Nettirusu tekopyhänä palstan sensuurista!

Joku nettirusu kehtasi selostaa ruotsiksi, kuinka on turha valittaa poistoista, kun kirjoitetaan niin paljon roskaa!?

MUTTA kuitenkin poistot koskevat asia-avauksia ja roska-avaukset jäävät usein palstalle???

Eli svekosensuurinkin tarkoitus on sabotoida asia-keskustelua eli koko palstaa!!!
889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Seuraan vakituiseen noin kymmentä palstaa, vaikka tänne eniten kirjoitankin. Muilta palstoilta poistuu hyvin vähän häirikköavauksia, vaikka niitä ilmoitetaan paljon.

Sen sijaan AINOASTAAN tältä palstalta häviää jatkuvasti asia-avauksia ja jopa kommenttejakin! Monesti häviää kokonaisen sivullisen verran avauksia vuorokaudessa.

Ainoa selitys siihen on, että joku nettisveko on soluttautunut moderointiin. Suomi24 tietää sen, mutta ei tee asialle mitään? Koska se on jo aikaa sitten alistunut svekotahojen vaatimuksiin muutenkin.

Äänestä

Suomi24:n omistaja on Aller Media Oy, tanskalainen mediajätti, ja pää-administraattorina Pauli Aalto-Setälä. Tuskin hän vaivautuu poistelemaan kirjoittajien viestejä.

Äänestä
  • Siis? Ei varmastikaan toimitusjohtaja ITSE moderoi foorumia, MUTTA hänen vastuullaan on se, että moderointiKIN on kunnossa!

    1Äänestä

Den som respekterar reglerna behöver inte vara rädd att bli censurerad,

1Äänestä
  • Nettirusu kirjoittaa samaa valhetta ruotsiksi, koska ei kehtaa valehdella suomeksi!

    Avauksessa juuri ihmetellään, miksi EI ole yhtenäistä säännöstöä ja käytäntöä moderoinnissa, vaan se on täysin puolueellista!

    Vai lukeeko Suomi24:n säännöissä, että foorumi on puolueellinen ja sen mukaan sensuroidaan kirjoituksia???

    Äänestä

Poistot on mielivaltaisia eivätkä kohdistu asiattomuuksiin vaan nimenomaan asiallisiin avauksiin.

Äänestä
  • Sådan inlägg som inte ens berör något i Finland ?

    1Äänestä

  • sverigenyhetertex kirjoitti:

    Sådan inlägg som inte ens berör något i Finland ?

    Hehheh! Svekorusu valittelee Ruotsia koskevia avauksia??? ;-)

    Vaikka ei muita uutisia seuraakaan mediasta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


svekosensuuri kirjoitti:

Joku nettirusu kehtasi selostaa ruotsiksi, kuinka on turha valittaa poistoista, kun kirjoitetaan niin paljon roskaa!?

MUTTA kuitenkin poistot koskevat asia-avauksia ja roska-avaukset jäävät usein palstalle???

Eli svekosensuurinkin tarkoitus on sabotoida asia-keskustelua eli koko palstaa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu