Miksi YLE on vihervasemmistolainen viestinnässään?

Miksi ylen toimittajat aina tuovat negatiivisesti esille maamme hallituksen ja Trumpin?
Aina valitaan keskusteluihinkin vain hallitusta ja Trumppia vastustavat keskusteljiat.
Rimanalistus oli äskeinen radio suomen Trump "keskustelu" ja Trumpin virkaanastujaistilaisuuden kommentoinnit.

Onko Ylen toimittajilla vaatimuksena punavihreä jäsenkirja?
242003
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Suuntaus riittää. Jäsenkirjaa ei vaadita, se tulisi julki ja paljastaisi.
Haastateltavien valinnalla peitellään toimittajan oma kanta.

Valtiollisen toimijan pitää olla puolueeton uutistenvälittäjä. Kantaaottavia voivat olla Hesari, Seiska, maikkari yms.

1Äänestä
  • Mutta kun YLE on pelkkää vihervasemmiston äänitorvena olemista.
    Kun Trump asrui virkaansa toimittajat mölisivät koko ajan omiaan eivätkä edes esitellet ihmisiä joita oli läsnä eikä kirkkokuntien edustajia.
    Se Miettinen studiossa oli kuin kiimainen kissa kärttämässä epämiellyttäviä kommentteja Trumpista.

    2Äänestä

  • Trump ehkäisee haitallista muslimisaatiota

    Mitä nämä haitantekijä-fanittajat itse ei siedä

    1Äänestä

Siksi koska meidän nykyinen hallitus on paska/mätä, Trump on myös paska. Sitä ei olis koskaan pitänyt valita mutta amerikkalaiset on sinisilmäisiä kusetettavia joihin Trumpin valheet uppos. Tosin samahan se on Suomessakin, kansaa voi kusettaa ja vedättää.

Äänestä

Ei yleen pääse ilman punaista puoluekirjaa. Myös narkomaani- tai prostituutiotausta riittää meriitiksi.

1Äänestä
  • Älä viitsi valehdella, narkkarit ja prostituoidut ei päse Ylelle eikä mitään punaista jäsenkirjaa vaadita!
    Lakkauta sinä vaan itsesi! Yleä ei saa lakkauttaa, parempaa ohjelmaa sieltä tulee kuin kaupallisilta!

    Äänestä

  • lakkauta_itsesi kirjoitti:

    Älä viitsi valehdella, narkkarit ja prostituoidut ei päse Ylelle eikä mitään punaista jäsenkirjaa vaadita!
    Lakkauta sinä vaan itsesi! Yleä ei saa lakkauttaa, parempaa ohjelmaa sieltä tulee kuin kaupallisilta!

    Vassari suuttui.

    Äänestä

  • heheheeeee kirjoitti:

    Vassari suuttui.

    En ole mikään vassari vaan olen sitoutumaon! Ite taidat olla persupaskaa!

    Äänestä

  • lakkauta_itsesi kirjoitti:

    En ole mikään vassari vaan olen sitoutumaon! Ite taidat olla persupaskaa!

    Aika kuvaavaa. Eri mieltä olevan on oltava persu. Pelottaako persut noin valtavasti?

    Äänestä


  • lakkauta_itsesi kirjoitti:

    Älä viitsi valehdella, narkkarit ja prostituoidut ei päse Ylelle eikä mitään punaista jäsenkirjaa vaadita!
    Lakkauta sinä vaan itsesi! Yleä ei saa lakkauttaa, parempaa ohjelmaa sieltä tulee kuin kaupallisilta!

    Ylen trolliosasto heräsi puolustamaan surkeaa mainettaan :D

    Äänestä


  • hehehehahahahihihi kirjoitti:

    Ylen trolliosasto heräsi puolustamaan surkeaa mainettaan :D

    Sinä tässä edustat trolliosastoa, itse en ole Ylellä töissä enkä ole koskaan ollutkaan!

    Äänestä

Tuota termiä "vihervasemmistolainen" käyttävät yleishaukkumasanana ne, joilla on heikko ymmärrys yhteiskunnan toiminnasta.

Äänestä

Vihervasemmistolainen on ihan asia sana. Joka kuvaa suvakkien ajatusmaailmaa. Yle mokuttaa niin pahasti, että se on jopa sen esittämiin sarjoihin tuonut: monikulturismia joka on alunperin jo tuhoon tuomittua. Esimerkiksi Uusi Päivä sarjassa tapahtunut laittoman matun hyysäys on selvää provosointia sekä se, että Trumpin valinnan jälkeen eräässä kohtauksessa 2 henkilöä tuossa sarjassa katseli televisiota ja voivotteli Trumpin valintaa Yhdysvaltojen presidentiksi. Selvää provosointia. Osoittaa sen, että jonkinlainen tarkempi selonteko yleisradion toiminnasta ja toiminnan uudistaminen tarvitaan myös tuohon organisaatioon. Suurin ongelma tuossa on totta kai se, että nekin jotka eivät hyväksy multikulturia,matujen hyysäystä joutuvat maksamaan tuosta.

Kysymyksiä herättävää suomessa on se, että kun kantasuomalaisten eduista leikataan niin matut saavat kaikki edut kuten ennenkin niillä on maksuttoman lääkäripalvelut kuin monet muutkin edut. Leikkaukset keskittyvät aina vain ja ainoastaan kantasuomalaisiin. Vihervasemmisto,suvakit,vihreissä,demareissa,vasemmistoliitossa ja kes-kusta puolueessa hyväksyvät kaiken tämän välittämättä kansan mielipiteistä.

Äänestä

Trump sanoi suoraan, että media on oppositiossa. Yleläiset on demoneita ja viher-vasemmistolaisia, se näkyy ohjelmien laadussa.

1Äänestä

Taas vihreät saivat pitkään ilmaista mainosta uutisissa. Sikamaista valtiolliselta kanavalta.

Äänestä

Ylen plussat ja miinukset

n/a
---------------------------------------
- rekrytointi
- johto
- kehitys
- harhaanjohtaminen
- valehtelu
- tietojen pimittäminen
- puolueellisuus
- hyvän journalistisen tavan rikkominen

1Äänestä

A-studio katsoi aiheelliseksi 30.1 häiritä Halla-Ahon haastattelupuheita puoluejohtajavaalista. Sotki lähetyksen niin ettei puheesta saanut mitään selvää. Eikä varmasti ollut laitteista johtuvaa.

Ottaisi pannuun tehtäisi tuollaista mille puolueelle vaan.

1Äänestä

yle kaivaa aina jostain homekellareisyta vihervasemmistolaisen 'asiantuntijan' puhumaan ideologiaa, niin tänäänkin.

Äänestä

Minä taas en ymmärrä miksi joku ihannoi Trumppia joka on pelkkä narsistinen ja valehteleva psykopaatti, ihan kuin Putlerkin! Ovat kuin kaksi marjaa.

Äänestä
  • Yle on pakkoverolla elävä loinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Yle on pakkoverolla elävä loinen.

    Ei Yle ole mikään loinen, te persut olette loisia jotka loisitte toisten selkänahalla!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei Yle ole mikään loinen, te persut olette loisia jotka loisitte toisten selkänahalla!

    Ylen pomojen bonuksia nostettiin 125 %:ia viime vuonna, ei vähempi riittänyt !!!!!
    Rahaa on!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt.vassuihin kirjoitti:

Miksi ylen toimittajat aina tuovat negatiivisesti esille maamme hallituksen ja Trumpin?
Aina valitaan keskusteluihinkin vain hallitusta ja Trumppia vastustavat keskusteljiat.
Rimanalistus oli äskeinen radio suomen Trump "keskustelu" ja Trumpin virkaanastujaistilaisuuden kommentoinnit.

Onko Ylen toimittajilla vaatimuksena punavihreä jäsenkirja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu