Jumalat ovat ihmisVARKAITA invaasioineen

iKuiset-imurit-imemässä

Jumalat ovat ihmisVARKAITA ja ovat olemassa, halusimme tai emme. Jumalat, meidän PääJumalat vievät, VARASTAVAT meiltä ihmisiltä ja muilta olennoilta sellaista, mikä ei ole Heidän. IKINÄ koskaan tollaiseen kuulunutkaan. Herrat pösilöt kEHTAAVAT vielä akiken tehdä, aikaansaada näkyvästi. Ja toikin Heidän alastomuutensa EI saanut Heitä KOSKAAN lopettamaan, avointa petturuuttansa, JOTA kaikkea ihmisille näyttivät evidensseineen. EI VAAN ihmisille piti tulla sekin rankaisemaan, VAIKKA kuiinka emme voineet olla näkemättä, aistimatta tollaista VARKAUS- ja alastomuus-aktiviteettiansa.

Herrat Jumalat EIVÄT ole mitään muuta kuin Jättiläis-Avaruus-parasiitit, jotka näköjään OIkeutenansa pitävät ihmisten, toisten olentojen kuppaamista, hyväksikäyttöä ravinnokseen ja kaikkeen. Herrat ovat sitä mieltä näköjään, että me kaikki muut, hyödylliset ihmisetkin olemme VAIN Heitä varten. Että voivat tulla tosta noin vAAN ilman mitään aihetta, syytä tai Oikeutta verenimemään meistä virtaa, elämää, jopa olemustamme. Herrat ovat idioottimaisessa tyranniassaan, ja alsitamisessaan menneet IHAN liian pitkälle ja LIIAN kauan. Kuvittelevat, luulevat pelaavansa oikein viisasta, ovelaa lautapeliänsä. mutt kun se idioottimainen lautrapeli, pelinappuloineen (ihmisineen) on jo näkynyt, esillä ollut, eikä lautapeli harvoine pelinappuloineen ole mikään viisas shakki-peli. Herrojen pelinappulatkaan EIVÄT edes liiku, edity pelilaudalla., VAAN paikallaan junnaa niin, että eteenpäin EI mennä VAAN taaksepäin ja kaikki tulee silloin esille, Heidän halunsa ja pelinsä. Pitäkää ihmiste kiinni teidän ihmisoikeuksista, sillä Tollaisilla, moisilla parastiitti-kuppareilla EI ole mitään Oikeutta ylitse muiden.

Tätä maapalloa populaatioineen EI luotu Heitä vAAN varten, ITSE asiassa EI ollenkaan, alisinkaan Tollaisille parasiitti-kuninkaille, JOTKA ottavat ja vievät VAAN kaiken Aikaa, Heille kuulumatonta asiaa, ainesta. Toisten elämää, virtaa ja Voimaa, JOKA EI Heille KOSKAAN kuulunutkaan. Lopettakaa tollainen ketään hyödyttämätön parasiitti-VALTAUS. Heidän invaasionsa ja koko planeetan alistaminen tyhmään diktatuuriin ON tullut tiensä päähän, ennen kuin se KOSKAAN aikoinaan alkoikaan.

0

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        62
        3762
      2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        88
        3149
      3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        79
        2374
      4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
        Tuusniemi
        14
        1620
      5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

        Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
        Ikävä
        67
        1367
      6. Mikä tekee naisesta

        Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
        Ikävä
        89
        1223
      7. Varusmiehen kuolema

        Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
        Kajaani
        40
        1151
      8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        1
        1011
      9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

        Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
        Ähtäri
        55
        995
      10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

        Itse haluaisin jo hänen viereen..
        Ikävä
        47
        972
      Aihe