Sillä mitä hyötyä on ihmiselle, vaikka hän voittaisikin itsellensä koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Luuk. 9: 25.
Pellon, karjan ja vaimon omistamista ei voi syntinä pitää, mutta kun Jeesus puhuu siitä, mikä estää sieluja Jumalan valtakuntaan tulemasta mainitsee hän juuri nämä kolme estettä. Luuk. 14: 18-24. Rakkaus isään ja äitiin ei ole Jumalan tahdon rikkomista, päinvastoin hän kehottaa meitä siihen, mutta se, joka rakastaa isää tahi äitiä enemmän kuin minua, ei voi olla minun opetuslapseni, ei voi tulla Jumalan valtakuntaan.
Hengellisesti laiska ja suruton ihminen ei näe näissä esteissä mitään vaaraa. Ei, hän katselee ainoastaan rakastamansa esineen laatua ja ajattelee: Mitä pahaa siinä teen, että näitä rakastan, ovathan pyhät Jumalan miehetkin ylistäneet peltoja, karjaa ja vaimoja, miksi en minä niitä saisi pitää. Mutta oletkohan huomannut, miten olet näihin kiintynyt? Ne ovat tulleet epäjumaliksi, joihin sydämesi ja sielusi on itsepäisesti ja itsekkäästi kiintynyt. Jumala, hänen armonsa, hänen mielisuosionsa sitä vastoin on näiden rinnalla sinulle vähäpätöinen, eikä sieluasi tyydytä. Tätä ei ihmisraukka huomaa. Hän ei ole oman itsensä edessä kyliin rehellinen tutkiakseen tätä. Viimein, kun hän huomaa olevansa epäjumalansa vanki ja koviin kahleisiin kytkettynä, ei hän enää kykene tekemään vastarintaa, eikä enää tahdokaan luopua rakkaudestaan. Ja niin armoelämä kituu.
Mutta kiusaaja käyttää muitakin keinoja vangitakseen uskollisten sielut. Hän käyttää siihen ihmisiä, jotka ovat maailmasta, tämän maailman lapsia. Nämä ovat Perkeleen uskollisia, nöyriä palvelijoita. Joko uhaten, vihaamalla ja vainoten he koettavat pelottaa, estää ja uuvuttaa uskollisia, yhä houkuttelevat ja vetävät he lupauksillaan, imartelullaan ja ystävyydellään Herran omia puoleensa.
Voi, miten monta surullista esimerkkiä tästä on ympärillämme. Eräs käsityöläinen, jota Jumala armossaan kutsui, herätti ja armahti, jätti synnin tien ja maailman turhuuden etsiäkseen niitä, mitkä ylhäällä ovat. Jonkun ajan kuluttua huomasi hän, että monet hänen liiketuttavistaan jättivät hänet, liike pieneni ja tulot vähenivät. Tämä rupesi häntä vaivaamaan. Hän ei jaksanut odottaa Herraa. Maailman ystävyyden voittaminen tuli hänelle tärkeäksi. Hän salasi kristillisyytensä, eli maailman mukaan ja vetäytyi pois niiden kristittyjen joukosta, joita maailma halveksi. Sen sijaan hän liittyi arvossapidettyihin maailman ihmisiin, sekä niihin kristittyihin, joita maailma sieti ja kiitti. Hän tahtoi olla maailman lasten kaltainen, eikä tahtonut näyttää ymmärtävänsä heidän sielujensa onnetonta tilaa. Vähitellen hän teki heille myönnytyksiä. Hän liittyi heidän seurapiiriinsä ja otti osaa hienompiin maailman huveihin. Maailma oli nyt hänen ystävänsä. Se toivoi pian kokonaan voittavansa hänet. Jonkun vuoden hän heidän kanssaan kulutti aikaansa juomingeissa, pelissä ja kaikenlaisessa lihan himossa. Tämmöinen onneton lankeemus ei kohtaa yksinomaan käsityöläistä.
Maailman verkkoon kietoutuu nuorukainen, neitonen, maanviljelijä, virkamies, jopa pappikin. Hän on tullut Jeesuksen luo, mutta ei voi kestää maailman pilkkaa ja vainoa. Hän ei voi olla syrjäytettynä ja pelkää hyvän nimensä, maineensa, tulojensa, leipänsä, tulevaisuutensa menettämistä. Hän etsii maailman ystävyyttä ja asettautuu sen mielen mukaan. Mutta älkäämme luulko, että kukaan näistä myöntää olevansa maailmaan mielistynyt. Ei, vaan hänen onneton luopumisensa saa nimen kristityn vapaus, tahi kristityn velvollisuus auttaa maailmaa siten, ettei eristäydy siitä. Mutta eipä sitä soveliasta hetkeä maailman auttamiseksi tahdo tulla. Hienotunteisuus silloin usein estää loukkaamasta ja suututtamasta maailmaa. ja niin näemme vapaan, rohkean maailman hallitsevan tuota hurskasta, varovaista lasta, sen sijaan, että hän hallitsisi sitä.
Jos tuo sielu raukka ei ajoissa katkaise suhteitaan maailmaan ja mene ulos ja itke katkerasti, vaan edelleen »kantaa iestä uskottomien kanssa», tulee hänestä viimein ikeen oria, maailman ja ihmissuosion orja. Armon voima on kadonnut, Jumalan ystävyys menetetty, sillä maailman ystävyys on Jumalan vihollisuutta. Yhdysside Herran uskollisiin on katkennut. »Sillä tähän nykymaailmaan rakastuneena Deemas jätti minut.» Tämä sielu välttää yhteyttä niiden henkilöiden kanssa, jotka tuomitsevat tämmöisen sieluntilan, hän ei liioin lue kirjallisuutta, joka avaisi hänen silmänsä ja niin hän paatumistaan paatuu, sillä paatuminen on luopumisen seurauksena.
»Maailma katoaa ja sen himot. mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.» Älä hukkaa perintöosaasi, joka sinulle kuuluu. Amen.
Pellon, karjan ja vaimon omistamista ei voi syntinä pitää, mutta kun Jeesus puhuu siitä, mikä estää sieluja Jumalan valtakuntaan tulemasta mainitsee hän juuri nämä kolme estettä. Luuk. 14: 18-24. Rakkaus isään ja äitiin ei ole Jumalan tahdon rikkomista, päinvastoin hän kehottaa meitä siihen, mutta se, joka rakastaa isää tahi äitiä enemmän kuin minua, ei voi olla minun opetuslapseni, ei voi tulla Jumalan valtakuntaan.
Hengellisesti laiska ja suruton ihminen ei näe näissä esteissä mitään vaaraa. Ei, hän katselee ainoastaan rakastamansa esineen laatua ja ajattelee: Mitä pahaa siinä teen, että näitä rakastan, ovathan pyhät Jumalan miehetkin ylistäneet peltoja, karjaa ja vaimoja, miksi en minä niitä saisi pitää. Mutta oletkohan huomannut, miten olet näihin kiintynyt? Ne ovat tulleet epäjumaliksi, joihin sydämesi ja sielusi on itsepäisesti ja itsekkäästi kiintynyt. Jumala, hänen armonsa, hänen mielisuosionsa sitä vastoin on näiden rinnalla sinulle vähäpätöinen, eikä sieluasi tyydytä. Tätä ei ihmisraukka huomaa. Hän ei ole oman itsensä edessä kyliin rehellinen tutkiakseen tätä. Viimein, kun hän huomaa olevansa epäjumalansa vanki ja koviin kahleisiin kytkettynä, ei hän enää kykene tekemään vastarintaa, eikä enää tahdokaan luopua rakkaudestaan. Ja niin armoelämä kituu.
Mutta kiusaaja käyttää muitakin keinoja vangitakseen uskollisten sielut. Hän käyttää siihen ihmisiä, jotka ovat maailmasta, tämän maailman lapsia. Nämä ovat Perkeleen uskollisia, nöyriä palvelijoita. Joko uhaten, vihaamalla ja vainoten he koettavat pelottaa, estää ja uuvuttaa uskollisia, yhä houkuttelevat ja vetävät he lupauksillaan, imartelullaan ja ystävyydellään Herran omia puoleensa.
Voi, miten monta surullista esimerkkiä tästä on ympärillämme. Eräs käsityöläinen, jota Jumala armossaan kutsui, herätti ja armahti, jätti synnin tien ja maailman turhuuden etsiäkseen niitä, mitkä ylhäällä ovat. Jonkun ajan kuluttua huomasi hän, että monet hänen liiketuttavistaan jättivät hänet, liike pieneni ja tulot vähenivät. Tämä rupesi häntä vaivaamaan. Hän ei jaksanut odottaa Herraa. Maailman ystävyyden voittaminen tuli hänelle tärkeäksi. Hän salasi kristillisyytensä, eli maailman mukaan ja vetäytyi pois niiden kristittyjen joukosta, joita maailma halveksi. Sen sijaan hän liittyi arvossapidettyihin maailman ihmisiin, sekä niihin kristittyihin, joita maailma sieti ja kiitti. Hän tahtoi olla maailman lasten kaltainen, eikä tahtonut näyttää ymmärtävänsä heidän sielujensa onnetonta tilaa. Vähitellen hän teki heille myönnytyksiä. Hän liittyi heidän seurapiiriinsä ja otti osaa hienompiin maailman huveihin. Maailma oli nyt hänen ystävänsä. Se toivoi pian kokonaan voittavansa hänet. Jonkun vuoden hän heidän kanssaan kulutti aikaansa juomingeissa, pelissä ja kaikenlaisessa lihan himossa. Tämmöinen onneton lankeemus ei kohtaa yksinomaan käsityöläistä.
Maailman verkkoon kietoutuu nuorukainen, neitonen, maanviljelijä, virkamies, jopa pappikin. Hän on tullut Jeesuksen luo, mutta ei voi kestää maailman pilkkaa ja vainoa. Hän ei voi olla syrjäytettynä ja pelkää hyvän nimensä, maineensa, tulojensa, leipänsä, tulevaisuutensa menettämistä. Hän etsii maailman ystävyyttä ja asettautuu sen mielen mukaan. Mutta älkäämme luulko, että kukaan näistä myöntää olevansa maailmaan mielistynyt. Ei, vaan hänen onneton luopumisensa saa nimen kristityn vapaus, tahi kristityn velvollisuus auttaa maailmaa siten, ettei eristäydy siitä. Mutta eipä sitä soveliasta hetkeä maailman auttamiseksi tahdo tulla. Hienotunteisuus silloin usein estää loukkaamasta ja suututtamasta maailmaa. ja niin näemme vapaan, rohkean maailman hallitsevan tuota hurskasta, varovaista lasta, sen sijaan, että hän hallitsisi sitä.
Jos tuo sielu raukka ei ajoissa katkaise suhteitaan maailmaan ja mene ulos ja itke katkerasti, vaan edelleen »kantaa iestä uskottomien kanssa», tulee hänestä viimein ikeen oria, maailman ja ihmissuosion orja. Armon voima on kadonnut, Jumalan ystävyys menetetty, sillä maailman ystävyys on Jumalan vihollisuutta. Yhdysside Herran uskollisiin on katkennut. »Sillä tähän nykymaailmaan rakastuneena Deemas jätti minut.» Tämä sielu välttää yhteyttä niiden henkilöiden kanssa, jotka tuomitsevat tämmöisen sieluntilan, hän ei liioin lue kirjallisuutta, joka avaisi hänen silmänsä ja niin hän paatumistaan paatuu, sillä paatuminen on luopumisen seurauksena.
»Maailma katoaa ja sen himot. mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.» Älä hukkaa perintöosaasi, joka sinulle kuuluu. Amen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.