31-vuotias kertoi, että on asunut Euroopassa kahdeksan vuotta, joista kolme Suomessa. Hän on sittemmin mennyt suomalaisen naisen kanssa naimisiin.
Kohta yökerhosta lähdettyä mies johdatti naisen kerrostalon portaikkoon. Nainen ymmärsi ensin, että jatkot olisivat kyseisessä rakennuksessa.
Mies kuitenkin veti housunsa alas ja heti perään naisen farkut polviin. Mies suuteli häntä kaulaan ja yhtyi häneen peniksellään lupaa kysymättä.
Ensimmäinen yhdyntä tapahtui seisaallaan ja kasvot vastakkain. Nainen olisi ollut tilanteessa ehkä hieman miehen yläpuolella.
Nainen kertoi, että hän kielsi miestä monta kertaa sanomalla "ei". Tämä ei lopettanut vaan yritti kohta toista yhdyntää, joka sattui.
Ei halunnut mieslääkäriä
Tällä kertaa nainen kokosi voimansa ja hänen onnistui työntää mies luotaan. Hän juoksi ulos talosta. Hän näki lähellä poliisiauton, jonka luokse riensi.
Järkyttynyt nainen ilmoitti partiolle "ulkomaalaisen miehen raiskanneen" hänet. Poliisi alkoi välittömästi tutkia väitettä.
Naimisissa oleva matu raiskasi toisen suomalaisen
29
296
Vastaukset
- Etkö.luota.poliisiin
Haluatko tämän palstan käsiteltäväksi.
- apinat-on_apinoita
No olishan sen saanu arvata että matu perkele taas.
- Puolionnistunut-akti
Mutta hänhänhänhänhän käytti kondooooooomia.
- mikä_inhottaa
Suomessa tehdään 1000 raiskausta vuodessa, mikä tästä tekee niin inhottavan että tarvii tehdä uusi aloitus?
- Sinulla-on
selvästi suomalaisvihaa, joten olet myös inhottava, ehkäpä raiskaaja-matu- itsekin, tuo on keksitty luku, ja suomalaiset alistetut ja sorron alla vuosisatoja olleet ovatkin psyykkisesti sairaita naapureittensa orjina olleita, sodissa tapettiin parhaat.
Et ainakaan sinä edesauta parantumista. Toivoin asiallista keskustelua. - Korppis11
Kysyt mikä tekee tästä inhoittavan, se, että se oli raiskaus, jokainen raiskaus on liikaa. 1000 raiskausta vuodessa. Onko sinulla näyttää tilastoja kuinka monta raiskausta 1000:sta on tehty kotona parisuhteessa ja kuinka monta porttikongeissa tuntemattomalle?
- outoa.on
Korppis11 kirjoitti:
Kysyt mikä tekee tästä inhoittavan, se, että se oli raiskaus, jokainen raiskaus on liikaa. 1000 raiskausta vuodessa. Onko sinulla näyttää tilastoja kuinka monta raiskausta 1000:sta on tehty kotona parisuhteessa ja kuinka monta porttikongeissa tuntemattomalle?
Jokainen raiskaus on liikaa. Miksi tänne ei siis tule tuhat aloitusta vuodessa?
Korppis11 kirjoitti:
Kysyt mikä tekee tästä inhoittavan, se, että se oli raiskaus, jokainen raiskaus on liikaa. 1000 raiskausta vuodessa. Onko sinulla näyttää tilastoja kuinka monta raiskausta 1000:sta on tehty kotona parisuhteessa ja kuinka monta porttikongeissa tuntemattomalle?
"Onko sinulla näyttää tilastoja kuinka monta raiskausta 1000:sta on tehty kotona parisuhteessa ja kuinka monta porttikongeissa tuntemattomalle?"
Kumpi tapa tulla raiskatuksi on mielestäsi vähemmän inhottava?expimot kirjoitti:
"Onko sinulla näyttää tilastoja kuinka monta raiskausta 1000:sta on tehty kotona parisuhteessa ja kuinka monta porttikongeissa tuntemattomalle?"
Kumpi tapa tulla raiskatuksi on mielestäsi vähemmän inhottava?Jokainen raiskaus on liikaa kirjoitin. Ymmärrän, että et erota omaa sänkyä porttikongista. Minä en ymmärrä kotieläimiä ihmisten sängyssä, mutta porttikongeissa kylläkin.
- En.matu
Raiskauksia voi suomessa olla 10 000-20 000 on arveltu 10 % tulee ilmi, en vihaa suomalaisia.
- Huitele.huoletta
Vanhalla akalla ei ole pelkoa tulla raiskatuksi.
- Korppis11
Huitele.huoletta kirjoitti:
Vanhalla akalla ei ole pelkoa tulla raiskatuksi.
Eikö? Ei siitä ei ole kuin kymmenen vuotta kun istuin oikeussalissa, No, raiskaustani yrittänyt tuomittiin seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä ehdonalaiseen vankeuteen ja maksamaan minulle korvauksia. Olin noin kuusikymppinen vanha akka 😚
- Sakko.liha
Nii tuliko raha tarpeeseen.
Sakko.liha kirjoitti:
Nii tuliko raha tarpeeseen.
Sain rahat vuoden yli päästä valtion kassasta, ilman korkoja 😕
- suomi_pilattiin
Huitele.huoletta kirjoitti:
Vanhalla akalla ei ole pelkoa tulla raiskatuksi.
Mutta aidsin voi saaha vanhempiki akka.
Apinoila alkuaan oli aids ja sieltä se levisi.
Sitäpaitsi kai se laki pitäis suojata myäs
vanhempia ihmisiä.
Vittu kun ne päästi nuo maahan. suomi_pilattiin kirjoitti:
Mutta aidsin voi saaha vanhempiki akka.
Apinoila alkuaan oli aids ja sieltä se levisi.
Sitäpaitsi kai se laki pitäis suojata myäs
vanhempia ihmisiä.
Vittu kun ne päästi nuo maahan.Itse asiassa tyypilliset raiskausten yritykset tai itse teot tapahtuvat kotibileissä ja raiskaaja on se tuttu naapuri tai ystävän tuttu. Toinen yleisin ja tyypillinen seksuaalinen häirintä tapahtuu työpaikoilla.
- woihanwiikset
Kyl' määki osaan kopipastaa,mut emmää viitti
- Elä-hoe
Paloma sie oot sanona tuon ennenkii.
- woihanwiikset
Elä-hoe kirjoitti:
Paloma sie oot sanona tuon ennenkii.
Ja minä olen aikaisemminkin todennut että sinä olet nuija.
- S24Sivistysvaliokunta
Taas puuttuu linkki siihen mistä tuo aloitustieto saatu. Miksi?
Uskotteko te varauksetta ja tarkistamatta kaiken mitä netissä kirjoitetaan?- OBJEKTIIVINEN
Mene iltalahdestä tarkistamaan,, senkin vihamielinen inhokki!
- Siitä.puute
Medialla on uutisten puute.
OBJEKTIIVINEN kirjoitti:
Mene iltalahdestä tarkistamaan,, senkin vihamielinen inhokki!
Kaikki eivät vain pysty noin ystävälliseen kirjoitustyyliin kuin sinä.
- niintaisittenei
Inhottavaa kopsata sieltä ja täältä.....
"Käräjäoikeudelle nainen kertoi olleensa hyvin humalassa. Hän oli juonut kymmenkunta siideriä."
Mutta muistaa tapahtumat tarkasti.
Ilmeisesti oikeuskaan ei uskonut kaikkea koska vain ehtoollista oli tuomio. - Johdattelua
Raiskaaja olisi todennäköisemmin ollu kantasuomalainen.
- Valitse-nikki
Matu-se oli, vaikka kuinka haluaisit suomalaisia aina haukkua.
Häpee, senkin paskapää. - Johdattelua
Valitse-nikki kirjoitti:
Matu-se oli, vaikka kuinka haluaisit suomalaisia aina haukkua.
Häpee, senkin paskapää.Totesin en haukkunut
- bessie-
"Mies kuitenkin veti housunsa alas ja heti perään naisen farkut polviin. Mies suuteli häntä kaulaan ja yhtyi häneen peniksellään lupaa kysymättä."
Ai kauhee. Nyt kun jälkeen päin ajattelen, niin ilmeisesti minutkin on raiskattu eräänkin kerran. Ei ole lupaa kyselty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62988
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla321923- 61802
- 55693
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96613- 25602
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46591- 57590
- 79564
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14558