Aamulehteen tunnelimatematiikkaa

Kumpi tulee halvemmaksi: rakentaa ensin tunneli, ruuhkauttaa kaupunki vuosiksi ja sitten rakentaa lopuksi keskustaliittymä? Vai rakentaa kerralla sekä tunneli, että liittymä? Ilmeisesti ensin mainittu tulee halvemmaksi.

Onneksi on kävelysillat: Patosilta, Vuolteensilta ja Laukonsilta, mitkä voidaan ottaa tilapäisesti autoilukäyttöön.
255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ainakin menee kaupungin maine, ja samalla tiettyjen poliitikkojen maine.

Äänestä

Nythän on Aamulehdessä kaupungin päättäjät osoittaneet, että Näsinkallion liittymää ei voida rakentaa oikeastaan minnekään, on niin kovin kallista eikä tila riitä missään.

Ainoa oikea paikka olisi Hämeenpuiston pohjoispää mutta on Vandellin mukaan liian arvokas kun menisi jonkun verran puita. Kummaa kun saman puiston eteläpäässä tuhotaan kerrostalojan tieltä kokonainen puisto eli Eteläpuisto. Niin ne mielipiteet vaihtelee ihan tarkoituksenmukaisuusnäkökohtien mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NäinSäästätNimittäin kirjoitti:

Kumpi tulee halvemmaksi: rakentaa ensin tunneli, ruuhkauttaa kaupunki vuosiksi ja sitten rakentaa lopuksi keskustaliittymä? Vai rakentaa kerralla sekä tunneli, että liittymä? Ilmeisesti ensin mainittu tulee halvemmaksi.

Onneksi on kävelysillat: Patosilta, Vuolteensilta ja Laukonsilta, mitkä voidaan ottaa tilapäisesti autoilukäyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu