Martina "avaa rutiineitaan" eli lypsää ideoita!

"Millaiset on mun rutiinit?"

"Kaunista huomenta!"

"Tänä aamuna taas lempeä linnunlaulu herätti mut 06 ja aamurutiinien lisäksi mulla on hetki aikaa tehdä töitä koneella ennen päivän askareita."

"Illalla nukahdin pikkuneiti kaulassa kiinni ja mieheni lämmin käsi paijasi minut syvään uneen. Kaikki on hyvin kun saan olla perheeni kanssa. Paras paikka maailmassa ja takana erittäin hyvät unet <3"

"Tänään halua kirjoittaa mun aamun ja illan rutiineista, mistä multa kysellään paljon."

"Rutiinit on minulle sellainen turvan tuoja ja meillä perheessä on selkeät rutiinit ( jokaisella omat ) aamulla ja iltaisin."

"Nyt puhutaan minun rutiineista."

"Aamulla minulla herätys jokaikinen aamu 06. Aina en tähän aikaan nouse sängystä, mutta haluan pitää rytmini selkeänä."

"Lapset herää aina viimeistään 08, arkisin 07, joten mulla on amaa aikaa aamuisin suorittaa näitä alla mainittuja rutiineja."
"•hampaiden pesu
•juon puoli litraa suola- sitruuna vettä
•keitän kahvin
•puran meilit tai maksan laskuja tai työstän blogia ( aamut on blogille parasta aikaa )
•juuri ennen kun herätän tytöt, keitän puuron
•otan vitamiinit ( magnesium, sinkki, maitohappo, b, c, d )
•pesen kasvot ja levitän voiteet ( näistä lisää erillisessä postauksessa )
•vim 7.15 herätän tytöt
•petaan sängyt
•7.55 lähdemme ovesta ulos"

"iltarutiinit alkaa suurin piirtein siitä kun haen tytöt tarhasta ja koulusta. Noin 17 olemme kotona ( jos ei ole harrastuksia ), jonka jälkeen teen perheelle ruoan ja alkaakin nukkumaanmeno valmistelut.
•19.30 tyttöjen iltapesu ( mulla aikaa siivota paikat ja avata sängyt )
•vim. 20.30 tytöt sänkyyn
•käyn suihkussa
•syön iltapalan
•otan vitamiinit ( glutamiini, kalsium, msm )
•teen vielä töitä tai luen kirjaa
•juon iltajuoman missä puhdistamon viherjauhe super c
•22.00 olen jo täydessä unessa"

"Minkälaisia rutiineja sulla on?"

"Laittakaas mulle taas postaus ideoita tulemaan. Kirjoitan mielelläni teidän toivomista aiheita."

"Ihanaa päivää kaikille!"

"XXX"

Lähde: http://www.idealista.fi/martina/

Ehkä Martinan p*skantärkein blogi ikinä. Ovesta ulos meneminenkin pitää raportoida! En usko yhtään, että Martina lukee kirjoja. Kaiken lisäksi Martina kehtaa kupata lukijoilta aiheita blogikirjoituksiin, vaikkei ole käsitellyt vielä kaikkia entisiäkään pyydettyjä/ehdotettuja aiheita. Ei pahemmin kannattaisi mitään kyselläkään, kun Martinan neuvojen taso on "älä urheile keuhkot paljaana" -höpötystä.
421113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Tuo kirjan lukeminen oli paras vitsi koskaan.

Äänestä
  • Epäuskottavin valhe! Muut "uskon," tuota en.

    Äänestä

  • Hahaa!

    Maru ei edes osaa kunnolla lukea, saati skrivata.

    Amaa aikaa lukemiseen :D

    Maksan laskuja :DDDDDD

    Äänestä

entä vessa käynnit. mitä tuli pönttöön, mihin aikaan. eikös se kohta ole taas loman paikka. melkeen 2 viikkoa jo ilman lomaa. todella tiukka tahti.

Äänestä

Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan

Äänestä
  • Mara ei tuo koskaan esille sitä, että Victoria on vähintään puolet ajastaan isänsä luona. Aina, että tytöt sinne ja lapset tänne. Jos kotona perheen kanssa on noin ihanaa, miten taas raskii lähteä Dubaihin sinkkutyttöjen kanssa bilettään? Sanat ja teot eivät vaan kohtaa tällä blogistilla.

    Äänestä

  • Entivanhaan kouluissa oli kammottavat laulukokeet. Siinä piti mennä laulamaan luokan eteen osasi tai ei. Oli sitten sävelkorvaa tai ei, mutta laulaa piti. Mun veli meni luokan eteen ja lauloi ton viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Tuomio musiikin opelta oli kaksi tuntia jälki-istuntoa ja käytöksen alennus. Vieläkin naurattaa.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Entivanhaan kouluissa oli kammottavat laulukokeet. Siinä piti mennä laulamaan luokan eteen osasi tai ei. Oli sitten sävelkorvaa tai ei, mutta laulaa piti. Mun veli meni luokan eteen ja lauloi ton viideltä saunaan ja kuudelta putkaan. Tuomio musiikin opelta oli kaksi tuntia jälki-istuntoa ja käytöksen alennus. Vieläkin naurattaa.

    Retee kundi :D

    Äänestä


Ovesta ulos, kohta lopullisesti nykyisestä asunnosta.
Eihän Maralla oo mitään ruutiineita, poikkoillaan maasta toiseen extempore tyyliin. Mitähän duuneja koneella tehdään?

Äänestä

Mara on naurettava tyhjäntoimittaja, joka ei välitä lapsistaan pätkääkään.
Haluu vaan hilluu otsikoissa urheilun varjolla ,näyttää naamaansa roskaohjelmissa ja matkustella.

Äänestä

" kaikki on hyvin, kun saan olla perheeni kanssa"
Pelkkää puhetta, tyttöjen kaa ollaan lähdössä Dubaihin.
Ei Mara vietä perhe-elämää jos ei muutamia iltoja huomioida.
Victoria ei kuulu perheeseen.

Äänestä

Näin alan ammattilaisena pakko sanoa että magnesium tulisi ottaa illalla ja viherjauhe päivällä....

Äänestä
  • Eikä illalla oteta sitrushedelmiä. En ole ammattilainen

    Äänestä

  • Harpie kirjoitti:

    Eikä illalla oteta sitrushedelmiä. En ole ammattilainen

    Ei hän ottanutkaan niitä illalla, lue nyt lukemasi uudelleen, ei- ammattilainen!

    Äänestä

Mihin asti noi lapset oikein on koulussa ja tarhassa jos klo 17 ollaan kotona vasta?! Ja jos harrastuksia niin vielä pidempään?

Äänestä
  • Eipä siinä kovin paljon jää perheaikaa jos heti ruuan jälkeen alkaa valmistautuminen nukkumaan :(
    Nukkuukohan Martina ja Stefan oikeasti samassa sängyssä?
    Mä jotenkin en osaa kuvitella tätä uneen silitystä tähän parisuhteeseen...

    Äänestä

  • Kun Isbe nukahti niin pupu sai omaansa. Esilämmittelyä tuo silittely.
    Samassa sängyssä kaikki nukkuu.

    Äänestä

Jo on pitkä kotimatka jos alakoulussa päästään vaikka klo.13 kotiin niin perillä ollaan klo.17.00 ja sitten nukkumaan.Toi blogi on väännetty aika tinassa,ei kellään ole noin p..kaa. Saa varmaan jonkun ruplan blogistaan niin kökköä on väännettävä vaikka pää käy tyhjillä. Pupu tuskin lääppii Maraa ja Mara tuskin kokkaa,ihan kipeetä!

Äänestä
  • Rai rai rai -reissu taas tulossa.... pitää loiventaa vaikutelmaa tällaisella kirjoituksella, että tässä muka eletään säntillisesti ja perheen ehdoilla.

    No mitäpä väliä tuolla. Jos taas muutama pikkutyttö, tai muuten henkisesti keskenkasvuinen, jättää ihailevan kommentin, niin Maran on tavoitteessa.

    Äänestä

  • Lallatilallati kirjoitti:

    Rai rai rai -reissu taas tulossa.... pitää loiventaa vaikutelmaa tällaisella kirjoituksella, että tässä muka eletään säntillisesti ja perheen ehdoilla.

    No mitäpä väliä tuolla. Jos taas muutama pikkutyttö, tai muuten henkisesti keskenkasvuinen, jättää ihailevan kommentin, niin Maran on tavoitteessa.

    Anne ja Raili tykkäävät näistä teksteistä. Maran uskolliet veteraanifanit.

    Äänestä

  • Lallatilallati kirjoitti:

    Rai rai rai -reissu taas tulossa.... pitää loiventaa vaikutelmaa tällaisella kirjoituksella, että tässä muka eletään säntillisesti ja perheen ehdoilla.

    No mitäpä väliä tuolla. Jos taas muutama pikkutyttö, tai muuten henkisesti keskenkasvuinen, jättää ihailevan kommentin, niin Maran on tavoitteessa.

    Mikäs on matkustellessa, kun ei ole rahasta kiinni.

    Äänestä

  • köyhyysloukku kirjoitti:

    Mikäs on matkustellessa, kun ei ole rahasta kiinni.

    Uo-velatkin maksettu.

    Äänestä

  • kv-bisnes kirjoitti:

    Uo-velatkin maksettu.

    Näin on kerrottu, että maksettu on.

    Äänestä

  • hyvinpyyhkii kirjoitti:

    Näin on kerrottu, että maksettu on.

    Upeaa, että itse maksoi omat velkansa.

    Äänestä

  • köyhyysloukku kirjoitti:

    Mikäs on matkustellessa, kun ei ole rahasta kiinni.

    Koska Maaru ottaa Annen mukaan matkoille? Tapaako koskaan toisiaan, vai onko Maaruniin kiireinen?

    Äänestä

  • Mitäs ihmeellistä siinä on, että koulu päättyy klo 13.00 ja kotona ollaan klo 17.00? Tuollainen toiminta ja aikataulu on useimmille vanhemmille ihan tuttu juttu.

    Se nyt sattuu olemaan silleesti, että kunnilla/kaupungilla on velvollisuus järjestää valvottua iltapäivätoimintaa eka- ja tokaluokkalaisille (nyt kai niitä on karsittu). Eli, kun lapsi pääsee koulusta, niin hän menee valvottuun iltapäivä"kerhoon" koulun lähelle. Iltapäiväkerhossa on virikkeellistä toimintaa lapselle. Tehdään läksyjä, pelataan ulko- ja sisäpelejä, askarrellaan ja harrastetaan mitä milloinkin (kokkausta, valokuvaamista, teatteria yms. sen tuhatta juttua).

    Kannattaisi oikeesti sun ottaa asioista selvää ennen kuin alat mesoomaan.

    Äänestä

Avata sängyt???????? Millainen sänky Luxus kodissa on???
Joku vuodesohva ilmeisesti?!

Äänestä
  • Mitäs ihmeellistä sä tossakin "avataan sängyt" näät? Ainakin meillä mun kakara-aikana avattiin sängyt iltasella. Se tarkoitti sitä, että äiti tai isä viikkasi/kelasi päiväpeiton jalkopäähän ja "avasi" nukkumapeiton siten, että sinne lakanoiden ja peiton väliin pääsi sukeltamaan.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Mitäs ihmeellistä sä tossakin "avataan sängyt" näät? Ainakin meillä mun kakara-aikana avattiin sängyt iltasella. Se tarkoitti sitä, että äiti tai isä viikkasi/kelasi päiväpeiton jalkopäähän ja "avasi" nukkumapeiton siten, että sinne lakanoiden ja peiton väliin pääsi sukeltamaan.

    Täytyy myöntää, että minäkin " avaan " sängyn, kun otan päiväpeiton pois. Kyllä muakin välillä naurattaa tämä Marttiina, mutta ei kai sitä ny tarvii joka asiaan takertua, vai?

    Äänestä

Meillä tytöt käy tällä hetkellä maanantaisin laskettelemassa opetuksessa,torstaisin...avonta tekee hyvää.....miksi Mara ei lue omia tekstejään.Suoltaa ihan mitä sattuu.....

Äänestä
  • Ei ole ihan selvinpäin tainnut tuota kirjoitella.... Riittääkö enää edes pelkkä viina vai onko menneiden vuosien tapaan muitakin päihteitä käytössä?

    Äänestä

mun rutiinit:

- herään kun edellisillan viinahöyryt on sopivasti palanut
- käyn jättimäisellä Pas_kalla ja usein pissakin tulee
- tarkistan onko kersat elossa, vai onko ne hel_vetti vielä nukkumassa
- juon kahvit ja jonkun terävän
- uuteen nousuun taas kohti iltaa

Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu, mutta sinä et olekaan Marakka.

    Äänestä

Mitä ihmeen rutiineja muka Martinalla on? Joka toinen viikko se on jossain ulkomailla tai lapissa tms, niin ei siinä kovin rutiininomaista elämää pysty ihminen sillon viettämään.....Ja sitten tuo.."minulla on joka aamu herätys kello 6...mutta aina en herää siihen aikaan"...what... siis on herätys mutta ei herää...joo-o 2

Äänestä

Lempeään linnunlauluun herää klo6? Huono äänieristys. Eikä monet linnut liverrä talvella vielä tuohon aikaan.

Äänestä
  • Joo, taikka herätysääni kellossa.

    Äänestä

  • Varis raakkuu jätekatoksessa kutsuen Marakkaa aamiaiselle, ettei hänen tarvitse tyytyä siihen "suola- sitruuna veteen" ja laihaan kahviin. Ilmeisesti Martina kiertää aamiaisilla eri sponsorien luona.

    Nukkumaanmenon valmistelut aloitetaan familyssa ajoissa, kuten laitoksissa konsanaan, mutta heillä on vain kaksi iltatoimissa autettavaa/ohjattavaa lasta, kun taas laitoksissa on yhdellä hoitajalla noin kymmenen asiakasta.

    Äänestä

Juopon rutiinit: Perskännit ja krapula.

Äänestä

Maksaa laskut???

Äänestä
  • Lähettää siis laskut Annelle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huikeat_rutiinit kirjoitti:

"Millaiset on mun rutiinit?"

"Kaunista huomenta!"

"Tänä aamuna taas lempeä linnunlaulu herätti mut 06 ja aamurutiinien lisäksi mulla on hetki aikaa tehdä töitä koneella ennen päivän askareita."

"Illalla nukahdin pikkuneiti kaulassa kiinni ja mieheni lämmin käsi paijasi minut syvään uneen. Kaikki on hyvin kun saan olla perheeni kanssa. Paras paikka maailmassa ja takana erittäin hyvät unet <3"

"Tänään halua kirjoittaa mun aamun ja illan rutiineista, mistä multa kysellään paljon."

"Rutiinit on minulle sellainen turvan tuoja ja meillä perheessä on selkeät rutiinit ( jokaisella omat ) aamulla ja iltaisin."

"Nyt puhutaan minun rutiineista."

"Aamulla minulla herätys jokaikinen aamu 06. Aina en tähän aikaan nouse sängystä, mutta haluan pitää rytmini selkeänä."

"Lapset herää aina viimeistään 08, arkisin 07, joten mulla on amaa aikaa aamuisin suorittaa näitä alla mainittuja rutiineja."
"•hampaiden pesu
•juon puoli litraa suola- sitruuna vettä
•keitän kahvin
•puran meilit tai maksan laskuja tai työstän blogia ( aamut on blogille parasta aikaa )
•juuri ennen kun herätän tytöt, keitän puuron
•otan vitamiinit ( magnesium, sinkki, maitohappo, b, c, d )
•pesen kasvot ja levitän voiteet ( näistä lisää erillisessä postauksessa )
•vim 7.15 herätän tytöt
•petaan sängyt
•7.55 lähdemme ovesta ulos"

"iltarutiinit alkaa suurin piirtein siitä kun haen tytöt tarhasta ja koulusta. Noin 17 olemme kotona ( jos ei ole harrastuksia ), jonka jälkeen teen perheelle ruoan ja alkaakin nukkumaanmeno valmistelut.
•19.30 tyttöjen iltapesu ( mulla aikaa siivota paikat ja avata sängyt )
•vim. 20.30 tytöt sänkyyn
•käyn suihkussa
•syön iltapalan
•otan vitamiinit ( glutamiini, kalsium, msm )
•teen vielä töitä tai luen kirjaa
•juon iltajuoman missä puhdistamon viherjauhe super c
•22.00 olen jo täydessä unessa"

"Minkälaisia rutiineja sulla on?"

"Laittakaas mulle taas postaus ideoita tulemaan. Kirjoitan mielelläni teidän toivomista aiheita."

"Ihanaa päivää kaikille!"

"XXX"

Lähde: http://www.idealista.fi/martina/

Ehkä Martinan p*skantärkein blogi ikinä. Ovesta ulos meneminenkin pitää raportoida! En usko yhtään, että Martina lukee kirjoja. Kaiken lisäksi Martina kehtaa kupata lukijoilta aiheita blogikirjoituksiin, vaikkei ole käsitellyt vielä kaikkia entisiäkään pyydettyjä/ehdotettuja aiheita. Ei pahemmin kannattaisi mitään kyselläkään, kun Martinan neuvojen taso on "älä urheile keuhkot paljaana" -höpötystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu