Soini täystyrmäsi kohteliaasti Bernerin

Herrasmies tyrmää naisenkin sivistyneen täydellisesti, eikä jätä leikkiä kesken.

http://yle.fi/uutiset/3-9416603

"– Tämä on kohtelias täystyrmäys näille hankkeille. Tämä hallitus on panostanut tienpitoon ja korjausvelan kiinnikuromiseen huomattavasti edeltäjiään enemmän. Tätä linjaa on jatkettava, sanoo Soini."
15180
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kuunariveroa puolustelee samalla

Äänestä

Soini kääni takinsa taas.
Ei olekaan ns. Hallitusohjelman orja ja noudattaja

Äänestä
  • Hyvä niin todella hienoa. Autoveron poisto olisi ollut autokaupan loppu ja suomen tuho

    1Äänestä

  • Hienohommaa kirjoitti:

    Hyvä niin todella hienoa. Autoveron poisto olisi ollut autokaupan loppu ja suomen tuho

    Taitaa se autokauppa olla stopissa niin kauan ennen kuin saadaan joku virallinen kanta. Se että Soini sanoo sitä ja Berner toista ei ainkaan selkeytä tilannetta.

    Optimitilanne olisi jos Sipilä ilmoittaisi hallituksensa erosta. Sen jälkeen ihmiset uskaltaisivat taas investoida. Nyt kun eletään pelonsekaisissa tunnelmissa ja koko ajan manataan Suomea kurjempaan suuntaan, niin kaupankäynti on jumissa muillakin toimialoilla.

    1Äänestä

Kyllä hallituksen täytyisi ymmärtää myös vetää pois tuo huvikuunarivero, se kun sattuu kohdistumaan huviveneilijöihin ja näin yhtä harrastusta ruvetaan verottamaan eriarvoisesti

Äänestä
  • Luulisi pelkän hupiluvan riittävän hupiveneilyyn.

    1Äänestä

ÖKYVENEET JA ÖKYAUTOT lisäverolle, santaan vaikka 5tonnia vuosi lisäveroa tai 10donaa/vuosi, ei koske köyhää ja olisi hienoa näyttää sitten että tässä ollaan oikein ökyjä!

Äänestä
  • Rikkaat on kavereitani ja kavereita ei kiusata, koska sen jälkeen ne eivät välttämättä ole enää kavereita. Ja köyhien kanssa ei viitsi kaveerata, koska silloin menee maine.

    Äänestä

Havukka iskee vielä hampaansa Soinin terkskaan ja se on siinä.

Äänestä

Hyvä Soini että otit selkeän kannan asiaan, tästä Bernerin ehdotuksesta kärsisivät eniten maakuntien ihmiset jotka joutuvat helposti ajamaan pitkiäkin matkoja työn perästä ja kaupoille sairaalaan, lääkäriin harrastusten pariin jne, siinä asetetaan kansalaiset eriarvoiseen asemaan.

1Äänestä

Onko rouva Berner saanut hallituksessa ollessaan mitään muuta aikaiseksi? Tämä hänen "selvitys" on täydellistä huuhaata. Ei pelkästään sen aikaansaamisesta voi ministerinpalkkaa maksaa. Tuollaisen tekee kuka tahansa kaiken maailman dosentti parissa päivässä.

Berner vaikuttaa epäpätevimmältä ministeriltä pitkiin aikoihin. Se missi Karpela oli suunnilleen samaa tasoa. Ministereille pitäisi olla jonkunlaiset pätevyysvaatimukset. Oikeusministerikin on meillä pelkkä laborantti.

1Äänestä

Hyvä Soini, että lopetit tämän Bernerin kusetusyrityksen.

1Äänestä
  • Soini on julistettava autuaaksi. Se Bernerin horina olikin vain painajaisunta, josta olemme nyt heränneet reaalitodellisuuteen.

    1Äänestä

Tunnen suurta myötähäpeää Bernerin aivopieruja kohtaan. Muuten ihan seksikäs ikäisekseen.

1Äänestä

JYTKY3 taas askeleen lähempänä.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siinäpä.Se.Sitten.Oli kirjoitti:

Herrasmies tyrmää naisenkin sivistyneen täydellisesti, eikä jätä leikkiä kesken.

http://yle.fi/uutiset/3-9416603

"– Tämä on kohtelias täystyrmäys näille hankkeille. Tämä hallitus on panostanut tienpitoon ja korjausvelan kiinnikuromiseen huomattavasti edeltäjiään enemmän. Tätä linjaa on jatkettava, sanoo Soini."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu