Trumpin ensimmäiset viestit ovat sotien kannalta pahaenteiset. Koska ydinaseet on keksitty, niin niitä on tilanteen tullessa käytettävä, Trump on sanonut. Aluksi hän kuitenkin vie rautaa Meksikon ja USA:n väliselle rajalle. Sinne hän pystyttää korkean teräsaidan, jotta amerikkalaiset eivät pääse karkuun Meksikon puolelle. Trumpin suljetusta yhteiskunnasta ei livahda yksikään amerikkalainen ulkomaille turvallisuusvirasto CIA:n tietämättä.
Jollei Trump saa sotaa aikaan, niin ei kukaan
taaltapesee
3106
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuvio saattaa mennä niin, että Kiina provosoi jenkit sotaan ja samalla Putin tuo joukkonsa Eurooppaan. Sitten ei ranskalaisilla ja briteilläkään ole muuta mahdollisuutta kuin käyttää ydinaseita.
Hyysärit voivat saada aikaan sotia päästämällä Yhdysvaltoihin ja muihin Länsimaihin paljon muslimeja. Voihan jihad sentään!
..Gorbatshovin visio on se, että maailmalla vallitsee pahuus ja se saa aikaan sodan.
Putinin kaltaiset pyrkivät saamaan aikaan epäsopua ja käyttää hyväksi maitten sisäisiä ongelmia, kuten Ukrainassa ja Gerorgiassa ja Tsetseniassakin. Putinin hallinto lähtee varastamaan ,jos maa on heikko ja riitainen.
Toisaalta Saksan ja euroopan maahanmuutto politiikka saa aikaan terrorismia ja rakenteellisen epäsovun.
Taloudelliset katastrofit ovat nyt jo totta, lasku lankeaa lähivuosina.
Ranska elää velaksi, Italiassa järjettömiä velkamääriä, Saksan pankit konkurssitilassa, Kreikka yhä elää velaksi ja politiikot varastavat rahat, ns. manjaana valtiot eivät elä vastuullisesti vaan varastetaan ja tehdään politiikkaa, jolla vallassa oliat varmistavat asemansa, kuten suomessa. Jos joku tekee oikean ehdotuksen, kuten Berner asioiden korjaamiseksi, kaadetaan se heti ,suurella vihalla.
AINA tie sotiin on epäjärjestys, taloudellinen katastrofi. ja suuret poliittiset hankkeet, populismi ja nationalismi...