Mitenhän tuota valtion teiden käyttöä valvotaan. Kaikkihan käyttää niitä vain 10%
http://www.trafi.fi/live-laskuri/
Tiekäyttömaksun laskuri
11
447
Vastaukset
- Posti_pekka_
Posti laajentaa toimintaansa.
- ei-tule
Muistakaa kun laskette, että minimi jonka jokainen maksaa on 200€ tai yli kuten Berner sanoin tiedotustilaisuudessa eli perusmaksu 200€ ja siihen päälle muut.
- Ruuhkatvanhoilleteille
Käyttömääriin perustuva vaatii sen sateliittiseurannan.
Kiinteällä paketilla voi ajaa koko määräajan.
Sateliittiseurantaan voi poikia vielä eri maksutasoja, minkä tasoisilla teillä ajaa eli esim. maantie vrt moottoritie.
Pitää muistaa että valtion omistamia ja hoitamia teitä on myös kaupungeissa siellä ja täällä (usein kokoojaväyliä johonkin menevälle maantielle), joten niiden totaali välttäminen on liki mahdotonta.
Lisää kuitenkin katujen kautta kulkevaa liikennettä, jos seurantaa tulee. Vanhoilla maanteillä kohta ruuhkaa, jos moottoritie kalliimpi ajaa. - Muut_verot_nousee
Mikäli tällä Live maksulla siirretään rahaa enemmän tieverkoille, kuin nykysysteemillä ja keskimäärin valtio vie saman verran kuin aiemmin, niin tarkoittaa että tuo erotus on sitten katettava budjetissa nostamalla muita tuloja (=veroja) tai karsittava kuluja...
Orpo taitaa olla ainut siitä huomauttanut
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2017011922823461_uu.shtml
Vielä kun tuohon tulee ne yksityiset rahastajat "palveluineen" välistävetäjäksi, niin hups. taas satasia veroparatiisien syövereihin ja ripaus valtiolle Alvin muodossa. - PostiKulkee
Posti ja taksit valvoo. Varo vaan, kun saat postiauton perääsi pillit vinkuen, siitä on leikki kaukana, kun Kusti Polkee.
- fghjklyui
Onkohan sillä frouvalla kaikki hyvin? POSTIAUTOT liikenteen valvontaan. Melkoinen idea.
- erterter
Katsastuksessa luetaan mittarit ja sitten mätkäistään lisäveroa jos olet ajellut liikaa...
- LopenUupunut2017
Live-laskurin mukaan maksan nyt n. 1000 eur/vuosi, uudella verotuksella 1300-1500 eur/vuosi. Ja varmasti tuosta vielä nousee kun yhtiömalli kerran kyseessä.
Ja kova kiire yhtäkkiä nuijia tämä veromuutos läpi, miksi? Kansanedustajien tehtävä on valvoa kansan etua, joten valmistelkoot tämän nyt ajan ja järjen kanssa.
Jos uhkaa mennä läpi niin Arkadianmäellä tavataan, veikkaan että saadaan monen monta autonomistajaa Mannerheimintielle!- haistvirtru
"Kansanedustajien tehtävä on valvoa kansan etua,"
No siinä tapauksessa autovero olisi poistettu vuonna 1993.
- titaanista
Aika kuppaset baanat on soomessa, onko pakko käyttää niitä?
- VALPOPOLIIS
siirettäviä POLIISI KAMEROITA VOIDAAN TARVITTAESSA VALVOA SALA METSÄSTYSTÄ RIISTAKAMERAT YMS PIENOIS HELIKOPTERIT LIIKETUNNISTIMELLA
JÄÄ PONTIKKA JA MUUT PIMEET SALAMETÄSTÄJÄT KIINNI.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372668- 1011124
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717897- 63831
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 38768
- 120743