Tuore apulaisvaltakunnansyyttäjä vihaa vihapuhetta

Kuntavaalit tulossa – "On mahdollista, että joku vähän innostuu liikaa"
Tuore apulaisvaltakunnansyyttäjä vihaa vihapuhetta.
– Täytyy toivoa, ettei tämän tyyppinen poliittinen puhe, poliittinen retoriikka missään tapauksessa leviäisi. Tässähän tulee kuntavaalit tänä vuonna ja on tietysti mahdollista, että joku innostuu vähän liikaa.
Minua tällä hetkellä mietityttää sakkorangaistusten taso, mihin se on tällä hetkellä muotoutunut käräjäoikeudessa.
Raija Toiviainen
Seurataanko valtakunnansyyttäjänvirastossa nyt tulevia kuntavaaleja ja kampanjointia erityisen tarkasti?
– Sanotaan näin, että jos me havaitsemme, että nämä rikosoikeudelliset rajat alkavat lähestyä tämän tyyppisessä toiminnassa, niin ilman muuta me siihen puutumme, ellei poliisi ole jo ryhtynyt toimiin, Toiviainen sanoo.
Sananvapausjuttujen syyteharkinta valtakunnansyyttäjänvirastossa
Silloin kun rangaistava vihapuhe on kirjoitettu esimerkiksi internetissä, syyteharkinnan voi tehdä lain mukaan vain valtakunnansyyttäjä. Käytännössä syyteharkinnan tekee apulaisvaltakunnansyyttäjä. Jos hän päättää nostaa syytteen, sitä ajaa joku paikallissyyttäjä apulaisvaltakunnansyyttäjän antamien ohjeiden mukaisesti.
Toiviainen perusti jonkin aikaa sitten valtakunnansyyttäjänvirastoon työpajan, jossa syyttäjät käyvät läpi syyteharkintaan tulevia juttuja.
STT Helsinki
Apulaisvaltakunnansyyttäjäksi on nousemassa valtionsyyttäjä, varatuomari Raija Toiviainen. Valtioneuvosto esitti häntä tehtävään tänään. Toiviainen aloittaa tehtävässä heinäkuun alussa.
Toiviainen on toiminut Valtakunnansyyttäjänvirastossa valtionsyyttäjänä vuodesta 1997 ja viraston kansainvälisen yksikön päällikkönä vuosina 1997–2015. Aiemmin hän työskenteli muun muassa käräjätuomarina ja syyttäjäntehtävissä kaupunginviskaalina.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on syyttäjälaitoksen toiseksi ylin virka. Apulaisvaltakunnansyyttäjä valvoo syyttäjien toimintaa ja päättää valtionsyyttäjien käsiteltäväksi otettavista asioista.
Nykyinen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on jäämässä eläkkeelle.
456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tästä on poistettu lukuperäiset viestit
siitä

Äänestä

Tuosta haastattelusta jää suurimmalle osalle varmaankin sellainen mielikuva, että apulaisvaltakunnansyyttäjä on neuvomassa oikeuslaitosta/tuomareita antamaan kovempia rangaistuksia vihapuhelain perusteella.

Ainakin minulle tuli ja syntyi sellainen vaikutelma eilen kun TV-uutisia katselin ja kuuntelin. Kuulosti huolestuttavalta, että hän puutuisi noin asiattomasti tuomioistuimien itsenäiseen asemaan.

Mutta ilmeisesti kyse on siitä että AVS seuraa kehitystä ja alkaa vaatimaan oikeudessa kovempia tuomiota vihapuheesta, ja kenties nostamaan syytteitä matalammalla kynnyksellä.

Toki hän voi ja saa niin tehdä. Mutta tuomioistuimet ovat riippumattomia ja tulkitsevat kulloinkin voimassa olevia lakeja, tuomioita antaessaan,rangaistuksia määrätessään ja mitoittaessaan.

Mutta kyllä tästä sellainen sivumaku kuitenkin suuhun jäi, että AVS yrittää vaikuttaa ulostulollaan tuomioistuimiin, jotta ne antaisivat vihapuheesta kovempia tuomioita.

Äänestä

Mummulla mopo keulii... Taas yksi Pohjoikoreaan ajaja..

Äänestä

Eikös tuollainen vihapuhe ole rangaistavaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


persutkyykkyyn kirjoitti:

Kuntavaalit tulossa – "On mahdollista, että joku vähän innostuu liikaa"
Tuore apulaisvaltakunnansyyttäjä vihaa vihapuhetta.
– Täytyy toivoa, ettei tämän tyyppinen poliittinen puhe, poliittinen retoriikka missään tapauksessa leviäisi. Tässähän tulee kuntavaalit tänä vuonna ja on tietysti mahdollista, että joku innostuu vähän liikaa.
Minua tällä hetkellä mietityttää sakkorangaistusten taso, mihin se on tällä hetkellä muotoutunut käräjäoikeudessa.
Raija Toiviainen
Seurataanko valtakunnansyyttäjänvirastossa nyt tulevia kuntavaaleja ja kampanjointia erityisen tarkasti?
– Sanotaan näin, että jos me havaitsemme, että nämä rikosoikeudelliset rajat alkavat lähestyä tämän tyyppisessä toiminnassa, niin ilman muuta me siihen puutumme, ellei poliisi ole jo ryhtynyt toimiin, Toiviainen sanoo.
Sananvapausjuttujen syyteharkinta valtakunnansyyttäjänvirastossa
Silloin kun rangaistava vihapuhe on kirjoitettu esimerkiksi internetissä, syyteharkinnan voi tehdä lain mukaan vain valtakunnansyyttäjä. Käytännössä syyteharkinnan tekee apulaisvaltakunnansyyttäjä. Jos hän päättää nostaa syytteen, sitä ajaa joku paikallissyyttäjä apulaisvaltakunnansyyttäjän antamien ohjeiden mukaisesti.
Toiviainen perusti jonkin aikaa sitten valtakunnansyyttäjänvirastoon työpajan, jossa syyttäjät käyvät läpi syyteharkintaan tulevia juttuja.
STT Helsinki
Apulaisvaltakunnansyyttäjäksi on nousemassa valtionsyyttäjä, varatuomari Raija Toiviainen. Valtioneuvosto esitti häntä tehtävään tänään. Toiviainen aloittaa tehtävässä heinäkuun alussa.
Toiviainen on toiminut Valtakunnansyyttäjänvirastossa valtionsyyttäjänä vuodesta 1997 ja viraston kansainvälisen yksikön päällikkönä vuosina 1997–2015. Aiemmin hän työskenteli muun muassa käräjätuomarina ja syyttäjäntehtävissä kaupunginviskaalina.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on syyttäjälaitoksen toiseksi ylin virka. Apulaisvaltakunnansyyttäjä valvoo syyttäjien toimintaa ja päättää valtionsyyttäjien käsiteltäväksi otettavista asioista.
Nykyinen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on jäämässä eläkkeelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu