Olli Ainola esittää IL:ssä, että velkaa kannataa ottaa koska korot ovat jopa negatiiviset. Tulee mieleen patologi, joka tietää aina ongelman, mutta on aina liian myöhässä.
Periatteessa pitää paikkansa, että velkaa kannattaa otaa investointia varten, jos maksettu korko on pienempi kuin investoinnista saatava hyöty. Pitää myös ottaa huomioon investoinnin elinkaari ja se, että kaikki raha joudutaan jossain vaiheessa maksamaan takaisin. Loppuunkäytetylle tunnelille ei ole ostajia, joten sille ei voi pitä loputtomasti arvoa taseessakaan.
Sen sijaan siinä Ainola on väärässä, että korot ovat alhaalla. Korot ovat alkaneet nousta ja ennen kuin yhtään investointia saadaan tulille, korkotaso on reilusti korkeampi kuin nyt ja tuottovaatimus suurempi.
Ehdotus pääkaupungin asuntojen rahoittamiseen on myöhässä. Jo nyt asuntorahastot alkavat olla kusessa koska näyttävät voittona teoreettista eroa myynti- ja ostohinnan välillä. Niissä piilee kupla koska voitto syntyy vasta, kun tuote on myyty ja nyt alkaa näytämään siltä, ettei voittoa synnykään ainakaan siinä määrin, kun on haluttu ajatella.
Vaikuttaa siltä, että Ainola kaipaa valtion rahoja pelastamaan asuntosijoitusrahastoihin rahansa laittaneita. Herää kysymys onko Ainola itse yksi niistä vai mikä ajaa siihen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.