Olen hieman alle 3-kymppinen nainen ja olen reilusta parikymppisestä asti kärsinyt jonkinasteisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kouluaikana olin sosiaalinen, olin monesti menossa, joko harrastuksissa tai kavereiden kanssa. Silloinkin kyllä muistan jännittäneeni esim. esitelmiä suhteettoman paljon, jopa kuukausia etukäteen voisin olla jo pelkästä ajatuksesta paniikissa.
Kuitenkin parikymppisenä, kun en saanut heti töitä tai opiskelupaikkaa niin jotenkin aloin pelkäämään kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita. En ole kuitenkaan tähän päivään mennessä kertonut asiasta kellekään. Olen kuitenkin tänä aikana ollut välillä töissä ja kohta valmistun myös koulusta mutta opiskelu on ollut lähinnä etäopiskelua, joten se ei ole ihan hirveästi sosiaalisia ponnisteluja vaatinut.
Toisaalta koen ainakin tietyllä tavalla olevani onnellinen, koska olen pystynyt muokkaamaan elämästäni oman näköistä, vaikkakin se "omannäköinen" elämä on tarkoittunutkin osin pelkojen mukaan elämistä. Mutta olen pystynyt matkustelemaan ja nauttimaan siitä rajoitetummasta elämästä.
Mutta nyt viime aikoina olen huomannut jännittäväni välillä jopa perheeni sekä myös ystävieni seurassa, jotka olen tuntenut jo kouluajoilta lähtien. Jännittäminen ei ole mitenkään kokoaikaista, välillä pystyn hyvinkin "tsemppaamaan" ja ns. esittämään normaalia mutta se on todella raskasta.
Ainut asia mitä kadehdin tässä maailmassa on ihmiset, jotka eivät jännitä. Olisi niin ihanaa pystyä elämään täydellä teholla, eikä alisuoriutua jännityksen takia.
Tällä hetkellä viimeistelen siis opintoja mutta muuten vietän aikaa lähinnä vain poikaystäväni ja perheeni kanssa. Olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin, jotka ovat samassa tilanteessa. Olisi myös kiva, jos jollakin olisi rohkeutta jossakin kohtaa vaikka tavata. Luultavasti voisi olla rennompaa, kun tietäisi, että toisella on samantapaisia ajatuksia.
Jos kiinnostaa jutella niin laita sähköpostiosoite, niin laitan sulle viestiä!
Juttelukavereita sos. peloista kärsivistä?
6
202
Vastaukset
- paniikkipoju
Moi! Oon 26v jätkä ja ihan mielelläni voisin sun kanssa juttua heittää näistä asioista.
Laita sähköpostii ni jutellaan paremmin.
[email protected] - Ronjanka
Hei, olen itse kärsinyt pienestä pitäen enemmän tai vähemmän sosiaalisesta jännittämisestä. Pitkiä aikoja ettei vaiva ole vaivannut juurikaan, olen esiintyny musiikkijutuissa jne mutta sitten stressin myötä puhjennu oireet uudestaan. Myös ihmetellyt että miten voikin jopa omien kavereita välillä jännittää! Fyysiset oireet toki varmaan yhtenevät jännittäjillä mutta mitä ajatuksia sulla herää kun huomaat että jännität vaikka kavereiden seurassa?
- Sinäköja
Mulla ei hirveästi ole mitään fyysisiä oireita. Lähinnä punastumista ja jännityspäänsärkyä. Pahimmat oireet ovat omassa mielessä. Ystävien seurassa oireet ovat ensisijaisesti ajatuksentasolla, ajattelen/stressaan tapaamisia etukäteen. Ystävien seurassa se näkyy ehkä niin, että tykkään tavata muuten kuin kahvin merkeissä. Jotenkin kahvilassa tulee sellainen "tarkkailun alla" olemisen tunne.
Mutta esim. poikaystävän kanssa syömässä ym. käyminen ei aiheuta minkäänlaisia oireita ja voin olla täysin oma itseni. Mutta sitten, jos pitäisi esim. mennä yksin shoppailemaan, niin selviydyn kyllä mutta en nauti siitä. Silloin on koko ajan jotenkin "tietoinen itsestään." "Apua, näytänköhän nyt ihan oudolta." "pidetäänköhän minua ihan outona, kun olen ollut tällä hyllyllä jo pitkään."
"Apua, moikkasin jo kerran tuota myyjää ja nyt se tulee uudestaan vastaan, toivottavasti se ei kysy mitään."
Siis kaikkea tällaista aivan järjetöntä. Mutta kaikille jännittäjille varmasti aika tuttua. Tuntupa oudolta kirjoittaa ne ylös, kuulostavat entistä hullummilta.
Moikka! Minä oon 30vuotias nainen Päijät-Hämeestä ja kärsinyt sos.fobiasta jo yli puolet elämästäni... Voit kirjoittaa mulle osoitteeseen [email protected] jos siltä tuntuu.
- morso84
Mulle saa myös kirjoitella, oon kärsinyt jossain määrin sosiaalisista peloista, mutta onneksi vähän paremmin menee kuin aiemmin ja tosiaan pystyn nyt opiskelemaan sekä käymään töissä. Oon 32.v nainen Tampereelta. [email protected]
- Keski-iänkriisi
Moi. Olen 40 v. nainen ja pelkään sosiaalisia tilanteita. Ravintolaruokailut ovat kaikista pahimpia, ja nimen omaan silloin, jos olen jonkun kanssa. Kahvilla pystyn juuri ja juuri käymään jonkun seurassa, kun en ota mitään syötävää.
Ja mikä ihmeellisintä, pystyn kyllä menemään yksin syömään ihan ilman ongelmia!!
Minulle alkoi tulla reilu 6 vuotta sitten sosiaalisissa tilanteissa todella huono olo. Nousi kylmä hiki, tuntui että oksennan... ja ellen päässyt tilanteesta heti pois, alkoi leuassa ja poskissa tuntua pistelyä (puutumista). Sitten tuli korviin humina.... ja siinä vaiheessa viimeistään on päästävä pois, koska sitten tulee pyörtyminen. Eli olo on niin kauhea, että taju lähtee.
Sain lääkkeen, jota otan siis vain tarvittaessa. Osaan jo ennakoida pahat tilanteet ja olen tuon lääkkeen avulla pärjännyt. Tähän saakka..
Olen lukenut, että iän myötä oireet helpottuvat tai poistuvat kokonaan...
Eipä ole ainakaan vielä niin tapahtunut. Tuntuu että vain pahenee tilanne.
Lääkäri lisäsi reilu vuosi sitten lääkkeen määrää mutta nyt olen päättänyt sen vähentää takaisin alkuperäiseen.
Mutta pelottaa, ahdistaa ja jännittää... juhlat, matkat, ruokailut, kokoukset, koulutukset... Olen siis töissä, asiakaspalvelualalla ja töissä kyllä pärjään ilman lääkkeitä. Samoin kaupassa käynti on ok. Mutta se onkin tätä normi arkea.
Kehotetaan tekemään siedätystä... Mutta kun oksettaa jo pelkkä ajatuskin,
että joudun tilanteeseen, jossa pahimmassa tapauksessa lähtee taju!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 682630
- 622582
- 681762
- 241597
- 201510
Tykkään susta
Elämäni loppuun asti. Olet niin suuresti siihen vaikuttanut. Tykkäsit tai et siitä91450- 151372
- 381223
Onko meillä
Molemmilla nyt hyvät fiilikset😢ei ainakaan mulla mutta eteenpäin on mentävä😏ikävä on, kait se helpottaa ajan myötä. Ko81177- 251096