Profetia
Profetia on suomen kielessä jumalallinen ilmoitus tai ennustus. Profetia-sanaperhe on alkujaan peräisin klassisesta kreikan kielestä, missä sen käyttö painottui jumalalliselle alueelle.
Profetia on jumalien tahdon tulkintaa, profetoiminen on jumalien tulkkina toimimista ja profeetta on siihen erikoistunut henkilö.[1] Raamattu esittää profetoimisen yhtenä Pyhän Hengen armolahjoista (esim. Room. 12:6).
Profetia on vakiintunut nykykielten sanaksi juuri Raamatun välityksellä. Käsite löytyy Septuagintasta, Uudesta testamentista ja muista varhaiskristillisistä kirjoituksista.[2]
2Piet. 1:21
sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.
2Tim. 3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
1Piet. 1:11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta.
Vain Raamatulla tarkastettavaa profetiaa.
Ei Koraanin kanssa mitään tekemistä.
Siellä on eri tekstit ja säännöt.
VIRALLINEN MMÄRITELMÄ PROFETIOILLE
10
89
Vastaukset
- höpsänsääs
itse kyllä luottaisin myös kalevalaan ja jos olisin Islamin uskoinen, niin enkä silloin ne profetiat olisivat omiaan
kuitenkin Jeesus-höyryt - eli nää teletappiprofetiat, nää Jeesus-narkomaanien päästämät aivopierut olisi syytä tutkia jossain suljetulla osastolla - enkä siis juuri tällä- TETET55
PROFETIAT EI OLE SINUN MÄÄRITELTÄVISSÄ.
EI OLE SINUN USKONASIA, ETTÄ MIHIN USKOT TAI ET USKO.
VIRALLINEN JA VAPAA SIVUSTO ERI AIHEALUEINEEN ON OLTAVA ASIALLINEN JA ASIALLISESSA KÄYTÖSSÄ, USKOIPA YLLÄPITO MIHIN JA MITEN TAHANSA.
oPETTELE RAKKIKOIRA LUKEMAAN MÄÄRITELMIÄ JA ELÄ NIIDEN MUKAAN, SILLÄ OLET SUOMEN LAKIEN ALAINEN, ETKÄ VOI VALHEEN VOIMALLA MUUTTA VIRALLISIA ASIOITA MUUKSI.
- eiNääääääin
jos katsotaan missa aihepiirässä nää profetiat (tai mielialaulosteet ovat)
niin: Uskonnot ja uskomukset Profetiat
(ei ole rajattu jesse-profetioihin)
eli kaikissa uskomuksissa on profetioita, myös vaikka taru sormusten herrassa - Betleheminleipääsyönyt
Jeesuksen todistajissa on profetoimisen henki (Joh. Ilm. 19:10). Herra Jeesus on annettu meille Jumalan kuvaksi, Hän on Jumala! Se, joka ei tätä ymmärrä, ei tunne Jumalaa. Jumalan henki liikkui vetten päällä, Jeesus käveli vetten päällä. Joka tutkii löytää. Kirjan viimeiset sanatkin kertovat tämän. Mutta maailma ei sitä saa, siksi tuleekin kuolla maailmasta, ja syntyä uudesti vedestä ja hengestä! Eikä sitä oteta, vaan se annetaan (Joh.Ilm.3:7-8, ymmärrys).
- eiiiiiiiiiiii
jos Jeesuksen todistajilla on profetioimisen henki, niin miksi se ei niinkuin oikein paljastu kuin hörhö-satuina - NYT SE tonntulakki joulun loputtua päästä
enemmän oli kalavalan kirjoittajalla profetioimisen henkeä - GFJJOOO
LUE VIRALLINEN MÄÄRITELMÄ PROFETIOIHIN.
NE EI MUUTU SINUN TOIMINTASI MUKAISEKSI.
USKO TAI OLE USKOMATTA.
VAS. VALIKOSTA LÖYDÄT ELÄMÄNKATSOMUSTASI VASTAAVAN PALSTAN. - niiiiiiih
profetioita on ollut joka uskonnossa ja varmaan tulee olemaan
Jeesus-hörhelöt eivät omistä tätä suuremmoista tieteenalaa - niin itsekeskeisiä narssississeja ei saa olla
omasta mieelstä myös juoppuhulluuskohtauksen tuomat viestit kuuluvat profetioihin Vastaus nimimerkille "AhlalBayt" ja muillekin VÄÄRÄUSKOISILLE !
. . . . .
Jumala SANOO . . .
. . . Johanneksen 3. kirje . . .
11. Rakas ystäväni ÄLÄ SEURAA PAHAA.
HYVÄÄ TEKEVÄ on Jumalasta.
PAHAA TEKEVÄ ei ole tullut tuntemaan Jumalaa.
. . . . .
Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.
Siunausta ja Herran rauhaa !- bgfhfhfh
Vai niin...
- vcbbb
Jeesuksen paluu lähellä, kuka välittää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1872865Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2452479Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil52078Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:131429Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no3721330Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/141433541236Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska531132Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️1671114- 801096
Mukavaa sunnuntai päivää
Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.2511095