Vihreät, sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto suhtautuvat myönteisimmin satelliittipaikannukseen perustuvan tieveron käyttöönottoon.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/271860-nama-puolueet-haluavat-suomeen-satelliittiseurannan-ja-tieveron
"Vihreät haluaa paikannukseen perustuvat tienkäyttömaksut "
"Aikakauslehti Moottori tiedusteli kahdeksalta suurimmalta puolueelta, tulisiko Suomessa ottaa käyttöön ajoneuvojen paikantamiseen ja ajosuoritteeseen perustuva tievero.
Vihreiden mielestä Suomessa on otettava käyttöön paikannukseen perustuvat tienkäyttömaksut, jotka porrastetaan ajan, paikan ja päästöjen mukaan.
-Tienkäyttömaksuilla voidaan korvata ajoneuvovero ja osa polttoaineverosta, puolueesta vastattiin.
Vasemmistoliitto huomauttaa, ettei polttoaineveroa voida korottaa loputtomasti, joten liikenteen rahoitukseen ja tieverkon ylläpidon rahoitukseen on mietittävä uusia muotoja."
--
Vau! Tämänkin porvarien eli Berner-Sipilä PersKeKo-hallituksen ajaman hankkeen keskokoomus ja EKokoomusmafia ovat saaneet käännettyä muiden syyksi.
Varsinkin kokoomuksella on taito kääntää aina kaikki kepulityönsä muiden syyksi, Berner ja Sipilähän ovat monimiljonääriyrittäjinä henkisesti kokomuslaisia.
Nyt olisi aihetta ainakin vasemmistoliitolla ja demareilla terästäytyä ja sanoutua irti sekä SIM-korttipohjaisista paikannukseen perustuvista tienkäyttömaksuveroista että koko tieverkoston käyttömaksuista. Nykyinen polttoainevero ja autovero ja ajoneuvovero ovat oikeudenmukaisempi tapa verottaa autoilevaa kansaa.
Bernerin tiemaksuvero onkin vihervasemmiston syytä
21
178
Vastaukset
- Uskomaton_veto
Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000005051749.html
Yle: Nämä asiat Berner esittelee - Autovero pois, ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000005050068.html
"Yle kertoo, että auton ostaminen halpenee rajusti, sillä Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) esittää, että liikenteen veroja alennetaan 1,6 miljardia euroa.
Selvityksen mukaan auton ostamisen yhteydessä maksettava autovero poistettaisiin kokonaan. Autoveroa kerätään tänä vuonna arviolta 853 miljoonaa euroa.
Selvitys esittää myös, että ajoneuvoveron perusveroa, lasketaan 547 miljoonaa euroa, Yleisradio kertoo.
Näiden ohella LVM esittää myös polttoaineveron laskemista noin 200 miljoonaa euroa.
Liikenneverkkoyhtiön tulee olla valtion budjetin kannalta neutraali muutos, joten autoverojen laskun vastapainoksi liikenneverkkoyhtiö perisi asiakkailta tienkäyttöoikeuteen perustuvia maksuja, Yle arvioi uutisessaan.
Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys esittää, että liikenneverkkoyhtiö myisi vuoden 2018 alusta lähtien kuluttajille aikaan perustuvaa tienkäyttöoikeutta.
Kiinteä maksu voisi tarkoittaa esimerkiksi viikko-, kuukausi- tai vuosimaksua. Esityksen mukaan vuosimaksu olisi toiminnan alkuvaiheessa keskimäärin 539 euroa. Maksu porrastettaisiin auton hiilidioksidipäästöjen perusteella".
--
Moro tämä Sipilän-Bernerin PersKeKo-porvarien liikenneverotusjärjestelmä on kuolinisku köyhän autoilulle.
Köyhillä, pieni- ja alemman keskitulon työläisillä ei ole varaa ostaa uutta autoa edelleenkään, mutta ökyautojen ostajat saavat kymmenien tuhansien verohyödyn ostaessaan uusia autoja. Kyllä sillä jo keskimäärin 539 euron tiemaksutasaveroa maksaakin koko ikänsä ja jää vielä voitollekin nykyiseen autoveroon verrattuna. Ja onhan Berner jopa väläyttänyt uuden auton ostajien muutamien vuosien vapautusta tieverosta kokonaan.
Ja jos tuo pohjautuu vielä auton päästöihin, niin taas köyhä ja pienituloinen laitetaan maksamaan vanhasta autosta jopa enemmän kuin kermapersluokka maksaa uusista autoista, vaikka maksukykyä olisi.
Polttoaineveron ja ajoneuvoveron alennus taas ei suuri ole, joten tavallisen vanhemmalla autolla ajavan suomalaisen autoilun verotus nousee, ja aivan varmasti tieveroa nostetaan säännöllisesti.
Näin Sipilän PersKeKo-porvarihallituksen tyypilliseen tapaan myös autoilun verotusta siirretään kermapersluokalta tavallisille työläisille ja köyhille. Osalle autoilu tulee liian kalliiksi, hyödyttääkö tämä Suonen taloutta kun auton omistava työtön ei pääse päivittäisen 3 tunnin työhönottoalueen hommiin tai alueille joihin ei ole julkista liikennettä, kun autoa ei enää ole varaa pitää?
Nykyinen autoverojärjestelmä joka tuottaa valtiolle 853 miljoonaa euroa vuosittain sekä polttoainevero ovat oikeudenmukaisempi tapa edelleen verottaa autoilua, porvarit sen sijaan haluavat siirtää autoilun verotuksen tasaveroihin ja verottaa köyhempiä kansalaisia jotka omistavat vanhempia ja arvottomampia autoja, sekä vähentää eliitin ja varakkaiden autoilun kuluja. Käsittämätön päätös.
Äänestäkää vaaleissa, sillä äänestämättömyys on ääni tälle eliitille.- sairasporvarimeno
Bernerin tietasavero lopettaa köyhien ajot
Laskelma: Ministeri Bernerin 539 euroa onkin 668 euroa – eikä sekään vielä riitä
http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/laskelma-ministeri-bernerin-539-euroa-onkin-668-euroa-eika-sekaan-viela-riita/6270236
"– Mikäli LVM:n esityksen mukaan alettaisiin periä keskimäärin 539 euron suuruista maksua, tulee tähän päälle arvonlisävero. Arvonlisäverokannalla 24 % keskimääräinen maksu palveluoperaattorilta ostettaessa olisi 668 euroa. Tämän lisäksi käytettävissä olevan tiedon pohjalta maksuun lisätään palveluoperaattorin kate tienkäyttöoikeuden myynnistä, Autoliitto kirjoittaa".
Ja tämä jo heti alussa, kuvitteleeko joku ettei tällaista veroautomaattia käytetä kansan kuppaamiseen yhä enemmän, kuten sakkomaksujen nostoa, jossa Sipilän PersKeKo-porvarihallitus on kunnostautunut.
Hyväksyykö esim. Soini uuden tieveron
Täydellinen tuho seuraavissa vaaleissa jos Soini hyväksyy Bernerin uuden tiemaksun.
”Aikaan perustuva tienkäyttöoikeus”
Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys esittää, että liikenneverkkoyhtiö myisi vuoden 2018 alusta lähtien kuluttajille aikaan perustuvaa tienkäyttöoikeutta.
Kiinteä maksu voisi tarkoittaa esimerkiksi viikko-, kuukausi- tai vuosimaksua. Esityksen mukaan vuosimaksu olisi toiminnan alkuvaiheessa keskimäärin 539 euroa. Maksu porrastettaisiin auton hiilidioksidipäästöjen perusteella."
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000005050068.html
Itselläni on kaksi käytettyä autoa ja taatusti en 10 vuoteen pysty uutta vaihtamaan. Toinen on pakko vaihtaa vähän uudempaan.
Tulen siis saamaan noin 1 500€ laskun/vuosi, jotta ne jotka pystyvät ostamaan 50 000 - 60 000€ uuden auton, saavat yli 20 000€ verohelpotuksen. Ökyautojen ostajat vielä huomattavasti enemmän.
Kyllä Vennamokin kääntyy haudassaan tämän jälkeen.
Berner ja Sipilä ovat ajatusmaailmaltaan kokoomuslaisia monimiljonäärejä.
Tiemaksuverokin on siirtymistä tasaveroon, ja jos tievero on vielä auton päästöperusteinen niin tässä hyödynnetään varakkaita uusien autojen omistajia köyhien vanhojen autojen omistajien kustannuksella siirtämällä autoilun verotusta rikkailta köyhille.
Autoveron poistaminenkin on hyöty niille joilla on varaa ostaa uusia autoja. Sitä suurempi hyöty mitä kalliimpia ökyautoja ostaa. Hyöty saattaa olla kymmeniä tuhansia euroja rikkaille. Kyllä niillä jo 500 - 1 000 euron vuosittaiset Sipilän-Bernerin PersKeKo-porvarihallituksen tiemaksutasaverot makseleekin. Vanhan suurempipäästöisen auton pienituloisen omistajan tilanne on toinen, autoilun vuosimenot saattavat nousta tiemaksuveron takia keskimäärin 500 - 1 000 eurolla vuodessa, koska auton käyttövero ei poistu vaan hieman halpenee ja tuskin polttoaineverokaan paljon laskee, ainakin lasku kurotaan nopeasti kiinni. - korjaus
"Ja jos tuo pohjautuu vielä auton päästöihin, niin taas köyhä ja pienituloinen laitetaan maksamaan vanhasta autosta jopa enemmän kuin kermapersluokka maksaa uusista AUTOVEROVAPAISTA autoista, vaikka maksukykyä olisi".
- BernerTukeaTaas
sairasporvarimeno kirjoitti:
Bernerin tietasavero lopettaa köyhien ajot
Laskelma: Ministeri Bernerin 539 euroa onkin 668 euroa – eikä sekään vielä riitä
http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/laskelma-ministeri-bernerin-539-euroa-onkin-668-euroa-eika-sekaan-viela-riita/6270236
"– Mikäli LVM:n esityksen mukaan alettaisiin periä keskimäärin 539 euron suuruista maksua, tulee tähän päälle arvonlisävero. Arvonlisäverokannalla 24 % keskimääräinen maksu palveluoperaattorilta ostettaessa olisi 668 euroa. Tämän lisäksi käytettävissä olevan tiedon pohjalta maksuun lisätään palveluoperaattorin kate tienkäyttöoikeuden myynnistä, Autoliitto kirjoittaa".
Ja tämä jo heti alussa, kuvitteleeko joku ettei tällaista veroautomaattia käytetä kansan kuppaamiseen yhä enemmän, kuten sakkomaksujen nostoa, jossa Sipilän PersKeKo-porvarihallitus on kunnostautunut.
Hyväksyykö esim. Soini uuden tieveron
Täydellinen tuho seuraavissa vaaleissa jos Soini hyväksyy Bernerin uuden tiemaksun.
”Aikaan perustuva tienkäyttöoikeus”
Liikenne- ja viestintäministeriön selvitys esittää, että liikenneverkkoyhtiö myisi vuoden 2018 alusta lähtien kuluttajille aikaan perustuvaa tienkäyttöoikeutta.
Kiinteä maksu voisi tarkoittaa esimerkiksi viikko-, kuukausi- tai vuosimaksua. Esityksen mukaan vuosimaksu olisi toiminnan alkuvaiheessa keskimäärin 539 euroa. Maksu porrastettaisiin auton hiilidioksidipäästöjen perusteella."
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000005050068.html
Itselläni on kaksi käytettyä autoa ja taatusti en 10 vuoteen pysty uutta vaihtamaan. Toinen on pakko vaihtaa vähän uudempaan.
Tulen siis saamaan noin 1 500€ laskun/vuosi, jotta ne jotka pystyvät ostamaan 50 000 - 60 000€ uuden auton, saavat yli 20 000€ verohelpotuksen. Ökyautojen ostajat vielä huomattavasti enemmän.
Kyllä Vennamokin kääntyy haudassaan tämän jälkeen.
Berner ja Sipilä ovat ajatusmaailmaltaan kokoomuslaisia monimiljonäärejä.
Tiemaksuverokin on siirtymistä tasaveroon, ja jos tievero on vielä auton päästöperusteinen niin tässä hyödynnetään varakkaita uusien autojen omistajia köyhien vanhojen autojen omistajien kustannuksella siirtämällä autoilun verotusta rikkailta köyhille.
Autoveron poistaminenkin on hyöty niille joilla on varaa ostaa uusia autoja. Sitä suurempi hyöty mitä kalliimpia ökyautoja ostaa. Hyöty saattaa olla kymmeniä tuhansia euroja rikkaille. Kyllä niillä jo 500 - 1 000 euron vuosittaiset Sipilän-Bernerin PersKeKo-porvarihallituksen tiemaksutasaverot makseleekin. Vanhan suurempipäästöisen auton pienituloisen omistajan tilanne on toinen, autoilun vuosimenot saattavat nousta tiemaksuveron takia keskimäärin 500 - 1 000 eurolla vuodessa, koska auton käyttövero ei poistu vaan hieman halpenee ja tuskin polttoaineverokaan paljon laskee, ainakin lasku kurotaan nopeasti kiinni.Väyrynen: Bernerin yksityistämishankkeen tavoitteena hukuttaa Suomi velkaan
http://magneettimedia.com/vayrynen-bernerin-yksityistamishankkeen-tavoitteena-hukuttaa-suomi-velkaan/
"Liikenneministeri Anne Bernerin kaltaiset yksityistämisfanaatikot väittävät usein, että kansallisomaisuuden kauppaaminen lisää valtion varallisuutta ja hyvinvointia. Paavo Väyrysen mukaan Bernerin todellinen tavoite on kuitenkin lisätä valtion velkaantuneisuutta.
Bernerin ja muiden uusliberaalien tavoitteena on listata suomalaiset tieverkot ja muu kansallisomaisuus pörssiin ja myydä ne pilkkahintaan ulkomaalaisille suuryhtiöille, jotka rahoittavat jättihankintansa pääsääntöisesti velkavivulla.
Suomea kuppaamalla hallituksemme elitistit uskovat saavansa ulkomaalaisilta miljardööreiltä myöhemmin tuntuvia vastapalveluksia. Kyse ei siis ole Suomen kansallisesta edusta vaan siitä, että ammattipoliitikot petaavat itselleen entistä rahakkaampaa uraa yksityisellä sektorilla tai esimerkiksi EU-tasolla.
Kansallisomaisuuden myymisen avulla hallitus voi hetkellisesti kaunistella valtion kirjanpitoa, sillä omaisuuden ylläpitämisestä aiheutuu kustannuksia. Samalla tavalla yritys voi ”parantaa” tulostaan irtisanomalla kaikki työntekijät ja sulkemalla tehtaat.
