Ja että synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi. Room. 6: 18.
Tässä saamme tilaisuuden tutkia kenen palvelijoita olemme, synninkö vai vanhurskauden. Olemme jommankumman, sillä apostoli sanoo, että molempien, sekä synnin että vanhurskauden palvelijoita, emme voi olla. Kristus sanoo myös: »Ei kukaan voi palvella kahta herraa.» Tärkeätä on meille tietää kenen palvelijoita olemme. Kun ajattelemme kaikkea sitä, jonka kanssa elämässämme joudumme kosketukseen, niin meistä tuntuu usein siltä, kuin jos palvelisimme kahta herraa.
Toiset eivät tahdokaan selventää suhdettaan Jumalaan ja maailmaan, vaan kernaammin elävät puolinaista elämää. On ihmisiä, jotka tutkivat Jumalan sanaa, mutta siitä huolimatta ovat maailman ja epäjumalien kahleissa. Toisinaan he kuitenkin tahtovat palvella Jumalaa, pitäen sitä hyvänä, Jumalalle mieluisana tekona. Nämä tahtovat palvella kahta herraa.
Sitä vastoin Herran omia painaa raskaana taakka huoli siitä, että he ehkä palvelevat sekä Jumalaa että syntiä. Miten voimme tietää kenen palvelijoita olemme? Syy epätietoisuuteen on siinä, että arvostellaan suhdetta Jumalaan ja maailmaan sydämen tunteiden, eikä Jumalan sanan mukaan. Sekä Kristus että apostoli sanovat selvästi, että me emme voi samalla kertaa palvella kahta herraa. Sekä pahan- että hyvyydenvoimat asuvat meissä. Sen tähden usein näyttää siltä kuin jos palvelisimme kahta herraa. Synnin palvelijoissakin huomaa joskus hyvän hengen vaikutusta, esim. silloin kun omantunnon ääni heissä puhuu tahi kun armokutsu heidät saavuttaa. Herran uskollisissa näemme myös paljon pahan hengen lihan ja maailman vaikutusta.
Olemmeko siis kahden herran palvelijoita? »Emme», sanoo apostoli. Kahden herran palvelijoiksi ei meitä tee se, että paha ja hyvä liikehtii meissä ja satunnaisesti ilmenee pahoissa tahi hyvissä teoissa. Vaan »kun antaudumme jonkun palvelijoiksi, häntä totellaksemme niin olemme sen palvelijoita, jolle olemme kuuliaiset.» Ainoastaan toiselle näistä keskenään taistelevista voimista kuuluu sydämemme ja mielemme. Herra selittääkin, minkä takia emme voi palvella kahta herraa: »sillä hän on joko vihaava toista ja rakastava toista, taikka hän liittyy ensimmäiseen ja halveksi toista.» »Rakastammeko» tahi »vihaammeko», »liitymmekö tahi »halveksimmeko», se määrää suhtautumisemme jompaankumpaan.
Kun Herran uskolliset pelkäävät rakastavansa syntiä ja halveksivansa Jumalaa, ja kun rakkaus ja viha vuoroin käyvät sydämessämme, niin ymmärrämme, että on vaikeata tietää kenen palvelijoita olemme. Synnin palvelija on se, joka tieten taiten ja häikäilemättä, elää lihan töissä: ahneudessa, irstaudessa, juoppoudessa, epärehellisyydessä, vihassa, jne., eikä nuhteista ja varoituksista välitä. Näistä sanoo Kristus: »Joka syntiä tekee, hän on synnin orja.»
Mutta valekristityt viljelevät Jumalan sanaa ja liittyvät Herran kansaan, mutta tahtovat rinnastaa Kristuksen ja Belialin ja palvella sekä Jumalaa että maailmaa, samaten heikkojen kristittyjen taistellessa vaikeissa kiusauksissa ja satunnaisissa eksytyksissä, silloin on meidän vaikeampi nähdä erotusta Jumalan - ja mammonan - palvelijan välillä.
Huomaa tarkoin miten apostoli sanoo: »Kun antaudutte jonkun palvelijoiksi, häntä totellaksenne, niin olette sen palvelijoita, jolle olette kuuliaiset.» (s. 16). Kaikki riippuu siis siitä, kenelle te antaudutte, ketä te sydämestänne tottelette, ketä te kunnioitatte, eikä siitä, ketä te satunnaisesti tahi pakosta palvelette.
Mutta vaikka nekin, jotka ovat Hengen vaikutuksen alaisina ja jotka sydämestään rakastavat vanhurskautta, kuitenkin vielä tuntevat lihan voimakasta himoa kompastuvat ja lankeavat, niin älköön se eksyttäkö meitä. Koska heidän sydämensä halu on totella, koska he todella rakastavat vanhurskautta ja tahtovat palvella sitä, niin totisesti he eivät ole synnin orjia. Emme saa unohtaa näitä sanoja: »Kenelle antaudutte totellaksenne häntä, sen palvelijoita olette.» Vaikka siis synti koettaa estää, pahentaa ja kiusata heitä, niin on koko heidän elämänsä sittenkin suunnattuna Kristukseen.
Mutta jos kristitty ei enää etsi armoistuinta saadakseen sieltä anteeksiannon ja voimaa, vaan antautuu uudelleen synnin palvelukseen ja tekee liittoja maailman kanssa seuratakseen sitä, silloin on tapahtunut onnettomuus, josta Pietari sanoo: »Kenen voittama joku on, sen orja hän on.» Ei sitä sanota »voitetuksi», joka edelleen taistelee, vaikka hän taistelussa on kärsinytkin tappioita. Mutta se on voitettu, joka antautuu ja on jättänyt aseensa viholliselle. Pietari sanoo: »Joka poikkesi pois siitä pyhästä käskystä, jonka hän saanut oli.» Niin kauan kuin siis taistelemme, ei lain orjina, vaan uskon katse luotuna Kristukseen, emme ole voitettuja, emme ole antautuneet synnin palvelijoiksi. Kaikki riippuu siis siitä, ketä te antaudutte tottelemaan.
Tässä saamme tilaisuuden tutkia kenen palvelijoita olemme, synninkö vai vanhurskauden. Olemme jommankumman, sillä apostoli sanoo, että molempien, sekä synnin että vanhurskauden palvelijoita, emme voi olla. Kristus sanoo myös: »Ei kukaan voi palvella kahta herraa.» Tärkeätä on meille tietää kenen palvelijoita olemme. Kun ajattelemme kaikkea sitä, jonka kanssa elämässämme joudumme kosketukseen, niin meistä tuntuu usein siltä, kuin jos palvelisimme kahta herraa.
Toiset eivät tahdokaan selventää suhdettaan Jumalaan ja maailmaan, vaan kernaammin elävät puolinaista elämää. On ihmisiä, jotka tutkivat Jumalan sanaa, mutta siitä huolimatta ovat maailman ja epäjumalien kahleissa. Toisinaan he kuitenkin tahtovat palvella Jumalaa, pitäen sitä hyvänä, Jumalalle mieluisana tekona. Nämä tahtovat palvella kahta herraa.
Sitä vastoin Herran omia painaa raskaana taakka huoli siitä, että he ehkä palvelevat sekä Jumalaa että syntiä. Miten voimme tietää kenen palvelijoita olemme? Syy epätietoisuuteen on siinä, että arvostellaan suhdetta Jumalaan ja maailmaan sydämen tunteiden, eikä Jumalan sanan mukaan. Sekä Kristus että apostoli sanovat selvästi, että me emme voi samalla kertaa palvella kahta herraa. Sekä pahan- että hyvyydenvoimat asuvat meissä. Sen tähden usein näyttää siltä kuin jos palvelisimme kahta herraa. Synnin palvelijoissakin huomaa joskus hyvän hengen vaikutusta, esim. silloin kun omantunnon ääni heissä puhuu tahi kun armokutsu heidät saavuttaa. Herran uskollisissa näemme myös paljon pahan hengen lihan ja maailman vaikutusta.
Olemmeko siis kahden herran palvelijoita? »Emme», sanoo apostoli. Kahden herran palvelijoiksi ei meitä tee se, että paha ja hyvä liikehtii meissä ja satunnaisesti ilmenee pahoissa tahi hyvissä teoissa. Vaan »kun antaudumme jonkun palvelijoiksi, häntä totellaksemme niin olemme sen palvelijoita, jolle olemme kuuliaiset.» Ainoastaan toiselle näistä keskenään taistelevista voimista kuuluu sydämemme ja mielemme. Herra selittääkin, minkä takia emme voi palvella kahta herraa: »sillä hän on joko vihaava toista ja rakastava toista, taikka hän liittyy ensimmäiseen ja halveksi toista.» »Rakastammeko» tahi »vihaammeko», »liitymmekö tahi »halveksimmeko», se määrää suhtautumisemme jompaankumpaan.
Kun Herran uskolliset pelkäävät rakastavansa syntiä ja halveksivansa Jumalaa, ja kun rakkaus ja viha vuoroin käyvät sydämessämme, niin ymmärrämme, että on vaikeata tietää kenen palvelijoita olemme. Synnin palvelija on se, joka tieten taiten ja häikäilemättä, elää lihan töissä: ahneudessa, irstaudessa, juoppoudessa, epärehellisyydessä, vihassa, jne., eikä nuhteista ja varoituksista välitä. Näistä sanoo Kristus: »Joka syntiä tekee, hän on synnin orja.»
Mutta valekristityt viljelevät Jumalan sanaa ja liittyvät Herran kansaan, mutta tahtovat rinnastaa Kristuksen ja Belialin ja palvella sekä Jumalaa että maailmaa, samaten heikkojen kristittyjen taistellessa vaikeissa kiusauksissa ja satunnaisissa eksytyksissä, silloin on meidän vaikeampi nähdä erotusta Jumalan - ja mammonan - palvelijan välillä.
Huomaa tarkoin miten apostoli sanoo: »Kun antaudutte jonkun palvelijoiksi, häntä totellaksenne, niin olette sen palvelijoita, jolle olette kuuliaiset.» (s. 16). Kaikki riippuu siis siitä, kenelle te antaudutte, ketä te sydämestänne tottelette, ketä te kunnioitatte, eikä siitä, ketä te satunnaisesti tahi pakosta palvelette.
Mutta vaikka nekin, jotka ovat Hengen vaikutuksen alaisina ja jotka sydämestään rakastavat vanhurskautta, kuitenkin vielä tuntevat lihan voimakasta himoa kompastuvat ja lankeavat, niin älköön se eksyttäkö meitä. Koska heidän sydämensä halu on totella, koska he todella rakastavat vanhurskautta ja tahtovat palvella sitä, niin totisesti he eivät ole synnin orjia. Emme saa unohtaa näitä sanoja: »Kenelle antaudutte totellaksenne häntä, sen palvelijoita olette.» Vaikka siis synti koettaa estää, pahentaa ja kiusata heitä, niin on koko heidän elämänsä sittenkin suunnattuna Kristukseen.
Mutta jos kristitty ei enää etsi armoistuinta saadakseen sieltä anteeksiannon ja voimaa, vaan antautuu uudelleen synnin palvelukseen ja tekee liittoja maailman kanssa seuratakseen sitä, silloin on tapahtunut onnettomuus, josta Pietari sanoo: »Kenen voittama joku on, sen orja hän on.» Ei sitä sanota »voitetuksi», joka edelleen taistelee, vaikka hän taistelussa on kärsinytkin tappioita. Mutta se on voitettu, joka antautuu ja on jättänyt aseensa viholliselle. Pietari sanoo: »Joka poikkesi pois siitä pyhästä käskystä, jonka hän saanut oli.» Niin kauan kuin siis taistelemme, ei lain orjina, vaan uskon katse luotuna Kristukseen, emme ole voitettuja, emme ole antautuneet synnin palvelijoiksi. Kaikki riippuu siis siitä, ketä te antaudutte tottelemaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.