Ateismi verolle

S.A.Laatti

Ateisteille tai pikemminkin kaikille kansalaisille on lätkäistävä uskonto-vero, niin kuin on mallimaassamme Saksassa. Toki saa itse valita meneekö raha luterilaiselle vai katolislle kirkolle vai yleiseen hyväntekeväisyyteen. Tämä epäkohta on heti korjattava Suomessa. Eli siis on luovuttava kirkollisverosta, ja saatava vero, joka on voimassa uskonnosta riippumatta ja sen saa sitten itse valita minne rahaa menee. Se on kummallista, että tällainen epäkohta on yhä vallalla Suomessa, vaikka on kyseessä on ihan luterilainen valtio.

13

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ghyh9

      Ei vaan kirkkoverokin pois. Kirkko periköön jäsenmaksunsa ihan itse niin kuin muutkin yhteisöt tekevät. Ja kirkon lapsijäsenyys poistettava. Liittykööt kukin ihan omalla hlökohtaisella päätöksellä, kun siihen kykenee, aikaisintaan 15 vuoden iässä.

      Ja jokainen kansalainen voi antaa haluamalleen/-milleen hyväntekeväisyysjärjestöille haluamansa suuruisia lahjoituksia. Ei siihen mitään erillistä veroa tarvita. Kyllähän nytkin verokertymiä käytetään osin hyväntekeväisyyteenkin, kehitysapuun ja tukena järjestöille. Mitään erillisveroa tarvita.

    • Kyllä kirkkoveneille on myönnettävä verovapaus ja myöskin WC-seinille piirretyille k-veneille verovapaus siksi, että niiden omistussuhde on epäselvä.
      Niin jos se venevero sitten tulee....

    • Avaajalle:

      Saksassa on sama kuin Suomessa eli kirkkoon kuulumattomat eivät joudu maksamaan kirkollisveroa. Kannattaa tarkistaa tiedot ennen väitteen tekemistä :)
      https://en.wikipedia.org/wiki/Church_tax#Germany

      Myös Suomi on valtio, muttei uskonnollinen sellainen. Kirkolla ja raamatulla ei kuuluisi olla tekemistä toistensa kanssa. :)

      • S.A.Laatti

        Olen asunut Saksassa ja silloin vero oli pakollinen ja tästä ei ole montaa vuotta. Ehkä sitä ei kutsuttu kirkollisveroksi, mutta pakko se oli maksaa. Valittavana oli tietty määrä vaihtoehtoja ja jos ei valitse niin raha menee valtiolle.


      • S.A.Laatti kirjoitti:

        Olen asunut Saksassa ja silloin vero oli pakollinen ja tästä ei ole montaa vuotta. Ehkä sitä ei kutsuttu kirkollisveroksi, mutta pakko se oli maksaa. Valittavana oli tietty määrä vaihtoehtoja ja jos ei valitse niin raha menee valtiolle.

        Olen asunut Berliinissä viimeiset neljä vuotta, enkä ole joutunut (onnekseni) maksamaan vastaavaa ylimääräistä ja turhaa veroa :)

        Vaikka pakko myöntää että todella toivoisin että verotusta täällä muutenkin kevennettäisiin.


      • S.A.Laatti

        Ainakin Etelä-Saksassa vuoteen 2009 asti em. vero on ollut pakollinen.

        Berliini on muutoikin eräänlainen ihmiskunnan kaatopaika, kuten New York oli aikoinaan, eli kai sieltä mitän veroja saisikaan. Väittävät että 1/3 asukkiasta tekee pimeää työtä ja eivät ole reksiteröityneet minnekään.

        Kirkot ja hyväntekeväisyysjärjestöt joutuvat sitten maksamaan noiden sairaanhoidon, kun menevät kerjäämään rahaa.


      • S.A.Laatti kirjoitti:

        Ainakin Etelä-Saksassa vuoteen 2009 asti em. vero on ollut pakollinen.

        Berliini on muutoikin eräänlainen ihmiskunnan kaatopaika, kuten New York oli aikoinaan, eli kai sieltä mitän veroja saisikaan. Väittävät että 1/3 asukkiasta tekee pimeää työtä ja eivät ole reksiteröityneet minnekään.

        Kirkot ja hyväntekeväisyysjärjestöt joutuvat sitten maksamaan noiden sairaanhoidon, kun menevät kerjäämään rahaa.

        Täällä on ihan normaali verotus verrattuna muuhun Saksaan. Paitsi nykyisin täällä on melko paljon IT-alan yrityksiä, taiteilijoita ja opiskelijoita. Tavallaan matala hintataso on houkutellut mielenkiintoisen yhdistelmän ihmisiä vaikka myönnettäköön että verrattuna muihin Saksan kaupunkeihin, Berliini on keskimäärin köyhempi.

        Mutta ei kirkot joudu mitään maksamaan koska eivät ne tarjoa alaan liittyviä palveluja ihmisille ilmaiseksi.
        Sairaalat ovat valtion sponssaamia mikäli henkilö ei ole työsuhteessa tai muuten pysty maksamaan omaa sairausvakuutustaan (esim. yksityisyrittäjänä ollessaan).


      • olenkin.miettinyt

        Olenkin aina ihmetellyt, miksi jutut näillä palstoilla ovat niin omituisia. Pikku hiljaa on selvinnut, että toinen puoli kirjoittelijoista on jonkin sortin elintasopakoloisia, jotka eivät kuitenkaan pääse navetantakusestaan eroon, vaan yrittävät tavoittaa sen fiiliksen netin välityksellä.

        Kieltämättä he yleensä onnistuvat siinä.


      • hyysss
        olenkin.miettinyt kirjoitti:

        Olenkin aina ihmetellyt, miksi jutut näillä palstoilla ovat niin omituisia. Pikku hiljaa on selvinnut, että toinen puoli kirjoittelijoista on jonkin sortin elintasopakoloisia, jotka eivät kuitenkaan pääse navetantakusestaan eroon, vaan yrittävät tavoittaa sen fiiliksen netin välityksellä.

        Kieltämättä he yleensä onnistuvat siinä.

        Kirkot ja elintasopakolaiset sopiikin hyvin yhteen.
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14588605/rikollisten-majoitus-kirkoissa



    • näinonnähty

      Uskova miettii aina miten muita rankaisisi.

    • UusiaVeroja

      Itse kannattaisin raittiusveroa ja tupakoimattomuusveroa. Myös autolla ajamattomuusvero olisi syytä säätää. Alkoholi, tupakki ja liikennepolttoaineet tuovat sievoisen summan valtion kassaan ja osa kansasta laistaa tästä yhteisestä ponnistuksesta.

    • kirkkotekeevainvähän

      Pitäiskö kirkkokin pakottaa tekemään hyväntekeväisyyttä? Lätkästäänkö sille vero vai siihen kuuluville tää sama?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      188
      4409
    2. Iso poliisioperaatio Lapualla

      Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo
      Lapua
      73
      4321
    3. Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin

      Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks
      Maailman menoa
      62
      2340
    4. Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys

      Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä
      Maailman menoa
      58
      2291
    5. Oletko nähnyt hänet ilman...

      Vaatteita!?
      Ikävä
      58
      2204
    6. Oon niin surullinen

      Ettei meistä tullut sitä mitä toivoin
      Ikävä
      53
      1846
    7. Mitä sitten odotat

      Jos seurailet vain tekemisiäni
      Ikävä
      28
      1487
    8. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      110
      1308
    9. Vuoksesi kaiken

      Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua
      Ikävä
      117
      1288
    10. Missä yleensä törmäät kaivattuusi??

      Tai näet hänet!!
      Ikävä
      60
      1169
    Aihe