Mistä Tietää Kuntavaalien Olevan Lähellä

No ainakin yksi varma merkki, varmempi kuin kevään tulo on se että kokoomuksen Annika Kokko alkaa tervehtimään. Heti vaalien jälkeen unohtuu taas. Todella ärsyttävää tuollainen teeskentely, onneksi Kokoomuksella on muitakin ehdokkaita.
18254
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Onneksi?.. kirjoittelit. Meidän kanta suomalaisten asioiden hoitelua paremmaksi ei tee oikein yksikään Kokoomuksen tyyppi. Siinä on aivan yks ja sama hailee hymyileekö tyyppi ja tervehtii ennen vaaleja, vai jälkeen, vai onko naama norsun vitulla kokoajan, eikä tervehdi ollenkaan.

Äänestä
  • Tervehtimättä jättäminen ei ole mikään outo asia naapurikuntien kansanedustajillekaan. Niin Heinonen kuin Pekonenkaan eivät muista kohteliaisuuksia, mutta vaalien alla tyyli muuttuu. Näin kertovat Riihimäellä tapahtuvan.

    Äänestä

Minun mielestä on niin kiero ja koppava, kun olla voi. Luojan lykky äänestäjät ovat ymmärtäneet olla äänestämättä häntä valtakunnan politiikkaan. Ei riittäis liikenne suunnittelijan kadun leveydet, kun Kuningatar nokka pystyssä liikkuisi. Mitä veikkaatte mihin loikkaa seuraavaksi?

1Äänestä
  • Sillalta junan alle toivottavasti.

    Äänestä

On hän todentotta aika ärsyttävän ylimielinen. Ei mikään ihme, että Kristilliset ei äänestäneet.

Äänestä

Taisi Rantalaiset saada haluamansa ja irtautui vanhoista suhteista kehitelläkseen uusia juttuja uusien ihmisten kanssa.

Äänestä
  • Siis kuka, mitä, ketä, miten oli jonkun haluttu?

    Äänestä

  • Rantalainen näkyy olevan itse keulakuvanaan. Miettii kaupungin omaisuuden siirtämistä uuteen omistukseen ja aivan julkisesti.

    Äänestä

Kuntapolitiikassa usein suhmuroidaan, johtuu piirien pienuudesta ja ihmisten typeryydestä. Pilaavat vielä edustamiensa puolueiden maineen, siinä samalla.

Äänestä

Löytyykö Hyvinkäältä yhtä rikollista Kokoomuslaista, kuin Mäntsälästä. Kaikkihan ne jotaa pikku vilppejä touhuaa, mut kepu on vähintää yhtä paha ja mitä pohjosemmas ni pahenee vaa, kun lestat tulee kuvioihin.

Äänestä

Se tuli sitte Tommi Anterolle lähtö. Selvä näyttö kyllä kokoomuksen kyvystä hoitaa asioita, noin pitkälle pääsi ennen kuin kukaan reagoi. Luulisi, että edes vähän taustaa katsottaisiin.

Äänestä
  • Eiköhän Hyvinkäältäkin kokoomuksesta oma Tommi Antero löydy.

    Äänestä

Koko politiikka pitäis kriminalisoida. Päätökset pitää tehdä jotenkin muuten, kuin ton poliittisen paskan kautta.

Äänestä
  • Mitä esität tilalle?

    Äänestä

  • Haaa, onko joku samaa mieltä mun kaa? Ajattelen nimittäin juuri noin: poliitikot pois päätöksenteosta, heti! Sellaisia ihmisiä, oikeita asiantuntijoita, päättämään tärkeistä, ja kaikista asioista joilla ei ole minkäänlaista puoluepoliittista kantaa eikä mandaattia.

    Alkaisivat maan asiat parantua ja kohentua ilman sitä sairasta valtapeliä, mikä sen on vienyt tähän jamaan. Hyvät päätökset eivät ole koskaan kompromissejä niin kuin poliittiset päätökset ovat, jotta puoluepellet voivat tuntea voittavansa ja saavat pitää äänestäjänsä.

    Äänestä

  • Toisaalta jos tilalle tunkis Rosvo Sipilöitä, niin kassavaje tulis tuotapikaa.

    Äänestä

  • Casperikin kirjoitti:

    Toisaalta jos tilalle tunkis Rosvo Sipilöitä, niin kassavaje tulis tuotapikaa.

    Lisäksi Berner ja Harkimo. Tulokset on nähty. Jos ei poliitikkoja, eikä todellakaan liike-elämän edustajia, niin mitä oikeasti tilalle. Rehellisiä normaaleja kansalaisia, eri alojen osaajia, mutta lähtevätkö he ryvettymään median ja kaikenlaisten tollojen haukuttavaksi, eivät varmaan.

    Äänestä

  • Eikö se kansanedustuslaitos ole täynnään "rehellisiä normaaleja kansalaisia"?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ohhohsentää kirjoitti:

No ainakin yksi varma merkki, varmempi kuin kevään tulo on se että kokoomuksen Annika Kokko alkaa tervehtimään. Heti vaalien jälkeen unohtuu taas. Todella ärsyttävää tuollainen teeskentely, onneksi Kokoomuksella on muitakin ehdokkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu