Voiko pelastavassa uskossa oleva ihminen menettää pelastuksen jos tekee tarpeeksi paljon syntiä ja jatkuvasti? Ei menetä uskoaan missään vaiheessa mutta tekee syntiä tekemättä siitä parannusta. Kun sanotaan ihmisen pelastuvan uskonsa tähden, niin mikä merkitys silloin on teoilla?
Voiko synti viedä pelastuksen?
tekoapahaa
9237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Epärelevantti kysymys siinä mielessä, ettei Jeesusta rakastava rakasta syntiä. Tosiuskova iloitsee siitä ettei tarvitse elää synnissä. Ja jos hän lankeaa joskus - kuten me kaikki - niin hän murehtii sitä ja tekee parannuksen. Lankeemus on täysin eri asia kuin jatkuva synnissä eläminen. Synnissä elävät eivät Raamatun selvän sanan mukaan pääse perille. Tässä yksi kohta: "Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa". (Gal.5:19-21)
Jumalan mielenmukaiset teot ovat elävän uskon merkki. Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa. Ei kukaan pelastu tekojen kautta, vaan hän pelastuu, jotta voisi alkaa tekemään Jumalalle otollisia tekoja. Teot ovat siis välttämättömiä siinä mielessä, koska ne osoittavat uskon eläväksi. Jeesus tahtoo antaa meille levon sisimpäämme, jotta siitä käsin voisimme palvella häntä vapaudessa eikä lainorjuudessa ikäänkuin väkisin tekoja tehden.
Raamatun mukaan rangaistus on suurempi niille jotka tietäin syntiä tekevät. Nyt olen tulkinnut tämän raamatun paikan siten, ettö kun ihminen on tullut herätykseen, niin hän on tullut myös synnintuntoon sydämmessään. Nyt on näin, että jos uskova alkaa synnin tietoisuudestaan huolimatta tehdä syntiä eikä kadu syntiään, niin hän menettää osuutensa armoon Jeesuksessa kristuksessa.
Näin siis rangaistus heränneen synnistä tulee suuremmaksi jo uskoon tulleen osalta.
"Voiko pelastavassa uskossa oleva ihminen menettää pelastuksen jos tekee tarpeeksi paljon syntiä ja jatkuvasti? Ei menetä uskoaan missään vaiheessa mutta tekee syntiä tekemättä siitä parannusta. Kun sanotaan ihmisen pelastuvan uskonsa tähden, niin mikä merkitys silloin on teoilla?"
Raamatun mukaan ikuinen elämä on vanhurskaille.
Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.
Mat. 25:46
Vaikka saisi synnit anteeksi, se ei paljoa auta, jos ei ole tai tule vanhurskaaksi. Ja itse olen ymmärtänyt , että vanhurskaus on oikea ymmärrys ja asenne, joka johtaa hyviin tekoihin. Jos siis ihminen on vanhurskas, hän haluaa tehdä sen mikä on oikein, koska ymmärtää sen olevan hyvä. Jos pyytää anteeksi, se johtuu yleensä siitä, että tietää tehneensä väärin. Jos ei kuitenkaan halua lopettaa tekemästä väärin, ei luultavasti oikeasti ymmärrä tehneenä väärin, mutta pyytelee anteeksi tavan vuoksi, eikä siten näytä olevan vanhurskas.
Mutta toki vanhurskaskin saattaa langeta usein, mutta nousee kuitenkin.
"Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen, mutta jumalattomat suistuvat
onnettomuuteen."
San. 24:16
Omavanhurskaus+ei+pelasta+ketään.+Jumalan+vanhurskaus+on+ainoa,+joka+Jumalalle+riittää.+Ja+sen+vanhurskauden+nimenomaan+saa+syntiensä+anteeksiannossa.+Joten+jos+on+saanut+kaikki+syntinsä+anteeksi,+on+varmasti+matkalla+taivaaseen.+Se+-+ja+vain+se+-riittää.
Kornelius+on+hyvä+esimerkki+omavanhurskaudesta.+Hän+rukoili+paljon+ja+antoi+almuja.+Muutenkin+hän+eli+kaikinpuolin+hyvin.+Mutta+hän+ei+ollut+pelastunut.+Vasta+sitten+kun+Pietari+tuli+kertomaan+hänelle,+että+uskomalla+Jeesukseen+pelastuu+täysin+armosta,+koki+Kornelius+pelastuksen+yhdessä+hetkessä.+Ihminen+pelastuu+100+%+armosta+ilman+yhtään+tekoa.+Pelastus+on+siis+Jumalan+teko.+Mutta+pelastuttuaan+hänen+tulee+pysyä+uskossa+ja+pyrkiä+noudattamaan+Raamattua.+Silloin+Jumala+itse+pääsee+vaikuttamaan+tekemistä+ja+tahtomista+rakkaudesta+käsin+eikä+pakosta+käsin.+Room.+3:
23.+Sillä+kaikki+ovat+syntiä+tehneet+ja+ovat+Jumalan+kirkkautta+vailla+
24.+ja+saavat+lahjaksi+vanhurskauden+hänen+armostaan+sen+lunastuksen+kautta,+joka+on+Kristuksessa+Jeesuksessa,+
25.+jonka+Jumala+on+asettanut+armoistuimeksi+uskon+kautta+hänen+vereensä,+osoittaaksensa+vanhurskauttaan,+koska+hän+oli+jättänyt+rankaisematta+ennen+tehdyt+synnit+
26.+jumalallisessa+kärsivällisyydessään,+osoittaaksensa+vanhurskauttaan+nykyajassa,+sitä,+että+hän+itse+on+vanhurskas+ja+vanhurskauttaa+sen,+jolla+on+usko+Jeesukseen.+
27.+Missä+siis+on+kerskaaminen?+Se+on+suljettu+pois.+Minkä+lain+kautta?+Tekojenko+lain?+Ei,+vaan+uskon+lain+kautta.+
28.+Niin+päätämme+siis,+että+ihminen+vanhurskautetaan+uskon+kautta,+ilman+lain+tekoja.
Jumala meitä ohjaa hyviin tekoihin, ja on surullista nähdä, miten uskovat hyökäävät hyvää vastaan, ja puhuvat käärmeen suloisia sanoja silmät ummessa.
Pauluksen kirjeet voivat väärin tulkittuina viedä ihimsen kadotukseen, ja ikuiseen rangasitukseen, joten olkaa tarkkoja miten häntä tulkitsette.
Minä anakin teen hyvää nyt kun vielä minulla on aikaa siihen, sillä pian aikani täällä on ohi, ja sitten saan mitä ansaitsen vaelluksellani.
Hyvien tekojesi kautta et kuitenkaan voi pelastua, kuten Korneliuskaan ei pelastunut. Ei hän varmasti lopettanut hyviä tekojaan, kohdattuaan pelastuksen, vaan jatkoi niitä Jumalan kunniaksi. Ennen hän oli tehnyt hyviä tekoja omaksi kunniakseen.
Jeesuksen vertaus Luukas 18:sta luvussa publikaanista ja fariseuksesta on myös hyvä esimerkki. Fariseus toi Jumalan eteen hyvät työnsä, kun publikaani sen sijaan tunnusti syntinsä ja rukoili Jumalalta armoa. Jeesus sanoi, että hän meni kotiinsa vanhurskaampana. Eli hän oli vanhurskaampi, kuin fariseus, joka paastosi kaksi päivää viikossa, maksoi kymmenykset, eikä ollut väärintekijä jne...
Eli Raamatun selkeä oppi on se, että ihminen pelastuu yksin uskosta ilman tekoja. Mutta elävä usko synnyttää tekoja Jumalan kunniaksi. Tekojen kautta ei siis pelastu, vaan ihminen pelastuu, jotta voisi vaeltaa Jumalalle otollisesti.
Ainoa vanhurskaus, joka kelpaa Jumalalle, on täydellinen vanhurskaus. Eli jos haluaa pelastua tekojensa kautta, täytyy pitää laki kokonaan. Ei saa kertaakaan rikkoa lakia. Siihen ei kukaan pysty. Siksi Jeesuksen ristillä aikaansaama lahjavanhurskaus on ainoa, joka kelpaa Jumalalle, koska hän on ainoa synnitön. Kannattaa siis turvata Jeesuksen veren ansioon, niin pääsee varmasti perille.
https://www.youtube.com/watch?v=-0KQUW60zXg
Aamen! Toit esille hyvin sen pelastuksen, joka saadaan Jeesuksen sovitustyön ansiosta. Vanhurskaus on Jeesuksen antama lahja uskovalleen. Olemme antaneet hänelle syntimme, jotka hän kantoi ristille.
Jumala edeltävalmistaa ne hyvät teot, joissa voimme vaeltaa. Ne eivät kuitenkaan pelasta, vaan ovat uskomme hedelmiä, joista teoista kuuluu kunnia Jumalalle. Kukaan ei voi kerskata pelastuksesta, eikä tuntea ylemmyyttä toista kohtaan.
Ei kenellekkään ole pelastusta jotka tietäin syntiä tekee, eikä kadu tekemäänsä syntiä vaan jatkaa sen tekemistä. Tämä on niin kuin yhtäläistä meidän oman tuntomme kanssa siten, että jos ihminen vain tekee saman synnin jatkuvasti katumatta sitä, niin Jumalan ääni vaikenee ihmisessä, eikä ihmiseen jää sitä pyhän hengen voimaa joka tekee hänestä taivas perillisen. Hän joka uskon kautta vanhurskautetaan perii taivasten valtakunnan sillä hänessä on Jumalan pyhä henki joka on se eläväksi tekevä henki, joka menee taivaisiin Jumalan tykö, joka on tämän hengen hänelle antanutkin.
Synnintekijä ei selvästikkään usko Jumalaan, vaan elää lihan vallassa. Ja kysymys voisi olla, että voiko synni palvelija pelastua?
Valon tiet ovat suorat, jos vain haluaa astua suoralle tielle.