu edelleen. Olen nyt kärsinyt tästä kolmisen kuukautta, ja muita oireita ei ole ollut. Nyt ovat rinnat tulleet alapuolelta sekä kainaloiden reunoilta kosketusaroiksi kuten myös nännit, mutta voiko tämä johtua ihan vain nuhakuumeesta, jota tällä hetkellä poden?
Lisäksi ovulaatio oli muutama päivä sitten, vuoto ei muuttunut missään välissä kiertoa, vaan pysyi samana. Tätä siis jatkunut viimeiset kolme kuukautta ja muita oireita ei sinänsä ole ollut, kuin paksu ja runsas vuoto. Mitä tämä voi olla? Kellään muulla samanlaisia kokemuksia?

Vastaukset 1
Vanhimmat
flunssa voi aiheuttaa monenlaisia oireita.
Hiiva on siitä metka, että se ei aina katoa ensimmäisellä lääkityksellä. Ehkä se tuli takaisin kuurin loputtua. Ehkä sinun ruokavaliossasi on tällä hetkellä liikaa makeaa tai sitten hiiva oli myös kumppanillasi ja häntä ei hoidettu samalla kertaa kuin sinut.
Jos epäilee raskautta, niin toki kannattaa tehdä raskaustesti.