Kun ajattelen taannehtivasti elämääni, niin olen aina pohtinut tätä ikuisuusongelmaa: Missä määrin esimerkiksi julkishallinnon työntekijän pitäisi omalla esimerkillään kannustaa ihmisiä opastuksen ja neuvonnan lisäksi?
Vuosien varrella on sattunut melko humoristisiakin tilanteita.
Noin kymmenen vuotta sitten työterveyshuollon lääkäri vuosikatsastuksen yhteydessä sanoi yllättäin minulle, että "terve kuin pukki, mutta voisit 3-4 kg pudottaa painoa. olin tuolloin 190 cm ja 96 kg ja liikunta ja punttisali olivat rutiinia. Tämän sanonut lääkäri oli noin 180 cm ja 130 kg. Toimistotuoli, jolla hän istui, oli erikoisvahvistettu ja kokonaan terästä.
Edellinen tilanne puhtaan loogisesti ajateltuna esimerkiksi pähdehuollon tehtävissä merkitsisi sitä, että esimerkiksi sosiaaliterapeutti keskustellessaan päihdeongelmaisen kanssa olisi itse terapiatilanteessa todella tukevassa humalassa.
Eräänä vuonna olin tyky-tapahtumassa, jossa iltapäivän ohjelmassa oli ravintoterapeutin luento. Luennolla olevat minä mukaan lukien järkyttyivät luennoitsijan tilasta: Noin 45-vuotias 160 cm nainen, jonka paino oli varovasti arvioiden 120 kg. Hänen oli vaikea liikkua ja hengenahdistusta oli tuskallista seurata vierestä. Itse luento sisällöllisesti oli vain hänen omia mielipiteitään siitä, että kovat rasvat ovat terveellisiä ja kasvisruokaa tulee välttää ympäristömyrkkyjen takia.
Valitettavasti tunsin aikoinani myös papin, jonka mielikohta Raamatusta saarnoissaan ja muissa yhteyksissä oli Markus 10: 14-15
14. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
15. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.
Sitten kuiten pappi itse harrasti niin voimallista fyysistä kasvatusta omia lapsiansa kohtaan, että lopulta tarvittiin kasvatusmenetelmiä tutkimaan poliisi ja oikeuslaitos.
Mikä on teidän mielestänne oman esimerkin subtanssi koko ammatillisessa toiminnassa ammattialasta riippumatta?
Vuosien varrella on sattunut melko humoristisiakin tilanteita.
Noin kymmenen vuotta sitten työterveyshuollon lääkäri vuosikatsastuksen yhteydessä sanoi yllättäin minulle, että "terve kuin pukki, mutta voisit 3-4 kg pudottaa painoa. olin tuolloin 190 cm ja 96 kg ja liikunta ja punttisali olivat rutiinia. Tämän sanonut lääkäri oli noin 180 cm ja 130 kg. Toimistotuoli, jolla hän istui, oli erikoisvahvistettu ja kokonaan terästä.
Edellinen tilanne puhtaan loogisesti ajateltuna esimerkiksi pähdehuollon tehtävissä merkitsisi sitä, että esimerkiksi sosiaaliterapeutti keskustellessaan päihdeongelmaisen kanssa olisi itse terapiatilanteessa todella tukevassa humalassa.
Eräänä vuonna olin tyky-tapahtumassa, jossa iltapäivän ohjelmassa oli ravintoterapeutin luento. Luennolla olevat minä mukaan lukien järkyttyivät luennoitsijan tilasta: Noin 45-vuotias 160 cm nainen, jonka paino oli varovasti arvioiden 120 kg. Hänen oli vaikea liikkua ja hengenahdistusta oli tuskallista seurata vierestä. Itse luento sisällöllisesti oli vain hänen omia mielipiteitään siitä, että kovat rasvat ovat terveellisiä ja kasvisruokaa tulee välttää ympäristömyrkkyjen takia.
Valitettavasti tunsin aikoinani myös papin, jonka mielikohta Raamatusta saarnoissaan ja muissa yhteyksissä oli Markus 10: 14-15
14. Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
15. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.
Sitten kuiten pappi itse harrasti niin voimallista fyysistä kasvatusta omia lapsiansa kohtaan, että lopulta tarvittiin kasvatusmenetelmiä tutkimaan poliisi ja oikeuslaitos.
Mikä on teidän mielestänne oman esimerkin subtanssi koko ammatillisessa toiminnassa ammattialasta riippumatta?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.