Lopulta suomalainen veronmaksaja joutuu kuitenkin maksumieheksi, kun ryövätyn kansallisomaisuuden uusi ulkomaalainen omistaja alkaa periä aiemmin ilmaisista palveluista monopoliasemansa voimin tähtitieteellisiä maksuja.
Väyrysen mukaan kyseessä on suuri velkahuijaus, jolla Berner pakottaa suomalaisia velkaantumaan entistä kovemmin. Velkojia ovat tietysti Bernerin omat sisäpiiriystävät – ulkomaalaiset pankit".
Tähänhän tämä keskokoomuksen EKokoomuspolitiikka tähtää. Katsokaahan keiden ollessa suurin päähallituspuolue ja pääministeripuolue Suomi on ottanut valtionvelkaa. Faktahan on että päähallituspuolue määrää hallituspolitiikan päälinjat ja apupuolueet toimivat sylikoirina, koittavat ehkä taustalla vaimentaa pahimmat ylilyönnit tai siirtyvät oppositioon kasvamaan.
Odotan koska Berner tuo tukipaketin autokaupalle joka on nyt kärsinyt "muka" Bernerin esittelemästä tiemaksuverojärjestelmästä joka sisältää autoveron poiston. Olisiko 100 miljoonaa hyvä kompensaatiotuki kärsineelle autokaupalle? Jännää että Ylen uutisissa autokaupan haastateltava kertoi miten jotkut ovat ehkä hieman kärsineet Bernerin autoveron poistopuheista, osa autoliikkeistä ei ole huomannut vaikutusta. Sen sijaan oikeiston rahavallan omistama MTV3 kertoi miten autokauppa on kärsinyt paljonkin ja automyynti hyytynyt. Omistajien rahavallan EKokoomusmafian hyvävelirapparit haluavat nyt autokaupalle tukia ja uutisointi on sen mukaista. Eiköhän Berner maksata mokansa ja älämölönsä pian veronmaksajilla autokauppatuella sen "kärsimyksistä". Keskokoomus kuppaa aina taviskansalta omistajien ahnaisiin taskuihin.
- ÄänestäHenkesiEdestä
Nämä nykyajan poliitikot voidaan laittaa vastuuseen vain vaaleissa, mikäli senkin tulosta joku ei jo rahalla päätä. Harmi vain että maassa on niin paljon saman lajin rosmoja äänestämässä ettei edes vaalitulos saa niitä vastuuseen.
Äänestämättä jättäminen ei ole vaihtoehto, sillä keskokoomusmafia äänestää aina, ja äänestämättä jättäminen on ääni näin ollen heille. - IhanaaPersKeKo
Mutta, mutta kun sitä pelätty SIM-GPS-seurantavalvontaa ei nyt tullutkaan niin me kaikki maksamme ihan mielellään 500 euroa vuodessa lisää tätä Sipilä-Berner tiemaksuveroa ja mitä Sipilä, Berner ja PersKeKo-porvarihallitus nyt vaan haluaa.
Veikkaan että kepu ja kokoomus saavat kunnallisvaaleissa taas kunnon jytkyt.- näinhänsiinäkäy
Joo kun lampaat ei jaksa raahautua äänestyspaikalle.
- Rahastusautomaatti
Mallia Bernerille? Arvopaperi: Näin autoilulla rahastetaan
http://www.talouselama.fi/uutiset/mallia-bernerille-arvopaperi-nain-autoilulla-rahastetaan-6616320
Talouselämä 19.1. 1
"Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin suunnitelma väyläyhtiön perustamisesta antaisi yksityisille toimijoille tilaisuuden rahastaa kansalaisten autoilulla, kertoo Arvopaperi. Toteutettavasta mallista riippuen kyseessä saattaisi olla hyvinkin rahakas liiketoiminta kuten esimerkiksi Italiassa.
Italiassa liki 7 000 kilometrin tieverkostoa hallinnoi yksityisten yhtiöiden joukko. Suurin yhtiöistä on holdingyhtiö Atlantia, jonka omistukseen kuuluu Autostrade per l'Italian, joka omistaa 2 965 kilometriä tietä. Atlantian hallinnassa on myös maksullisia teitä Puolassa, Intiassa, Brasiliassa ja Chilessä, lisäksi se hallinnoi Rooman lentokenttiä.
Atlantian talousluvut paljastavat tienpidon kannattavuuden. Vuonna 2015 holdingyhtiön 5,3 miljardin liikevaihdosta 3,8 miljardia tuli tietulleista. Yhtiön liikevoittomarginaali oli 41,7 prosenttia ja nettotulosmarginaali 16,1 prosenttia.
Jo vuonna 1989 pörssiin listautuneen yhtiön liikevaihto on notkahtanut pörssihistoriansa saatossa vain yhden kerran. Mutta keskimäärin se on kasvattanut liikevaihtoaan 6,5 prosenttia vuodessa ja nettotulostaan 11 prosenttia vuodesssa.
Atlantian osakekurssi on noussut listautumisen jälkeeen 3 686 prosenttia, ja osinkoa se on jakanut joka vuosi. Mikäli osingot luetaan mukaan, Atlantia on antanut sijoittajilleen 12 121 prosentin kokonaistuoton. Vuosituottona tämä on keskimäärin 19 prosenttia. Tuhannen euron sijoitus on siis kasvanut 122 210 euroksi, ja 8 200 euron alkusatsauksella sijoittajasta on sukeutunut jo miljonääri".
--
Nyt on kai selvää mistä Berner ja Sipilä sekä PersKeKo-porvarihallitus on tiemaksurahastusreseptinsä saaneet. Osakeomistuksia, vai oma "Suomen Altantia" perusteilla? Kalliiksi tulee tienkäyttö/autoilu tulevaisuudessa, jos keskokoomuksen EKokoomusmafian hyvävelirapparit pääsevät jakamaan Suomen tiestön joka on kansallisomaisuuttamme. - MissäJärki
Tätä mallia ajetaan kuin käärmettä piippuun ja lopullinen malli ja vaihtoehto on ainoastaan paikannus, mutta nyt pitää saada tieverkko yhtiöitettyä.
Lisäksi yhtiön osakkeita ei voi luovuttaa kolmlmannelle osapuolelle, kuin eduskunnan siunauksella, eli tällä hallituspohjalla heti seuraavalla viikolla, kun tieverkko on yhtiöitetty. Laitetaan tohon kohtaan eduskunnan määräenemmistöpäätöksella, joka vaatii vähintään 2/3 kansanedustajista esityksen taakse.
Nyt tosiaan luodaan siirtymäajalle kaksi järjestelmää tyynnyttelemään hyväuskoisia.
Nesteen tyhjennys myynti, joka on nyt käynnissä ja Sipilän asema valtionyhtiöiden omistustuksen ohjauksesta viitoittaa tietä, miten asioita vyörytetään asteittain pois valtion omistuksesta yksityisille sijoittajille.
Surullinen esimerkki on Partek, joka myytiin Herliinille pilkkahintaan, joka pilkko yhtiön ja teki tilin veronmaksajien omaisuudella. Ei ole enään Partekkia ei ja valtrakin ulkomaisessa omistuksessa, kuten myös Partekin eristeet ja panelit - Varainsiirto_ökyille
Berner: Autoilojoiden kustannukset ei nouse
..Kuten otsikko sanoo, missäs tapauksessa tämä pitää kutinsa ?
--
Kaikissa tapauksissa jossa varakkaat ostavat autoverovapaan ökyauton. Kyllähän kymmenien tuhansien eurojen autoveron säästöllä jo iloiten makselee 500 - 1 500 euron vuosittaiset tiestömaksu-tasaverot autoilun lisämaksuna ja plussalle pääsee jo yhdellä uuden auton hankinnalla, puhumattakaan siitä jos autoja vaihtelee vuoden-muutaman välein.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
FantsuaYee
19.1.2017 16:26
KermaperseKiittää kirjoitti:
Berner: Autoilojoiden kustannukset ei nouse
..Kuten otsikko sanoo, missäs tapauksessa tämä pitää kutinsa ?
--
Kaikissa tapauksissa jossa varakkaat ostavat autoverovapaan ökyauton. Kyllähän kymmenien tuhansien eurojen autoveron säästöllä jo iloiten makselee 500 - 1 500 euron vuosittaiset tiestömaksu-tasaverot autoilun lisämaksuna ja plussalle pääsee jo yhdellä uuden auton hankinnalla, puhumattakaan siitä jos autoja vaihtelee vuoden-muutaman välein.
Näytä lisää
BMV X6:n tai Tesla S:n ostaja kiittää. Ensin autoverossa useita kymmeniä tuhansia säästöä ja vähäpäästöisellä autolla myös tiemaksuvero alempi kuin vanhemmalla suuripäästöisemmällä köyhällistön autoilla. Kaksinkertaiset säästöt siis ..tai no siis sähkö-Teslalla kolminkertaiset kun sähkölataus bensaa halvempaa vielä ja päälle Sipilän Teslatuki eliitille.
Valtio tukee rikkaiden luksusautoilua - avustus jopa 500 €/kk
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050721525330_uu.shtml
"Iltalehden tekemän selvityksen mukaan julkista energiatukea valuu yritysjohtajien, lääkäreiden, lentäjien, asianajajien ja miljonäärien huippukalliisiin sähköautoihin".
Vielä kun PersKeKo-porvarihallitus on muuttamassa päiväsakkoperusteisia ylinopeus- ym. sakkoja virhemaksutyyppisiksi tasamaksuiksi, niin uskaltaa Björn Wahlrooskin tulla Suomeen taas hurjastelemaan kiitäen Berneriä, Sipilää, Orpoa ja Soinia ökyylinopeusautoilun ilmoista. Kusti polkee ja Björn kulkee! - S24uomlaineN
Kyllönen alusti ja Rinne ehdotti, että väylien ylläpitämiseksi olisi perustatava yhtiö.
Nyt viinaturpa Antti köhii aivan sekavia.- TampioitaViedään
Persut, kokoomus ja kepu saa vaalivoiton kunnallisvaaleissa kun he peruvat paskan ehdotuksensa jolla kansalle on peloteltu paskat housuun. Ottavat vielä varmaan kunnian SIM-korttiseurannan ja tiemaksuveron torppaamisesta jonka ovat ensin junailleet porvariporukoissa. Eiköhän syykin vieritetä lopulta sdp:n ja vihervasemmiston niskoille. Tyhmä kansa ostaa ja äänestää pelastajiamme. V*n lampaat.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3169667/Perussuomalaiset tyrmaa Bernerin mallin hanke kaatumassa parissa tunnissa hallituskumppanin kantaan - SDPjaVasemmisto-vastaan
Antti Rinne: Kansakunta eriarvoistuu myös väylien kautta
http://www.sss.fi/2017/01/antti-rinne-kansakunta-eriarvoistuu-myos-vaylien-kautta/
Liikenneverkkouudistus on osa hallituksen ideologiaa pakkoyhtiöittää yhteiskuntaa, kommentoi sosialidemokraattien puheenjohtaja AnttiRinne.
Hän muistuttaa, että nykyistä tiestöä on jo rahoitettu, rakennettu ja ylläpidetty veronmaksajien kukkaroista kymmenien vuosien ajan. Hän pelkää, että tiestöä ollaan nyt muuttamassa yritysten kilpailukentäksi.
– On erittäin iso riski, että kansakunta eriarvoistuu myös väylien kautta niin, että maaseudulla vanhoilla autoilla ajavat olisivat käsittämättömässä tilanteessa, Rinne sanoo STT:lle.
Rinne ei usko, että hanke lopulta toteutuu ainakaan Bernerin esittämällä tavalla, jos se toteutuu lainkaan. Rinteen mielestä tiestöä koskevat suuret hankkeet pitäisi valmistella parlamentaarisesti.
Vihreiden Niinistö: Silmänkääntötemppu
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ei usko, että liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) kaavailema liikenneverkkouudistus toteutuu. Niinistön mielestä kyseessä on silmänkääntötemppu, jolla viedään valtaa pois demokraattisista päätöksentekoelimistä yhtiöihin ja pienemmän piirin päätettäväksi. Se vaarantaisi Niinistön mukaan kansanvaltaista päätöksentekoa.
– Berner käyttää kiirettä poliittisesti hyväkseen ja koettaa viedä hanketta väkisin eteenpäin. Mitä laajempi keskustelu hankkeesta käydään, sitä epätodennäköisempää on, että hän saa ehdotuksensa läpi, Niinistö sanoo STT:lle.
Niinistön mukaan kaikki Bernerin esittämät hankkeen hyödyt eivät voi olla yhtä aikaa totta. Niinistö muistuttaa, että valtionyhtiön ottama velka olisi joka tapauksessa todellisuudessa julkista velkaa.
Perussuomalaisilta ”ei” yhtiöittämiselle tässä muodossa
Perussuomalaiset eivät kannata liikenneverkkoyhtiöittämistä tässä muodossa, kommentoi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) liikenne- ja viestintäministeriön selvitystä.
Hänen mukaansa perussuomalaiset ovat sitoutuneet vain selvityksen tekemiseen. Hallitus ei ole asiasta mitään sopinut tai päättänyt.
– Mahdolliset jatkotoimenpiteet ovat täysin auki, Niinistö sanoi STT:lle.
Niinistön mukaan liikenneverkon korjausvelka on syytä kuroa umpeen, mutta se voidaan tehdä myös toisella tavalla.
– Kun esimerkiksi puolustuspolitiikkaa hoidetaan hyvin parlamentaarisen valmistelun pohjalta, niin miksei liikenneverkon investointejakin voitaisi parlamentaarisen valmistelun perusteella sopia yli hallituskausien puolueiden kesken, Niinistö sanoi.
Li Andersson: Esitys avaa reitin teiden yksityistämiselle
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3658584-li-andersson-anne-bernerin-mallista-hallitus-laittamassa-suomea-myyntikuntoon
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson lyttää liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) esityksen liikenneverkon yhtiöittämisestä. Anderssonin mielestä tämä avaa tien teiden yksityistämiselle, mutta ei poista nykyistä korjausvelkaa ja investointivajetta.
Autoveroesitys taas ilahduttaa Anderssonin mukaan lähinnä autokauppiaita ja heitäkin vasta pitemmällä aikavälillä. Eniten halpenevat suuripäästöiset ja kalliit autot, mikä on ristiriidassa päästötavoitteiden kanssa, Andersson huomauttaa.
”Päällekkäisiä tiemaksuja ei tarvita”
Veronmaksajain Keskusliitto pitää liikenneministeriön esitystä aikaan sidotusta tiemaksusta tarpeettomana ja nykyisten ajoneuvoverojen kanssa päällekkäisenä. Toimitusjohtaja Teemu Lehtinen arvioi, että uudesta tiemaksusta aiheutuisi perusteetonta vaivaa ja ylimääräisiä kustannuksia sekä autoilijoille että viranomaisille.
Öljy- ja biopolttoainealan mielestä liikenneverkon kehittämisehdotus asettaa autoilijat eriarvoiseen asemaan. Toimitusjohtaja Helena Vänskän ensivaikutelma on, että autoilijoiden kokonaiskustannukset eivät ainakaan alene huolimatta liikenne- ja viestintäministeriön kaavailemista veronkevennyksistä.
– Toisaalta autoilijoille tulisi tienkäytön vuosimaksu. Autoveron poistohan hyödyttäisi vain heitä, jotka olisivat ostamassa uutta autoa, toteaa Vänskä.
STT
- OikeistonTäystuho
Suomi myynnissä pala palalta? Päätyykö infra ulkomaiseen omistukseen?
http://seura.fi/blogit-ja-kolumnit/paakirjoitukset/suomi-myynnissa-pala-palalta-paatyyko-infra-ulkomaiseen-omistukseen/?shared=1716847-8f9308a5-500
"Jos joku näillä lumilla keksii sanoa, että minä syön nyt silakkaa, se kala on entistä todennäköisemmin ulkomaisessa omistuksessa, koska kaksi kolmasosaa suomalaisesta silakkatroolauksesta jo on. Mutta pieni on silakka Suomen infrastruktuuriin verrattuna. Siispä vilkaisu peräpeiliin.
Fortumille ei riittänyt kahdeksan prosentin takuutuotto sähköverkosta. Se luopui sähkönsiirtoliiketoiminnastaan, syntyi itsenäinen Caruna, jonka omistavan yhtiön pääosakkaina on kaksi kansainvälistä infrasijoitusrahastoa. Uralin suunnan sähköverkoistaan Fortum ei luopunut – saahan niistä muutaman prosentin tuoton. Caruna taas tekee mittavaa sähkönsiirtotiliä lompakollamme.
Digita, entinen Ylen Jakelutekniikka, yhtiöitettiin viime vuosisadan lopuksi ja päätyi sittemmin samaisen infrasijoitusrahaston huomaan, joka omistaa ison osan Carunaa. Nyt Yle ja muut kanavat maksavat Digitalle verkon käytöstä kustannusten mukaan eikä vaihtoehtoja ole. Mahtavat Digitalla nauraa matkalla pankkiin tehdessään jakeluverkoilla useiden kymmenien prosenttien voittoa. Vauraita olemme, kun jaksamme maksaa inframme useampaan kertaan. Nyt sitten selvitellään 15 miljardin arvoisen tieverkkomme yhtiöittämistä. Minne sen omistus lopulta päätyy?
Luovatko palvelujen kilpailutus ja tienkäyttöpaketit lisärahaa? Etsimmekö jatkossa vaihtoehtoteitä kotoa töihin tai mökille? Aiemmista kokemuksista päätellen maksamme ekstraa, jos yhtiöitetty tieverkkokin joutuu joskus ulkomaisen infrasijoittajan syliin. Silloin voi vain ihmetellä, kuka haalii Suomea ja huoliiko myös järvet ja metsät? Kimuranttia kansaa tuskin kumminkaan, mutta mistä sitäkään tietää. Suomen infra verkoista väyliin on kansallisomaisuutta. Kyse on huoltovarmuudestakin. Uusi kolumnistimme, historijoitsija Markku Kuisma on oikeassa sanoessaan, että yritys valvoa finanssiveijareita eri puolilla maailmaa on kuin yrittäisi pitää kapallista kirppuja kädessään.
Yhteiskuntavastuullista veronmaksuintoakaan näiltä veijareilta ei löydy".
-
Niin asiaa Seurassa. PersKeKo oikeistoporvarit ovat yhtiöittämässä, yksitystämässä ja myymässä Suomea pala palalta.- KaikkiLihoiksi
KESKOKOOMUKSEN POLIITTISIDEOLOGINEN MISSIO:
Yhtiöittäminen onkin kaiken a ja oo.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14684658/jokamiehen-oikeudet-yhtioitetaan
- EKOKMyyntimyyrä
Kokoomus osti myyrän kepuun tekemään Suomen tieverkoista samanlaisen miljardibisneksen ja rahantekokoneen oikeiston rahavallan mafiahyvävelirappareille kuin se on Italiassa.
Autoilijoiden rahastaminen on miljardibisnes – ottiko Berner mallia Italiasta?
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/autoilijoiden-rahastaminen-on-miljardibisnes-ottiko-berner-mallia-italiasta-6616199
"Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on tällä hetkellä luultavasti eniten keskustelua internetin keskustelupalstoilla herättävä poliitikko heti pääministeri Juha Sipilän jälkeen.
Syy liike-elämästä pikavisiitille politiikkaan tulleen Bernerin aiheuttamaan kuohuntaan on hänen suunnitelmansa valtion väyläverkoston yhtiöittämisestä. Se loisi useille yksityisille toimijoille mahdollisuuden rahastaa kansalaisten autolla ajamisesta. Mallista riippuen kyse voisi olla erittäin rahakkaasta bisneksestä.
Maailmalta erilaisia esimerkkejä asfaltin kuluttamisen rahastuksesta löytyy useita. Esimerkiksi Italiassa lähes 7 000 kilometrin pituista maksullista moottoritieverkostoa hallinnoi useita yksityisiä yhtiöitä. Suurin niistä on Milanon pörssissä listattu holdingyhtiö Atlantia, joka omistaa kokonaan 2 965 kilometrin moottoritieverkostoa hallinnoivan Autostrade per l'Italian.
Italian tieverkoston lisäksi Atlantia hallinnoi maksullisia moottoriteitä Brasiliassa, Chilessä, Intiassa, ja Puolassa sekä Rooman lentokenttiä.
Jo nopea vilkaisu Atlantian lukuihin kertoo, kuinka kannattavasta bisneksestä on kyse.
Vuonna 2015 Atlantia teki liikevaihtoa 5,3 miljardia euroa, josta 3,8 miljardia kertyi tietulleista. Yhtiön liikevoittomarginaali oli peräti 41,7 prosenttia ja nettotulosmarginaali 16,1 prosenttia. Jokaisesta sadasta eurosta omistajien taskuun jäi siis runsaat 16 euroa.
Vuonna 1989 pörssiin listatun yhtiön liikevaihto on laskenut pörssihistorian aikana ainoastaan kerran. Tämä tapahtui vuonna 2013, kun liikevaihto kutistui pari prosenttia edellisvuodesta. Keskimäärin yhtiön liikevaihto on sen pörssinhistorian aikana kasvanut 6,5 prosentin vuositahdilla. Nettotulos on puolestaan kasvanut peräti 11 prosentin vuositahdilla.
Omistajilleen Atlantia on ollut todellinen kultakaivos. Se on maksanut osinkoa joka vuosi ja joutunut leikkaamaan sitä vain kerran. Keväällä 1989 yhtiö jakoi osakekohtaista osinkoa 0,03 euroa. Viime keväänä osinkoa ropisi jo 0,88 euroa. Osinko on siis lähes 30-kertaistunut.
Kasvavien osinkojen lisäksi sijoittajat ovat saaneet nauttia tukevasta kurssinoususta.
Yhtiön osakekurssi on noussut pörssihistoriansa aikana 3 686 prosenttia. Kun osingot lasketaan mukaan, on Atlantia tarjonnut sijoittajille huiman 12 121 prosentin kokonaistuoton. Se tarkoittaa keskimäärin 19 prosentin keskimääräistä vuosituottoa. Tuhannen euron sijoitus olisi siis kasvanut 122 210 euroksi. Miljonääriksi olisi yltänyt noin 8 200 euron alkupääomalla.
Samaan aikaan Italian pörssi on tarjonnut vaatimattoman kahden prosentin vuosituoton". - Hajoita-ja_hallitse
ENSIN on saatava nykyinen systeemi korjattua eli rankaisemaan niitä jotka saastuttavat.
Sekavaa systeemiä suunnitellaan entisten systeemien korvikkeeksi jotta kukaan ei ymmärtäisi missä mennään.
Sekavuudella saadaan ihmiset erimielisiksi ja silloin päättäjät pystyvät helpoiten viemään läpi omat hankkeensa.- Valkeuden_Per..neri
Käsittämätöntä, että tässä maassa pystytään pitämään yllä laadukkaan maan illuusiota vaikka asiat ovat sairaan sekaisin ja päättäjät aivan eksyksissä.
Kuka onkaan sanonut että PERKELE ja saatanakin pukeutuvat valkeuden enkeleiksi jotta voisivat saada hankkeitaan läpi.
- jhgrjjklhkb
Eikös tuo Sipilä tukenut juuri bernerin esityksiä,joten kyllä kiitos ja kunnia kuulunee kokonaan Keskustalle.
http://yle.fi/uutiset/3-9414968 - silmänkääntö
”Vihreiden Niinistö: Silmänkääntötemppu”
Kyllä Ville on viisas mies. Berner on ominut vihreiden esityksen tiemaksusta. Se on selvästikin silmänkääntötemppu!
Oppositio vikisee kaikesta mitä hallitus tekee vaikka kysymyksessä olisi opposition edotus. On hienoa vastustaa omia esityksiään. - Ukki.Hyvämuisti
Siinäpä se !
Kukas aloitti puheet satelliittiseurannasta ? Minkä hallitus silloin istui ? Jospa ne aihepöytäkirjat joku viitsisi lukea. Milloin taas alkoi se systeemi jolla kokouksia pidettiin aamuyöhön saakka ja velat selitettiin saataviksi. Jotenkin näyttä myös siltä, että se EU liitäntä tehtiin jo aikoja sitten ja äänestykset liittymisestä menivät ohi.
Puhuttiin sokeasta Reetasta ja nahkurinorsista kun olisi pitänyt puhua siitä halutaanko todella tuota "Germaanista hallintovaltaa". Syytöntä "pyhimyspuoluetta ei ole " syyttömiä tai syyttämättömiä" edustajia ei ole kuin yhdessä paikassa. Saatte arvata missä ???
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723388Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1031683- 681249
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991077- 581041
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:50986- 63971
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is199871- 42817
- 47792