Oman kansan lisääntymistä kannustettava

Koska Suomi on ainoa suomalaisten maanlänttyrä, niin täällä on ehdottomasti tuettava oman kansamme lisääntymistä.

Olemme kekseliäs ja älykäs kansa, emme mikään serkusavioliittojen kehittymättömyysmaalaisiksi jässähtänyt kelvoton kansa.

Koko maa olisi saatava asutetuksi suomalaisilla. Meitä valkoisia suomalaisia saisi olla täällä tulevaisuudessa mielestäni 20 miljoonaa, miksei enemmänkin, jotta saisimme edes joskus omat sisämarkkinatkin monipuolisemmaksi, mutta ennen kaikkea, että turvaisimme oman jatkumomme kansakuntien joukossa.

Me tavallise suomalaiset olemme vastuuntuntoisia ympäristöasioissakin, kehitämme teknologiaa, joka vie kohti puhtaampaa, ekologisempaa elämistä. On siis paljon syitä, miksi suomalaisia pitäisi olla enemmän. Olemme lisäksi maailman älykkäimpiin kansoihin kuuluva pieni joukko maailmassa.
875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nykymenon jatkuessa vuosisadan kuluttua enää yksi kolmesta Suomea asuttavasta on kantasuomalainen.

Tuolloin äällä on noin 12 miljoonaa asukasta, joista neljä miljoonaa on "alkuasukkaita".

Äänestä
  • Ilman maahantunkeutumista täällä olisi tuolloin neljä miljoonaa asukasta. Se olisi ihan sopiva määrä.

    On hyvä muistaa, että ylikansoittuminen on koko Telluksen ykkösongelma. Siitä seuraa mm. ilmastomuutos.

    Äänestä

Suomaiset kuihtuu pois kuten aborginaalit australiassa ja intiaanit amriikassa niin se maailma vaan muuttuu estää tätä ei voida hidastaa vain.

Äänestä
  • Myös "hyvinvointivaltio" romahtaa ja maa ajautuu köyhyyteen, kaaokseen ja lopulta sisällissotaan L-Idän tyyliin.

    Äänestä

  • u.t kirjoitti:

    Myös "hyvinvointivaltio" romahtaa ja maa ajautuu köyhyyteen, kaaokseen ja lopulta sisällissotaan L-Idän tyyliin.

    Luultavasti mutta kyllä senkin jälkee nosuee taas uusi siviilisaatio voi toki kestää muutaman satavuotta mutta kaikki muutuu kokoajan jenkien 150v kestänyt maailman mahtikin alkaa sirtyä pikkuhiljaa aasiaan ja kiinaan.

    Äänestä

Suomalaisilla perheillä ei ole varaa tehdä lapsia, kun matuklaanien elättäminen pitää verot korkealla ja omien lapsiperheiden eduista joudutaan leikkaamaan.

Äänestä

se matuinvaasio ja klopalisaatio ei ole luonnonvoima, vaan päättäjien HALITTAVISSA; MIKÄLI LÖYTYY MUNAAAAA _ NIINKO TRUMPILLA JA ORBALLA!!

ORvot sun muutmaansa myyneet hopearahoja vastaan - käteiset stupit ym maanpetturit kyllä toistavat mantraa klopalisaation luonnonvoimasta!

EI SE SITÄ OLE!!
PELKKÄÄ POLITTIISTA JAARITUSTA SIIRRELLÄ KANSALLISVARALLISUUKSIA RAHARIKKAIDEN TASKUUN JA SIIRRELLÄ PAKOLAISIA heistä hyötyviin vastaanottokeskuksiin sekä sosiaalijärjestelmän hoteisiiin.. HERÄTYS!

Äänestä
  • Yksi huostaanottokodin asiakas maksaa 100 000 e vuodessa - veronmaksajalle. Bisneksen raaka-ainetta roudataan Sarvesta asti lentokoneella Liekan takamaille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isänmaallinenmies kirjoitti:

Koska Suomi on ainoa suomalaisten maanlänttyrä, niin täällä on ehdottomasti tuettava oman kansamme lisääntymistä.

Olemme kekseliäs ja älykäs kansa, emme mikään serkusavioliittojen kehittymättömyysmaalaisiksi jässähtänyt kelvoton kansa.

Koko maa olisi saatava asutetuksi suomalaisilla. Meitä valkoisia suomalaisia saisi olla täällä tulevaisuudessa mielestäni 20 miljoonaa, miksei enemmänkin, jotta saisimme edes joskus omat sisämarkkinatkin monipuolisemmaksi, mutta ennen kaikkea, että turvaisimme oman jatkumomme kansakuntien joukossa.

Me tavallise suomalaiset olemme vastuuntuntoisia ympäristöasioissakin, kehitämme teknologiaa, joka vie kohti puhtaampaa, ekologisempaa elämistä. On siis paljon syitä, miksi suomalaisia pitäisi olla enemmän. Olemme lisäksi maailman älykkäimpiin kansoihin kuuluva pieni joukko maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu