Autoveron poiston vaikutus

Uusi_anti_keskustalainen

Berner esittelee parhaillaan nerokasta suunnitelmaansa, jossa tyypilliseen keskustalaiseen tyyliin yhtiöitetään jotain sellaista, joka ei yrityksenä tuo kuin turhan välikäden "huippujohtajineen". Parhaimmassa tapauksessa Suomen tiet myydään ulkomaille (vrt. Digita).

Tuli tuossa viime kesänä tehtyä vaimon päätös uusia molemmat automme uusiin. Piti oikein kaivaa esille, paljonko niissä oli autoveroa. Sain lukemaksi n. 12700 €. Se raha on mukana autolainoissamme, joita korkoineen maksetaan vielä vuosia. Ja sen rahasumman verran niiden autojen hinnat putosivat tällä päivämäärällä. Nyt alkaa vielä uudenlaisten verojen maksu, kun sama rahasumma peritään ajamisen kautta.

Näin ollen me vaimomme kanssa häviämme kymmeniä tuhansia euroja lähivuosien aikana. Kahdeksan (8!) prosenttiyksikön korotukset tuloveroihin aiheuttaisivat viiden vuoden aikana yhtä suuren tulonmenetyksen kuin nyt tehty esitys.

En olisi kyllä ikinä kuvitellut, että valtakunnan politiikka voisi mennä näin tyhmäksi. Näköjään kaksi porvaripuoluetta täydennettynä populistipuoleella on todellinen tuhon resepti. Olen joskus kuntavaaleissa äänestänyt keskustaa mutta nyt siihenkin tuli loppu. Aloitan oman aktiivisen protestoinnin koko hallitusta vastaan ja toivon mahdollisimman monen hyppäävän kelkkaan.

Tehdään jotain, kun vielä voidaan, tai Sipilä rikoskumppaneineen tuhoavat kaiken, mikä tässä maassa on hyvää!

5

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entvihreäautilija

      Laskin tuossa pikaisesti että minulla ajoa 7000 km vuosi kulut nousee n.400 euroa . taitaa kilvet lähteä vuoden lopussa , sitten säästää vakuutus ,katsastu,huolto ,yms kulut.

    • Eurooppalainenmalli

      Onko autovero ollut tässä maassa hyvää? Olisitko välttämättä halunnut sen säilyttää? Kauan on tälläkin palstalla itketty autoveroa, eikö sitä olisikaan saanut poistaa?
      Uuden auton arvon aleneminen olisi vanhalla systeemilläkin useita tuhansia vuodessa, etkö huomioi sitä ollenkaan?

      • Uusi_anti_keskustalainen

        Kirjoituksessani toin ilmi, mitä siitä seuraa, kun vero poistetaan kertaheitolla. Minua ja puolisoani rankaistaan aivan mielettömällä omaisuuden arvonmenetyksellä ja uusilla veroilla ja miksi; siksi, että investoimme vääränä ajankohtana uusiin turvallisempiin ja vähäpäästöisempiin ajoneuvoihin.

        Auton normaalilla arvonmenetyksellä ei ole merkitystä, sillä se tapahtuu molemmissa tapauksissa, oli ajoneuvovero tai ei.

        Tuo autovero olisi pitänyt liu'uttaa hitaasti pois ja tehdä sama temppu vaihtoehtoisille rahoitusmalleille.


    • Kepu_pelkkää_valetta

      Juu taas, autoveron poisto, eihän se muuten kuin 5 kertastuu kerta heitolla.

    • PolttoaineveronNosto

      Polttoaineveroa olisi kannattanut korottaa ja palauttaa makeisvero!!!:(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      64
      1857
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      54
      1176
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1039
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      980
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      955
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      92
      921
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      116
      908
    Aihe