sattu sisimpään

penteless

Kyllä tuntui pahalta kuulla, ettei nainen halua seurustella kanssani, koska en ole ennen seurustellut. "Mutta voidaan olla kavereita". Enpä pystynyt jatkamaan kaverinakaan, kun olin niin ihastunut, olisi ollut vaan itseni kiduttamista. Hitto, meillä oli vielä niin hauskaa yhdessä.

Ei jäänyt kuin syvä haava sisimpään ja kysymys miksi ei, jos yhdessä viihtyy tosi hyvin?

28

611

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JossainMuualla

      Ei ollut sitä kemiaa, vaikka oletkin vallan mainio tyyppi.

    • Tuttu tilanne

    • Kyllähän miehen heikko naismenestys ja suhteellinenkin kokemattomuus on liian iso kynnys, vaikka nainen olisi jo ehtinyt omien sanojensa mukaan rakastuakin. Sillä tuollainenhan kertoo miehen matalasta statuksesta ja yleisestä huonoudesta, kun kukaan muu nainen ei ole esivalinnut ja hyväksi todennut. Onhan se ihan ymmärrettävää, että rakkauskin katoaa, jos paljastuu, että mies onkin ollut vuosia naisetta.

      • penteless

        Pidän kyllä itseäni ihan komeana kaverina ja onhan minulla naisia sängyssä ollut. En tiedä miten muka olisin jotenkin huono tai "matalan statuksen' omaava, vain koska en ole ollut parisuhteessa.

      • moniasyitä

        Ihmiset joilla ei ole kokemusta (pitkistä) suhteista voi olla haastavia mm. Siksi että:

        -ei välttis osaa olla kypsiä suhteessa (saattaa olla mustasukkaisia, ei ehkä ole oppinut tekemään kompromisseja, ei osallistu tarpeeksi kotitöihin jos ei ennen ole naisen kanssa asunut)
        -saattavat herkemmin pettää tai jättää kun kiinnostus kokeilla muita on kova etkä ehkä osaa sitoutua sitten kun alkuhuuma loppuu
        -nainen on epäluuloinen syistä mikset ole aiemmin seurustellut eikä ehkä siksi halua seurustella

      • Palstan-Rumin-Mies
        moniasyitä kirjoitti:

        Rumuudella ei sinne pitkiin eikä edes lyhyisiin suhteisiin pötkitä. Helppohan se on naisen sitten luetella kiinnostuvuus spektit "kun et ole koskaan seurustellut niin...."

      • moniasyitä kirjoitti:

        Ihmiset joilla ei ole kokemusta (pitkistä) suhteista voi olla haastavia mm. Siksi että:

        -ei välttis osaa olla kypsiä suhteessa (saattaa olla mustasukkaisia, ei ehkä ole oppinut tekemään kompromisseja, ei osallistu tarpeeksi kotitöihin jos ei ennen ole naisen kanssa asunut)
        -saattavat herkemmin pettää tai jättää kun kiinnostus kokeilla muita on kova etkä ehkä osaa sitoutua sitten kun alkuhuuma loppuu
        -nainen on epäluuloinen syistä mikset ole aiemmin seurustellut eikä ehkä siksi halua seurustella

        Noille järkisyille nyökytellessä kannattaa pitää mielessä, että tunnetuille vaimontappajille löytyy aina uusi vaimo tapettavaksi.

      • helgamies_
        HC-ätmel kirjoitti:

        Noille järkisyille nyökytellessä kannattaa pitää mielessä, että tunnetuille vaimontappajille löytyy aina uusi vaimo tapettavaksi.

        Kiimavittu kostuu väkivallasta (tai lähinnä sen uhasta), ei kotitöistä.

      • moniasyitä kirjoitti:

        Ihmiset joilla ei ole kokemusta (pitkistä) suhteista voi olla haastavia mm. Siksi että:

        -ei välttis osaa olla kypsiä suhteessa (saattaa olla mustasukkaisia, ei ehkä ole oppinut tekemään kompromisseja, ei osallistu tarpeeksi kotitöihin jos ei ennen ole naisen kanssa asunut)
        -saattavat herkemmin pettää tai jättää kun kiinnostus kokeilla muita on kova etkä ehkä osaa sitoutua sitten kun alkuhuuma loppuu
        -nainen on epäluuloinen syistä mikset ole aiemmin seurustellut eikä ehkä siksi halua seurustella

        "-ei välttis osaa olla kypsiä suhteessa (saattaa olla mustasukkaisia, ei ehkä ole oppinut tekemään kompromisseja, ei osallistu tarpeeksi kotitöihin jos ei ennen ole naisen kanssa asunut")

        Tarkoittaa ettei mies ole välttämättä tarpeeksi nöyrä aisuri noudattamaan naisen käskyjä ilman omaa tahtoa.

        "-saattavat herkemmin pettää tai jättää kun kiinnostus kokeilla muita on kova etkä ehkä osaa sitoutua sitten kun alkuhuuma loppuu"

        Tuskin sen enempää kuin kokeneet seurustelijatkaan, koska on enemmän kiitollinen siitä että on päässyt parisuhteeseen

        "-nainen on epäluuloinen syistä mikset ole aiemmin seurustellut eikä ehkä siksi halua seurustella"

        Naisen epäluuloisuudessa ja kykenemättömyydessä itsenäisiin ja omiin päätöksiin ei ole mitään uutta.

        Menestystä sinulle ennakkoluulojesi kanssa.

      • hyvinmeneew
        super-atm kirjoitti:

        supar-atm on niin hyvä omien ennakkoluulojensa kanssa, että tietää kyllä miten niillä menestytään. katkeruus ja ylimielisyys vielä auttaa kummasti asiaa.

      • hyvinmeneew kirjoitti:

        supar-atm on niin hyvä omien ennakkoluulojensa kanssa, että tietää kyllä miten niillä menestytään. katkeruus ja ylimielisyys vielä auttaa kummasti asiaa.

        En ole ennakkoluuloinen, katkera enkä ylimielinen vaikka niin väitätkin. Olet kateellinen koska uskallan kertoa mielipiteeni ja olen oikeassa.

    • Kiltti-ja-kunnollinen

      Kokemattomuus on pahin turn off

    • Seuraavalla kerralla sitten sanot että olet seurustellut kolmen kanssa

      • parasta----

        Parasta on lyödä täysin lekkeriksi niinhän naisetkin tekee

    • helgamies_

      Nainen on kiimavittunsa viemä. Nainen edellyttää mieheltä kunnollista panokykyä. Et siis osoittanut teoin olevasi kunnon panomies, sori vaan.

    • Miesss32v

      Mulla on aina periaate että jono liikkuu ja naisten höpöjuttuja ei kannata liika kuunnella. Laastaria vaikka kehiin ja eteenpäin

      • Sexlsmith

        Oletko Sexl Smith?

    • elämäonelämä

      Kyl maar pakit aina sattuu, mut sellainen on elämä.

    • Nnnnnnnainennnnnnn

      Jos sulta puuttu se itsevarmuus vaikka muuten oisitkin kaikin tavoin ihana. Älä syytä itseäsi, mieti että se muija hävisi kun menetti sut.

    • tulinmieleeni

      Nyt muistinkin, miks aina vaan palaan suutelemaan fyrkkamurusen pinkkejä varpaankysiä. ja sitä sponsoroimaani hopeista nilkkaketjua.

    • penteless

      Niin, kyllähän mä myös ymmärrän tavallaan miltä suhdekokematon kuulostaa. Mutta,että ei anneta edes mahdollisuutta yrittää, vaikka kemiat pelaa hyvin, niin sitä en ymmärrä.

      Jos minun pitäisi valehdella, että on ollut x verran suhteita, kyllä se minua vaivaisi, olen rehellinen tyyppi ja kaiken lisäksi erittäin huono valehtelemaan / läpinäkyvä. Kaivaisin vain syvempää kuoppaa.

      Toki voin tästä ajatella, niin kuin yks täällä sano, että hänen menetys. Jos on noin pinnallinen (onko se pinnallista?), niin ei sovikaan mulle. Mutta just tällä hetkellä ei paljon lohduta...

      Ja miksi en ole seurustellut ennen. Siihen ei ole yhtä syytä. En jaksa alkaa selittää. Muutenkin näen asian niin, että jos kaksi ihastuu/rakastuu toisiinsa, olisin valmis laittamaan siihen kaikkeni. Historialla ei ole väliä, tärkeintä kuka olet nyt ja tässä ja olet täysillä ja tosissaan. Mutta tietenkin voi olla, että juuri kokemattomuuteni vuoksi pystyn asennoitumaan näin.

    • Ruma-ätmi

      Me rumat emme saa koskaan mahdollisuutta tutustua naisiin. Kyllä se mahdollisuus olisi jo tullut 38 v mennessä

    • palstailija

      Oikeeta syytä et saa välttämättä koskaan tietää. Myöhemmin voit tajuta sen. Veikkaan ettet kokemattomana ollut tarpeeksi itsevarma ja sukat ei pyörineet naisella jaloissa, vaikka kaikki oli mukavaa. Kipeitä asioita, jotka pitää kestää kuin mies.

      Naisiin tutustuminen on kuin polkupyörällä ajon opettelu. Kokematon lentää naamalleen asfalttiin. Lisää yritystä, niin kohta ajat ilman käsiä. Pää pystyyn!

    • nuorinainen88-

      Samanlaista se on joskus naisilla. Yksi entinen deittikumppanini sanoi mulle suoraan päin naamaa että "Onhan se tosi outoa että sun eka vakava suhde oli vasta 22-vuotiaana!" Eikä sen jälkeen enää tavattu... Ja tosiasiassa ei ollut edes kyse siitä että eka VAKAVA suhteeni olisi ollut vasta 22-vuotiaana, vaan siis ihan eka suhteeni/ poikaystäväni ylipäänsä. Eli kyllä naisetkin joutuvat suhdekokemattomuuttaan treffeillä häpeämään.

      • Miesss32v

        Ongelma tuskin oli, että eka vakava suhde oli vasta 22-vuotiaana, vaan luultavasti miestä ei muutenkaan kiinnostanut enää tässä vaiheessa. Tai sitten olit juuri kertonut panneesi puolen kylän kanssa ennen tuota.

      • nuorinainen88-
        Miesss32v kirjoitti:

        Ongelma tuskin oli, että eka vakava suhde oli vasta 22-vuotiaana, vaan luultavasti miestä ei muutenkaan kiinnostanut enää tässä vaiheessa. Tai sitten olit juuri kertonut panneesi puolen kylän kanssa ennen tuota.

        Olin ollut vasta kahden miehen kanssa kun tämän kyseisen deitin tapasin, joten mistään liiallisesta seksikumppanien määrästä tuskin oli kyse. Tosin en edes kertonut partnerimäärääni hänelle ollenkaan, vaikka se olikin noinkin vähäinen.

        Ja nuo viimeisiksi jääneet treffit olivat siis kolmannet treffimme. Toinen vaihtoehto saattaa olla, että homma kaatui sitten siihen kun kieltäydyin tulemasta kolmansilla treffeillä tyypin asunnolle vaan halusin edelleen tavata julkisella paikalla. Koska kokemukseni mukaan, jos mies on treffannut naista useammin kuin yhden kerran niin yleensä se ei enää siinä vaiheessa jätä hommaa sikseen ilman jotain tiettyä syytä... Mies jota ei kiinnosta yleensä jättää leikin sikseen jo ekojen treffien jälkeen, koska ekat treffit kertovat miehelle heti onko treffikumppani sellainen jonka hän haluaa ja siksi naisilla on eniten jännitettävää kelpaavuutensa puolesta juuri niillä ekoilla treffeillä. Olen kymmeniä kertoja tullut "dumpatuksi" heti ekojen treffien jälkeen, mutta aniharvoin enää siinä vaiheessa jos ollaan päästy vaikka kolmansille treffeille asti, pidemmästä deittailusta puhumattakaan (ellei ole ollut tosiaan jokin "syy", kuten että olen kieltäytynyt seksistä vaikkapa kolmansilla-neljänsillä treffeillä ja sitten homma kaatunut miehen puolelta siihen). Meillä naisilla on sen sijaan yleisemmin tapana, että saatamme lyödä treffailun poikki vielä siinäkin vaiheessa kun deittailua on jo jatkunut jonkin aikaa ja tähän olen syyllistynyt itsekin.

    • ätminki

      On häpeä olla kokematon mies. Nainen ei ikimaailmassa olisi kokemattoman 30 v miehen kanssa.

      • penteless

        Miksi häpeisin jotain mille en voi mitään? Ei menneisyyttä voi muuttaa, tapahtunut mikä tapahtunut (tai siis tässä tapauksessa ei ole tapahtunut).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3413
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      40
      2217
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2158
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1907
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1528
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1339
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1242
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1200
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1145
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1109
    Aihe