.. odotetellaan... yksi on jo mukana ..
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
4
332
Vastaukset
- lumikkioikeaantyöntekoon
Lumikki on innoissaan, odottaa Kurikkaan pääsyä. Näkyy paikallisissa sanomalehdissä. Lumikki tarvitsee ympärilleen todellisia asiantuntijoita, jotta selviää tehtävistään. Toivottavasti apulaiskaupunginjohtaja ymmärtää sen, että hänen tehtävänsä ei ole enää johtaa kaupunkia ja tehdä työtä toisen puolesta. Lumikki ei olisi koskaan pärjännyt edellisessä työpaikassaan, jos hänellä ei olisi ollut niin asiantuntevia talouden asiantuntijoita. He tekivät todelliset työt. Lumikki vain edusti.
- myötähäpeää
"Kuka kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse!" (Ilkka 14.2.17)
- kukkahattutohtori
Kysykääpä minkälaiset läksiäiset oli Kauhavalla? Arvatenkin ei läksiäisiä, ei lahjoja... Henkilökunta huokaisi helpotuksesta. Toisin oli edellisen kuntayhtymän johtajan kohdalla. Koko henkilökunta osallistui läksiäislahjaan pidetyn johtajan lähdettyä.
- Lumileinikkinimun
Ei olleet kummoset. Ihan hävettää. Ei ollu kaikki muumit laaksossa jos ei ollu Lumikkikaa lentokunnossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945198Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325976SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16410791Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369481Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!309383Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476