Hesari se jaksaa sontia omaan pesään

Vuodelta 1910 koko sivun kuva Amerikkaan muuttaneista suomalaisista kaivosmiehistä , ja kuvan päällä kissankorkuisin kirjaimin :
" Trouble makers " eli huolien aiheuttajat.

He olivat aiheuttaneet huolia ahneille kapitalisteille , kun olivat vaatineet lisää palkkaa ja järjestäneet lakkojakin.
Viinaakin olivat juoneet ja rähinöineet.

Kaikki likaisissa kaivosmiesten haalareissa , kypärät päässä; siis työmiehiä, omalla palkallaan eläviä , ei siis pelkkiä huolten aiheuttajia.

Entä nykyiset Suomen mamut ja matut :
Makaamassa puhtaiden lakanoiden välissä VOKeissa täysihoidossa suomalaisten veronmaksajien varoilla, naiset ja lapset kotimaassa oman onnensa nojassa.
Kuka tai ketkä panevat asiat heidän kotimaissaan kuntoon, kun parhaat voimat ovat käyttäneet Suomen poliitikkojen hulluutta hyväkseen ja lähteneet ilmaiseen täysihoitoon ennalta määräämättömäksi ajaksi ?
16194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kyllähän suvakit kusevat koko ajan omiin muroihinsa. Jokainen oikea suvaitsevainen tietää, että tänne nyt loisimaan otetut kehitysmaamuslimit ja muut afrikkalaiset ovat ihan eri kastia kuin Ruotsiin TÖIHIN lähteneet suomalaiset 1960-70-luvuilla, omaa kansaa olevat ryssän mailtaan karkottamat karjalaiset, puhumattakaan sotalapsista, joita lähetettiin turvaan Ruotsiin ja Tanskaan. (siis nämä olivat ihan pieniä lapsia, tyttöjä ja poikia eikä mitään partalapsipoikavauvoja 18-50v!)

Äänestä
  • Älä pappa tukehu.

    Äänestä

  • sivustaseuraten kirjoitti:

    Älä pappa tukehu.

    Mikäs tuossa "papan" viestissä pani sinut nikottelemaan? Totuuksiahan tuo kertoi.

    Äänestä

"Trouble-makers" ei tarkoittanut sitä, miten se nykyisin ymmärretään, vaan aktiivisia ammattiyhdistysliikkeen uranurtajia, jotka halusivat työntekijöiden käyttävän joukkovoimaansa hyväkseen edistääkseen työntekijöiden oikeuksia. Siitä ei omistava luokka pitänyt tuohon aikaan edes sen vertaa kuin nykyään.

Suomalaiset eivät siis olleet huonoja työntekijöitä tai lusmuja, vaan päinvastoin liiankin tarmokkaita.

Äänestä
  • Suuri osa oli v. 1918 hävityn kapinan punaisia, jotka ryhtyivät levittämään uudella mantereella sosialismin oppia.
    Suomalaiset kommunistit eivät tajunneet, että maassa maan tavalla. Kun he huomasivat, ettei heillä ole siellä tulevaisuutta, niin ei kun muutto työläisten paratiisiin Neuvostoliittoon. Siellä heitä kuitenkin odotti Stalinin terrori ja niskalaukaus.

    Äänestä

  • Jussi..Pussi kirjoitti:

    Suuri osa oli v. 1918 hävityn kapinan punaisia, jotka ryhtyivät levittämään uudella mantereella sosialismin oppia.
    Suomalaiset kommunistit eivät tajunneet, että maassa maan tavalla. Kun he huomasivat, ettei heillä ole siellä tulevaisuutta, niin ei kun muutto työläisten paratiisiin Neuvostoliittoon. Siellä heitä kuitenkin odotti Stalinin terrori ja niskalaukaus.

    Koko ajan oli kyllä laivalla tulijaa joten palkkausta ja työoloja tarvinnut niin laittaa kuntoon kun oli aina helppo purnaajat vaihtaa.Oli kyllä päteviä ja viisaita Suomalaisia työntekijöitä jotka sitten hiukan väärissä töissä kun kovaan työntekoon kotona opetettu vaikka nuo työt oli lähinnä kouluttamattomille idän asukeille.Neuvokkaimmat sitten löysi yrittäjän elämän mikä oli sitten luontevaa.

    Äänestä

Joskus takavuosina tuli kanadalaisen tekemän dokumentti suomalaisista ja irlantilaisista siirtolaisista viime vuosisadan alusta. Vähän samanlainen tausta eli olivat kovia ajamaan omia etujaan ja järjestäytymään ammattiliittoihin. Mutta kummastakin maasta tuli kovia työntekijöitä, joten se oli vähän kuin pakkorako työnantajalle, tai siihen aikaan taisi vielä olla ulkopuolinen joka palkkasi työmaalle ja veti osan palkasta liiveihinsä, vähän kuin nykyajan keikkafirmat.

Äänestä

Hesari on svekolehti, joka halveksii suomalaisuutta ja ihailee ruotsalaisuutta.

Äänestä

Mikään ei voita kunnon pölykeuhkoja, voi niitä aikoja!

Äänestä

otetaanpa mamujen suhteen mallia mainitusta USA:sta!
Ellis Islandin kautta saapui maahan 62 vuoden aikana 12 miljoonaa tulijaa, eli 193.548 vuodessa. Vertauslukuna: Saksaan tuli YHDESSÄ vuodessa yli miljoona...
Saksaan pyrkijät vinkattiin läpi puolen tusinan rajan yli sen paremmin papereita kuin naamaankaan katsomatta ja vilkaisematta, montako kiloa räjähdysaineita tai aseita oli matkatrolleyssa. Kuten sitten oli ollutkin.
Tulijat maksoivat matkastaan kuulemma ("raukat"...) monta tuhatta euroa, mutta silti ei ollut centeistä kiinni vaan epämukavien seutujen ohi ajeltiin leveästi taksilla.
Suomalaisten neljännen luokan laivalippua varten alimpaan ruumaan oli säästetty leivän syrjästä ja kovalla työllä. Työläisen myös näki vaikka käsiin katsomalla. Siitä huolimatta vaadittiin takeita vaikka joltakin aikaisemmin tulleelta, että tämä vastaisi tulijasta ja tämän toimeentulosta tai täytyi lyödä takeeksi pöytään nippu dollareita, joita tosi harvalla oli. Lähes kaikki loivat USA:ssa uransa omin voimin: mainareina, färmäreinä, timpureina, träppäreinä, diskareina... Haussi ja kaara hankittiin nopeasti ja OMALLA työllä, omaksuttiin kieli ja kulttuuri ja tultiin amerikkalaisiksi, käytiin sotia maan puolesta.
NYT tulvii tänne porukkaa, jolla on sikasäkillinen dollareita tai euroja, mutta MITÄÄN takeita ei tarvitse maksaa.
MITÄÄN ei tarvitse osata eikä edes haluta oppia. Täyshoito alusta alkaen!
Ja luuleeko joku tosissaan, että tällaiset JOSSAKIN asiassa joskus tekisivät jotakin Suomen hyväksi! Kun maa on kaluttu puhtaaksi, jatketaan matkaa kuin heinäsirkkaparvi seuraavaan maahan ja samaan toimeen.
Amerikkaan tulleilla pidettiin heti terveystarkastus ja jo huono näkö riitti palauttamaan takaisin lähtömaahan.
NYT voi tuoda- ja tuodaan- vaikka HIV:tä lukemattomista, mutta julkisuudelta huolellisesti salassapidetyistä TBC-tapauksista ja muista sairauksista puhumattakaan.
Suomalaisista siirtolaisista ja tänne tunkijoista ei voi puhua samana päivänä, ei edes samana vuonna eikä missään yhteydessä. Tällaiselta vertailulta on katkaistava siivet heti alkuun!

Äänestä
  • *******NYT tulvii tänne porukkaa, jolla on sikasäkillinen dollareita tai euroja, mutta MITÄÄN takeita ei tarvitse maksaa.
    MITÄÄN ei tarvitse osata eikä edes haluta oppia. Täyshoito alusta alkaen!****

    Syksyllä 2015 näin kauppakeskus Entressen pankkiautomaatilla, kuinka pakolaisella oli paksu nippu sadan euron seteleitä kädessään. Vieressä seisoi kaksi SPR:n naispuolista työntekijää neuvomassa, pakolainen nimittäin talletti setelit. Jollekin tilille rahat täytyi tietysti tallettaa, oliko tili sitten suomalainen, vai voiko talletuksen tehdä jollekin ulkomaiselle tilille. Seisoin jonossa pakolaisen tekana seuraavana, joten mitään unta en nähnyt.

    Äänestä

Johan uimahallien vedet alkavat olla täynnä esim. eksoottisia silmätulehduksia aiheuttavia pöpöjä, puhumattakaan muista taudeista, kuten juuri Pohjanmaalla löydetyt tubi -tapaukset, jotka nekään eivät ensimmäisiä. Muista sairauksista ja saastasta puhumattakaan.

Rättipäille ja hiekkanekruille olisi ehdottomasti pitänyt antaa jo rajalla 45 kuva perseeseen, ja käännyttää samantien takas, mistä lie tulleetkaan. Adios, ei tule ikävä.

Äänestä

Ja kansa äänesti JYTKYN!

Siitä ei pitänyt seurata tätä kaikkea, vaan kaiken piti muuttua. Mutta kansa petettiin ja maa luovutettiin vieraille sekä rahat lähetettiin Kreikkaan vaikka puhe oli jotain aivan muuta.

Mitä keinoja meillä jää enää vaikuttaa?

Äänestä
  • Mitäs oikein luulit?

    Sitä, että Soini julistautuu diktaattoriksi?

    Politiikka on kieroa peliä, joissa ei ole yksilötähdille sijaa. Jos joku alkaa sooloilla, hänet kyllä pannaan jonnekin vaihtopenkille, annetaan banaani käteen ja käsketään olla hiljaa.

    Mahdollisuudet ovat vähäiset. Joko se on vallankumous, kuten yleensä tällaisessa tilanteessa on ollut, tai sitten pitää olla jotenkin luovempi. Meillä on tämä netti ja uusi teknologia ja siihen meidän varmaan pitäisikin nyt luottaa. Suorat kansanäänestykset asioista on varmaan se mihin mennään joka tapauksessa. Ei tämä poliittinen puoluepohjainen pelleily ole tulevaisuutta. Mielestäni kaikkien ehdokkaiden pitäs olla sitoutumattomia ja puolueet pitäs heittää roskakoriin pelkkinä jäänteinä. Kaikki puoluekuri ja muu on täyttä paskaa, joka estää ihmisiä olemasta sitä mieltä mitä ovat. Saat olla eri mieltä, kunhan oot samaa mieltä. Täysin sekopäistä touhua. Monarkiakin on paljon parempi, kuin tämä nykyinen systeemi. Otetaan monarkia takaisin, mutta valitaan kuningas vain määräajaksi. Pressan valtaakin on kokoajan vaan kavennettu. Yhteiskuntaa on viime vuosikymmenet vaan hajotettu ja hallittu. Kansa on jaettu kahtia, koska silloin sitä on helppo manipuloida ja hallita. Kaikki menee läpi ja kansa vaan kattoo urheilua ja kittaa kaljaa.

    Onneksi maailmassa on vielä paikkoja, joissa asiat on vielä hoidettu oikealla tavalla. Japani on aika hyvä esimerkki maasta, joka ei pelkää sanoa suoraan asioita. Oma kansa on aina ensin ja muut saa tulla käymään, jopa olemaan, mutta japskeja niistä ei koskaan voi tulla, koska sellaiseksi täytyy syntyä.

    Äänestä

Aivan Marutei Tsurunen on niitä todella harvoja avioliitonkautta Japaniin päässeitä. Suomeen voi ikuisestielätettävät kehitysmaanmuslimit tuoda koko sisäsiitoisen klaaninsa holtittottamasti lisääntymään ja radikalisoitumaan, mutta Suomalaisten pitää nöyristellä ja pelätä rasistiksi leimautumista omassa kotimaassaan. Meillä mennään kehitysmaamuslimit ensin periaatteella, eli Japaniin verrattuna käänteisellä maahanmuuttopolitiikalla.

Äänestä

Gus Hall amerikan kommaripuolueen perustaja oli näiden suomalaisten jälkeläinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OmatHousutPaskassa kirjoitti:

Vuodelta 1910 koko sivun kuva Amerikkaan muuttaneista suomalaisista kaivosmiehistä , ja kuvan päällä kissankorkuisin kirjaimin :
" Trouble makers " eli huolien aiheuttajat.

He olivat aiheuttaneet huolia ahneille kapitalisteille , kun olivat vaatineet lisää palkkaa ja järjestäneet lakkojakin.
Viinaakin olivat juoneet ja rähinöineet.

Kaikki likaisissa kaivosmiesten haalareissa , kypärät päässä; siis työmiehiä, omalla palkallaan eläviä , ei siis pelkkiä huolten aiheuttajia.

Entä nykyiset Suomen mamut ja matut :
Makaamassa puhtaiden lakanoiden välissä VOKeissa täysihoidossa suomalaisten veronmaksajien varoilla, naiset ja lapset kotimaassa oman onnensa nojassa.
Kuka tai ketkä panevat asiat heidän kotimaissaan kuntoon, kun parhaat voimat ovat käyttäneet Suomen poliitikkojen hulluutta hyväkseen ja lähteneet ilmaiseen täysihoitoon ennalta määräämättömäksi ajaksi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu