Onko pastorisi NARsisti? Lue ja arvioi.

Helsingin Saalem, Tampere, Seinäjoki...

koditon1
28.9.2013 22:13
Ihmettelen suuresti, että kyseinen ketju on poistettu! Onhan meillä sananvauden mukaan oikeus kirjoittaa näkemyksiämme. Ja on tarpeen toki arvioida ja arvostella sitä, mitä herätysliikkeen opettajat ja vaikuttajat kulloinkin kirjoittavat.

Usko Katon kirjoituksessa "Seurakunnan johtajuusroolit Raamatun valossa" on merkillepantavaa se, kuinka johtaja asetetaan vanhemmiston yläpuolelle.

Kirjoittajan mukaan Jumala puhui kansan johtajien kautta mm. Vanhassa Testamentissa. Raamattua lukeneina muistamme varmasti kuitenkin, miten usein juuri nämä johtajat ja kuninkaat sulkivat korvansa ja sydämensä Jumalan äänen kuulemiselta. Ja sen seurauksena koko kansa sai kärsiä. Profeetat, jotka eivät useinkaan olleet johtajia eivätkä aina suosittujakaan, toivat sitten Sanan Jumalalta.

Katto kirjoittaa: "Raamatullinen tiimijohtajuus" -otsikon alla kertoen 12 opetuslapsesta, jotka Jeesus valitsi. Tämä viittaa vanhimpiin, mutta kun tiimi muodostuukin muutamasta työntekijästä, johtavasta pastorista ja vaikkapa hallituksen puheenjohtajasta ollaan mielestäni jo vaarallisilla vesillä. Kyseisen kaltainen tiimi ottaa itsellensä helposti liikaa valtaa ja vanhimmistolle jääkin vain leimasimen rooli.

Entäpäs sitten, kun valtaan sairastunut seurakunnan johtaja ottaa vieläkin suuremman roolin? Kuka suitsee ja kontrolloi, kun tiimissä ollaan oltu lähinnä samanmielisten kanssa? Eikö reilu keskustelu laajemmalla foorumilla (vanhemmisto) olisikin usein tervehdyttävää?

Vuosikymmeniä helluntaiherätyksessä mukanaolleena kauhistun tätä voimallista johtajuusoppia, sillä se johtaa helposti siihen, että valta keskittyy harvojen käsiin!

Tervettä seurakunnan johtajuutta edustaa mielestäni vanhemmistojohtoisuus, jossa vanhemmisto rukoillen, avoimesti keskustellen ja nöyrästi Sanaan tukeutuen ohjaa seurakuntalaivaa -ei herroina halliten. Pastorit tulevat ja menevät, mutta vanhemmistojohtoinen seurakunta säilyttää kurssinsa ja säästyy monien tuulien tuiverrusilta.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/11739680/hellarit-poistattivat-linkin-usko-katon-harhaopeista
2129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sama metodi joka paikassa.

valtaa haluavat ihmiset vaientavat muut mielipiteet aina ja joka paikassa.

menkööt usko vaan katolle jos niinhaluaa johtajaksi ja joksikin suureksi.

helluntaissa on kaikki kikat käytössä kun mitään todellista Helluntain sanomaa ei enää ole.
menkää töihin vaikka savottaan joksikin aikaa jospa järki palaisi monelle pastorillekkin ja jalatkin tuntisivat maanpinnan muodot taas pitkästä aikaa.

Äänestä

Helsingin Saalemissa Mika Yrjölä antoi Klaus Korhoselle kiitosta "siirrosta" kohti amerikkalaismallista pastorijohtoista seurakuntaa.
Seurakunta valjastetaan orjuuden ikeeseen toteuttamaan pastorin näkyä ja vanhimmat siirretään syrjään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ÄläKoskeVoideltuunKarta kirjoitti:

Helsingin Saalem, Tampere, Seinäjoki...

koditon1
28.9.2013 22:13
Ihmettelen suuresti, että kyseinen ketju on poistettu! Onhan meillä sananvauden mukaan oikeus kirjoittaa näkemyksiämme. Ja on tarpeen toki arvioida ja arvostella sitä, mitä herätysliikkeen opettajat ja vaikuttajat kulloinkin kirjoittavat.

Usko Katon kirjoituksessa "Seurakunnan johtajuusroolit Raamatun valossa" on merkillepantavaa se, kuinka johtaja asetetaan vanhemmiston yläpuolelle.

Kirjoittajan mukaan Jumala puhui kansan johtajien kautta mm. Vanhassa Testamentissa. Raamattua lukeneina muistamme varmasti kuitenkin, miten usein juuri nämä johtajat ja kuninkaat sulkivat korvansa ja sydämensä Jumalan äänen kuulemiselta. Ja sen seurauksena koko kansa sai kärsiä. Profeetat, jotka eivät useinkaan olleet johtajia eivätkä aina suosittujakaan, toivat sitten Sanan Jumalalta.

Katto kirjoittaa: "Raamatullinen tiimijohtajuus" -otsikon alla kertoen 12 opetuslapsesta, jotka Jeesus valitsi. Tämä viittaa vanhimpiin, mutta kun tiimi muodostuukin muutamasta työntekijästä, johtavasta pastorista ja vaikkapa hallituksen puheenjohtajasta ollaan mielestäni jo vaarallisilla vesillä. Kyseisen kaltainen tiimi ottaa itsellensä helposti liikaa valtaa ja vanhimmistolle jääkin vain leimasimen rooli.

Entäpäs sitten, kun valtaan sairastunut seurakunnan johtaja ottaa vieläkin suuremman roolin? Kuka suitsee ja kontrolloi, kun tiimissä ollaan oltu lähinnä samanmielisten kanssa? Eikö reilu keskustelu laajemmalla foorumilla (vanhemmisto) olisikin usein tervehdyttävää?

Vuosikymmeniä helluntaiherätyksessä mukanaolleena kauhistun tätä voimallista johtajuusoppia, sillä se johtaa helposti siihen, että valta keskittyy harvojen käsiin!

Tervettä seurakunnan johtajuutta edustaa mielestäni vanhemmistojohtoisuus, jossa vanhemmisto rukoillen, avoimesti keskustellen ja nöyrästi Sanaan tukeutuen ohjaa seurakuntalaivaa -ei herroina halliten. Pastorit tulevat ja menevät, mutta vanhemmistojohtoinen seurakunta säilyttää kurssinsa ja säästyy monien tuulien tuiverrusilta.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/11739680/hellarit-poistattivat-linkin-usko-katon-harhaopeista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu