Kyllä osaa Timo Soini olla todellinen huuru ukko

Kun Soini joukkonsa hallitusvastuuseen vei oli sellaisena tärkeänä vbaatimuksena että autovero poistuu ja "kuunarit" ja moottoripyörät verolle.
Soini oli ensimmäinen vaatimassa liikenneministeriöltö esityksen miten hänen vaatimiin tavoitteisiin päästäisin. Nyt kun Anne Berner hyvän esityksen toi pöydälle, varsinkin sen missä autoihin asennettaisiin kiklometriseurantalaite (mistään muusta seurannasta ei olisi ollut kyse) ja ajetuista kilometreistä lasku. Autovero olisi poistunut polttoaine vero ja käyttövero alentunut. Soini tätä ei sitten voinut hyväksyä kun omat koirat sen ajatuksen lyttäsivät. Ei myöskään tieverkoston hoitamistapaa mielyttänyt Persukoiria eikä ajoosuuden ostaminen sen paremmin. Nyt Soini oli ajautunut pahasti nurkkaan ja joutui vastustamaan autoveron poistoa. Berneriä syytetään hölmön ehdotuksen esittämisestä vaikka Soini ja kumppaanit sen ehdotuksen pääarkkitehti on. Taas kerran ties kuinka monnennen Soini ja Persukoirat pettivät lupauksensa. Outoa oudommaksi hommat käy kun kannatus romahtaa jatkuvasti ja Soini jo nyt tietää että kunnallisvaaleissa tulee vielä enemmän turpiin.
Asun täällä saristossa alueella missä Persuut saivat aika kovat kannatuslukemat, kun nyt niitä kannattajia kuuntelee niin 99% kanattajista on julistanut että jos venevero tulee ja yhteysliikenne menee maksulliseksi niin silloin viimeistään tulee muutos puoluekantaan. Ei kai ketään voi olla niin naiivi että kuvittele Anne Bernerin näitä lisäkuluja saaristolaisille keksineen. Kyllä se Soini on pääasiallisesti kaiken takana. Sipilä ei hyväksynyt mönkiööitä eikä lumikelkkoja verotuksen piiriin koska tiesi että pohjoisen tukiryhmä lähtee lätkimään ja isännän ääntä oli noudatettavaa.
Todella tosipaska sakki nuo Persukoirat mutta kohta on vain luu kädessä, lihat kaavittu aikoja sitten pois.
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taitaa Persut jäädä historian kirjoihin suomen politiikassa. Ei ole mikään hallituspuolue ikuna menettänyt näin paljon kannatusluvuissa näin lyhyessä ajassa.
Ennätys sekin toki.

Äänestä

Vihervasuri räksyttää,,,keskustan Miettunen keksi autoveron olessaan pääminsteri, demarit lupas poistaa veron , nostivat veroo kun voittivat vaalit,,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petturipersutveke kirjoitti:

Kun Soini joukkonsa hallitusvastuuseen vei oli sellaisena tärkeänä vbaatimuksena että autovero poistuu ja "kuunarit" ja moottoripyörät verolle.
Soini oli ensimmäinen vaatimassa liikenneministeriöltö esityksen miten hänen vaatimiin tavoitteisiin päästäisin. Nyt kun Anne Berner hyvän esityksen toi pöydälle, varsinkin sen missä autoihin asennettaisiin kiklometriseurantalaite (mistään muusta seurannasta ei olisi ollut kyse) ja ajetuista kilometreistä lasku. Autovero olisi poistunut polttoaine vero ja käyttövero alentunut. Soini tätä ei sitten voinut hyväksyä kun omat koirat sen ajatuksen lyttäsivät. Ei myöskään tieverkoston hoitamistapaa mielyttänyt Persukoiria eikä ajoosuuden ostaminen sen paremmin. Nyt Soini oli ajautunut pahasti nurkkaan ja joutui vastustamaan autoveron poistoa. Berneriä syytetään hölmön ehdotuksen esittämisestä vaikka Soini ja kumppaanit sen ehdotuksen pääarkkitehti on. Taas kerran ties kuinka monnennen Soini ja Persukoirat pettivät lupauksensa. Outoa oudommaksi hommat käy kun kannatus romahtaa jatkuvasti ja Soini jo nyt tietää että kunnallisvaaleissa tulee vielä enemmän turpiin.
Asun täällä saristossa alueella missä Persuut saivat aika kovat kannatuslukemat, kun nyt niitä kannattajia kuuntelee niin 99% kanattajista on julistanut että jos venevero tulee ja yhteysliikenne menee maksulliseksi niin silloin viimeistään tulee muutos puoluekantaan. Ei kai ketään voi olla niin naiivi että kuvittele Anne Bernerin näitä lisäkuluja saaristolaisille keksineen. Kyllä se Soini on pääasiallisesti kaiken takana. Sipilä ei hyväksynyt mönkiööitä eikä lumikelkkoja verotuksen piiriin koska tiesi että pohjoisen tukiryhmä lähtee lätkimään ja isännän ääntä oli noudatettavaa.
Todella tosipaska sakki nuo Persukoirat mutta kohta on vain luu kädessä, lihat kaavittu aikoja sitten pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu