Ja sitä pahemmaksi tuntuu menevän, mitä enemmän ikää tulee. Pettymyksiä, epäonnistumisia, yksinäisyyttä, epätoivoa. Mitä muuta tämä on, kuin useimmiten pelkkää kärsimystä? Yritä jaksaa, lapsesta asti kiusattu, koulussa, opiskelupaikassa ja jopa töissä. Epäonnea nais-suhteissa ja muissa ihmis-suhteissa. Oudot kiinnostuksen kohteet, aina poikkeava muiden suhteen. Peliriippuvuus, paniikkihäiriöitä, paha yksinäisyys, itsemurha-ajatuksia.
Lahjakas taiteellisesti sekä teknisesti. Välillä tekisi mieli vain huutaa, että, ettekö te näe, miten paha minun on olla :(
Kuoleman jälkeen tulee tyyneys ja rauha sekä ikuinen onni, muutenhan tässä kaikessa ei olisi mitään järkeä. Raha ja itsekkyys tässä maailmassa pahinta on sekä välinpitämättömyys muista ja muiden tunteista. Kaikki mitataan rahassa.
Itse olen kyllä toista mieltä asiasta, onnistumisia ei voi mitata rahassa, eikä elämän hyviä ja nopeasti pois ohikiitäviä kauniita hetkiä.
Maanpäälinen elämä on yhtä helvettiä
8
189
Vastaukset
- etoleainoa
Niin, no, ihmiset on nykyään vähän hukassa, kun niillä on ihan liikaa kaikkea ympärillä. Koko ajan hössötetään ja pitäs olla sitä ja pitäs olla tätä. Koskaan ei ole just niin ku pitäs.
Nämäkin ajat kyllä muuttuu toisiksi. Muutama tieteellinen läpimurto ja kaikki voi olla ihan toisin.
Turha tätä touhua on niin tosissaan ottaa. Kattoo päivä kerrallaan ja antaa piupaut ihmisten jutuille. Se olet kuitenkin sinä itse, joka ne kaikki pahimmat painot itsesi päälle pinoat. Relaten ja iisisti. Me kaikki kuollaan, nekin joilla on kaikki niin ihanan täydellistä. Niiden puolesta enemmänkin surettaa, koska niillä on eniten menetettävää. On helppo lähtetä, kun ei ole paljon mitään mukaan otettavaa. - isii
Etsi yhteys Jeesukseen se on portti ikuiseen elämään ja turva tässä elämässä.
- Saarnanet
Kuoleman jälkeen lähes 100%:ti ihmiset joutuu toteamaan, että se: "Maan päällä eletty elämä oli sittenkin sitä parasta aikaa." Matti Nykäsen aforismi mukailtuna on totista totta. Väitän, ovatpa elämän olosuhteet mitkä hyvänsä, mutta jos elät ilman Jeesusta niin rajan tuolla puolen, huomaat, että se maan päällä olo aika olinkin paratiisi. Koska kuolema sinetöi lopullisesti kohtalomme, niin tutki mitä tarkoittaa Johannes kastajan huudahdus: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” Ja muista myös Jeesuksen sanan: ”Älkääkä pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin pelätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”
Elämä ei lopu kuolemaan, sillä tuonela ja kuolemakin heitetään tulijärveen, Tuosta kohtalosta vai Jeesuksen golgatalla vuotanut veriuhri voi pelastaa.
Rukoile vaikka näin Jeesus auta sillä muuten minä tuhoudun. Jeesus nimessä Isä Jumala anna minulle anteeksi kaikki syntini ja ota armoihisi. Jeesus tule minun sisääni asumaan, Herra Jeesus kiitos. että nyt olen pelastettu Jumalan lapsi ja perillinen. Aamen .
Kuuntele Mauri Vikstenin äänitteitä http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35 - elämäonihme
Nettmission, Uskotv, TV7, Alfatv, Radiopatmos, Radiodei. Saatte apua ja tuskan keskellä alkaa orastaa toivo ja uusi elämä.
- nää_on_näitä
Eikö olekin turvallista kun tietää että pahemmaksi ei voi mennä. Näin minä tämän näen ja nautin mahdollisuuksistani.
Minulle on mahdollista ajatella että tämäkin on minulle suuri ilo. Vai odotuksiini voin pettyä, en pety juurikaan jos sinä kerrot pettymyksistäsi, niinhän jokainen tekee.
Pettymyksistään kertova vain pyytää rakkautta -ottakaan nyt minutkin huomioon-
Minä nautin onnistumisistani, tänäänkin kävin kaupassa henkilöautollani enkä nytkään saanut sakkoa ajaessani tolppakameran ohi. Olisin voinut mennä myös kävellen mutta tällaisella pakkasella (-15) 5km kävely on aika kylmä homma. Olisin kyllä pärjännyt huomiseen mutta kun kuitenkin voin tehdä mitä haluan? tein niin kuin tein ja olen äärettömän tyytyväinen.
Maailmantuskan ymmärrän - hiilijalanjäljestään kukaan ei pääse, voin kuitenkin antaa itselleni anteeksi olemassaoloni, joku suurempi voima on minussa joka haluaa että elän oman elämäni joten hän kyllä hoitaa hiilijalanjälkeni, eli kaiken sen mihin en itse pysty tai ymmärrä vaikuttaa.
Oma osuuteni on nähdä tämä kaikki ainoastaan mahdollisuutena koska päinvastainen ajattelu tuo minulle pahan mielen ja kysynkin haluanko itselleni pahan mielen vai hyväksynkö anteeksiannon itselleni. Vastustamalla vastustan sitä joka minut lähetti??!!
Elämä on ainutlaatuinen mahdollisuus..... ja vien terveiset hänelle joka minut lähetti sitten kun olen tämän keikan heittänyt... Vakuutan että jälleennäkemisen riemu on rajaton kunhan pidä sopimukseni elää tämä elämä - CheekOnJumala
Kannattaa kuunnella Cheekkii!!!!!!!
- En_liene_ainoa
Olen tämän keskustelun aloittaneen kanssa täysin samaa mieltä. Tämä elämä maan päällä on todellakin yhtä helvettiä.
Itselläni on mennyt kaikki suurinpiirtein päin seiniä. Ja koko elämä on ollut vain sarja pettymyksiä. Tuntuu kuin kaikki, mitä minulle on tapahtunut, on ollut pelkkää surua, menetyksiä, pettymyksiä ja epäonnistumisia. Ainakin niita. Joutunut hyväksikäytetyksi, tekemään lapsen maailmaan ja antamaan senkin adoptioon. On ollut velkoja. Nytkin muuten olen rahapulassa ja veloissa. Työstä, jota tein, en saanut oikeastaan yhtään mitään. Selvänäkijät käyttivät hyväkseen ja valehtelivat. Sinne meni huijareiden ja valehtelijoiden liiviin nekin 2000 euroa silloin aikoinaan, joskus neljä vuotta sitten.
Terveyskin reistailee. Jo viidentoista vuoden ajan ollut krooninen väsymysoireyhtymä.
Äitini sairastaa vaikeata dementiaa, jota joudun hoitamaan käytännössä yksin, ainakin viikolla. Riitoja on hänen kanssaan lähes joka päivä. Hän kun ei muista, milloin on syönyt, ja saattaa syödä hallitsemattomasta jopa tunnin välein. Näistä asioista on lähes joka päivä ristiriitoja. Eikä hän tottele minua, kun yritän vaan pitää huolta hänen terveydestään ja hyvinvoinnistaan.
Jaa, eikä ole ainakaan vielä lykästänyt lotossakaan. Isoimmillaan on kai tullut jotain 500 euroa joistain arvoista. Isot rahat ovat aina kiertäneet minua. Ja minä kun olisin toivonut voivani saada elämääni uuden alun. Toivoin muutoksia. Ja että olisin voinut maksaa velkani. Olen minä rukoillutkin, monta kertaakin. Mutta minulla ei taida olla kovin hyvät yhteydet Taivaan Isään. Ei ole ainakaan auttanut, vaikka olen niin kovasti pyytänyt ja rukoillut Häneltä apua. - ikoninurkkaus
Tutustukaa ortodoksmiin, hyviä ajatuksia. Minä löysin sen mitä olin etsinyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244512
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333523Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543394Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203338Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232920Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774