Ateistit - kustukaa itseänne jumalattomiksi

Miksi te mielellänne kustutte itseänne uskonnottomiksi, koska se on valheellista. Kukaan ei ole todistanut Jumalaa olevaksi eikä olemattomaksi sen enempää. Vain te ateistit kutsutte itseänne mieluummin uskonnottomaksi siksi koska se kuulostaa itsetietoisuudeltaan paremmalta ja korostaa mukamas tietoisuuttanne asiasta, vaikka me kaikki tiedämme ettei maailmassa kukaan voi olla uskonnoton. Kaikki uskoo johonkin! Ei ole uskonnottomuutta!
9161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

>>Miksi te mielellänne kustutte itseänne uskonnottomiksi, koska se on valheellista.<<

Se on valheellista vain niiden ateistien kohdalla, joilla on jokin uskonto. Suinkaan kaikilla ei ole. Siispä jos ei edusta jumaluskonnollisuuden lisäksi mitään muutakaan uskontoa, on aivan rehellistä ja siten täysin oikein kutsua itseään uskonnottomaksi.

>>Kukaan ei ole todistanut Jumalaa olevaksi eikä olemattomaksi sen enempää.<<

Asia on justiinsa noin. Siksi onkin tietoteoreettisessa mielessä järjetöntä väittää tietävänsä, että jokin jumala olisi olemassa tai tietävänsä, ettei mitään jumalaa ole. Riippuu pelkästään siitä kulloisenkin jumalan tarkasta kuvauksesta, että voiko sen osoittaa havaintoaineistoon vetoamalla, että tuollaista ei ainakaan voi olla olemassa.

>>Vain te ateistit kutsutte itseänne mieluummin uskonnottomaksi siksi koska se kuulostaa itsetietoisuudeltaan paremmalta ja korostaa mukamas tietoisuuttanne asiasta, vaikka me kaikki tiedämme ettei maailmassa kukaan voi olla uskonnoton.<<

Ei vaan asia on kuten ylimmässä kommenttiosuudessani esitin. Tarkennan seuraavaksi asiaa lisää.

>>Kaikki uskoo johonkin! Ei ole uskonnottomuutta!<<

Uskominen johonkin ei ole sama asia kuin uskonnon edustaminen. Uskomuksia on erilaisia, ja vain osa niistä on laadultaan samanlaisia kuin mitä uskonnoissa esiintyvillä uskomuksilla tarkoitetaan. Jos minä uskon olevan totta, että Suomen presidentti on tällä hetkellä Sauli Niinistö -niminen mies, tai että kypsät tomaatit ovat yleensä punaisia jne. niin omaan tuikitavallisia arkiuskomuksia, jotka havaintoaineiston valossa edustavat todellisuutta.

Edellä kuvatut uskomukset tietysti eroavat laadultaan hengellisistä uskomuksista, jotka yleensä kuvaavat jotakin metafyysistä. Sitten kun sellaiset uskomukset esiintyvät uskomusten nojalla järjestäytyneessä väkijoukossa, niin kyse on uskonnosta. Arkiuskomusten jakaminen joukon kesken ei siis ole uskonto. Uskontoa ei ole myöskään täysin henkilökohtainen hengellinen uskomus, jota ei jaeta yhtään kenenkään kanssa.

On siis varma asia kyllä, että aivan kaikilla ylipäätään tietoisuuden omaavilla ihmisillä on ylipäätään uskomuksia, koska ylipäätään aivan kaikki käsitykset pohjimmiltaan ovat vain uskomuksia. Tämä johtuu siitä, että tajuntamme ei saa absoluuttisen aktuaalista informaatiota todellisuudesta, vaan se kuten eräs nimim. utti lähdeviittein toisella palstalla esitti, on ennemminkin ns. "kontrolloitua hallusinatiota". On myös yhtä varma asia, että aivan kaikilla ei ole hengellisiä uskomuksia, eikä uskonnollisia uskomuksia. Tämä johtuu siitä, että ihmiset henkilökohtaiset tajunnat ja niihin kytkeytyvät kulttuuri- ja sosiaalihistoriat ovat erilaisia, eivätkä kaikki tosiaan niin biologisista kuin sosiaalisistakaan syistä altistu uskonnon harjoittamisen mahdollisuuksille.

Äänestä
Aloittaja

Näin minäkin sanon omasta uskostani Jeesukseen: "Se on valheellista vain niiden ateistien (kristittyjen) kohdalla, joilla on jokin uskonto."

Äänestä
  • Ja silloin kun sinä henkilökohtaisesti aatoksissasi ja tunnoissa "uskot Jeesukseen", niin kyse on siitä yllä mainitsemastani hengellisestä uskomuksesta. Sitten jos sinä menet vaikka johonkin messuun tai muuhun vastaavaan tilaisuuteen, niin olet harjoittamassa uskontoa.

    Ateistit voivat tietysti harjoittaa uskontoja, kunhan ne eivät ole jumaluskontoja, koska muuten jutut olisi paradoksi. Ateismihan tarkoittaa vain sitä, että ei uskota jumaliin / uskotaan, että jumalia ei ole olemassa. Huomautan, että nuo /-merkillä jaetut väitteet ovat loogisesti yhtäpitäviä, eikä muoto "uskoa että ei" ole yhtään sen enempää osoitus uskonnollisesta uskosta kuin olisi muoto "ei uskoa, että..."

    Äänestä

Aloituksen otsikkoon vielä erikseen puuttuakseni:

Kun ihminen kertoo olevansa ateisti, niin silloin hän automaattisesti kertookin olevansa "jumalaton" (siinä merkityksessä, että ei usko jumaliin), koska ateismi tarkoittaa tuossa merkityksessä juuri jumalattomuutta. Tässä vaiheessa kyse on oikeastaan enää siitä, että tulisiko tosiaan mielummin käyttää kotoperäistä sanaa kuin vierasperäistä sanaa. Äidinkielenopettajan mielestä ehkä prosessorin sijaan tulisi käyttää käsitettä suoritin, ja monitorin sijaan näyttö, mutta uskoisin kaikkien heidän nykyään hyväksyvän ateismin käsitteen käytön sellaisenaan.

Äänestä

Älä Jarmo viitsi saivarrella. Et sinä pysty määrittelemään sanoja ja käsitteitä uusiksi, vaikka kuinka itkisit. Semantiikka ei muutenkaan taida olla sitä vahvinta alaasi.

Äänestä

Ettekö te sitten olekaan jumalattomia?

Äänestä
  • Ollaan ollaan, jos se tarkoittaa sitä, että ei uskota jumaliin.

    Äänestä

Kyllä kunkin elämä, sanat / puheet ja vielä teot, ja myös kaikille hyväksi puolesta puhumattomuudet temättömättömyydetkin sen osoittaa / todistaa kumman, kaikille hyväksi vai pahaksi puolesta elävät ja toimivat.

Sitä kaikille hyväksi Laillista, kaikille Luvallisen Oikeuden mukaista on vain Raamatun UT, Totuuteen perustuvien ja mukaisten, kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeuden mukaisteen opetusten ja ohjeiden mukainen jaa perustuva.

KAIKKI, muulla tavalla, ja muun puolesta eläminen, puhuminen ja toimiminen on sen kaikille hyväksi olevan vastaista, sitä Laittomuutta.

Sitä josta tulee aina, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin ne SYYSTÄ (kaikki valheellinen, vääryys ja pahuus) Jumalan Sanan (Raamatun UT) vastaisuudesta tumioksi, pahaksi / kärsimyksiksi ja turhiksi menetyksiksi ja sodiksi, ym. vitsauksiksi seuraamuksensa.

Näitä joista, vain joistakin, tiedotusvälineet kautta maailman, ihan päivittäin varoituksekksi / herätykseksi, VÄÄRIN, = laittomasti elämisestä, uutisoi.

Jeesuksen nimessä... Totuudeen mukaiseti ja perutuvasti tiedoksi valistaen.

vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa

Äänestä
  • Suosittelen sinulle keskustelua Palstakeisarin kanssa. Teillä on samanlaiset spammausmaneerit, joten ikään kuin siltä osin "puhutte samaa kieltä". Ehkä teillä synkkaa, ja seuraus on jotain suurta, kaunista ja ylevää. Tai sitten koko homma on täysi katastrofi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JarmoEklund kirjoitti:

Miksi te mielellänne kustutte itseänne uskonnottomiksi, koska se on valheellista. Kukaan ei ole todistanut Jumalaa olevaksi eikä olemattomaksi sen enempää. Vain te ateistit kutsutte itseänne mieluummin uskonnottomaksi siksi koska se kuulostaa itsetietoisuudeltaan paremmalta ja korostaa mukamas tietoisuuttanne asiasta, vaikka me kaikki tiedämme ettei maailmassa kukaan voi olla uskonnoton. Kaikki uskoo johonkin! Ei ole uskonnottomuutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu