Unkari kieltää vapaan liikkuvuuden turviksilta

Unkari ei anna turvapaikanhakijoiden liikkua vapaasti ennenkuin turvapaikkahakemus on hyväksytty. Näin pitäisi Suomessakin tehdä ja palauttaa kaikki tulijat heti kun se vain on mahdollista!
17227
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat
  • Videolla sanottiin, että Migri odottaa Suomeen tänä vuonna 20.000 uutta turvapaikanhakijaa ja että perheen yhdistämisten myötä tulijoita olisi vielä 17.000 lisää.

    Eli lähes 40.000 uutta ruokittavaa (videolla sanottiin "sossun asiakasta").

    Eikä KUKAAN nosta sormeaankaan estääkseen uuden invaasion.

    Hattua on nostettava Unkarin Orbanille useammastakin syystä, joista tärkeimpiä se, että Unkari valvoo paitsi omiaan, myös koko Euroopan rajoja, ja se, että siellä turvapaikanhakijat laitetaan varmaan talteen siksi ajaksi, kun hakemuksia käsitellään. Brysselin pontevista vastalauseista huolimatta.

    NÄIN olisi pitänyt meilläkin toimia jo vuoden 2015 syksyllä, jolloin tuli ensimmäinen aalto.

    NÄIN näilläkin palstoilla kirjoitettiin jo silloin vuoden 2015 syksyllä, ja vaadittiin juuri näitä samoja asioita, joita Orban omassa maassaan toteuttaa.

    KUKAAN ei kuunnellut. Nyt on myöhäistä.

    Aika kuvaava oli Orbanin lausahdus: "Viattomat ihmiset ovat maksaneet hengellään johtajiensa heikkouden".

    Äänestä

  • Unkarissa on kunnon päättäjät. Ei mulla muuta.

    Äänestä

Mies ajaa oman kansan etuja !! Näitä harvemmin enää näkee.

1Äänestä

Vielä on järkeä jäljellä euroopan muissa maissa sentään, ihan kaikkia ei ole suvakki vajakkien mantra lobotoinut.

Samaa mieltä aloittajan kanssa, Unkarin malli nopeasti tännekin ja kaikki tuolla tavalla tulijat heti kohta pois täältä.

Äänestä

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Äänestä

Miksi Suomessa ei tehdä samoin.

Nämä paperittomat miehet voivat olla mitä vaan sotarikollisia ja ja terroristeja. Eurooppa on tehnyt valtavan virheen päästäessään nämä joukot maaperälleen. Unkari ja Trump turvaavat oman kansan!

Äänestä

Tulokkaat saattavat olla vaarallista ihmisrotua , muistellaanpas amerikan mantereelle hakeutuneita ja alkuperäisväestöä

Äänestä
  • Miten niin "saattavat"?

    Äänestä

Ihan terve ajatus, ettei vapaa liikkuvuus kuulu laittomille.

Äänestä

Unkarissa ei ole selvästikään akkavalta ja kansa täynnä nössöjä, niin kuin eräässä nimeltä mainitsemattomassa maassa.

Äänestä

Hyvä Unkari!! Euroopan viimeinen varustus maanosamme miehittäjiä (ja kuoliaaksi synnyttäjiä) vastaan!
Balkanin maat muistavat vielä hyvin miehitykset, osmaaneista ryssiin.
Suomea ei 600-vuotista hurrivaltaa lukuunottamatta ole koskaan miehitetty ja on selitys siihen, että kommunisteillä oli 1960-luvulle saakka länsieurooppalaisittain uskomattoman suuri kannatus ja miksi täällä taas hyysätään kaikenkarvaisia maahanmuuttajia.
Satoihin vuosiin sotia käymätön ja niillä vain vaurastunut Ruotsi tietenkin on vielä typerämpi.

Äänestä

Unkarilaisilla oli myös vahvemmat kytkökset kolmanteen valtakuntaan kuin Suomella. Suomalaisia SS-miehiä oli vaivaiset 1 406, kun Unkarilla osanotto oli 50 000.

Tuo pakolaisten kohtelu on sikäli Unkarilaisille tuttua ja totuttua jo toisen maailansodan ajoilta, Unkarin getosta.

Äänestä
  • Älä sekoita asioita.

    Äänestä

Joo, on aivan tervettä rajoittaa laittomien maahantunkeutuneiden liikkeitä kunnes varmasti tiedetään on, että kyseessä on lainkuuliainen yksilö, joka hyväksyy tulomaan lait ja arvot.

Äänestä
  • Leiri riittää turvapaikaksi ja sen on parasta olla mahdollisimman lähellä,pakolaisen kotimaata. Suomeen ei saa päästää muslimeita eikä ylipäätään ketään oleilemaan meidän laskuumme ja aiheuttamaan mahdollisesti muutakin haittaa suomalaisille!!!!!

    Äänestä

Meidän on oltava itsekkäitä tässä asiassa, sillä epäitsekkyys johtaa vain huonokn lopputulokseen: menetämme ensin rahamme, sitten turvallisuutemme ja lopuksi koko maamme!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Orbani kirjoitti:

Unkari ei anna turvapaikanhakijoiden liikkua vapaasti ennenkuin turvapaikkahakemus on hyväksytty. Näin pitäisi Suomessakin tehdä ja palauttaa kaikki tulijat heti kun se vain on mahdollista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu