EU:n vapaan liikkuvuuden ansiosta Britannian valkoisen väestön osuus on kasvanut: suurin osa Britteihin muuttaneista ihmisistä on EU-alueelta muuttaneita eurooppalaisia, jotka ovat menneet saarivaltioon työskentelemään.
Britanniassa on sen sijaan ollut ennestään suuri mustan väestön ja muslimiväestön edustus, joka johtuu lähinnä Britannian historiasta Kansainyhteisön johtavana maana: Kansainyhteisöön kuuluvista maista on perinteisesti ollut melko vapaa oikeus muuttaa Britanniaan, mikä on vetänyt sinne suuren joukon mustia Afrikasta ja muslimiväestöä mm. Pakistanista ja Intiasta.
Sen sijaan EU-jäsenyys ei ole itsessään millään tavalla edistänyt Britannian muslimiväestön ja muiden etnisten vähemmistöjen kasvua. Nyt pakolaisinvaasion yhteydessä Britanniaan tuli vähemmän turvapaikanhakijoita, kuin esim. Ruotsiin. Ja näistäkin Britannia on palauttamassa suurimman osan.
Nyt jos Brexit toteutuu ja jos Britannia estää EU-maiden kansalaisten vapaan muutto-oikeuden maahan, se tarkoittaa käytännössä Britanniassa nyt jo olevan värillisen ja muslimiväestön suhteellista kasvua, koska näissä väestöryhmissä syntyvyys on suurempaa kuin eurooppalaisperäisen väestön keskuudessa, eikä Brexitin jälkeen maahan tulisi enää entiseen tapaan eurooppalaisia maahanmuuttajia, jotka siis tähän asti ovat kasvattaneet maan valkoisen väestön absoluuttista ja suhteellista osuutta koko väestöstä.
Siinäpä vähän faktaa Brexitiä ihannoiville älykääpiöille :D

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kylläpäs se tuntuu kokoomusintoilijaa kyrsivän tuo brittien itsenäisyystahto, kun hänen mielestään asiat pitäisi antaa EU:n määrättäväksi. Mitä hyvää EU on saanut aikaan. Suomen pakkomaksut sinne ovat huimaavia summia.
Sveitsi ja Norja ovat onneksi täysjärkisiä.
Norjahan on käytännössä EU:n ulkojäsen, joka joutuu noudattamaan kaikkia EU:n direktiivejä, mutta se ei kuitenkaan pääse tekemään niistä päätöksiä, koska siis ei ole täysjäsen! Norja siis vain vinkuu ja ottaa kaikki päätökset sellaisenaan vastaan. Suomi sen sijaan pystyy yksinkin kaatamaan sille epämieluisat päätökset, kun kaikkien EU-maiden jäsenten suostumus aina tarvitaan.
Eli olipa siinä taas helvetin idioottimainen kannanotto!
On aika idioottimaista liittyä byrokraattiseen hirviöön, jota ilman me pärjäisimme paremmin ja saisimme ITSE päättää rahoistamme, emmekä joutuisi anomaan maksettuja miljardeja takaisin!!!!
Vieläkään ei kuulu sanaakaan siitä, mitä HYÖTYÄ Suomelle on ollut EU:sta!!!?
Kyllä Norjalla on paljon vapauksia EU:n ulkopuolella, mm. maatalouspolitiikka- eivät he hölmöläisiä ole.
Joudumme tappelemaan usein itsellemme epäedullisia esityksiä vastaan, todella järkevää!
Eli olipa siinä taas helvetin idioottimainen kannanotto!
Ota nyt kuule lapsukainen asioista vähän paremmin selvää, ennen kuin tänne tulet munaamaan itseäsi, ja puhumaan jostakin Norjasta:
"Norjan pääministeri EU-eroa harkitseville: Ei kannata – Norja noudattaa suurta osaa EU-laeista ilman vaikutusvaltaa": http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002891814.html
Ja mitä sinä sitä paitsi siinä jostakin "kokoomusintoilijasta" pillität? Brexithän on nimenomaan Britannian työväenpuolueen tappio, koska se kampanjoi voimakkaasti Brexitiä vastaan. Brexitin puolesta sen sijaan kampanjoivat Britanniassa erityisesti rikkaiden edustajat; pääasiassa mm. paikallisen "kokoomuksen" edustaja Boris Johnson, josta tehtiinkin sitten ulkoministeri.