Luterilaisten lasten kaste ei ole pakkoa ellei oteta sitä huomion nimittäin Jumalan tahtoa ja määräystä että kaste kuuluu vauvasta vaarille. Perustelen vauvojen kastetta sillä ettei kukaan aikuistunut ole vienyt vanhempiaan käräjille vauvana saadun oikean kasteen johdosta. Eikä vauvana saadun kasteen saaneista ateisteista tai kirkkoon kuuluvista kukaan ole kironnut Jumalaa lapsena saadusta kasteestaan. Mutta perkeleen omat uudestikastetuiksi kutsutut ole kironneet Raamatullisen kasteen. Vievät pakanalapsensa upotettavaksi vaikka leuassa ei ole karvan hiventäkään eikä muissa paikoissa. Tietenkin kehityshäiriöinen helluntailaisen aikuisen ymmärryksellä varustettu lapsenkasvo menee upotettavaksi koska muuten ei äiti ja isä ajaisivat lapsensa pois kotoa. Pakkoupotus on siksi että vanhemmat voisivat tuntea että heidän mörösilmäpoikansa omaa aikuisen ymmärryksen joka saisi ihmetystä aikaan jopa Martti Lutherissakin.
Lahkojen pakkokaste
21
271
Vastaukset
- lepokinauttaa
meneppäs nyt vaikkapa makuulle ja ota pari disperiiniä alkuhätään.
- Eenokki12
Avaus on mielestäni niin hyvä että taidan ottaa 10000 kopiota ja jakaa niitä ympäri maailmaa ja maan allekin. Ihmisten on hyvä saada tietää etteivät uudestikastetut ole mitään. Hirviönnäköisiä pöhköpoikia näkyy olevan joka lahkossa esittämässä viisauksiaan.
- ccdeffffrrrr
hj Kelvoton ja mitätön on luterilaisten kaste, pahasti on luterilaisia vauvoja petetty tässä asiassa. Valheella on yleensä lyhyet jäljet mutta tässä vauvakasteasiassa valheella on pitkät jäljet. Ovelat papit ovat onnistuneet vetämään höplästä pieniä vauvoja tuhannen vuotta. Ihmisille on helppo valehdella mustan puvun ja liperien takaa.
- mätiedäntän
Lopeta nyt jo tuon saman asian jankkaaminen. Perustele näkemyksesi Raamatulla älänä sorru tuollaiseen halpamaiseen jankkaamiseen. Vauvoja on kastetu alusta saakka. Uudestikastetta on harrastettu vasta 1000 vuotta.
- Eenokki12
Kelvottoman tosinuijan puhetta. Me tunnustukselliset parhaamme mukaan koetamme kertoa homokirkon pappien ja piispojen ja lahkojen hapatuksesta. Meitä ei päästetä julkisuuten koska saatana ja sen aikaansaamat lahkot tietävät että me olemme se tosi Kristuksen kirkko. Lahkot raamatun mukaan ovat perkeleestä.
- eenokille
Eenokki12 kirjoitti:
Kelvottoman tosinuijan puhetta. Me tunnustukselliset parhaamme mukaan koetamme kertoa homokirkon pappien ja piispojen ja lahkojen hapatuksesta. Meitä ei päästetä julkisuuten koska saatana ja sen aikaansaamat lahkot tietävät että me olemme se tosi Kristuksen kirkko. Lahkot raamatun mukaan ovat perkeleestä.
Mikä sitten on lahko?
- Eenokki12
eenokille kirjoitti:
Mikä sitten on lahko?
Lahko on tosinuijien yhteenliittymä joille ei kelpaa Jumalan armo lahjana vaan siihen tarvitsee lisätä jotain muuta tekoa.
- eenokille
Eenokki12 kirjoitti:
Lahko on tosinuijien yhteenliittymä joille ei kelpaa Jumalan armo lahjana vaan siihen tarvitsee lisätä jotain muuta tekoa.
Eli uudestikastajat ovat näin ollen lahko. Tästä lienemme samaa mieltä.
- Eenokki12
Uudestikastettu ja upotuskaste ovat riivaajien lahja lahkolle.
- koettakaatevainkestää
Eenokki12 kirjoitti:
Lahko on tosinuijien yhteenliittymä joille ei kelpaa Jumalan armo lahjana vaan siihen tarvitsee lisätä jotain muuta tekoa.
Helluntailaiset painostavat luterilaisia uskoontulleita, pakottavat luopumaan luterilaisuudesta. Uhkailevat, kiusaavat ovat jatkuvasti oven takana vaikka heille sanoo helluntailaisuuden olevan paholaisen eräs kristillisyyden ulkopuolella oleva lahko.
- uunotriviin
Myönnät sinä uuno että lapsia voidaan vetää höplästä vaikka sanotte ettei lapsella ole ymmärrystä eikä uskoa.
- lomalehmä
>>Ihmisille on helppo valehdella mustan puvun ja liperien takaa. >>
Kyllä se valehteleminen onnistuu aivan tavallisessa arkipuvussakin.
- mmhhjjjjj
bv Naurettavaa on tuo luterilaisten sakramenttiantikristuksen palvelijoiden puhe uudestikastamisesta. He yrittävät antikristilliseltä pohjalta puuttua Jumalan seurakuntien toimintaan. He vaativat, että heidän suorittamansa antikristillinen kaste pitää muka laskea kasteeksi myös Jumalan seurakunnissa. Sakramenttiantikristuksen pitäisi siis päästä määräämään myös Jumalan seurakuntien toimintaa. Röyhkeää toimintaa, johon vain sakramenttiantikristuksen palvelijat kykenevät harhoissaan, sokeudessaan ja tyhmyydessään.
- päästäkääbarabbas
Miksei sakastilaisia näy tässä moittimassa eenokin keskustelutapaa!?
sokean reetan isäpuolen poikakin näkee millaista on järjenjuoksu ja niinsanottu kristillisyys näiden touhuissa!- voipappaa
Voi pappa kun sinun olisi hyvä keskittyä omaan tekstiin kun taas pääsi haukkumasana sieltä lipsahtamaan. Ei pappakaan puutu uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamaussa -trollin keskustelutapaan. Sokean reetan isäpuolikin näkee että papann kristillisyys on suurta teatteria.
- lööpppp
uh Naurettavaa on tuo luterilaisten sakramenttiantikristuksen palvelijoiden puhe uudestikastamisesta. He yrittävät antikristilliseltä pohjalta puuttua Jumalan seurakuntien toimintaan. He vaativat, että heidän suorittamansa antikristillinen kaste pitää muka laskea kasteeksi myös Jumalan seurakunnissa. Sakramenttiantikristuksen pitäisi siis päästä määräämään myös Jumalan seurakuntien toimintaa. Röyhkeää toimintaa, johon vain sakramenttiantikristuksen palvelijat kykenevät harhoissaan, sokeudessaan ja tyhmyydessään.
- gtfgrdes2
Kastetta ei ole Jumala ja Jeesus määrännyt joten olet saatanaa jumalanas palvelevmaan eksytetty rikollisuuden aivopesty uskovainen
ELLET
pysty todistamaan, että Jumala tai/ja Jeesus on määrännyt kaikki, pikku lapsetkin kastettaviksi LAPSIAKIN TAPPANEEN, TAPATTANEEN, RAISKANNEEN JNE RIKOLLISUUDEN JÄSENIKSI?
Miltä sinusta tuntus jos joku miekan voimalla tulis pakkokastamaan sinut isis porukkaan "usko tai kuolet" ehdot antaen?
Sama periaate sen lapsikaste rikoksessakin, jossa lapsi tapetaan hengellisesti ja asetetaan kuolleen merkki otsaan, joten ilmeisesti ole raato!
Revi esiin saatanallisuuden käsikirjasta; väärennetystä raanatustas tieto jos löydät niin lupaan, että se on saatanallisuuden väärentämä tieto!
"kaste" tutuus raamatusta jos ilman uskomuksia asiaan halua perehtyä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaste#Luopuminen_paholaisesta
"Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma."
HUOMATKAA SANA "PESTÄ" JOKA KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA MYÖS "PESEYTYMISTÄ."
Tämä pelastaa "kaste pelastaa" päivittäin tuhansia mm sairaaloissa...
Johanneksen evankeliumi:
13:10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.
13:14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
13:15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."
Tuohon lisämällä tai pois ottamalla on selvät seurauksen vaikka kristityt sen rikoksen taas tekisivät niin kuin tekivä "älä tee huorin" päskyn poistavina rikollisina...
Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. " - kuppilatkuntoon
Helluntailaisuus lopun ajan suuri eksytys?
- HIPEKKA
ANTEEKSI EREHDYIT TARKOITIT VARMAAN PORTTOKIRKKOA ELI
- ewweatyiluh
Lahkokasteet ovat aina vaarallisia.
Luterilaisuus on nikolaiittain opin pohjalle syntynyt teologinen lahko. Pääpaino sanalla teologinen. Kuitenkin tuon teologisen lahkon sisällä on myös hengellisiä lahkoja, esim. körttiläisiä ja lestadiolaisia, joiden kautta ihmisiä on myös tullut uskoon. Jumala pystyy näköjään toimimaan lähes mahdottomissa olosuhteissakin.
Vauvakaste on teologinen kaste, Sääli, että nuo hengelliset lahkot ovat jääneet teologisen kasteen vangeiksi. - Ulos.valhekirkosta
Oikein on toimia näin:
http://www.eroakirkosta.fi
Ei valheeseen saa jäädä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407741Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.303007Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3431932Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422751587Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1271371- 1001189
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371102Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com191026Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j21992Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.82951