Oulun kaupungilta hukassa kymmenien

las­ten­suo­je­lun asiakkaiden tietoja
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/oulun-kaupungilta-hukassa-kymmenien-lastensuojelun-asiakkaiden-tietoja/749287/

Oulun kaupungin sosiaalijohtaja Arja Heikkinen kertoo, että kaupungin tekemän satunnaisotannan perusteella hukassa on arviolta kymmenien asiakkaiden tiedot.

Lastensuojelu vaihtoi vuonna 2007 Pallas-asiakastietojärjestelmänsä Effica-järjestelmään, minkä yhteydessä osaa asiakkaiden vanhoista tiedoista ei saatukaan siirrettyä uuteen järjestelmään vaan ne hävisivät.

Lastensuojelua valvovat viranomaiset eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto (avi) ovat tietoisia tapahtuneesta.

– Tilanne on vakava ja harmillinen, avin sosiaalihuollon ylitarkastaja Elisa Roimaa sanoo.

Hänen mukaansa avi ei pysty hävinneiden tietojen vuoksi suorittamaan tapauksen osalta tehtäväänsä lastensuojelun toimintaa valvovana viranomaisena.

Roimaan mukaan avi päättää myöhemmin, onko sen syytä tehdä poliisille tutkintapyyntö asiasta.

– Selvitämme asiaa ja päätämme, miten asiakirjojen katoamisen osalta menetellään.

Asiakastietojen häviäminen paljastui aville, kun se sai viime viikolla kaupungin selvityksen niin sanotun Olivian tapauksesta. Lastensuojelun asiakkaana ollut ulkomaalaistaustainen oululaisnainen joutui lapsena isänsä vuoksien hyväksikäytön uhriksi, tuli useita kertoja raskaaksi ja synnytti isälleen lapsen.

Kaupunki aloitti tapauksesta sisäisen selvityksen, kun Kaleva kertoi Olivian tarinan lokakuussa. Sekä Valvira että avi vaativat kaupungin toimien selvittämistä.

Avin mukaan Olivian lastensuojelun asiakasasiakirjat, muut asiakirjat ja häntä koskevat lastensuojelun työntekijöiden käytössä olleet tiedot puuttuvat merkittäviltä osin peräti kymmenen vuoden ajalta vuosilta 1998–2008.

Lue lisää huomisen Kalevasta.
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tällaistaOulussa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu