Ehdotan koiraveroa vesilahteen

Ehdotan koiraveroa kaikille koiranomistaville kuntalaisille,että kunta voisi sillä verotulolla hankkia koirankakkapussiroskiksia taajamaalueelle kun ei näköjään koiraihmiset ymmärrä muuten ottaa ulostekasoja pois maasta vaan jättävät ne siihen tallattavaksi muiden tonttien reunoille ja kävelyteille. Itse olisin valmis maksamaan ilomielin vaikka 50-100€ vuodessa yhteiseen hyvään tarkoitettua veroa jos omistaisin koiran.

Vaaleissa tämä lupaus palkitaan,eli tulevissa kunnallisvaaleissa ääniharava on se ehdokas joka tämän lupaa viedä maaliin.
4160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koiravero poistettiin, koska koko kunnassa ei verovelvollisuuteen ilmoitettuja koiria ollut kuin yksi. Valvontaan menee enemmän rahaa, kuin mitä sen hyöty olisi.

Jätetään muutama monumentti rakentamatta, niin siinä sulle on kakkapussit kustannettuna.

Äänestä

Paljon on Vesilahdella sellaisia koirien ja kissojen omistajia että saisi heille panna ikuisen eläintenpitokiellon. Otettu hetkenmielijohteesta joku eliukka tai useampikin eikä osata niitä hoitaa eikä kouluttaa. Hirvee laikkuminen kuuluu kilometrien päähän jostain tapolanalueelta.Muuttais keskelle mettää tai pellolle missä ei olisi naapureita 3 kilometrin säteellä hurttiensa kanssa että vuorotyöläisetkin saisi päivällä nukuttua.Ei kukaan osta taloakaan mielellään jonkun hurttaviljelmän naapurista.

Äänestä

No ei ne pihan kukkapenkkiin paskovat kissatkaan oo kovin mukavia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Takuullaääniä kirjoitti:

Ehdotan koiraveroa kaikille koiranomistaville kuntalaisille,että kunta voisi sillä verotulolla hankkia koirankakkapussiroskiksia taajamaalueelle kun ei näköjään koiraihmiset ymmärrä muuten ottaa ulostekasoja pois maasta vaan jättävät ne siihen tallattavaksi muiden tonttien reunoille ja kävelyteille. Itse olisin valmis maksamaan ilomielin vaikka 50-100€ vuodessa yhteiseen hyvään tarkoitettua veroa jos omistaisin koiran.

Vaaleissa tämä lupaus palkitaan,eli tulevissa kunnallisvaaleissa ääniharava on se ehdokas joka tämän lupaa viedä maaliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu